Vuosi 2015 on paketissa

Viimeiset hitaat tän vuoden suhteen on menossa ja lienee korkea aika listata, mitä kaikkea se onkaan tuonut tullessaan. Vuosi 2015 oli minulle positiivisuuden, hörhöilyn ja innostumisen vuosi. Tänään tulee täyteen vuosi tarinaa nimeltä Kupillinen onnea. 

Vuonna 2015 olen:

Nauranut paljon.

Oppinut juomaan kuohuviiniä ja juonut sitä aika monta kertaa :)

Lukenut hyviä kirjoja.

Tehnyt mielenkiintoisia työprojekteja.

Tavannut uusia ihmisiä töissä ja vapaalla.

Aloittanut uuden harrastuksen.

Tiputtanut golfin pelitasoitusta.

Saanut pari uutta ystävää.

Samoillut luonnossa.

Pitänyt hauskaa.

Haastanut itseäni.

Tehnyt aarrekartan.

Aloittanut polkuni NLP:n ihmeellisessä maailmassa.

Kiittänyt lukemattomia kertoja.

Juopunut kesäillassa....ja kesäpäivänäkin kerran.

Vaihtanut työtehtäviä.

Innostunut eLearningin maailmasta.

Hörhöillyt sydämeni kyllyydestä.

Onnistunut monestikin.

Kutsunut ystäviä kylään ja pistänyt pöydän koreaksi.

Pohtinut syntyjä syviä.

Matkustanut New Yorkiin.

Lopettanut Visan vinguttamisen.

Ymmärtänyt innostumisen voiman.

Onnistunut ja epäonnistunut ja noussut aina jaloilleni ja uskonut parempaan huomiseen.

Nauttinut elämästä.

ym. ym.

Paljon on siis tehty, koettu ja nähty. Hyvä vuosi, ehkä paras kaikista. Seuraavan uskon olevan vielä parempi. Toiveet toteutuvat, kannattaa ajatella, mitä ajattelee ja vähemmän on usein enemmän, siinä lienee henkilökohtaiset suosikkini. Samojen aiheiden piirissä jatketaan ensi vuonna ja eiköhän sinne jotain uuttakin ilmesty!

-Virpi

Ilmassa on lupauksia

Vuodenvaihde on niin lähellä, että ilmassa alkaa olla lupauksia. Yksi haluaa laihtua (tai varmaan aika monikin), toinen rajoittaa karkin syöntiä, kolmas turvautuu tipattomaan tammikuuhun ja sitä rataa. Vastaavasti monet nakkelevat niskojaan lupauksille ja lupaavat olla lupaamatta mitään. Kumpaan koulukuntaan sinä kuulut?

Itse olen lupauksien tekijä vai pitäisiköhän sanoa, että suorastaan rakastan lupauksia? On kivaa tavoitella jotain, mitä se nyt milloinkin on. Haave muuttuu tavoitteeksi, jota varten tehdään suunnitelma, mietitään välietappeja ja pistetään tuulemaan. Alku voi olla haastava, aiheuttaa hampaiden kiristelyä ja vaatii itsekuria, mutta pienen sinnittelyn jälkeen voitonriemu astuu kuvioihin. 

Jos lupaus saa innostumaan niin voiko se olla väärin? Mitä sitten jos tavoite ei ihan täytykään tai unohtuu tyystin matkan varrella? Kuka lohduttaa takapakkien ilmaantuessa? Ja kenen kanssa onnistumisista voi iloita? Kaikki tuo kuuluu lupauksiin. Mitä ikinä teetkin eli lupaat tai jätät lupaamatta, ethän ole ankeuttaja? Ethän lannista sitä haaveestaan innostunutta kaveria, joka höyryää vierelläsi. Näytä sen sijaan peukkua ja kuuntele (tai ole kuuntelevinasi) hetki tämän höyryjä.

Itse aloitan vuoden puolen vuoden ostolakolla, joka koskee vaatteita, asusteita ja kenkiä. Ajatus on kypsynyt niin pitkään mielessä, etten pidä sitä enää kovin suurena uhrauksena. Sallin itselleni kolme ostosvapaata päivää, koska ikinähän ei tiedä, mitä tarvitsee ja totaali ei voisi olla liikaa. Sen lisäksi ns. perusvaatteita, joihin lasken topit, t-paidat ja trikoopaidat, ovat sallittujen listalla. Normaalisti alusvaatteetkin olisivat, mutta suursiivouksen ansiosta tiedän, että sukka-, alushousu- ja rintaliivivarastoni eivät tarvitse pitkiin aikoihin täydennystä.

Pari vuotta sitten aloitin karkkilakon ja se jatkuu edelleen. Maailmassa on muitakin herkkuja, joten alun karkkihampaan kolotuksen vaiettua, projekti on ollut lastenleikkiä. Ainoastaan karkkilahjojen saanti harmittaa, kun niitä ei voi syödä. Onneksi on juhlia ja illanistujaisia, joissa makeat tarjoilut kelpaavat. Nyt kuukauden flunssalorvinnan jälkeen joku liikunta-/laihdutuslupaus tulisi tarpeeseen, mutta vastustan kuuriajattelua. Ehkäpä vain katson tarkemmin lautaselle ja panostan hyötyliikuntaan, kunnes pystyn sporttaamaan kunnolla. Lupauksissa tärkeintä onkin se, että takana on tarpeeksi motivaatiota. Tavoite on oltava realistinen ja matkalla siihen tahdonvoimaa ei saa kuluttaa loppuun. Muista myös, että lupaus on lähdettävä itsestä eikä muista? Se on sinun keinosi aloittaa uusi vuosi uusilla kuvioilla. Joten hei, mitä sinä lupaat?

-Virpi

Joulukortit hyötykäyttöön

Keksin omasta mielestäni loistavan idean hyötykäyttää joulukortteja. Koska luen useampia kirjoja yhtäaikaa tarvitsen myös useamman kirjanmerkin ja kortit ovat tähän oiva keksintö. Valonöörien sisällä on vanhemmiltani saatu kortti, Jutan kirjassa hyvän ystäväni lähettämä ja Hyppösen pelkokirjassa odottelee kolmen ystäväni synttäritoivotus valmiina. Siinä samalla sinulle tärkeät ihmiset tulevat mieleen ja kortin elinkaari kestää loppiaisen yli :)

-Virpi

Kirjavinkki: Hyvän mielen vaatekaappi

Olen lukenut pitkään ja hartaasti Rinna Saramäen kirjoittamaa Hyvän mielen vaatekaappia. Kirja kertoo vaateteollisuudesta, eri materiaaleista ja antaa vinkkejä ostotuttumusten muuttamiseen. Suhteellisen painavaa asiaa alusta loppuun kivalla tavalla kirjoitettuna. Jos olet miettinyt, että omissa ostotottumuksissa on parantamisen varaa ja kaipaat vinkkejä järkevien vaatevalintojen tekoon suosittelen vahvasti tarttumaan kyseiseen teokseen.

Oli paikoin raastavaa lukea, millaista vaatebisnes on. Miten huonoissa oloissa minunkin vaatteita on tehty ja kuinka olen osaltani kasvattanut globaalin muotiteollisuusen vääristymiä. Tosin eettisten valintojen teko ei ole välttämättä kovin yksinkertaista ja paikoin peräti mahdotonta. Jokaisen olisi kuitenkin hyvä miettiä, millaisen vaatekaapin haluaa rakentaa, mitä vaatteet itselle merkitsee ja miksi niitä ylipäätänsä ostaa. Kirjan sanoma on yksinkertaistettuna: osta vähemmän ja panosta laatuun.  

Rinnan 10 askelta hyvän mielen vaatekaapin luomiseen:

1. Selvitä mieltymyksesi ja tyylisi.

2. Kartoita vaatetarpeet käyttötilanteiden mukaan.

3. Muodosta asukokonaisuudet.

4. Selvitä, mitä omistat.

5. Selvitä budjettisi.

6. Vähennä turhat pois.

7. Hanki puuttuvat - osta, lainaa, teetä, vaihda.

8. Tunnista laatu.

9. Pidä huolta vaatteitasi.

10. Nauti huolettomasta pukeutumisesta.

Luku-urakan aikana pysähdyin miettimään, mitä todella tarvitsen ja millainen tyylini on. Samalla karsin viikoittain vaatevarastoani eli tällä hetkellä tiedän, mitä vaatekaapistani löytyy. Sen ansiosta pukeutuminen on nykyisin helpompaa kuin ennen. Koska kaikkea on ja vähän liikaakin aion aloittaa ensi vuoden ostolakolla. Ja ehkäpä ensimmäistä kertaa aikuisiässä koen etten tarvitse mitään uutta. Se ja ostamatta jättäminen ovat kumman voimaannuttavia ajatuksia. 

Oman tyylin selkeyttämiseksi tein kirjassa olevan tyylitaukon, joka kieltämättä selvitti ajatuksia. Kirjassa on siis pitkä listaus vaihtoehtoja ja jokaisesta sai valita kaksi tai kolme. Alla valintani:

Siluetti: niukka, väljyys alaosassa

Materiaalit: sileä, pehmeä

Mittakaava: pienet detaljit

Värimaailma: musta muutamalla väripisteellä korostettuna (tämä oli vaikein, tykkään väreistä)

Printit ja kuviot: ei kuvioita, kuviot asusteissa

Suosikkikuvioni: -

Pääntiet: pyöreä, ei kovin avoinainen, joskus tositositosi harvoin kaulukset

Hihat: tiukat, istuvat

Hameet: kyllä / Pituus: midi / Väljyys: leveän ja kapean väliltä

Mekot: kyllä / Tyyli: hiukan vartalonmyötäiset, istuvat

Housut: kyllä / Pituus: pitkä / Tyyli: farkku, pilli

Yläosat: Trikoopaidat, väljät puserot

Yläosan päälliskerros: siro neuletakki, trikootakki

Jakkupuku: ei ikinä!

Takki: vyötärömittainen, puolireiteen / Malli: vartalonmyötäinen

Kengät: kärjen muodolla ei merkitystä / Koron korkeus: keskikorkea, litteä / Materiaali: nahka / Koron malli / Kenkien merkitys: Kengät ovat asun keskipiste

Laukut: pieni, iso / Malli: suorakaide vaaka, pussukka / Materiaali: nahka

Lisäksi asukokonaisuus kaipaa: huivin, jonkin korun

Tyylit ja viittaukset: asiallinen, siisti, rento

Tuntuu siltä, että jatkossa ostaminen on helpompaa, kun omaa tyyliä on pureskellut. Sen pohjalta ymmärsin myös, miksi joku ihana vaate onkin jäänyt käyttämättömäksi. Ihan tarkkaa syytä siihen, miksi joku toinen tulee rakkaaksi, sellaiseksi luottovaatteeksi, en ole selvittänyt. Tosin yksinkertaisuus, selkeys ja laatu ovat vahvoja tekijöitä. Poistin vaatekaapistani kaikki mustat paidat, sillä tajusin etten viihdy niissä ja ne saavat minut liian värittömäksi. Sen sijaan myönsin rakkauteni valkoisiin trikoopaitoihin ja kävin hamstraamassa niitä lisää...enkä yritä enää peitellä sitä muulta maailmalta :)

Kirjassa on paljon hyviä vinkkejä ostamisen järkevöittämiseksi, ohessa muutama:

- Shoppailu ei ole harrastus.

- Kun lähdet ostoksille, tiedä, mitä etsit.

- Varmista, että olet ostamassa vaatteita, etkä huvitusta, ahdistuksenpoistajsa, sosiaalista asemaa tai muuta asiaankuulumatonta.

- Älä osta sellaista, mitä et raaskisi korjauttaa tai viitsi korjauttaa sen hajottua.

- Mitään ei pidä ostaa vain, koska se on halpaa.

Uskon, että jatkossa vältyn heräteostoksilta ja mietin materiaalivalintoja tarkemmin. Osaan myös tutkia, onko vaate laadukas. Aion kiertää halpahallit kaukaa ja hankkia kalliimpia vaatteita, jotka kestävät kulutusta. Sen lisäksi opettelen vaatehuoltoa eli pidän vaatekaapin ojennuksessa ja liiallisen pesemisen sijaan aion mm. tuulettaa vaatteitani enemmän. Ajatus laadukkaasta vaatevarastosta, joka sointuu kätevästi keskenään kiehtoo. Eikä haittaa lainkaan, jos siinä sivussa onnistuisi olemaan taloudellinen.

-Virpi

Synttäribrunssi

En enää muista, mistä idea synttäribrunssiin syntyi, mutta se oli mahtava idea. Häpeäkseni joudun myöntämään, etten ole ollut ikinä oikealla brunssilla, mutta haitanneeko tuo. Brunssin voisi kätevästi järkätä ystäväporukalla myös nyyttärimeiningillä ja istua sitten hyvässä seurassa, nauttien hyvää ruokaa.

Allekirjoittaneen synttäribrunssilla tarjoiltiin:

- hedelmäsalaattia

- kreikkalaista jugurttia

- granolaa, itse tehty ja gluteniiton

- savukalaa (kiitos iskälle, joka toimi savustajamestarina)

- viininlehtikääryleitä

- tsatsikia

- hummusta

- erilaisia voileipäkeksejä

- gluteiinitonta näkkäriä 2 eri sorttia

- croissantteja (ainoat valmiina ostetut)

- karjalanpiirakoita

- munavoita

- falafeleja

- juustolautanen

- marmeladia

- salamia

- chorizoa

- kermaomenasosepipariyllätys jälkiruoka

- suklaata

Täytyy sanoa, että olen kaikkiin tarjoiluihin tyytyväinen. Useampi ystäväni on kasvissyöjä ja yhdellä gluteiiniton ruokavalio, joten ne vaikuttivat tarjoiluihin. Pienen pohdinnan jälkeen erikoisruokavalioiden huomioiminen on aika helppoa.

Joten olisiko aika järkätä brunssi?

-Virpi

Juhli aina, kun voit

Rakastan kaikenlaisia kissanristiäisiä, joiden avulla saa kasattua ystävät saman katon alle. Rakastan erityisesti sitä, kun voi suunnitella tarjoiluita. En ahdistu juostessani ruokahankinnoilla vaan kerään fiilistä. Ja entäpä se, kun alat touhuta keittiössä, jonka johdosta tarjoilut alkavat valmistautua. Lopulta kaikki kruunautuu siihen, kun ovikello soi ja juhlat voivat alkaa! Sillä hetkellä on turhaa miettiä, mitä kaikki maksoi ja kuinka paljon helpommalla olisi päässyt jos kaiken olisi jättänytkin tekemättä. Sillä samaisella hetkellä tietää, että kaikki oli sen arvoista. Nauru, keskustelut ja uusien ihmisten kohtaaminen ovat kaiken sen vaivan ja rahan arvoista. Raha on tehty käytettäväksi ja jos sillä saa aikaan iloa ja mieliin painuvia muistoja on jokainen euro käytetty oikein.

Olen kirjoittanut aiemmin iästä ja syntymäpäivien juhlimisesta. Ja siitä, kuinka maailman mahtavin juhla muuttuukin häpeälliseksi. Aikuisena on sallittua juhlia vain pyöreitä ja etenkään naisten ei ole soveliasta kertoa ikäänsä ääneen. Onko vanheneminen kamalaa, ikä vain numeroita vai jotain ihan muuta? Vai pitäisikö viis veisata normeista, pistää pirkeet pystyyn ja nauttia elämästä? Se on taito sekin juhlia ja piristää arkea kattamalla pöytä koreaksi.

Näin syntymäpäivieni jälkeisenä päivänä olen onnellinen siitä, että järjestin syntymäpäiväkekkerit. Pöytä notkui brunssitarjoiluita, viini virtasi ja kaikilla oli hauskaa. Parinkymmenen ystäväni joulupyhät katkesivat mukavalla tavalla. Päätä voi kivistää ja liika tanssiminen sattua jalkoihin, mutta ei haittaa! Näitä muistoja vaalin sydämessäni vielä pitkään ja juhlin jatkossakin. Pihistellään jostain muusta kuin hauskanpidosta, elämästä nauttimisesta ja ystävien kanssa koetusta laatuajasta.

-Virpi

Viini virtasi ja täydet pullot vaihtuivat tyhjiin

Synttäribrunssi oli loistava idea 

Tässä osa ihanista vieraistani

Haluan olla isona valonööri!

Tartuin aamulla kollegaltani lainaamaan kirjaan Valonöörit sisäisen motivaation käsikirja. Innostuin heti ensimetreillä ja suorastaan ahmin teosta. Tämä on hehkuttamani Tahdonvoiman käyttöohjeen kirjoittaman Frank Martelan käsialaa. Suorastaan nautin hänen tavastaan kirjoittaa motivaatiosta analyyttisella tavalla, jossa kerrotaan erilaisia tutkimustuloksia. Mahtavaa, että positiivisuutta analysoidaan tieteellisesti eli se ei ole mitään hölynpölyä. Martelahan on väitellyt Aalto-yliopistosta tohtoriksi. Hän toimii tutkijana ja on myös suosittu luennoitsija. Lisätään toivelistalle: Martelan luennolle pääseminen.

Valonööri

"Valoisuus ilman insinööriä jää unelmoinniksi, mutta insinööri ilman valoa puurtaa turhien päämäärien eteen. Vain yhdessä heistä syntyy valonööri." (suora lainaus kirjasta)

Kirja käsittelee yksinkertaistettuna siitä, miten sisäinen motivaatio vie meitä eteenpäin. Kuinka se eroaa ulkoisesta motivaatiosta ja miten voimme tunnistaa omat motivaattorimme sekä kuunnella niitä. Siinä kerrotaan myös erilaisia esimerkkejä ja tutkimustuloksia, joihin asiat perustuvat eli helposti ymmärrettävää ja mielenkiintoista. Lukiessani intouduin tekemään kutsumiskartan eli kirjasin ylös kaikki ne asiat joita tykkään tehdä tai haluaisin tehdä. Aluksi tehtävä tuntui haastavalta, kuinka saisin asioita A4:n verran. Vauhtiin päästyäni paperi meinasi loppua kesken.

Ideana on se, että näet, mistä todella pidät. Seuraavaksi pisteytetään asiat yhdestä kolmeen: 

3 = Pääsen tekemään tätä asiaa juuri niin paljon kuin haluan.

2 = Pääsen tekemään tätä asiaa jonkin verran, mutta en tarpeeksi.

1 = En pääse tekemään tätä asiaa juuri lainkaan.

Tuo pisteytys on vielä tekemättä, sillä asioita on paljon eikä niiden ruotiminen ole aivan yksinkertaista. Huomasin sitä paitsi, että arkailin kirjoittaa joitain asioita. Toisaalta ne ovat juuri niitä asioita, joita en sano kenellekään ääneen ja joita en ole kunnolla tunnustanut itsellenikään. Joudun siis jatkamaan listausta, kunnes olen täysin rehellinen itselleni.

Tällainen kutsumuskartta voi olla jopa raadollinen. Mitäpä jos huomaisit olevasi väärällä alalla, tekeväsi väärää työtä, olevasi väärässä parisuhteessa, harrastavasi vääriä asioita jne. Kolikon kääntöpuoli on se, että kartta voi ohjata sinut oikeille raiteille. Ja kieltämättä itsekin mietin muutamien asioiden kohdalla "minun pitää panostaa tuohon enemmän". Omalla kohdallani tulos tuki sitä, että olen oikealla tiellä. Kirjaa lukiessani ymmärsin myös, miksi olen tietyissä vaiheissa tuskastunut työhöni ja välistä syttynyt liekkeihin. Tajusin myös, että uusi työni tuli juuri oikeaan aikaan ja siitä löytyy paljon yhtäläisyyksiä niihin asioihin, joista pidän.

Välillä mietin itsekin ammennanko jo liikaa positiivisuutta. Uskonko siihen liiaksikin ja lähteekö homma lapasesta. Mutta voiko kukaan olla liian onnellinen tai positiivinen? Voiko siitä olla haittaa itselle ja/tai lähipiirille? Nämä ovat kuitenkin asioita, jotka olen ottanut elämäni ohjeviitoiksi. Haluan olla isona valonööri, jos en jo ole sellainen...taidan kyllä ollakin jo. Hyvä fiilis on kuitenkin ominaisuus jota on ruokittava säännöllisesti, sillä se kuihtuu muuten.

-Virpi

Onni on olla Totoro

Sain eilen yhden pehmeän paketin. Aluksi se hieman hämmensi, olinhan toivonut ääneen kirjoja. Sitten arvasinkin, mitä sieltä löytyy eli Totoro-puku! Päästyäni kotiin sonnustauduin heti Totoroksi ja voi miten ihanaa se olikaan. Voikohan ihminen olla onneton, jos päässä on korvilla ja leveällä irvistyksellä varustettu huppu ja välillä pitää katsoa, missä häntäni onkaan? Luulen, että se vaatii suurta surua tai kovaa pinnistelyä.

Totoro-pukuni on ihanan pehmeä, kaunis, ei kiristä eikä purista ja suorastaan houkuttelee leikkimään. Tällaisessa lookissa on suorastaan mahdotonta olla p***antärkeä, luulla itsestään liikoja tai olla vakava, suosittelen siis kaikille. Luulen, että vuoden 2016 lempivaatteeni on nyt löytynyt, ei enää ongelmia mukavan kotiasun löytymisen suhteen. Ja voisikohan tuossa lampsia tarpeen vaatiessa töihin? No jos ei niin ainakin etäpäivien flow-lookini on selvillä.

Löydä sinäkin sisäinen Totorosi :)

-Virpi

Tähdenlento ja toteutuvat toiveet

Joulun virallinen osuus on ohitse, mutta itse vaalin vielä joulufiilistä tovin. Olen jonkin verran kirjoittanut antamisesta ja saamisesta sekä painottanut antamisen iloa. Siitä huolimatta on pakko todeta, että jokainen saamani lahja lämmitti mieltä. Ne ovat kaikki aivan ihania ja ajatuksella hankittuja. Lahjan ei tarvitse olla suuri, kaunis tai kallis, tärkeintä on ajatus sen taustalla. Koin suurta kiitosta saamistani heijastimista, suihkusaippuoista, korusta, kummityttöni valokuvasta, rahalahjasta ja värityskirjasta...tulikohan siinä edes kaikki?

Tänä vuonna ilahduin ehkäpä eniten saamastani tähdenlennosta. Se on pieni lasipullo, jonka sisällä on paperilappu ja koristekivi. Aattoiltana kirjoitin suurimman toiveeni lapulle ja nyt vain odottelen toiveiden toteutumista...niin yksinkertaista. Sain lahjan ystävältäni, joka kertoi oman toiveensa toteutuneen ja siksi, tähdenlento jatkoi matkaansa. Lupasinkin laittaa hyvän kiertämään vuoden tai parin päästä. Ehkäpä lahjoitan sen eteenpäin, jollekin yhteiselle ystävällemme tai palautan sen antajalle. Katsotaan sitä sitten myöhemmin.

Syy, miksi juuri tämä lahja lämmittää on toivo. Elämässä on tärkeintä toivoa jotain tapahtuvaksi, jos toivoa ei ole niin, onko mitään enää jäljellä? On se sitten työtä, rahaa, ihmissuhteita tms. koskeva asia, jotain suurta tai pienen pientä. Uskon vakaasti siihen, että toiveet muuttuvat todeksi ja siksi kannattaa ajatella, mitä kannattaa ajatella. Vaalin myös (lapsenomaista?) uskoani hartaasti mm. keräämällä ympärilleni samanlaisella uskomuksilla varustettuja ihmisiä ja lueskelen positiivisuuteen perustuvia kirjoja/kirjoituksia.

Mikä lienee sinun toiveesi? Mitä sinä kirjoittaisit tähdenlentoon? Sallitko hyvien asioiden tapahtuvan? Jaksatko yhä toivoa? Onko helpompaa toivoa muille kuin itselle?

-Virpi

Juhla nimeltä joulu

Joulu on ollut minulle aina erittäin rakas juhla. Se tarkoittaa rauhoittumista, hyvää ruokaa (todella paljon hyvää ruokaa), aikaa ystävien ja - perheen kanssa, saunomista, piirrettyjä, synttäreitä yms. Ennen en voinut kuvitellakaan, etten viettäisi joulua vanhempieni luona. Nykyisin haluan viettää joulua omassa kodissani, vaikkei minulla perhettä olekaan tai no onhan minulla Hamppu-kissa. Hamppu on muuten avannut lahjansa ja se on ollut mitä ilmeisemmin mieluinen. 

Tosin aina sinne maallekin pitää päästä eli täysin "lapsuudenkoditonta" joulua en voisi kuvitellakaan. Vanhempieni luona istun valmiiseen pöytään ja torkahdan omia aikojani sohvalle. Taitaapa olla niin, että kaikki muut perheessämme puuhaavat tarjoiluiden eteen paitsi minä. Mutta itse tykkään tehdä kaiken itse tai jättää kaiken muille, ei välimuotoja. Ehkäpä jonain vuotena ruokavastuu voisikin olla kokonaan minulla...noh ehkä ei ihan heti kuitenkaan :) ensinnäkin siksi, että äidin tekemä ruoka, ja etenkin jouluruoka, on aina jotain ihan erityistä. Tulee muuten vesi kielelle, kun vain ajattelenkin millaisia herkkuja illalla syödään.

Eilen katoin parille ystävälleni joulupöydän. Tuli jopa panostettua kattaukseen, pitäisi muuten kattaa useammin ajatuksen kanssa. Ehkäpä otan siitä yhden tavoitteen ensi vuodelle. Nautin suunnattomasti siitä, että pääsen kokkailemaan kunnolla. Sinkkunaisten jouluillallisella tarjoiltiin: paahtopaistia, valkosipuliperunoita, bearnaisekastiketta, keitettyjä porkkanoita ja salaattia. Ruokajuomina oli vettä, kultaista kuohuviiniä ja punaviiniä. Jälkiruokana oli Irman jouluyllätys, jonka resepti löytyy 5.12. julkaistusta Varjobileet-tekstistä.

Jokaisen pitäisi viettää joulua tavallaan. On se sitten yksin tai yhdessä, perinteisiä jouluruokia tai vaikkapa pizzaa. Ja ehkäpä juhla muuttaa muotoaan matkan varrella. Joulu on kuitenkin juhla, jota ei saisi sivuuttaa eli juhlitaan nyt, kun se on vihdoin täällä <3

Rauhallista joulua sinulle ystäväiseni!

-Virpi

Poistetaanko EI sanavarastosta?

Pohdin aamulla, kuinka paljon käytämme kieltosanoja. Ei värähtelee negatiivista energiaa ja vaikkapa töissä se voi johtaa ihan turhaan erimielisyyksiin sekä väärinkäsityksiin. On myös tieteellisesti tutkittu, että sama asia menee paremmin perille, kun se on positiivisesti esitetty, esimerkiksi älä myöhästy -> ole ajoissa. Aika usein kieltomuoto aiheuttaa vastustusta ja pieni sanavalintojen viilaus tekee ihmeitä. Mitäpä jos poistaisimme ein sanavarastosta? Olisiko se edes mahdollista? Ja pistetään älä samaan kastiin, kun kerran aloitettiin. Lähdetkö talkoisiin?

Sanoista tekoihin eli ideasta innostuneena marssin työpaikalle. Ohjelmassa oli kolme palaveria, joista kahdessa vetovastuu oli allekirjoittaneella, yhdessä olin vain osallistujan roolissa. Kun hoidin asian niin, etten sanonut kertaakaan ei vaan esitin kysymyksiä tyyliin "voisimmeko miettiä tätä eri näkökulmasta?" tai "kirjataan ylös ja pidetään kaikki vaihtoehdot avoimina" pysyi ilmapiiri suotuisana. Lopputulos kaksi erittäin onnistunutta palaveria, joiden jälkeen osallistujilla oli askelmerkit selvillä, vastuut jaettuna ja innostusta ilmassa. Eikä se kolmaskaan huonosti mennyt, päinvastoin.

Palaveriputken päätteeksi olin niin iloinen, että innostukseni vain kasvoi ja tuotti hedelmää. Olisin halunnut ryhtyä uusiin hommiin välittömästi, mutta vanhat piti saattaa loppuun. Onneksi siinä sivussa ehti fiilistelemään, mitä tuleman pitää. Jos samanlaisen päätöksen tekisi joka päivä ja välttelisi kieltosanoja edes puolet ajasta niin mitäköhän siitä seuraisi? Eiköhän sitä voisi koulia itseään tuossa asiassa. Pitänee muistutella itseään hieman useammin.

-Virpi

Ne on syvällisiä ne ajatukset näin joulun alla :)

M niin kuin maanantai ja innostus työkaluna

Heräsin jo lauantaina siihen ajatukseen, että oispa maanantai niin sais tehdä töitä. No tänään se sitten koitti, jee! Takaraivossa kolkutteli pari työprojektia, joita ehdin ennen joulua aloittelemaan. Jotta sain maksimoitua innostuksen lueskelin kaikessa rauhassa Vetovoiman salaisuus -kirjaa, sitä samaista, jonka arvoin viikko sitten. Kun lopulta avasin työkoneen suorastaan kihisin innosta.

Ennen kuin päivä oli täynnä oli myös ensimmäinen projektini valmis kommenttikierrokselle. Siinä omaa tehokkuutta pohtiessani tajusin taas, millainen työkalu innostus voikaan olla. Mikähän lopputulos olisi ollutkaan, jos olisin pakertanut saman asian parissa ilman sen suurempia intohimoja? Tai jos olisin pitänyt urakkaa turhana tai jopa vastenmielisenä? Ei olisi varmaan jäänyt paljoakaan viivan alle ja näin päivän päätteeksi olo voisi olla nuutunut.

Olen toki siinä onnellisessa asemassa, että olen juuri aloittanut uusissa työtehtävissä eli valmiiksi intopiukeana. Sen lisäksi koen, että työnantaja tarjoaa hyvät olosuhteet, jotta innostuminen on helppoa. Mutta kuinka monessa yrityksessä innostumisen voima on tajuttu? Ja onko se juurtumisen eteen tehty toimenpiteitä? Tokihan itse innostuminen lähtee jokaisesta itsestään, mutta onhan sille jonkinlaiset edellytyksetkin oltava. 

Pitääköhän tässä lukea joka aamu samaa kirjaa, jotta saa taittua saman työtehon joka päivä esiin?

-Virpi

Innostu koskasävoit!

G niin kuin gluteiiniton

Tänään tuli testattua pari reseptiä, sillä haluan tarjoilla viikon päästä pidettävillä syntymäpäivilläni gluteiinittomia vaihtoehtoja. Muutin granolareseptin sopivaksi käyttämällä gluteiinittomia kaurahiutaleita, erilaisia pähkinöitä ja karpaloita. Ripottelin joukkoon kanelia, öljyä ja hunajaa. Lopputulos maistui oikein hyvältä. Alkuperäisen reseptin löytää täältä: http://www.k-ruoka.fi/reseptit/granola-eli-rapea-mysli/.

Koska aion tarjoilla juustoja tuntui gluteiiniton näkkäri fiksulta vedolta. Reseptin olen saanut yhdeltä tutultani ja nyt oli hyvä hetki kokeilla sitä. Ei siitä varmaan suosikkireseptiäni tule, mutta lopputulos on ihan jees. Itse tykkäisin suolaisemmasta versiosta eli päälle voisi ripotella vaikkapa sormisuolaa. Pitänee ehkä kokeilla joku kerta.

Kaisan siemennäkkäri

3 kananmunaa

0,5 dl mantelijauhoja

2 dl kurpitsansiemeniä

1 dl auringonkukansiemeniä

2 dl seesaminsiemeniä 

1 dl pellavansiemeniä

0,5 tl suolaa

Sekoita kuivat aineet ja lisää munat. Levitä leivinpaperille ja paista 175 asteessa 20 minuuttia. Leikkaa näkkäri heti, kun otat uunista.

Kyllä pieni järjestely ja valmistelu on silti mukavaa. Mussa meni kyllä hyvä edustusvaimo hukkaan :)

-Virpi

Oletko rikas vai köyhä?

Juuri, kun pääsin "avautumaan" rahan ja onnen suhteesta, seurasi aihe minua aamupalapöytään. Ja kyllä söin aamupalani puoli yhdeltä, koska niin siinä nyt vain kävi. Avasin sunnuntaihesarin ja suorastaan ahmin jutun köyhyystutkimuksesta. Rikkaiden mielestä köyhät ovat nuhjuisia, kyvyttömiä ja laiskoja. Iso osa hyvätuloisista on sitä mieltä, että köyhyys on ihmisen oma vika. Onkohan se näin?

HS 20.12.2015

Olen muutaman viimevuoden aikana miettinyt sitä, kuinka Suomen ja lähinnä suomalaisten eriarvoistuminen kasvaa. Tuntuu, että toimeentulorajan alapuolelle tippuu jatkuvasti lisää ihmisiä. Esimerkiksi vanhukset ja lapsiperheet kohtaavat usein raadollisia tilanteita, ostaisiko ruokaa vai lääkkeitä, kun molempia tarvitsee. Eniten huolestuttaa kuitenkin ihmisten välinpitämättömyys ja tämä Hesarin tutkimus todistaa ajatukseni oikeiksi.

Muistan miettineeni ala-asteella sitä, missä kastissa meidän perheemme olisi. Luimme silloin historiassa Intian (meniköhän edes oikein, olen oppimani autuaasti unohtanut) kastijärjestelmästä ja peilasin sitä meihin. Pienessä päässäni totesin, että kumpikaan ääripää, rikas tai rutiköyhä, ei ollut oikea eli sijoitin perheemme keskivälille tai aavistuksen sen alapuolelle. Kiitos vanhempieni olen saanut aika hyvät raamit elämälle. Raha ei kasva puussa, mieti mitä haluat ja tarvitset, eikä lainarahalla ostella muuta kuin asuntoja ja autoja. En pystyisi maksamaan laskuja eräpäivän jälkeen vaikkakin tarve ja halu ovat usein hämärtyneet hankinnoissani.

Köyhyys on usein periytyvää, kuten rikkauskin. Huonoista lähtökohdista on vaikea ponnistaa ylös ja esimerkiksi suomalainen lukiojärjestelmä voi olla köyhälle yksinhuoltajaperheen lapselle poissuljettu vaihtoehto, valitettavasti näin. Etenkin amerikkalaisessa yhteiskunnassa rakastetaan tarinoita siitä, kun köyhästä tuli rikas ja hän taisteli esteiden ylitse. Suomessa kansallinen identiteetti neuvoo vastaavasti olemaan tyytyväinen siitä, mitä on, pitää paremman tavoittelua tyhmänä ja sitä rataa. Kannattaa pohtia vaikkapa jokaisen tuntemia sananlaskuja esimerkiksi "parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla".

HS 20.12.2015

Tutkimuksessa silmiinpistävää on se, että köyhät ja rikkaat olivat samaa mieltä asioista eli nostoista ei pidä syyttää vain parempiosaisia. Vastaavasti rikkaita pidetään ahneina. Vetääkö köyhä katkeruudella lisää köyhyyttä puoleensa? Juuri edellisessä kirjoituksessani taisin väittääkin näin ja kyllä niin minä ajattelen. Tietyn tulorajan alapuolella ollessa noidankehä on jo valmiiksi pakkasen puolella, että tuskinpa se sieltä pelkällä positiivisella ajattelulla voi nousta. Asia ei ole siis niin mustavalkoista ja pelkällä vetovoiman lailla selitettävissä.

HS 20.12.2015

Artikkelissa todetaan, että varallisuutta ei voi nähdä ulospäin. Jokseenkin köyhän voi erottaa kengistä ja usein köyhä on ylipainoinen, tupakoi ja käyttää alkoholia. Eli jos olet lihava, sinulla on huonot kengät ja röökaat niin mieti, mitä saatat viestittää (myönnetään huono kevennys). Ote jutusta, jossa on mielestäni suuri viisaus "Jokaisen ihmisen pitäisi saada työtä ja siitä palkka, joka riittää elämiseen. Jokainen köyhä tietää, että elintaso ei määritä onnea. Elämän pitää olla elämisen arvoista, ei murheissa ja stressissä kieristelyä."

Köyhyys tai rikkaus ovat kuitenkin kovin suhteellisia käsitteitä. Itse olen määritysten mukaan keskituloinen, sinkkuna tosin hieman huonommassa asemassa pariskuntien verrattuna. Minulla on omistusasunto ja asuntolainaa. Autoa ei ole, mutta toiveitteni mukaan jonain päivänä sekin muuttuu ja varmasti muuttuukin. En pidä itseäni köyhänä, enkä rahalla mitattuna varakkaana. Silti pidän itseäni monessa suhteessa rikkaana. En omista merkkilaukkuja, reissaa rajattomasti, shoppaile jatkuvasti, mutta olen onnellinen. Minulla on hyvä perhe, ihania ystäviä, mielenkiintoinen työ, mahtava työporukka, harrastuksia jne. niitä ei saa rahalla ja, mitä muuta ne ovat kuin rikkautta?

-Virpi

Tekeekö raha onnelliseksi?

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että raha ei tee onnelliseksi. Tiedän sen toki helpottavan asioita, mutten usko rahan, hienon auton tai vaikkapa ison talon nostavan onnellisuutta. Sen sijaan pyrin päivittäin kiittämään elämää niistä asioista, joita minulla on esim. kaunis kerrostalokotini, käytössäni oleva siskon auto ja säännölliset kuukausitulot. Onni ja onnellisuus huokuvat meistä itsestämme. En juurikaan murehdi laskuja ja pyrin muistamaan niitä maksaessani olevani onnekas, minulla on varaa maksaa ne. Vaikkakin kituuttelisin loppukuusta, kuten usein teenkin, olen saanut kaiken pakollisen rahoitettua ja usein jotain extraakin.

Tänään käytin aamulorvintani tarttumalla lauantain Hesariin, se siis ei mahtunutkaan eiliselle to do -listalle. Saas nähdä minä päivänä pääsen sunnuntaihesarin pariin, en ehkä koskaan. Silmiini osui artikkeli Onnen hinta, joka osui suoraan kohteeseen. Siinä kerrotaan pariskunnasta, joka on kehittänyt erilaisia sopimuksia välttääkseen rahasta stressaamisen. He kirjoittavat myös blogia aiheen tiimoilta: https://leanlifeelamaa.wordpress.com, tää menee muuten välittömästi lukulistalleni. Jos aihe kiinnostaa niin kannattaa kurkata.

Artikkelissa listataan kuusi vinkkiä, joiden avulla samalla rahalla saa enemmän onnellisuutta:

1. Mieti, mikä sinut tekee onnelliseksi.

2. Laita rahaa luottokorttitilille ennen matkaa.

3. Elämykset tuottavat kestävämpää onnea.

4. Harvinainen herkku maistuu paremmalle.

5. Osta aikaa.

6. Ole antelias.

On monta syytä, miksi juttu kolahti. Ensinnäkin olen pohtinut suhtautumistani rahaan ja rahankäyttöäni paljon. Tämän vuoden aikana olen räpiköinyt pois Visa kierteestä ja muuttunut asteen verran harkitsevammaksi kuluttajaksi kuin ennen, en ole päässyt vielä pitkälle, mutta iloitsen jo näistä saavutuksista. Rahaa säästötililleni ei ole kertynyt, mutta hei ainoa velka, jonka omistan on asuntolaina ja sekin lyhenee ihan mukavasti. Toiseksi näen vinkeissä yhtäläisyyden vetovoiman lakiin ja ajatukseni siitä, että materian tuoma onni on lyhytkestoista. Anna niin saat, koe niin elät, ole järkevä äläkä katuva...

Kolmanneksi tiedän vuoden 2016 tuovan monta menoerää mukanaan. Ensimmäisten neljän kuukauden aikana yhteenlasketut isommat kulut tekevät yhteensä noin 2500 euroa. Se on yhden naisen taloudessa paljon, kun säästötilin saldo on noin viisi euroa. Olen silti päättänyt olla stressaamatta, koska asioilla on tapana järjestyä ja raha-asiat ovat järjestelykysymyksiä. Mielestäni organisointitaitoni ovat myös keskimääräistä paremmat, joten asia on melkein pois päiväjärjestyksestä.

Jos peilataan menoeriäni, niin ne vaikuttavat Onnen hinta -juttuun peilattuina järkihankinnoilta:

- NLP master -kurssi 1364 €, olen siis päättänyt maksaa tämän kolmessa kuukaudessa.

- Joogaviikonloppu Vierumäellä maaliskuussa n. 350 €.

- Golfin pelioikeus ja jäsenmaksu arviolta 750 €.

NLP on sijoitus itseeni, hyvinvointiini ja läpi elämän kantava investointi. Hyödynnän sitä kuitenkin töissä ja vapaa-ajalla eli kaikkialla. Joogaviikonloppu on myöskin hieno elämys, aikaa hyvän ystävän kanssa ja panostus omaan hyvinvointiin. Kokemuksesta myös tiedän, että Vierumäellä on hyvät ruuat, eikä rahaa mene muuhun, joten hinta-laatusuhde on kaikin puolin loistava. Ja golf...no se on elämäntapa, nautinto, hyvinvointia, liikuntaa, elämyksiä koko kesäksi, ystäviä, onnistumisia, hyvää nöyryyttä jne. tästä ei siis tarvitse edes neuvotella.

Rahan meno ei oikeastaan stressaa tässä kohdassa lainkaan, tästäkin selvitään. Olen jopa aika varma, että hoidan homman kiitettävästi. Tieto siitä, että vaate- ja kenkävarastoni eivät vaadi lisähankintoja samana aikana on varsin voimaannuttava tekijä. Huomaan muuten leuhkivani järjestetyllä ja karsitulla vaatekaapillani jatkuvasti. Eikö olekin hassua, että vähennetty vaatevarasto on tuonut enemmän onnea kuin jatkuva hamstraus? Toiseksi ajatustapani rahaa kohtaan on muuttunut New Yorkin reissun myötä ja erään NLP-harjoituksen ansiosta (olen varmaan kertonut siitä täälläkin marraskuun aikana?). Kolmanneksi tiedän, että joudun myös sanomaan ei osalle asioista. Olen joutunut toppuuttelemaan ystävieni suunnittelemaa kylpyläreissua ja todennut sen sopivan budjettiini vasta toukokuussa, onneksi hyvät ystävät ymmärtävät. Tämä lienee vain yksi monista asioista, jotka siirtyvät tai jäävät kokonaan tekemättä. Elämä on valintoja ja niin ikävää kuin se onkin, kaikkea ei voi saada.

Yksi asia, josta kanssani on turha keskustella on raha-asioiden märehtiminen. Minua ei kiinnosta paprikan kilohinta, urputus veroista tai vakuutusten hinta. Kuuntelen toki sujuvasti, mutta todellisuudessa ärsyynnyn enkä ymmärrä yskää. Maksan mielelläni veroja, koska ne ovat hyvinvointiyhteiskunnan perusta. On myös tyhmyyttä olla ymmärtämättä, mitä kaikkea niillä euroilla tehdään. Omaan hyvinvointiin panostaminen ja vaikkapa kuntoilukuluissa säästäminen on mielestäni hölmöläisen hommaa eli puhu jollekin muulle, olen eri mieltä nyt ja aina. Murehtimalla myös vetää puoleensa lisää murheita eli tämä seikka kannattaa muistaa, kun seuraavan kerran tekisi mieli manailla rahanmenoa. Kannattaa siis ajatella, mitä kannattaa ajatella :)

Mieti tuoko raha sinulle onnea? Jos niin se on hyvä se. Uskallan silti väittää, että todellinen onni on varsin usein ilmasta. On totta, että oikein sijoitetut eurot tavaraan X voi myös tuottaa iloa pitkään ja silloin sijoitus kannattaa. On kuitenkin hyvä miettiä tarvitsenko todellakin tämän ja tuon vai laittaisinko rahan vaikkapa lomamatkaa varten odottelemaan. 

-Virpi

Lataatko akkuja tekemällä vai lepäämällä

Viikonloput ovat siitä hienoa aikaa, että ehtii ladata akkuja, nollata menneen työviikon ja valmistautua seuraavaan. Jokaisella lienee oma tyylinsä, joka sopii omiin kuvioihin parhaiten. Toiset painavat pää kolmantena jalkana ja toiset keskittyvät lepäämään. Itse tykkään näiden yhdistelmästä eli puuhailen mielelläni kaikenlaista ja välissä palkitsen itseni päiväunilla. 

Aamuvetelehtimen on bravuurini...puuron taisin syödä vasta puolilta päivin. Ja kylläpä se olikin hyvää <3

Siivouksen yhteydessä ripustin jouluvalot ja voi kuinka ihanat ne ovatkaan. Herrat Hamppunen ja Hakkarainen pysähtyivät ihailemaan niitä. Sitten otettiin koko porukalla päiväunet ilman huolta huomisesta tai aikatauluista.

Varsinainen muutostarina tuli todistettua, kun maito muuttui riisipuuroksi ja riisipuuro sai uuden elämän karjalanpiirakoiden täytteenä. Näillä herkutellaankin ensi viikolla. Synttärivalmistelutkin on virallisesti aloitettu!

Joskus ei ehdi edes syödä ajoissa, silloin pitää syödä myöhään. Ja kuka on sanonut, ettei avokadopastaa voi vedellä juuri ennen nukkumaanmenoa?

Tällaisen päivän jälkeen on mukavaa raahautua nukkumaan, kun on tehnyt ja levännyt sopivassa suhteessa.

-Virpi

Ihana kiireettömyys

Olen varmaan puhunut kiireettömyydestä, paikoin kyllästymiseen asti, mutta uskon siihen 110 %:sti. Uskon siihen silloinkin, kun se loistaa poissaolollaan. Juuri nyt sen merkitys on minulle erityisen tärkeä. Viimeiset pari viikkoa olen sinkoillut paikasta toiseen, yrittänyt omaksua uusia työkuvioita ja luonut itselleni armottomat paineet. Siitä on seurannut flunssan pitkittyminen ja stressikäyrän kasvu, okei näistäkin olen jo maininnut. Heräilen öisin vuoroin nuhan ja vuoroin töiden takia. Pyörittelen yön pimeinä tunteina tulevia projektejani ja yritän kehitellä toimivia ideoita, koska haluaisin olla hyvä tai oikeastaan vieläkin parempi. Tänä aamuna teki mieli avata kone ja ryhtyä hommiin, valitsin kuitenkin kiireettömyyden, koska se on tärkeintä juuri nyt. Työt ehtivät kyllä, nyt pitäisi osata irrottautua oravanpyörästä.

Linnoittauduin herättyäni sohvan nurkkaan, hörpin kahvia hartaudella ja surffaan netissä. Olen tsekannut iltapäivälehdet ja lueskellut pitkästä aikaa erilaisia blogeja, Hesari odottaa vielä vuoroaan. En ole asettanut päivälle minkäänlaisia aikatauluja, enkä ajatellut mennä minnekään. Yritän sulkea työasiat mielestäni ja nauttia juuri tästä hetkestä, olla vain tässä ja nyt. Muistutan itseäni kaikista niistä asioista, joista olen kiitollinen ja hämmästelen, miten hienoja asioita nyt tapahtuukaan.

Tänään seuraavat blogit ovat päässeet lukulistalleni ja näitä kahlaan säännöllisen epäsäännöllisesti:

- Vastaisku ankeudelle by Jenny Belitz-Henriksson: http://blog.jennyhenriksson.com

- Hidasta elämää: hidastaelamaa.fi (okei tää ei just tänään toiminut, mutta luen tätä melkein joka päivä)

- Annin uunissa: http://www.anninuunissa.fi

- Kaikki mitä rakastin: http://eevakolu.fi

- Hanna G: http://hannag.fi (avokadopastanainen)

- The Momets of Laura eli CrossFit valmentajani Lauran blogi: http://www.themomentsoflaura.blogspot.fi/?m=1

- From Karoliina eli kollegani/junaseuralaiseni/ystäväni blogi, jossa käsitellään paljon Turkkia ja turkkilaisia tapoja: http://www.rantapallo.fi/fromkaroliina/ 

- Aamutuuli, joka on myöskin erään kollegani blogi, suosittelen uusinta pieru-kirjoitusta: http://www.aamutuuli.com

Kiireetöntä viikonloppua,

-Virpi

Onko järjestys pysynyt?

Siitähän taitaa olla reilu kuukausi, kun tein kotonani suursiivouksen KonMari-kirjasta innostuttuani. Saattoihan siinä olla myös jet lagin vaikutusta ilmassa ja väsymistä New Yorkissa koettuun tavarapaljouteen. Lienee siis aika kertoa, miten tilanne on elänyt eli ovatko paikat järjestyksessä vai onko kaaos palannut ja sisäinen hamstraajani uudessa nousussa?

Näyttääkö meillä tältä?

Vai tältä?

Käsi sydämellä voin vannoa, että olen vaalinut siisteyttä huolella. Flunssa on tehnyt pienen särön tilanteeseen eli lehtilaatikko pursuilee, tällä viikolla en ole tyhjentänyt käsilaukkuja päivän päätteeksi ja tiskausintokin on hieman laantunut. Vaatekaappini sen sijaan ovat täysin ojennuksessa ja se lienee isoin haasteeni. Olen jatkanut karsintaa ja massiivisen urakan jälkeen käyttövaatteiden määrä on vähentynyt huomattavasti. Joka viikko olen löytänyt jotain turhaa. Vaikka vaatevarastoni ei enää pursua runsauttaan olen tyytyväisempi kuin koskaan.

Vaatevalikoimani on varmaan selkeämpi kuin koskaan. Olen pohdiskellut, millainen tyylini on, millaisissa vaatteissa viihdyn ja mitkä sopivat keskenään. Pukeutuminenkin on aamuisin helpompaa, kun kaikki on järjestyksessä ja kaappien sisällön hahmottaa yhdellä vilkaisulla. Ja arvaatteko mitä, en edes kaipaa uusia vaatteita. Ainoa, mitä olen hankkinut ovat valkoiset trikoopaidat. Voisin nimittäin pukeutua aina valkoiseen paitaan, ja varsin usein pukeudunkin, sillä huivilla, neuleella tai jakulla lookia saa muutettua kädenkäänteessä.

Myös keittiönkaapit ovat ojennuksessa. Tiedän tarkalleen, mitä missäkin on. Enkä ole kaivannut mitään pois heitettyä. Laatua ei voi siis korvata määrällä, vaan oikeilla valinnoilla pärjää paljon paremmin, on kyse sitten vaatteista, kengistä, laukuista, kirjoista, keittiötarvikkeista tai oikeastaan mistä vain. Kaaosta katsellessani tajusin pitäneeni vanhoista ihmissuhteista, tunteista ja muistoista kiinni. Luopuminen on tehnyt kaikesta helpompaa. Koti on paljon viihtyisämpi ja menneisyys on irrottanut otteensa. Ehkäpä luopuminen mahdollisti senkin, että uskalsin tarttua töissä uusiin haasteisiin? Tai voihan se olla sattumaakin, mutta huomaan kummasti yhteneväisyyksiä. 

Yksi karsimisprojektin parhaista puolista on se, että viikkosiivous on naurettavan helppoa. Vaikkakin olin sairastelun takia lähes kolme viikkoa siivoamatta, tosin ainoa asia, mikä villiintyi oli pöly ja kissankarvat. Kun mitään ei tarvitse ensin järjestellä, valmistuu siivous kädenkäänteessä. Voi tarttua suoraan imuriin ja ennen kuin huomaakaan koti alkaa olla puhdas. Tämän innoittamana jynssäsin viime sunnuntaina kylpyhuoneeni lattiasta kattoon. Nyt oli vihdoin  energiaa tarttua kalkkitahrojen ja muiden pinttyneiden likojen kimppuun. Vessan peilikaappi oli saanut niin vahvan lakkakerroksen, etten uskonut sen enää puhdistuvan. Suosittelen siis Universal stone -nimistä siivousainetta kaikille kalkkitahroihin kyllästyneille.

En ole yhtä hysteerinen asian suhteen nyt, kuin urakan päättyä. Pyrin silti laittamaan asiat välittömästi paikoIlleen. Muistutan itseäni säännöllisesti nykytilasta ja kiitän itseäni. On vaikea kuvitella, että päästäisin kaappejani enää samanlaiseen kaaokseen kuin ennen, taisin oppia läksyni vihdoinkin ja hyvä niin. Jutun juju lienee juuri siinä, että urakka tuli tehtyä vauhdilla ja varsin massiivisesti. Kun on säikäyttänyt itsensä henkihieveriin ei halua palata entiseen.

Järjestys on ihana asia!

-Virpi

Eroon flunssabluesista

Olen kulkenut muutaman päivän hieman alamaissa ja kummastellut sitä itsekin. Flunssa puskee uudemman kerran päälle, nukun kehnosti ja kaupan päälle stressaan turhaan uusista työjutuista. Stressi on vieläpä ihan omaa keksintöäni, sillä kollegani ja esimieheni tsemppaavat täysillä ja tietävät osaamisen vievän aikaa. Koska tällainen alakuloinen fiilis ei tunne omalta on tilanne harmittanut entisestään. Ympärilläni tapahtuu hienoja asioita ja tässä sitä vain synkistellään joulun alla...näin ei voi jatkua. Niinhän se menee, että välillä joutuu uimaan synkissä vesissä. Juttu on kuitenkin se, että pyrkii sitkeästi pinnalle.

Päätin aamulla, että tänään se rypeminen loppuu. Pitkästä aikaa laitoin hiukset nätisti, valitsin kivat vaatteet ylle ja pistin jopa punaa huuliin. Tiukan paikan tullen jokainen pieni teko auttaa eteenpäin. Päivän mittaan lookini alkoi tosin muistuttaa Petteri Punakuonoa, mutta olo oli jo himpun verran parempi.

Töistä päästyäni kurvasin lahjaostoksille, antamisen ilo on kuitenkin se juttu joulun alla. Edellinen postaukseni kertookin tästä eli sain hommattua joulukukan yksinäiselle vanhukselle. Koska tilani oli yhä kriittinen palkitsin myös itseni pienellä joulukukalla, olen jo tovin haeskellutkin sopivaa. Eikä maailmassa liene sellaista naista, joka ei ilahtuisi kukasta. Oloni koheni taas snadisti ylemmäs.

Olen jo pitkään pyöritellyt ideaa siitä, että saisin kasaan ryhmän ihmisiä, jotka voisivat innostaa toisiaan. Mielestäni innostuminen johtaa usein onnistuminen ja onnistuminen lisää innostumista, sellaista positiivisuuden kehää tässä tarvittaisiinkin. Sen pidempään miettimättä pistin tuulemaan, välittämättä siitä, ettei idea ollut pahemmin jalostunut, ja perustin Facebookiin ryhmän Innostu onnistumalla - onnistu innostumalla. Kutsuin mukaan niitä kavereita, joiden oletin arvostavan ideaa ja hep taas mentiin fiilismittarilla ylöspäin. Suhteellisen järeät keinot käytössä, mutta joskus on pakko :)

Pelkistetyn ihana <3

Pisteenä iin päälle kaivoin todelliset aseet esille...tit-ti-di-dii kynsilakat esiin! Jos flunssa ei jätä minua niin ainakin minä päätän, ettei huomenna synkistellä hetkeäkään. Aina ei ole helppoa valita tuntemuksiaan, mutta positiivisuuskin vaatii töitä...joskus jopa joka päivä. Nyt tuntuu siltä, että voin käydä hyvin mielin nukkumaan. Huomenna aion olla asteen verran terveempi ja positiivinen oma itseni.

-Virpi

PS: Jos tuo Facebook-ryhmä kiinnostaa niin nykäise hihasta tai tyrkkää mailia virpi.rantala@gmail.com. Sisältö on vielä hieman epäselvä, mutta eiköhän se siitä lähde muotoutumaan, kun innostajat innostavat toisiaan.

Ole joulupukkina seniorille

Olen useampana jouluna osallistunut erilaisiin keräyksiin. Tänä vuonna olen onnistunut missaamaan jokaisen ja keskittynyt lähinnä flunssaani. Tänään eksyin kuitenkin kukkakauppaan ja huomasin ilokseni uuden joulukampanjan "Ole joulupukkina seniorille". Olin kuullut asiasta kollegaltani, joka kehoitti meitä kaikkia osallistumaan. Idea on simppeli, valitse ensin lappu, jossa on yksinäisen vanhuksen nimi ja ikä. Valitse seuraavaksi kukka, jolla haluat ilahduttaa ja kirjoita jouluterveiset saajalle. Kotihoito noutaa kukat liikkeestä ja toimittavat ne oikeisiin osoitteisiin.

Kampanja on alunperin Tampereen suunnalta. Tänä vuonna se on levinnyt pääkaupunkiseudulle, Lahteen ja Turkuun. Ehkäpä se saavuttaa ensi vuonna koko Suomen. Jokaisen ideasta innostuneen kannattaa kipittää kukkakaupoille jo tämän viikon aikana, sillä kukat toimitetaan uusiin koteihin ensi maanantaina. Itse valitsin perinteisen kaksihaaraisen joulutähden, sellaisen perinteisen joulunpunaisen. Toivon, että se ilahduttaa 84-vuotiaan Maijan joulua. Täytyy sanoa, että tulipahan roppakaupalla joulumieltä ja jatkoin matkaani hymyssäsuin. Toivon niin, että jokainen vanhus saa kukkansa, olisihan se kurjaa jos joku jäisi ilman.

-Virpi

PS: Mun puolesta joulu voisi jo tulla!

Lukemattomia kirjoja

Tiedättekö, mitä maailmassa on liikaa? No houkuttelevia ja lukemattomia kirjoja tietenkin :)

Odotan suunnattomasti viikonloppua ja varsin pian koittavaa joulua sekä muutamaa lomapäivää. Tilasin itselleni jo jokin aika sitten muutaman kirjan joululahjaksi, kiitos Adlibriksen black Fridayn alennuksen. Olen joskus listannut nämä kaikki toivelistalleni, jolla on vielä useampi toteutumista odottava. Sen lisäksi työkaveri lainasi Frank Martelan Valonöörit eli luku-urakkaa piisaa. Oikein odotan, että voin hautautua jonkun ihanan kirjan vietäväksi, tarvittaessa voi välissä nukahtaa ja jatkaa taas herättyään.

Mistäköhän aloittaisi?

Tällä hetkellä työn alla on Hyvän mielen vaatekaappi niminen teos. Kunhan pääsen maaliin niin rustailen siitä muutaman sanan. Tämä on luonteva jatko KonMari-kirjan innoittaneelle suursiivoukselle, vaatekaapin karsinnalle ja uutena vuotena alkavalle shoppailulakolle. Sen verran on pakko sanoa, että kirja on todella huikea ja suosittelen sitä jokaiselle himoshoppaajalle. Siinä kerrotaan karuja faktoja vaateteollisuudesta ja annetaan hyviä vinkkejä omien ostotottumuksien muuttamiseen. Painavaa asiaa siis eikä sitä ihan hetkessä pysty ahmimaankaan, mutta palaan tähän pian perusteellisesti.

-Virpi

PS: Olethan varmistanut, että jouluna saat ainakin yhden kirjan luettavaksi...koska lukeminen kannattaa aina.

Sisäinen aurinko

Tähän synkkääkin synkempänä vuodenaikaan kaipaa aurinkoa ja valoa. Siinäpä syytä kerrakseen kantaa säännöllisesti kukkia kotiin. Muutaman euron investointi piristää kummasti ja toimii kodin kaunistajana. Aivan kuin kotonani paistaisi pieni aurinko, kun ikkunalaudalla koreilee kimppu keltaisia ruusuja. Olen vieläpä siivonnut niin ahkerasti, että olin palkkioni ansainnut. Ei kannata odottaa saavansa jotain vaan toimittava sen eteen, on kyse sitten kukista, hyvästä mielestä tai vaikkapa uusista mahdollisuuksista.

Sytytä siis sisäinen aurinkosi ja anna elämälle sitä, mitä haluat saada vastalahjaksi.

-Virpi

Anna, niin saat

Joulun alla tulee pakostikin miettineeksi antamista ja saamista. Lapsena saaminen oli ykkösjuttu, mutta mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän arvostaa antamista. Usein ajattelemme antamisen ja saamisen tavaroita, vaikka yleensä teot, sanat ja läsnäolo ovatkin ne todellinen juttu. Vietimme vanhan tiimini kanssa tiimipäiviä viime viikolla, joiden jälkimainingeissa olen mietiskellyt tätä asiaa ja listannut, miten rikkaaksi nuo ihmiset ovatkaan minut tehneet.

Sain ihanilta kollegoiltani läksiäislahjan. Sille oli jopa päätetty paikka kotonani eli valmis paketti. Nyt muistan vanhat tiimikaverini jokaikisenä päivänä, kun katseeni osuu kauniiseen kynttilälyhtyyn. Tavaralahjasta huolimatta tiedän saaneeni parin viimevuoden aikana paljon enemmän. Olen solminut todennäköisesti muutaman pysyvän ystävyyssuhteen, saanut neuvoja, tukea, apua ja usein jopa olkapään, johon on voinut nojata. Välillä on vaivuttu kollektiiviseen epätoivoon, itketty, naurettu, onnistuttu ja opittu. Sana, joka pyörii mielessäni, on kiitollisuus - kiitos!

Parasta tässä tilanteessa on se, etten joudu luopumaan näistä ihmisistä, kannattaa siis vaihtaa tehtäviä ja pitää työnantaja ennallaan. He ovat edelleen kollegoitani ja tulemme työstämään yhteisiä projekteja. Törmäämme toisiimme jatkuvasti ja sovimme jatkossakin lounastreffejä. Ja ehkäpä järjestämme jotkut kissanristiäiset (tai useammat) työajan ulkopuolella. Toivottavasti soittelemme antoisia terapiapuheluitakin jatkossa.

Tiimin vaihto sujui siis kaihoisan iloisissa fiiliksissä. Sain tilaisuuden istua vanhan porukan kanssa iltaa. Ja mikäpä sen parempaa kuin syödä hyvin, nautiskella muutamia juomia ja juhlia kunnolla. Täytyy vieläpä todeta, että entinen esimieheni, nykyinen luottopakkini ja tukipylvääni, on paras illanvieton järjestäjä.

Mieti siis, mitä sinä haluat antaa ja saada. Antaminen ei ole aina rahasta kiinni. Ja usein pienikin tavara tai teko on kultaakin kalliimpi. Jos haluat saada panosta antamiseen, universumi kyllä tekee vastalahjan. Itse olen saanut tuplasti enemmän kuin antanut, kiitos ihanille kollegoilleni, olette niin tärkeitä <3

-Virpi

PS: Muistakaahan blogin tykkää ja jaa skaba Facebookissa eli sinne mars tykkäilemään!

Taideterapian tarpeessa

Puhun varsin usein sen puolesta, että jokaisen pitäisi tehdä välillä jotain ihan uutta. Siinäpä syy, miksi suuntasin parin ystäväni kanssa heti aamusta Riihimäelle taideterapiaan. En varsinaisesti tiennyt mihin olin menossa, mutta hyvällä fiiliksellä (kuinkas muutenkaan) lähdettiin matkaan. Aloitimme kahvihetkellä, kilisteltiin lasilliset kuohuvaa ja hieman kerrottiin taustoistamme. Emme siis tunteneet kaikki toisiamme, mutta yhteinen sävel löytyi välittömästi.

Alkupuheiden jälkeen siirryimme taiteen pariin. Tyyli ja toteutus olivat vapaat, kun pääsimme siirtämään tunteitamme paperille. Voi kuinka nautinkaan siitä, että sain leikitellä väreillä ja näin kätteni jäljen. Itse taidehetken aikana piti olla hiljaa, eikä siinä ehtinyt pahemmin seuraamaan, mitä kaverit puuhailivat. 

Kun taideteokset olivat valmiita ripustimme ne esille ja analysoimme porukalla jokaisen työn. Täyttyy sanoa, että lopputulokset olivat todella hienoja. Oli mukavaa kuulla, mitä kukin kertoi omasta maalauksestaan. Ja voi kuinka taideterapian tarpeessa olinkaan! Maltan tuskin odottaa, että saan kuvani kotiin (se jäi siis kuivumaan studiolle) ja kehyksiin.

Kokemus oli kaikin puolin mahtava. Kolmen tunnin ajan muu maailma lakkasi olemasta. Muodostimme oman tiimin ja elimme tunteella - kyyneleiltä tai naurunkiljahduksilta ei säästytty. Varasimme välittömästi uuden "terapiaistunnon" helmikuun lopulle. Ja luulenpa, että taidan hankkia itselleni omat maalausvälineet, jotta voin jatkaa luovuuden saralla.

Taide-elämyksen jälkeen marssimme asemaravintolaan. Nälkä kurni kitusissa ja oli ihanaa jatkaa koetun aiheen tiimoilta. Sitten junalla takaisin Lahteen ja kotiin siivoamaan eli terapiaosuus numero kahden pariin.

-Virpi

Hemmotteluhetkiä

Koska flunssa ei ole täysin jättänyt minua rauhaan olen jättänyt kaiken urheilun pois arjestani. On muutenkin fiksua himmailla ja välttää mahdolliset jälkitaudit, joiden kanssa ei ole leikkimistä. Saatoin hieman pelästyä tv-ohjelmasta, jossa esiteltiin nuori nainen, joka päätyi elinsiirtopotilaaksi flunssan pitkittymisen takia. Kieltämättä kroppani myös viestii jatkuvasti, että vireystaso on kaukana normaalista. Eräänä päivänä huomasin kauhukseni hengästyväni 15 minuutin kävelystä. 

Eräänä iltana päätin hemmotella itseäni jalkakylvyn muodossa. Tämä kuuluu siihen "en tee ikinä" kategoriaan mun elämässä. Toisaalta kantapäät alkoi tarttua mattoon ja olla sellaisessa kunnossa, että jotain piti kiireesti tehdä. Käsillä oli siis totaalinen win-win hetki. Suursiivouksessani oli sopivasti löytynyt vuosia sitten saatu sinkkunaisen lahjapakkaus, josta löytyi tarvittavat ainesosat.

Kuinka ihanaa olikaan pysähtyä hetkeksi ja hemmotella itseään. Miten tuollaiseen ei normaalisti ole olevinaan aikaa? Ja kuinka pienillä tavoin itseään voikaan helliä. Kuinka usein unohdanmekaan itsemme arjessa? Joten unohda joulukiireet hetkeksi ja heittäydy hemmoteltavaksi.

-Virpi

PS: Muistakaahan Facebookissa oleva tykkää ja jaa skaba, josta voi saada omakseen ihanan Vetovoiman salaisuus kirjan.