tiistai 12. tammikuuta 2016

Lunta, teetä ja joogasalin lämpöä

Varauduin lumisateeseen perumalla työmatkan Helsinkiin. Sen sijaan laitoin tassua toisen eteen ja kävelin Lahden toimistolle, koska taisin täälläkin tehdä jonkin sortin lupauksen hyötyliikunnan lisäämisestä. Olin oikeastaan aika pettynyt, kun paljon puhuttu lumikuuro ei ollut ehtinyt näille leveysasteille. Onneksi luontoäiti teki tiukasti koko pitkän päivän töitä ja niin minun ihana kotikaupunkini Lahti verhoutunui valkoiseksi.


Talveen ja lumeen voi suhtautua kahdella tavalla, inhoamalla tai rakastamalla. Tuo ensimmäinen vaihtoehto on ilmeisen yleinen (ja valitettava) aikuisväestössä. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan jälkimmäistä, olet osannut sen lapsenakin, joten anna sille uusi mahdollisuus. Työpäivän päätteeksi fiilistelin kävelemällä kotiin keskustan kautta ja investoin samalla teenautintoon. Kun lumi tuiskuaa ja pakkanen paukkuu, on ihanaa nautiskella kupillinen kuumaa. Pari ystävääni on kehunut Kusmiteen taivaisiin, joten olihan sitä nyt sitten kokeiltava. Ihanat irtoteet säilyvät kahviaddiktilla takuuvarmasti kevääseen asti...enkä nyt välttämättä puhu tästä vuodesta. Lahtelaisille tiedoksi, että näitä herkkuja löytyy Rautatienkadulla sijaitsevasta Petit Saint Louis -kaupasta...psst sinne meen sitten joskus vaateostoksillekkin tai ainakin hypistelemään.


Illaksi kiirehdin vielä joogasalin hellään huomaan, joka on ihana kontrasti talven keskellä. On mahdotonta kuvailla, miten ihanalta liike ja lämpö tuntuivat. Kun huolehtii sopivasta työn, levon ja liikunnan tasapainossa on helppo suhtautua eri asioihin, vaikkapa lumimyrskyyn. Silloin asiat ovat vain asioita, eikä niitä murehdi turhaan. Tunnin jälkeen voi vielä fiilistellä tulevaa Santiago de Compostelan reissua saunan lauteilla.

Miten sinun luminen päiväsi sujui? Myöhästyitkö töistä tai venyikö kotimatkasi? Vai kiirehditkö pulkkamäkeen tai vaihdoit kuntosalin lumitöihin? Tärisitkö kylmästä vai kääriydyitkö lämpimään? Haaveiletko kesästä vai nautitko talvesta? Niin tai näin nautitaan neljästä vuodenajasta, joista voimme nauttia. Ja aivan varmasti kevätkin on matkalla.

-Virpi


Ei kommentteja: