Reissuvalmisteluita

Viikonloppu on sujunut reissuvalmisteluita tehdessä ja vihdoin näyttää siltä, että kaikki on reilassa. On pyykätty, siivottu, raijattu roskat pihalle, siistitty kissan vessat, täytetty jääkaappi kissanhoitajaa varten, pakattu ja tehty viimeiset vierailut. Ennen kuin voi lähteä hyvillä mielin on tehtävä yhtä jos toista. Ne elämän tärkeimmät ihmiset eli perheenjäsenetkin on treffattu. Katsotaanpa miltä se näyttää kuvina :)

Mun uusi "matkalaukku" eiku katu-uskottava käsiveska by Marimekko

Hirvisoppaa ala meidän iskä - damn good

Sohvaelämää karvaisen kummipojan seurassa

Lomaviiniä hermojen hallintaan ja cillaukseen

Vikat treenihommat, palaan boxille parin viikon päästä

Pullakahvit naapurissa, ostin samalla joululahjan kummipojalle - eläköön me&i-kutsut

Pakkaushommia, eiköhän noilla pärjäile

Olen koko viikonlopun pyöritellyt duunihommia mielessä, joskus ne vaan pyörii ajatuksissa. Nyt, kun reissu lähenee lähenemistään alkaa helpottaa. Olen myös tehnyt to do -listaa ekalle duuniviikolle, se jotenkin helpottaa, kun asiat on paperilla ja ne voi unohtaa toviksi. Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että Hampun seuraksi tulee ystäväni kummityttö. Pienen suosikkimieheni hyvinvointi on kuitenkin niin tärkeä asia. Ja aika hienolta tuntui sekin, että pääsen reissuun. Saan nähdä niin paljon, etäisyyttä arkeen ja palata monta kokemusta rikkaampana kotiin.

-Virpi

Hyvä joukkueenjohtaja

Siemaillen tuttuun tyyliini aamukahvia ja nautin sunnuntain kiireettömyydestä. Avasin television tarkistaakseni oikean kellonajan teksti-tv:stä, mobiililaitteista kun ei tiedä ikinä varmasti. Siinä ne kakkosen lastenohjelmat pyörivät edelleen taustalla. Eetterissä on sählykilpailu nimeltään Säbämestari, jossa haastateltiin joukkueen johtajia. Noin kymmenvuotias poika tiesi täsmälleen, millainen hyvä johtaja on:

- innostaa muita

- kannustaa pellaajia (ihana murre tällä pikkujäbällä)

- antaa ohjeita

- kehhuu jokaista.

Samainen kaveri kertoi tavoittelevansa pelipaikkaa jääkiekon SM-liigasta ja edelleen NHL:stä. Saatoin vain ihailla tuota nuorukaista, joka tiesi elämän valttikortit jo lapsena. Hän halusi tavoitella isoja asioita, mutta tiesi tarvitsevansa siihen muita. Hän ei kurotellut vain kultaa, vaan auttoi kavereitaan samalla. Hän selvästi tiesi salaisuuden, kurkkaa kirjoitukseni kirjavinkki Vetovoiman salaisuus, jos haluat lukea lisää. Oma oivallukseni paremmaksi valmentajaksi on ollut juuri se, etten tavoittele asioita vain oman napani mukaisisesti. Haluan auttaa muita ja tehdä yhdessä, se on myös tuottanut enemmän tulosta kuin mikään muu pyristelyni.

Ajatellaan isosti, annetaan elämän kantaa ja autetaan muita <3

-Virpi

Suvaitsevaisuutta kiitos

Tämä syksy on ollut mielestäni ikävää aikaa. Pakolaiskriisi on synnyttänyt suvaitsemattomuutta, pahuutta ja vihapuheita. Olen pahoittanut mieleni monestikin, sulkenut korvani ja juossut karkuun liian kärkkäitä mielipiteitä. Äskettäin bongasin Iltalehden sivuilta jutun, jossa suomalainen nainen suoltaa törkeyksiä tummaihoiselle naiselle ja tapaus on tallentunut videolle. Minä en halua elää näin suvaitsemattomassa maassa. Pelkkä ajatus siitä, että rasistisuus voittaisi ja kummilapseni kasvaisivat aikuisiksi tällaisessa ilmapiirissä sattuu syvälle.

On totta, että Suomen taloudellinen tilanne on tiukka ja tulevaisuuden näkymät huolestuttavat monia...minuakin. Eriarvoisuus lisääntyy täälläkin ja liian moni elää köyhyysrajalla kituutellen. Silti pidän meitä etuoikeutettuina ja näen, että meillä on mahdollisuus auttaa. Voimme auttaa toinen toisiamme ja tarjota turvallisen kodin myös sotaa pakeneville. En usko, että yhtään hyvää asiaa saadaan aikaiseksi tuomitsemalla, vihaamalla ja syyttelemällä. 

Jokin aika sitten kerroin, kuinka Arman Alizadin kirja Armanin maailma teki minuun vaikutuksen. Ihailen hänen periksiantamattomuuttaan, nöyryyttään, kykyä uskoa itseensä ja rohkeuttaan. Hän puhuu myös hyväntekeväisyyden puolesta ja asian tärkeydestä vakuuttuneena klikkasin itseni Planin sivuille. En voi (valitettavasti) pyyhkiä pois pahuutta, mutta voin tehdä sen, mitä pystyn. Tuon päätöksen myötä minulla on nykyisin 4-vuotias kummityttö Afrikasta ja saan seurata hänen elämäänsä täysi-ikäisyyteen asti.

Niin kauan kuin minussa henki pihisee aion puhua suvaitsevaisuuden puolesta. Jokainen meistä ikään, kokoon, ihonväriin, seksuaaliseen suuntautumiseen, taustoihin, persoonaan tai mihinkään muuhun katsoen on samanarvoinen. Olemme yhtä tärkeitä tai vähäpätöisiä kaikki. Haluatko täyttää ajatuksesi pahuudella vai hyvyydellä? Valinta on sinun, mutta muista, että universumi on kuin kaiku, se vastaa samalla mitalla. Ja vilkaisu uusimman kummityttöni kasvoihin saa pahan mieleni kaikkoamaan, hänellekin on oikeus kasvaa suvaitsevaisessa maailmassa.

-Virpi

Kirjavinkki: Vetovoiman salaisuus

Sain työmatkalla luettavaksi Michael Losierin kirjoittaman kirjan Vetovoiman salaisuus. Vetovoiman laista on kirjoitettu satoja ellei jopa tuhansia kirjoja, mutta tämä teos annettiin minulle niin vahvojen suositusten kera, että päätin tarttua siihen välittömästi. Pari tuntia myöhemmin se oli kahlattu kannesta kanteen ja olin vakuuttunut. Halusin palauttaa sen nopeasti, että valmentamani tiimin jäsenet saisivat kierrättää sitä keskuudessaan. Heille se toisi hyviä työkaluja ja mahdollisuuden pitää hyvää fiilistä yllä. Hyvän fiiliksen ja positiivisuuden eteen on nimittäin paiskittava säännöllisesti hommia.

Vetovoiman laki tarkoittaa sitä, että universumi antaa sinulle sitä, mitä haluat ja pyydät. Ajatuksilla vedät puoleksi ihmisiä, tapahtumia, uramahdollisuuksia, rahaa jne. Tämän takia törmäämme usein niihin ihmisiin, joita olemme juuri ajatelleet. Locier kertoo perusperiaatteet ja neuvoo seikkaperäisesti, kuinka saat tämän salaisuuden käyttöösi. Teksti on helppolukuista, joten hitaampikin lukija pääsee maaliin varsin opasti. Ja asiaa voi myös pureksia rauhassa eli lukunopeus ei ole se juttu. 

Jos siis haluat vaikuttaa siihen, mitä elämä tuo eteesi, kannattaa tutustua tähän teokseen. Mieleen tulee taas NLP-opettajani viisaus "kannattaa ajatella, mitä kannattaa ajatella". Losier on muuten itsekin opiskellut NLP:tä eli yhteys on helposti havaittavissa. Pikaisen googletuksen perusteella kirjan saa omakseen vajalla seitsemällä eurolla. Aion hankkia omani, kunhan palaan lomareissultani, sillä tällaisesta tekstistä löytää aina jotain uutta ja haluan lukea sen uudestaan ja uudestaan.

-Virpi

Vau, mikä Vaasa!

Keskiviikkona pakkasin kamani, viimeistelin valmennusvetoni ja suuntasin Vaasaan. Etukäteen hämmästelin, miksi ihmeessä olin buukannut työreissun juuri ennen lomaani. Sinne kun matkustaakin melkein ikuisuuden ja ahteri ehtii puutumaan moneen kertaan ennen perille pääsyä. Miksen sallinut itselleni loivaa laskua lomaan, vaan lupauduin valmentamaan? Siksi, että Vaasa, ja mahdollisuus päästä hieman erilaisen yleisön eteen kuin normaalisti, veti puoleensa. Loivat lomalle lähdöt hiiteen ja täyttä vauhtia eteenpäin!

Viestinnästä ja etenkin kirjallisesta viestinnästä on tullut lempilapseni. Olen pohtinut pääni puhki, miltä yrityksemme näyttää asiakkaidemme silmissä sähköpostissa. Sähköposti, kun on rynninyt meidän arkeen, mutta harvoin puhutaan mitä ja miten tulisi kirjoittaa. Olen myös kokenut, että minulla on mahdollisuus puhua aiheen puolesta ja luojan kiitos kutsuja on sadellut, toivottavasti satelee jatkossakin. 

Vastassa oli uuden uutukainen tiimi, jossa oli kymmenen raudankovaa ammattilaista, valmiina imemään tietoa. Todellisuudessa valmentaja ei ole porukan viisain ja on yhtä lailla oppimassa kuten muutkin. Hänellä ei ole ainoita oikeita vastauksia, vaan hän toimii jonkinlaisena suunnannäyttäjänä, eräänlaisena majakkana. Vaikka coachi seisoisi päällään ei tilaisuus onnistu, jos porukka ei lähde mukaan. Ja hei vaasalaiset antoivat niin paljon, enemmän kuin osasin odottakaan, joten mikäs siinä on tahtipuikkoa heilutellessa.

En voi lakata hämmästelemättä, miten paljon virtaa ihmisistä, keskusteluista ja yhdessä tekemisestä voi saadakaan. Aidot kontaktit ovat parasta, mitä meillä on, joten läsnäolo on se juttu mihin kannattaa pyrkiä. Aivan kuin olisin saanut samalla monta uutta sielunkumppania, toivottavasti sainkin. Siinä töiden lomassa, kun pohdittiin elämää, puhuttiin henkeviä ja hörhöiltiin. Töitä ei siis kannata tehdä ryppyotsaisesti vaan pilke silmäkulmassa, totesimme yhdessä, ettei vakavuus auttaisi lainkaan. Vetovoiman laki oli vienyt minut Pohjanmaalle ja suorastaan anelin, että saisin tulla takaisin. Mitä ilmeisemmin olen tervetullut :)

Innostusta ja euforiaa säteillessäni väsymys oli kaikonnut. Vaikka loma kolkutteli takaraivossa se ei vienyt huomiota, vaan pysytteli kiltisti takavasemmalla. Ehkäpä välttelen niitä loivia lomalle lähtöjä jatkossakin, sillä onhan se mukavampi irtautua arjesta hurmoksessa kuin laiskan pulskeasti löntystellen. Tuntui, että koko kaupunki hymyili minulle (ja minä sille), jopa take away kahvi väläytti ihanan smailin ja saatteli minut toimistolle. Vetovoiman laki toimii siten, että anna maailmalle sitä, mitä haluat maailman tarjoavan sinulle.

Joten kiitos Vaasa ja ihanat vaasalaiset kollegani. Seuraavat kaksi viikkoa keskityn lomailuun, reissaamiseen, akkujen lataamiseen, maiseman vaihdokseen, uusiin kokemuksiin, shoppailuun, lukemiseen jne.

-Virpi

Hymy pelastaa päivän

Olen viime aikoina havahtunut itsekin siihen, kuinka voimaannuttava asia hymy onkaan. Silloin, kun päättää: "Tästä tulee hyvä päivä" alkaa automaattisesti hymyillä. Toisaalta on kovin vaikeaa olla myrtsinä, kun suu vääntyy hymyyn eli se toimii molempiin suuntiin. Vastoinkäymisten kohtaaminenkin tuntuu siedettävältä, kun fiilis on korkealla. Sen lisäksi hymy on halvin ja toimivin keino näyttää hyvältä, eikä muuten maksa mitään. Mieti millainen voimavara meillä jokaisella on olemassa! Ethän vain turhaan säästele sitä?

Aloitin aamun rattoisissa merkeissä junan ravintolavaunussa. Siinä kuulumisia vaihdellessa ja kahvia siemaillessamme totesimme kollegani kanssa, että muut ovat hiljaa. He tuijottivat eteensä väsyneinä ja hörppivät kahvejaan hiljaisuudessa. Me nauroimme ja keräsimme kummastelevia katseita, joista oli luettavissa: "Miten joku voi olla hyvällä tuulella heti aamusta?" Mutta voi millaisia voimavaroja aamuisista junamatkoista onkaan tullut, eipä paljon paina (liian) aikaiset aamuherätykset. Niiden jälkeen olen täynnä virtaa ja tartun töihin intoa puhkuen. 

Voisiko työpaikoilla käynnistää hymypatsasperinteen uudestaan? Sanonnan mukaan nauru pidentää ikää ja hymy on mukavampi kohdata kuin mutrusuu, joten eikös siihen pitäisi kannustaa? Palavereissa voisi olla pakollinen hymyhetki, jonka aikana kerrataan viikon parhaat puolet. Puheenvuoron saatuaan hymy pitäisi kuulua äänestä ja epäkohtia saa nostaa esiin vain kertomalla ratkaisuehdotuksen. Kahvihuoneeseen laitettaisiin palautelaatikko, jonne kerättäisiin nimettömiä kehuja kollegoista. Lappuun saisi kirjoittaa vain kivoja asioita ja tiukoissa tilanteissa niitä jaettaisi nostamaan fiilistä. Oman lisänsä juttuun tuo epävarmuus siitä, kuka on salainen "ihailija" positiivisen palautteen takana.

Itselläni on siinä mielessä hyvä tilanne, että kotona odottaa aina tuollainen hurmaava hymypoika. Hamppu osaa loihtia naamalleen mitä leveimmän hymyn, kun oikaisee itsensä sohvalla viereeni. Sitä katsellessa kaikki maalliset murheet haihtuvat mielestä. Ja ehkäpä maailmaa voi muuttaa snadisti parempaan suuntaan hymy kerrallaan. Ainakin tuo nelijalkainen parantaa minun maailmaa säännöllisesti.

-Virpi

Oikealla tiellä

Tämä vuosi on ollut monella tavalla mahtava kokemus. Pelkästään tämän blogin liikkeelle saanut voima eli positiivisuuden lisääminen omassa elämässäni on avannut monia ovia. Koen olevani matkalla omaan itseeni ja kohti jotain suurempaa, tien päällä havainnoin ympäristöäni tarkemmin kuin koskaan. Päämäärä on toistaiseksi hieman hämärän peitossa, se siintää horisontissa, tarkat näköhavainnot puuttuvat. Epävarmuudesta huolimatta tiedän olevani oikealla tiellä.

Viikonloppu on vietetty taas NLP:n ihmeellisessä maailmassa. Tällä kertaa työstettiin seuraavia aiheita:

- vuorovaikutus

- läsnäolo

- sammuttaminen 

- loogiset tasot

- arvot

- luopuminen.

Takana on kaksi mahtavaa päivää hyvässä seurassa. Päässä pyörii tuhansia ajatuksia ja olen jälleen kuin Liisa ihmemaassa, kyselen Irvikissalta reittiä, vaikken tiedä minne olen matkalla. 

NLP on ollut jo nyt kannattava reittivalinta. Se on pysäyttänyt ajattelemaan ja antanut työkaluja eri näkökulmien käyttöön. Olen herkistynyt ympäristölle ja rohkaistunut monessa suhteessa. Osaan puuttua työpaikan ristiriitatilanteisiin, suhteuttaa asioita niiden merkityksen mukaisesti ja ulkoistaa itseeni tarpeen vaatiessa. Kykyni olla läsnä ja kuunnella intuitiotani on kasvanut. Onneksi tapaamisia on vielä neljä edessä, sillä perille ei ole kiirettä. Toisaalta päämäärä ei ole se tärkein asia ja enkä tiedä voinko/haluanko ikinä saavuttaakaan sitä.

Yksi eniten mietityttänyt asia tällä kertaa oli vuorovaikutus. Mehän olemme yhteydessä muihin, vaikutumme ja pyrimme vaikuttamaan. Oletko miettinyt mistä vuorovaikutus alkaa? Alkaako se ensikatseesta, ensimmäisistä yhteisistä keskusteluista vai jo huomattavasti aiemmin? Vai voiko vuorovaikutus puuttua kohtaamisesta kokonaan? 

Ennalta sovituissa tapaamisissa vuorovaikutus alkaa etukäteen. Meillä on joku ennakkokäsitys tilanteesta, ihmisestä ja/tai asiasta. Ennakkokäsitys ja ensivaikutelma kantavat pitkälle, ne voivat myös vaikuttaa tapahtumien kulkuun ratkaisevasti. Kannattaa siis miettiä, miten lähdet tilanteisiin. Pohtia, mistä ajatuksesi koostuu ja olisiko sitä syytä työstää etukäteen. Pienen ajatusharjoituksen avulla voimme muuttaa tilannetta ja antaa vuorovaikutukselle hyvät mahdollisuudet.

NLP:ssä on paljon työkaluja jokaiseen päivään. Niitä voi hyödyntää omien tarpeiden mukaisesti, pienesti tai suuresti. Niillä voi myös auttaa muita eli ei tämä nyt pelkkää hörhöilyä ole. Se, kuinka iso työkalupakki mukanani jatkossa kulkee on ajan kysymys. Nyt onkin tärkeintä nauttia matkasta eikä kiirehtiä perille. Tieto siitä, että on oikealla tiellä riittää tällä hetkellä mainiosti.

-Virpi

Jokainen voi vaikuttaa

Syyskuussa meidän firmassa oli UUUL-päivä eli usko unelmiisi uskalla loistaa. Paikalle pääsi 150 onnekasta ja puhujina olivat mm. Henkka Hyppönen ja Arman Alizad. En päässyt itse paikalle, mutta pelkästään päivän teema ja somessa jaetut kuvat sekä kommentit tekivät minuun vaikutuksen. Olen fiilistelyt asiaa yksikseni, uskonut unelmiini ja uskaltanut loistaa. Joku päivä kerroinkin Hyppösen luennosta, joka löytyi intrasta videotallenteena, ja omiin mahdollisuuksiin uskomisesta. 

Armanin luentoa ei ollut saatavilla, joten päätin hommata hänen kirjansa. Kollegoiden kertomukset olivat jättäneet niin vahvan vaikutuksen, että halusin tutustua tähän herraan. Täytyy sanoa, että siinä on aika uskomaton tapaus, pääsisinpä tapaamaan hänet joskus. Alizad on tehnyt kaikkea uskomalla itseensä ja periksiantamattomalla asenteella, kaveri ei ole lannistunut ensimmäisestä EI:stä. Hänellä on ollut päämäärä ja perille on löytynyt kovalla tahdolla. Vaikka Arman on hyvin tavoitteellinen, hän on samanaikaisesti nöyrä ja hyväntahtoinen kaveri. Maailma on kurittanut kulkijaa ja näyttänyt kurjimmatkin puolensa.

Kirjassa kerrotaan Kill Arman tv-ohjelmasta ja etenkin kuvaukset kolmososasta sävähdyttivät. Olen katsonut jaksoja televisiosta ja etenkin kohdat, joissa lapset elävät kurjuudessa, tuntuvat pahoilta. Suomessa koulu, puhtaat vaatteet, turvallinen koti ja terveellinen ruoka ovat itsestäänselvyys, mutta ei kaikkialla. Alizad puhuu hyväntekeväisyyden puolesta ja kertoo ottaneensa Planin kautta itselleen kummilapsia. Pieni kuukausittainen lahjoitus on tavallisellekin duunarille mitätön summa, mutta kehitysmaissa, sillä voidaan kehittää kokonaista kylää.

Jäin miettimään sitä, että jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon. On turha ahdistua siitä, ettei voi pelastaa koko maailmaa, vaan tekee sen minkä voi. Niinpä päätin itsekin aktivoitua ja suuntasin Planin nettisivuille hankkimaan neljännen kummilapsen itselleni. Olisin voinut ajatella itsekkäästi ja tehdä peliliikkeen vasta reissun jälkeen, onhan tilini aika nollilla, mutta tämä tuntui tärkeämmältä. Säästän mielummin jostain muusta, kuin pienestä vaikutusmahdollisuudesta. Vaihtoehtoina löytyy kertalahjoitus ja kuukausilahjoitus, pienimmät summat ovat kymmenen euroa ja kyllä, silläkin on merkitystä. Haastan kaikki lukijani mukaan talkoisiin! 

Lähenevä joulu on siinä mielessä hienoa aikaa, että varsin monet tuijottavat oman napansa ulkopuolelle. Erilaisiin keräyksiin ja hyväntekeväisyyskohteisiin halutaan osallistua, joulun hyvä tahto on valtava voima. Materialistisen juhlan rinnalla kulkee hyvä tahto ja antamisen riemu, hyvä niin. Oma suosikkini on joulupuukeräys, jossa lahjoitetaan lahjoja vähävaraisille lapsille. Facebookissa pyörii jouluapua sivusto, jossa voit auttaa lähistöllä asuvia perheitä mm. jouluruuilla. Mahdollisuuksia auttamiseen on siten paljonkin ja niitä, joille pienikin apu on tervetullut löytyy läheltä ja kaukaa.

Uskotaan siis siihen, että jokainen meistä voi vaikuttaa ja auttaa!

-Virpi

Onni on villasukka

Joskus onni ja onnellisuus on niin pieniä asioita, että melkein huvittaa itseäänkin. Se hetki, kun tulet suihkusta, sonnustaudut yöpukuun, kaivat villasukat esiin ja kömmit hetkeksi sohvan nurkkaan siemailemaan iltateetä on niin paras. Olen opetellut nauttimaan näistä pienistä onnen murusista. On mukavaa käydä nukkumaan niin, että toteaa itselleen "olipa hyvä päivä".

-villasukkafiilistelijä

Teatteri Vanha Juko - pala Lahtea

Jos haluaa tutustua kaupunkiin nimeltä Lahti kannattaa pyörähtää Vanhassa Jukossa. Se tarjoaa rakkaudella tehtyjä kulttuurielämyksiä. Juko on muuttanut Rautatienkadulle, vanhoihin elokuvateatterin tiloihin. Tuntuu siltä, että vakka on löytänyt kantensa, käykäähän katsomassa niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Tälle vuodelle löytyy hyvä kattaus erilaisia esityksiä eli hopi hopi lippuja varaamaan -> www.teatterivanhajuko.fi.

Normista poiketen olen käynyt vajaassa viikossa jo kahdesti teatterissa. Lauantaina ohjelmassa oli #halko ja tänään Huovisen erikoiset. Halko oli hieman tavallisesta poikkeava esitys, ensi-ilta ja loppunäytös samalla kertaa. Esitystä oli aloitettu harjoittelemaan maanantaina ja esirippu aukesi kuusi päivää myöhemmin. Palasimme ajassa taaksepäin ja katselimme television tarjontaa 12.9.2001 eli päivä WTC iskujen jälkeen. Yleisö sai vaihtaa kanavaa lennosta ja aikamoiseksi kanavasurffailuksi se menikin.

Ykköseltä tuli uutiset, jossa haastateltiin vuoroin studioon saapuneita asiantuntijoita ja vuoroin otettiin yhteys Yhdysvaltoihin. Kakkosella oli käynnissä eduskunnan täysistunto, kolmosella koko kansan suosikki eli Salkkarit. Nelonen taas esitti sitcom sarjaa Will ja Grace. Näyttelijät lukivat vuorosanojaan pääsääntöisesti papereista ja kirjaimellisesti juoksivat yleisön vaihtaessa kanavaa. Halko oli osoitus siitä, että teatterin ei tarvitse olla aina loppuun asti hiottua. Hauskuus syntyi tarinoiden lisäksi tilanteista. Suorastaan nerokasta ja vieläpä huikeaan hintaan eli vaivaiset viisi euroa per lärvi. Psst halko tulee uudestaan marraskuun puolivälissä.

Tänään Ilkka Heiskanen tulkitsi Huovisen tekstejä. Pohdimme ystäväni kanssa, että saatoimme olla (kerrankin) liian nuoria, sillä kaikkien tarinoiden syvällisin olemus ei auennut meille. Nautin silti suunnattomasti näyttelijäsuorituksesta. On valtava lahja pitää näyttämö yksin hallussa. Heiskanen on myös äärimmäisen lahjakas käyttämään kehoaan ja ilmeitään tulkinnassa. Voisin kuvitella, että moinen suoritus käy työstä ja vastaa aikamoista urheilusuoritusta.

Välillä on hyvä sivistää itseään hakeutumalla kulttuurin pariin. Se katkaisee arjen ja tuo vähän extraa elämään. Aion suunnata Jukoon vielä pariin otteeseen ennen vuoden vaihdetta. Toivon, että tämä persoonallinen teatteri houkuttelee paikalle runsain mitoin muitakin. Nähdäänkö siis siellä?

-Virpi

Vaalitaan suomen kieltä

Moni muistaa kouluajoilta äidinkielen tunnit ja etenkin puuduttavaakin puuduttavammat kielioppitunnit. Kouluaikoina sitä miettii, ettei pilkuilla ja pisteillä ole väliä. Siinä mielessä olen samaa mieltä, että maailma tuskin kaatuu yhteenkään pilkkuvirheeseen, mutta onhan niillä paikkansa. Etenkin työnsä puolesta kirjoittavien kannattaa miettiä, onko oikeinkirjoituksessa petrattavaa. Virheet nimittäin vaikeuttavat lukijan työtä ja voivat aiheuttaa väärinkäsityksiä. Saatat myös asettaa itsesi ja edustamasi yrityksen kyseenalaiseen valoon. Joku on joskus sanonut, että kirjallinen viestintä epäonnistuu aina, valitettavasti se pitää paikkansa.

Pääsin tänään elämäni parhaimmalle kielioppikurssille. Paiskittiin hommia oikeinkirjoituksen parissa puoli päivää, eikä ehditty raapaista kuin pintaa. Puhuimme isoista ja pienistä kirjaimista, yhdyssanoista sekä sanaliitoista. Kouluttaja oli niin innostunut aiheesta, että ensimmäistä kertaa minäkin rakastuin kielioppiin ja arvostukseni suomen kieltä kohtaan nousi potenssiin kymmenen. Täytyy myös todeta, että ammattitaito ja innostus ovat lyömätön yhdistelmä. 

Tekstipajan jälkeen olin pyörällä päästäni. Kirjoittaminen ei ole sittenkään niin helppoa kuin olen luullut. Meillä on käsissämme kieli, joka vilisee sääntöjä ja välillä korva kuulee omiaan. Haasteista huolimatta meidän pitäisi vaalia kieltämme. On surullista, että some, whatsapp-kulttuuri ja nykypäivä yleisestikin köyhdyttää kieltämme. Esimerkiksi Facebook vilisee kirjoitusvirheitä niin paljon, että minäkin meinaan polttaa päreeni. Tekisi usein mieli vinkata yhdyssanoista ja muistuttaa yksinkertaisimmista pilkkusäännöistä. En väitä olevani kieliguru itsekään (tänään huomasin sen aika karulla tavalla) mutta yritän ja ponnistelen kovasti oppiakseni. Aion vielä tankata säännöt niin hyvin takaraivooni, että voin viilata pilkkua oikein urakalla :)

Jos kirjoitat työksesi vaikkapa asiakkaille sähköpostia, oletko saanut siitä palautetta esimieheltäsi? Varsin harva "sähköpostin orja" saa palautetta kirjoittamistaan viesteistä. Usein myös oletetaan, että jokainen osaa kirjoittaa, eikä aiheesta pidetä koulutuksia. Maailma sähköistyy kovaa vauhtia, asioita hoidetaan yhä useammin kirjoittamalla eikä perinteisesti keskustellen. Siksi kirjoittamiseen pitäisi kiinnittää huomiota, jäähän tekstistä aina pysyvä jälki - mustaa valkoisella. Joten tule mukaan talkoisiin, vaalitaan kaunista kieltämme, kiinnitetään huomiota oikeinkirjoitukseen, ripotellaan pisteitä ja pilkkuja sopiviin väleihin.

-Virpi

Kirjavinkki: Tahdonvoiman käyttöohje

Innokkaana lukijana uskon, että kirjat jättävät jälkensä lukijoihin. Ne, jotka löytävät tiensä sydämeemme jäävät myös elämään mieleen. Niitä haluaa myös suositella koko lähipiirille. Itse huomaan myös pitäväni pienimuotoisia luentoja näistä aiheista. Olen monesti niin innostunut aiheesta, että taidan unohtaa kiinnostaako ystäviäni kuunnella referointiani. Ehkäpä nuo lähimmät ovat tapoihini tottuneet ja antavat joinain anteeksi, onhan niillä kuitenkin hyvä tarkoitus.

Ahmin Frank Martelan teoksen Tahdonvoiman käyttöohje suhteellisen nopeasti. Se oli painavaa iltalukemista, mutta kuitenkin niin koukuttavaa, että parina iltana laskin kirjan käsistäni vasta, kun silmät painuivat pakosti kiinni. Martelan tyyli kertoa tahdonvoimasta on innostunut. Asiaa perustellaan tieteellisillä faktoilla, mutta rivien välissä on kujeilevan positiivinen sävy. Pääsemme siis jälleen siihen, että asenne ja etenkin positiivinen sellainen kantaa pitkälle.

Riittäisikö tahdonvoimasi vastustamaan näitä herkkuja?

Kirjassa tahdonvoimaa pidetään lihaksena, joka väsyy liiasta tekemisestä ja kehittyy levossa. Jokainen kuntosaliharjoittelija tietää, että treenaaminen on tarkkaa. Kannattaa siis miettiä, kuinka usein ja missä tilanteissa tahdonvoimaasi käytät. Et voi paahtaa sata lasissa jatkuvasti ja muiden olosuhteiden järkkyessä pelkkä tahdon lujuus ei riitä. Sinun on siis syötävä hyvin, nukuttava tarpeeksi ja tehtävä olosuhteet suotuisiksi. Mitä enemmän kirjoitan sitä paremmin huomaan etten ole oikea henkilö selittämään Martelan tarjoilemaa ajatusmaailmaa. Kannattaa siis itse lukea ja pureksia sanoma omaan arkeen sopivaksi :)

Noudatin kirjan tänään oppeja, jotta pääsin aamutreeneihin. Kesäloman jälkeen pelkkä ajatus CrossFit salille lähtemisestä aamulla on ollut puistattava ajatus. Tällä viikolla se tuntui kuitenkin olevan ainoa mahdollisuus, toinen vaihtoehto oli treenivapaa, joka ei myöskään miellyttänyt. Oli siis valittava kahdesta pahasta parempi vaihtoehto. Jotta lähteminen olisi helpompaa pyysin ystävääni hakemaan minut, koska siten peruminen olisi vaikeampaa. Kun tiesin, että minua odottaa kyyti oli lähteminen melkein helppoa. Ja voi mikä onnistumisen riemu minut valtasikaan, kun syksyn eka aamutreeni tuli tehdyksi. Nyt, kun kynnys on ylitetty, on seuraava askel huomattavasti helpompi.

-Virpi

PS: Blogissa on uusi look, mitäs pidätte? Se ei ole vielä täysin toiveitteni mukainen eli pieniä muutoksia tulee vielä. Mutta eikös se ole kuitenkin ihan mukavaa vaihtelua jo tällaisenaan?

Sytytetään kynttilät

Pimenevissä illoissa ja viilenevässä säässä on yksi hyvä puoli, nimittäin kynttilät. Kaivoin omani vihdoinkin esille, sillä olen siirtänyt kynttiläkauden aloittamista tähän asti. Kotiin saa ihanan tunnelman, kun asettelee muutaman tuikun esille. Kynttilöistä lähtee kaunis valo ja rauhallinen tunnelma tulee kaupan päälle. Nappasin kauppareissulta vielä kimpun gerberoita ja kylläpä nyt kelpaa. Koti näyttää niin viihtyisältä, vaikka laiminlöinkin viikkosiivouksen. Ja kun himmentää valoja sekä sytyttää tarpeeksi monta kynttilää ei pientä epäjärjestystä edes huomaa.

Nautitaan siis pimenevistä illoista <3

-Virpi

Hidasta elämää

Nykyisin elämä tuntui kovin kiireiseltä. Elämä on yhtä suorittamista ja juoksemme pää kolmantena jalkana eteenpäin. Moni käy jatkuvasti ylikierroksilla ja ihmettelee sitten, miksi on väsynyt. Lopulta vauhti pysähtyy kuin seinään, kun flunssa vie voimat ja pakottaa lepäämään. Olen viime aikoina hidastanut tahtia valtavasti. Töissä pidän langat käsissäni aikatauluttamisen avulla (olen vihdoin oppinut hallitsemaan aikaani), karsin turhat palaverit pois ja keskityn siihen, mikä on tärkeää. Olen hyväksynyt sen, etten voi olla kaikessa mukana, enkä tietää kaikkea - helpottavia havaintoja. Työt ei lopu tekemällä, joten ennemmin tekee kymmenen kunnolla, kuin tuplaten huonosti ja kiristyy kiireestä. Muista, että kukaan meistä ei ole korvaamaton, jos sinun lentosi loppuu, joku toinen nousee ilmaan.

Olen varmasti stressannut, hermoillut ja kiristellyt hampaitani ihan riittämiin. Tahdin hidastaminen on terästänyt aistejani. Havainnoin ympäristöäni aivan eri tavalla kuin aiemmin. Huomaan epäkohtia, mietin asioita eri kulmista ja pystyn käsittelemään niitä järjellä liiallisen tunteilun sijaan. Ensimmäistä kertaa olen tähän aikaa vuodesta rento, enkä pelkää jaksamiseni puolesta. Kalenterini on hallussa, sähköpostini ojennuksessa ja työmotivaatio korkealla. Olen luopunut harhaluuloistani multitaskingin suhteen, teen yhden asian kerrallaan ja varaan aikaa ajatustyölle. Kun keho ja mieli ovat balanssissa yllättyy usein itsekin siitä, miten paljon saa aikaisesti. Loppujen lopuksi vähemmän on enemmän.

Noudatan samoja pelisääntöjä vapaallakin. Nukun kunnolla, syön hyvin, teen itselleni mieluisia asioita ja kuuntelen itseäni. Rento mieli havaitsee niin paljon enemmän kuin stressaantunut. Jos olen väsynyt järjestän aikaa levolle ja vaihdan hikitreenin kevyeen kävelyyn. Kasaan lautaselleni hyvää ruokaa, mutta hellin kehoani myös sopivasti herkuilla. Kun päässäni pyörii liikaa asioita pyrin rauhoittumaan ja lokeroimaan asiat oikeille paikoilleen. Olen läsnä itselleni ja niille ihmisille, joiden seurassa olen.

Oravanpyörässä juoksevan on vaikea hidastaa. Vauhtisokeudesta kärsiessä ei ymmärrä, että parhaat oivallukset syntyvät vasta pysähtyessä. Aivan kuin lihaksetkin kehittyy osaamisemme levossa. Siksi hidastamisessa on järkeä ja välillä on syytä odotella hetkinen pysäkillä. Kun matkan jakaa oikein ei verensokeri laske liikaa, vireystaso pysyy korkealla ja hyvinvointi näkyy ulospäin. Muista siis hidastaa oikeissa kohdissa niin jaksat kaasuttaa pitkillä suorilla.

-Virpi

Hyvä uni - häädä kännykkä makuuhuoneesta

Uni on yksi tärkein asia elämässämme. Jos se järkkyy näkyvät vaikutukset kaikkialla. Huonosti nukkuneina olemme helposti ärtyneeltä, uusien asioiden omaksuminen on vaikeata, innostumisen mahdollisuudet heikot jne. Pitkäaikaiset ongelmat unen järkkymisessä vaikuttavat painonhallintaan ja herkistävät masennukselle. Miksi kuitenkin vaalimme hyvää unta niin vähän? Miksi emme varmista, että ehdimme nukkua tarpeeksi ja vaali edellytyksiä hyvän unen takaamiseksi?

Jos oma unimääräni ei ole riittävä huomaan sen välittömästi. Työpäivän jaksan vielä huijata itseäni ja muita, mutta velvollisuuksien täytyttyä veto on poissa. Paikkaan tilannetta päiväunilla ja raivaamalla viikonlopun kalenteri tyhjäksi. Akut on kuitenkin ladattava ennemmin tai myöhemmin ja suosittelen vaihtoehtoa ennemmin. Viikonloppuna saatan vältellä sosiaalisia kontakteja, liikun metsässä, luen ja hidastelen urakalla. Pyrin kuromaan univajetta pois nukkumalla kunnon yöunet ja huitelen päälle päiväunet sekä vietän aikaa sohvalla viltin alle piiloutuneena. Sunnuntaina olotilassa huomaa muutoksen ja uutta viikkoa odottaa jo innolla, lataus on selvästi onnistunut.

Yksi lukuisista kokeiluistani on kännykän häätäminen makuuhuoneesta. Missä vaiheessa puhelimesta onkin tullut niin tärkeä, että se seuraa meitä kaikkialle? Onko maailmassa yhtään niin tärkeää/kiireistä asiaa, joka ei ehtisi vasta aamulla? Voisihan myös olla niin, että nukkuisin onneni ohitse ja huomaisin puhelun tai lähetetyn viestin vasta herättyäni. Ja mikään ei ole sen raivostuttavampaa, kuin viesti johon heräät juuri, kun leijut valveen ja unen rajamailla. Tokihan puhelin voisi olla äänettömällä, mutta joskus merkkivalokin on liikaa. Ainoa ongelma tässä on se, etten omista herätyskelloa. Voin siis noudattaa neuvoani vain niinä aamuina, kun ei ole pakko herätä tiettyyn aikaan. Lisätään ostoslistalle -> hanki herätyskello. Kai niitä herätyskelloja vielä myydään?

Itse vaalin seuraavia asioita hyvän unen takaamiseksi:

1) Katso, että nukkumiseen jää 8-9 tuntia aikaa joka yö, kesäaikaan 7 saattaa riittää. Koska olen aamuhidastelija tämä tarkoittaa sitä, että meillä ei notkuta myöhään. 

2) Rauhoita ilta eli hidasta tahtia huomattavasti jo pari tuntia ennen nukkumaanmenoa.

3) Sammuta telkkari ja nauti hiljaisuudesta. Jos tv on vain taustahäly niin mieti tarvitsetko sitä lainkaan. Itse harvemmin katson mitään intensiivisesti ja silloin painan varsin usein virtanappia tai pidän roosan kiinni koko päivän.

4) Älä roiku somessa, ehdit kyllä seuraavanakin päivänä. Kirjaudu varmuuden vuoksi ulos niin nopea tilannetsekki on huomattavasti hankalampaa, jos teet sen huomaamattasi.

5) Lue jotain kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Itse luen melkein joka ilta, koska se rauhoittaa entisestään. Nytkin minulla on pari kirjaa sängyn vieressä ja pari olohuoneessa, on siis vara valita fiiliksen mukaan.

Kaikesta yrityksestä huolimatta uni voi välillä järkkyä. Mieli on sellainen työkalu, että sitä ei voi käskemällä hiljentää. Jos se aktivoituu yöllä on mahdoton nukkua. Niinä hetkinä pyrin hyväksymään valvomisen. Pelkästään tämän ymmärtäminen on auttanut itseäni, hyväksy äläkä tappele vastaan. Noina hetkinä ohjaan ajatukset kevyisiin aiheisiin, sillä ongelmanratkaisu yöllä on (ainakin minulle) mahdoton yhtälö. Rakentelen mielummin pilvilinnoja kuin pohdin työasioita. Välillä myös teen erilaisia listoja ja pohdin aikatauluja, kevyt organisointi voi jopa helpottaa aamulla. Toisaalta itselleni tämä on melkein aina merkki siitä, että kaipaan pidempää taukoa työarjestani. Kannattaa siis rytmittää lomia sopiviin väleihin.

Mieti kuinka sinä voit parantaa unesi laatua ja taata itsellesi hyvät yöunet. Tee se, mitä on tehtävissä, koska hyvin nukkuneena kaikki asiat on helpompi kohdata kuin valvoneena.

-Virpi

Kuinka korkealle yletät?

Katselin eräänä päivänä videon Henkka Hyppösen luennosta. Hyppönen kertoi Kyle Maynard nimisestä kaverista, jolla ei ole käsiä eikä jalkoja. Siitä huolimatta hän pelasi amerikkalaista jalkapalloa 11-vuotiaaksi, oli Yhdysvaltojen yliopistojen 16. paras painija, perusti CrossFit salin ja kiipesi vuorelle. Maynard haluaa tekemisillään näyttää meille tavallisille, että kaikki lähtee sinusta itsestään. Jos kädetön ja jalaton mies pystyy kaikkeen tuohon, mihin me "normaalirakenteiset" pystymmekään. Olemmeko ottaneet kaiken potentiaalimme käyttöön?

Mahtava tarina siitä, mihin kaikkeen voit päästä jos haluat. Ja vastaavasti, mitä kaikkea et pysty, jos et usko pystyväsi. Liian usein näemme edessämme esteitä mahdollisuuksien sijaan. Pelkojen ja epäonnistumisien takia emme edes yritä. Hyppönen kehottaakin miettimään, mihin voisit päästä, kuinka korkealle voit kurottaa ja ennenkaikkea uskomaan itseensä. Jos et usko itseesi niin kuka sitten? Tahdonvoima, usko itseen, positiivinen ajattelu ja kyky nähdä toisin ovat valtavia voimavaroja. Miksi emme siis käyttäisi niitä?

Tuon luennon innoittamana olen pyrkinyt uskomaan itseeni ja unelmiini. Luotan sokeasti siihen, että toiveet on tehty toteutumista varten. Uskon yrittämiseen, uuden kokeilemiseen ja haluan onnistua, vaikkei minulla ole mitään tietoa oikeista keinoista, kyllä ne löytyvät. Oli helpottavaa luopua epäilyksistä ja kääntää ne voitoiksi. Pelkkä ajatus sai itseluottamukseni pilviin, ryhtini kohoamaan ja mikä parasta suuni hymyyn. Mitä sitten jos epäonnistuisin? Silloin epäonnistuisin matkalla päämäärääni kohti ja tietäisin yrittäneeni. Epäonnistuminen voisi johtaa uudelle polulle, lisätä ymmärrystäni tai viedä parempaan lopputulokseen.

Niinpä niin ajatus on mahtava lahja. Kuten NLP-opettajani Tuuli Paltemaa sanoo, "kannattaa ajatella, miten kannattaa ajatella". Raivaa siis epävarmuus tieltäsi, löydä reitti esteen yli tai ali. Usko siihen, mitä teet ja tee se täysillä!

-Virpi

Aivojumppaa - pysyykö kynä vasemmassa kädessä?

Nyt, kun luen vuorotellen Saku Tuomisen Työkirjaa ja Frank Martelan Tahdonvoiman käyttöopasta olen miettinyt tapoja. Me ihmiset olemme kaikki tapojemme orjia ja uuden oppiminen vaatii töitä. On paljon helpompaa tehdä asioita aivan kuin ennenkin ja vaikka haluaisimme muuttua huomaamme usein palaavamme vanhaan. Vaikkapa töissä uuden oppiminen vaatiikin muistuttelua ja ahkeraa ponnistelua. Se, että uudesta tiedosta tulee tapa vaatii jumppaa.

Halusin testata itseäni ja jumpata aivojani, koska kunnon hikijumppaan olin liian väsynyt. Toisaalta pistämme ajatuksemme harvoin koetukselle, joten niinpä asetin itseni uuden haasteen äärelle. Tartuin eilen illalla kynään vasemmalla kädellä ja aloin kirjoittamaan etunimeäni. Olen siis oikeakätinen ja tällaisen syvälle juurtuneen toiminnan muuttaminen vaatii kovaa pinnistelyä. Vaikka kuinka tein parhaani ei teksti muuttunut paremmaksi ja lyhyen treenin jälkeen huomasin väsyväni, käteen sattui ja jälki turhautti. Tältäkö se kirjoittamaan opettelu tuntuu ekaluokkalaisesta?

Aamulla jatkoin harjoituksia ja mietin kuinka kauan projektia pitäisi jatkaa, että pahin haparointi olisi poissa. Kahvin lomassa testasin vasurini väritystaitoja. Ei muuten ollut sekään helppoa. Kynä pysyi hädintuskin kädessä ja viivojen sisäpuolella pysyminen teki tiukkaa. Innostuin silti testaamaan rajojani ja kaikkia aamutoimia hoitaessani pyrin käyttämään oikean käden sijaan vasenta. Kannattaa muuten kokeilla, sillä mistäs sitä tietää vaikka jonain päivänä loukkaisi sen paremman puolen ja joutuisi pakosti vaihtamaan kättä. Toivon, ettei universumi ala pilailla kanssani, vaikka olenkin vaihtanut hetkellisesti puolta :)

Mielenkiintoisin näkökulma näin valmentajana työskentelevälle tässä on pohtia juurikin uuden oppimista tai lähinnä vanhan toimintamallin muokkaamista. Kierrän tällä hetkellä puhumassa kirjallisesta viestinnästä ja kuinka sähköposti jättää jäljen yritykseltä asiakkaalle. Kun asia on mustaa valkoisella se on merkittävä osa asiakaskokemusta. Asia, johon pysähdymme vain harvoin. Monien valmennettavien kohdalla olen huomannut, että uusi näkökulma toki ostetaan, mutta sen juurruttaminen arkeen ei tapahdu yhden valmennuksen avulla. Voisinko siis ymmärtää hassun kokeiluni ansiosta kohdeyleisöäni paremmin? Voisinko löytää tästä jotain, joka tekee minusta paremman valmentajan kuin nyt?

Riko rajojasi, kyseenalaista tapojasi ja luo halutusta mallista toimiva palanen arkeesi.

-Virpi

Valmennuksen värityskirjat

Vuosien saatossa olen ehtinyt pitämään aika monta valmennusta. Monesti olen miettinyt, miksi ihmiset eivät keskity kunnolla. Olen myös ärsyyntynyt, kun huomaan henkilöiden olevan fyysisesti läsnä, mutta henkisesti muualla. Miten kännykkä tai tietokone voi olla koulutettavaa asiaa tärkeämpi? Aika mahtipontista ja itsekeskeistä ajattelua allekirjoittaneelta näin jälkiviisaana ajatellen. NLP:n myötä aloin miettiä asiaa uudella tavalla. Päätin olla ärsyyntymättä siitä, että olen koulutettavien kiinnostusmittarin pohjalla, eihän ketään voi pakottaa oppimaan. Halusin oppia hyväksymään erilaiset tavat toimia ja toisaalta ymmärsin vihdoin, kuinka vaikeata paikoillaan istuminen onkaan. Silloin syntyi ajatus valmennuksen värityskirjoista.

Kävin ostamassa kolme aikuisten värityskirjaa ja puuvärejä, joita kuljetan valmennuksissani mukana. Valmistauduin siis alkavaan koulutuskiertueeseeni ihan uudella tavalla kuin aiemmin. On ollut mukavaa seurata millaisia reaktioita ne saavat aikaan. Minua on katsottu kieroon, kirjoja on katsottu epäuskoisesti ja niistä on otettu kuvia todistusaineistoksi. Eräs koulutettava kysyi, onko eksynyt lastentarhaan. Toivotin hänet iloisesti tervetulleeksi 1-5-vuotiaiden ryhmään. Tarkoitushan ei ole aliarvioida ketään vaan antaa mahdollisuus kokeilla jotain muuta. En siis pakota vaan annan mahdollisuuden.

Viimeisen kolmen viikon aikana olen kouluttanut aika tarkkaan sata ihmistä. Jokaisessa ryhmässä on ollut muutama värittämisestä innostunut. Moni on halunnut kokeilla ja ihmetellyt itsekin, miten mukavaa värittäminen on. Samalla olen kuullut hämmästyneitä kommentteja siitä, kuinka värittäminen lisää läsnäoloa ja helpottaa kuuntelemista. Ja useampi on kysellyt, mistä moisia voi hankkia itselleen. Voi olisinpa tehnyt diilin jonkun värityskirjafirman kanssa niin voisin tehdä lisätienestejä kirjamyynnillä :)

Parasta tässä kokeilussa on ollut se, että olen voinut yllättää monet. Tosin maine alkaa kirimään edellä ja taidan olla jo laajasti tunnettu valmentajana, joka raahaa mukanaan värityskirjoja. Loppu vuodesta voin varmaan pitää taidenäyttelyn, sillä väritettyjä sivuja on jo jonkin verran. Sitä tässä vaan pohdin, että mitähän sitä seuraavaksi keksisi? 

-Virpi

Tee tai älä tee - älä melkein tee

Ahmin tällä hetkellä Frank Martelan kirjaa tahdonvoiman käyttöopas. Löysin sieltä ajatuksen, joka pysäytti "tee tai älä tee - älä melkein tee". Totuus on peräisin Star Warsista, mutta pätee varmaan kaikkiin elämän osa-alueisiin. Niin vähän sanoja ja niin paljon viisautta, pysäyttävää suorastaan. Ja kuinka usein laiminlyömme asioita vaikkapa kiireeseen vedoten?

Olen myös pyöritellyt ajatusta siitä, että jos asiaa ei tee kerralla kuntoon on hyväksyttävä se, että myöhemmin pitää käyttää aikaa virheiden/puutteiden korjaamiseen. Tekisimmekö asioita eri tavoin jos muistaisimme nämä viisaudet? Missä vaiheessa olemme luopuneet laadukkaasta tekemisestä ja onko kerralla kuntoon kokenut inflaation? Voisitko jättää jotain tekemättä? Saisitko silloin jotain muuta paremmin tehdyksi? Siinäpä palaa purtavaksi koko perjantaiksi.

-Virpi

Aamuilla on väliä

Pakko jatkaa saman aiheen piirissä kuin eilen. Oletko ikinä miettinyt, miten iso merkitys aamulla on? Jos päivän aloittaa kurtistellen on aika vaikea vaihtaa moodia kesken kaiken. Vastaavasti hyvillä mielin käynnistetty päivä kantaa parhaimmillaan iltaan asti. Kannattaa siis miettiä, millä mielellä lähtee kotoa. Niinäkin aamuina, kun nukuttaisi, ulkona on pakkasta ja rokulipäivä tulisi tarpeeseen.

Työpäiväni käynnistyi tänään näissä maisemissa eli junailua Helsinkiin ennen auringon nousua. Matka sujui rattoisasti ravintolavaunussa, parin hyvän kollegan seurassa ja kahvin äärellä. Kun aloittaa nauramalla ja pilke silmäkulmassa on kiva lähteä tekemään sitä, mistä tykkää. Kiitos Sarille ja Lotalle piristävästä seurasta!

Ennen päivän varsinaista ohjelmaa sain kutsun aamupalalle. Eräs yrityksemme yksikkö oli muuttanut uusiin tiloihin ja juhli muuttorutistuksen valmistumista välimerellisellä aamupalalla. Voi miten mukavaa oli päästä notkuvien pöytien ääreen, vaihtaa kuulumisia ja moikata tuttuja. Tällaisia hetkiä toivoisi useamminkin, sillä ne lisäävät yhteishenkeä, piristävät ja antavat voimia arkeen. Sitten hyvillä mielin valmennushommiin :)

Valitse siis oma aamufiiliksesi ja anna sen kantaa iltaan asti. On paljon helpompaa tehdä töitä hymyillen kuin kiukutellen. Elämä tarjoaa riittämiin haasteita optimisteillekin, joten älä raahaa turhaan kivirekeä perässäsi lannistumalla valmiiksi.

-Virpi

Hyvä päivä lähtee sinusta

Tiedätkö sen tunteen, kun olet nukkunut huonosti, valvonut, kierinyt, pyörinyt, pohtinut...siis tehnyt kaikkea muuta kuin nukkunut? Viimein kellon rikkoessa hiljaisuuden nukuttaisi vietävästi ja ajatuskin nousemisesta tuntuu pahalta. Mutta onko se päivän syy jos, yö meni reisille? Saako silloin nousta väärällä jalalla ja viettää känkkäränkkäpäivää? Ja onko oikein sanoa, että päivä meni pilalle heti aamusta?

Heräsin tähän päivään noissa tunnelmissa. Hiljensin herätyskellon torkulla ja kaivauduin peiton alle. Mietin miten ihmeessä voisin onnistua tänään? Miten kaivaisin itsestäni innostusta, jota kylväisin ympärille ja voisin onnistua? Ennen kuin pomppasin ylös suljin silmäni ja totesin itselleni "tästä tulee hyvä päivä". Jos olisin todennut, että tästä tulee huono päivä olisin ollut silloinkin oikeassa, päätin siis toisin. 

Kuin taikaiskusta väsymys oli poissa, pakkasin tavarani, loihdin ylleni valmennuslookin ja kiirehdin hotelliaamupalalle. Ravitseva aamupala hyvän ystäväni/kollegani seurassa ja toimistolle mars! Ulkona oli, mitä kaunein syysaamu ensimmäisten pakkasten kera. Järjestelin koulutustilan valmiiksi ja ensimmäisten valmennettavien tuntua olin energinen oma itseni.

Tupa tuli täyteen, porukka lähti mukaan avoimin mielin ja pistin parastani. Viisi tuntia myöhemmin koin onnistuneeni ja puhkuin intoa. Ihmiset olivat antaneet minulle voimia, osallistuneet ja tehneet päivästäni hyvän. Kiitollisena kaikesta keräsin kamani, huutelin heipat ihanalle Jyväskylälle ja suuntasin odottelemaan kyytiä. Hymyilin auringon kanssa kilpaa ja mietin kuinka hyvä olikaan, että päätin jo aamulla tehdä päivästäni onnistuneen.

Mieti, mitä tilaat, sillä sitä saa, mitä tilaa...niin hyvässä kuin pahassakin. Valinta on sinun, joka päivä!

-Virpi

Lähtisitkö aamulenkille?

Moni ajattelee, ettei ole lainkaan aamuihminen ja pelkkä ajatus liikkumisesta kukonlaulun aikaan saa kylmät väreet aikaan. Olen monesti ajatellut samaa, mutta tykästynyt aamulenkkeihin. Koiranomistajillehan ne ovat pakollisia tai siis kuuluvat pakettihintaan. Me muut joudumme tekemään valinnan aamuvetelehtimisen tai -reippailun välillä. Kumpi vie pidemmälle?

Aamulenkissä vaikeinta on lähteminen tai oikeastaan se päätös. Pitää vaan päättää, että nyt vedän vaatteet niskaan enkä napsautakaan kahvinkeitintä päälle. Hetken käveltyään päätöstä lähtemisestä katuu harvoin jos koskaan. Aamun kirpeys saa loputkin unihiekat pois silmistä ja kevyt liikunta nyt on aina hyvästä. Hieman lenkkimaastoista riippuen kaupan päälle saa mukavat maisemat.

Nyt ollaan siinä käännekohdassa, kun yöpakkaset ovat saapuneet. Tuulipuvun lisäksi saa kaivella esiin kerraston, pipon ja hanskat. Mulle on muuten turha kiukutella kerrastoista, sillä rakastan niitä ja mielestäni on hotimpaa pukeutua lämpimästi kuin coolisti, kun puhutaan lenkkihommista. Kun pukukoodi on tarpeeksi käytännöllinen ja pitää lämpimänä on homma bueno. Sitähän tässä vaan pohditaan, koska saan avaimen avantouintia varten. Uusi harrastus (lue kidutus) pitäisi käynnistää pikapuolin tai en saa itseäni jäiseen veteen kirveelläkään. Vesi näyttää jo aika jäiseltä, kuten kuvastakin voi aistia.

Lenkin jälkeen hörppään kupin kahvia ennen kuin suuntaan päivän haasteisiin. Tänään avaan koneen kotona ja nautin etäpäivän mahdollisuudesta. Illalla nokka kohti Jyväskylää ja viikon työmatkaosuus pyörähtää käyntiin. Mutta hei lähtisitkö aamulenkille heti huomenna? Muista, että se on vain yhdestä päätöksestä kiinni.

-Virpi

Kirjahyllyn täyttöhaaveita - lukeminenhan kannattaa aina

Aamukahvia hörppiessäni eksyin Adlibriksen verkkokauppaan haaveilemaan. Tässä viimeaikojen innostuksessa olen nimittäin tankannut itseeni kirjaviisautta, jotta onnismini pysyisi voimissaan. Tuntuu, että maailma pursuaa mielenkiintoisia kirjoja ja haluaisin tietenkin ne kaikki. Olen käynyt aika monta kertaa haaveilemassa kirjakaupassa ja selailemassa kiinnostavia uutuuksia. Siinä nettikaupan kirja-alennuksista sokaistuneena ehdin täyttää ostoskorini, kunnes muistin realismin eli tulevan lomani ja tilini nykyisen saldon. Pikainen tilitietojen tsekkaus ja muutama laskutoimitus saivat minut perääntymään eli ootellaanpa hetkinen kirjahamstrauksen kanssa. Tein silti listan niistä kirjoista, jotka vielä jossain vaiheessa hankin kirjahyllyni koristeeksi. Mitäs tykkäät ja kuinka monta ottaisit itsellesi?

Syksyn 2015 kirjalistani:

Henkka Hyppönen - Pelon hinta

Henkka Hyppönen - Nautitaan raakana

Jutta Gustafsberg - Jutan voimakirja

Arman Alizad - Armanin maailma

Frank Martela - Valonöörit

Kimmo Takanen - Tunne lukkosi

Kimmo Takanen - Pästä irti

Eckhart Tolle - Läsnäolon voima

Marie Kondo - KonMari

Gretchen Rubin - Onnellisuusprojekti

Vaikka tiesin etten millään ehtisi lukea kaikkia kirjoja hetkessä harmitti tilauksen peruminen. Onneksi pystyin lohduttamaan itseäni helposti eli kävelin kaivelemaan kirjahyllyäni. Niinpä niin sieltä löytyi muutama keskeneräinen kirja ja yksi tyystin unohdettukin. Tykkään lukea joitain kirjoja hitaasti, jotta ehdin omaksua ne ja osa taas puhuttelee hitaammin, niitä pitää makuuttaa pidempään. Nyt vaan mietin, mihin pureutuisin? Taidan tarttua Frank Martelan Tahdonvoiman käyttöohjeeseen, sillä se tuntuu puhuttelevan nyt eniten.

Kyllä lukeminen vaan on mahtava lahja!

-Virpi

Meikitön viikonloppu

Olen yksi niistä, jonka tapaa vain harvoin ilman meikkiä. Tykkään meikata ja myöskin laittautua. Teen sen hyvin automaattisesti ja ennemminkin itseni kuin muiden takia. Tosin olen huomannut, että ajatuskin luonnollisena lähtemisestä vaikkapa kauppaan on alkanut tuntua vaikealta. Kun tässä on tullut pohdittua syntyjä syviä ja mietittyä itsensä hyväksymistä ihan sellaisenaan on tämäkin ollut syynissä. Jos viime viikonloppuna lakkoilun Facebookista niin nyt päätin elää meikittömänä. Mitähän sitä ensi viikonlopulle keksisi? Lauantaina ohjelmassa oli hot joogaa ja tuntui jo tyhmältä paklata itseään. Niinpä lähdin kaupungillekin täysin naturellina. Vetäsin vielä uudet lempikenkäni eli kumpparit jalkaan, koska ne on niin ihanat ja hyvät jalassa. Kun ei sada niin pitää saapastella muuten vain.

Minunlaiselle tällainen siedätyshoito on välistä hyväksi. On hyvä huomata, että meikittömyys ei ole muille ongelma. Kaupungin vilinässä sitä hukkuu joukkoon, etenkin jos samanaikaisesti porukka möykkää puolesta ja vastaan pakolaistilanteen suhteen. Ja siinä on hyvä todeta itsekseen, että riitän itselleni juuri tällaisena. Paras asia, minkä kasvoilleen voi laittaa on hymy, eikä muuten maksa mitään.

Päälle vielä lempeää hot joogaa @leticin uudella joogasalilla...mmm mahtavaa. Poikkeuksellisesti pääsin viikon aikana kahdesti joogaamaan ja kerran pilatekseen. Kehoa ja mieltä on siis huollettu kunnolla. Täytyy sanoa, että tahdin hidastaminen, rentouteen pyrkiminen ja itsensä kuuntelu on aika mahtavaa. Matka, joka tämän eteen on tehty on selvästi kannattanut.

-Virpi

PS: Meikittömyys oli aika helppo nakki ja tuntui ennemmin luonnolliselta kuin suurelta ponnistukselta

Lapakisto - liiku luonnossa

Aika monelle meistä metsä on loistava paikka pysähtyä. Luonnon keskellä on helppo ottaa etäisyyttä arkeen ja hengittäminenkin on helpompaa. Siinäpä riittävästi syitä, miksi suuntasin tänään ystäväni kanssa Lapakistoon. Se on Lahden kupeessa, virallisesti Nastolassa sijaitseva luonnonsuojelualue. Hassua löytää tuollainen paikka niin läheltä omaa kotiaan. Voin vannoa, että noilla huudeilla tulee käytyä jatkossakin. Suosittelen myös muille erittäin lämpimästi.

Lapakiston plussia ovat selvästi merkityt reitit, helppokulkuinen maasto ja hyvät laavut. Tosin onnistuimme valitsemaan leiripaikaksi juuri sen, missä ei ole puita. Löysimme muutaman kalikan nuotiota varten ja saimme makkarat juuri ja juuri paistettua. Syy puidenkin puuttumiseen selvisi. Joku älypää oli kuulopuheiden mukaan varastanut laavun kirveen ja siksi kunta ei enää täyttänyt puuvarastoa. Toivottavasti meni tarpeeseen, sillä moni harmittelee tapahtumien aikaansaannosta.

Siinä eväitä mutustellessamme muistelimme molemmat omia lapsuuden eväsretkiä. Ruoka maistuu ulkoilmassa tunnetusti parhaiten ja retkifiilistä ei voita mikään. Onneksi molemmilla oli reput täynnä herkkuja niin päästiin nautiskelemaan kunnolla. Meidän retkimenu sisälsi teetä, herkkuleipiä, makkaraa, suklaapipareita, pillimehuja ja suklaapipareita. Saattaa olla, että kaupunkiin palasi pari ähkyä potevaa retkeilijää :)

Jos kesä oli kehnonlainen niin onneksi syksy on korjannut potin kotiin. Täällä eteläisilläkin leveysasteilla voi nauttia upeasta ruskasta. Etenkin metsien aluskasvillisuus on peittynyt upeaan väriloistoon. Vaikka ilma alkaa olla jo viileä, kaivoin muuten ekaa kertaa pitkät kalsarit jalkaan, on ulkona mitä upein sää. Ulkoilu on siten asenne- ja pukeutumiskysymys eli hopi hopi ulos rentoutumaan! Suuri kiitos myös Nastolan kunnalle tällaisen alueen kunnossapidossa.

Emme suinkaan olleet ainoat metsään "eksyneet". Iltapäivällä paikka oli melkoinen menomesta. Törmäsimme aika moniin kanssaretkeilijöihin ja kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki tervehtivät toisiaan. Varsin monen kanssa tuli myös vaihdettua kuulumisia. Niin me jäyhät hämäläisetkin muutumme seurallisiksi eli metsän keskellä.

Tällaisen päivän jälkeen on kiva suunnata uutta työviikkoa kohti.

-Virpi

Kissan vinkit parempaan elämään

Kissa on varsin yleinen lemmikki suomalaisissa kodeissa. Se on itsepäinen, arvonsa tunteva, oman tiensä kulkija ja hurmaava kehrääjä. Valitettavasti monet kohtelevat kissoja kaltoin, mutta onneksi on myös meitä, joille kissa on tasa-arvoinen perheenjäsen. Itse rakastan omaa Hamppu-kissaani, joka on ilahduttanut elämääni jo reilun vuoden verran. Kissoilta voi myös oppia paljon ja ohessa muutama kissan vinkki parempaan elämään.

1. Kissathan ovat hyvin määrätietoisia ja todellakin tietävät, mitä tahtovat. Esimerkiksi, kun kissa haluaa herätä niin silloin muiden on mahdotonta jatkaa uniaan. 

Kissan vinkki: ole määrätietoinen, tiedä mitä haluat ja ota/tee se.

2. Kun kissalla on nälkä se vaatii henkilökunnaltaan toimintaa. Silloin juostaan rinta rinnan keittiöön ja ruokakuppi on täytettävä heti eikä kohta. Jos ruoka tulee ahmittua se yökätään lähimmälle matolle ja näin strategisten mittojen säilyttäminen ei tuota ongelmia. 

Kissan vinkki: ole ruoka-aikana kotona ja syö hyvin, mutta pysy kohtuudessa.

3. Oletko koskaan nähnyt kissaa, joka ei näytä hyvältä? Niinpä kissa liikkuu aina sulavasti, on valmiina valokuvaan ja itseluottamus paistaa kilometrien päähän. 

Kissan vinkki: luota itseesi, kanna kroppasi tyylillä ja näytä hyvältä...aina!

4. Hampun touhuja on aina mukava seurata. Se tekee vain itselleen mieluisia asioita ja suorittaa tärkeitä kissatehtäviä hyvin keskittyneesti. Milloin meillä pistetään leluhiiret riviin, kytätään naapureita, tutkitaan huonekasveja, kurkataan mattojen alle ja milloin mitäkin. 

Kissan vinkki: tee mitä haluat ja tee se huolella.

5. Suurin osa kissoista huolehtii kunnostaan, lipsumisia tapahtuu eläkeikäisille ja jos kissan henkilökunta panostaa ruokitaan liiallisesti voi kissakin laiskistua. Hamppu pitää kotiamme seikkailuareenana, eikä pyytele anteeksi riehuessaan matot kurttuun, revitellessään sohvilla ja ravatessaan huoneesta toiseen. Sen olemus suorastaan huokuu tervehenkisyyttä ja urheilullisuutta. 

Kissan vinkki: harrasta monipuolista liikuntaa ja nosta välillä syke taivaisiin.

6. Kissat harrastavat syvävenyttelyä ja joogaavat päivittäin. Sellaista, kuin selkävaivainen kissa, ei ole olemassakaan. Nytkin Hamppu makoilee lapsiasennossa sohvan selkänojalla. Joka kerta, kun se vaihtaa paikkaa, se venyttää raajojaan kadehdittavan sulavasti. 

Kissan vinkki: älä laiminlyö kehonhuoltoa.

7. Unen tärkeys on monen tiedossa, mutta melkein yhtä monet laiminlyövät sitä. Sen sijaan kissat nukkuvat paljon. Kissan päivää rytmittää unet, on aamupäikkärit, päiväpäikkärit, iltatorkut ja yöunet. Joskus nopea unihetki kestää kahdeksan tuntia ja joskus vain pari minuuttia. Välillä tuntuu, että aamulla pitää herätä vain, että ehtii päiväunille. 

Kissan vinkki: nuku riittävästi.

8. Vaikka kissa on perheen pää ja arvoasteikolla ylimmällä sijalla se pitää huolen henkilökunnastaan. Meillä Hamppu osoittaa kiintymystään mm. puskemalla, tulemalla eteiseen vastaan ja keskustelemalla kanssani aktiivisesti. 

Kissan vinkki: muista osoittaa lähimmäisillesi, että he ovat sinulle tärkeitä.

9. Maailman paras paikka on kissan mielestä syli. Karskeinkin katti kaipaa läheisyyttä ja käpertyy itselleen sopivaan aikaan syliin. Siinä se sitten nautiskelee, ottaa vastaan silityksiä ja kehuja.

Kissan vinkki: muista läheisyyden merkitys <3

10. Kissojen pravuuri on kehräys. Vaikka muut kuinka yrittävät kopioida sitä se ei onnistu. Kun kissa on tyytyväinen se hurisee ja hymyilee. Sillä se osoittaa muulle maailmalle, että valtakunnassa on kaikki hyvin.

Kissan vinkki: ole kiitollinen ja näytä se muillekin.

-Vieraskirjoittaja: Hamppu

Kiiltävä asfaltti ja viimeiset auringonsäteet

Aamulla tuntui taas siltä, että päivä on hyvä käynnistää lenkkeilemällä. Karistin unihiekat kiertämällä läheisen järven, venyttelemällä aamu-usvassa ja nautimalla hiljaisuudesta. Ilma oli vielä lämmin, mutta syksyn kosteus tuntui ilmassa, pian se muuttuu kylmyydeksi. Asfaltti kiilteli yön jäljiltä ja päivä alkoi kirkastua. Mikä ihana keino käynnistää aamu ja hyvää vastapainoa istumisen täyttävään työarkeen. Pieni sydämenmuotoinen lehti muistutti minua maailman tärkeimmästä asiasta...kaikki paitsi rakkaus on turhaa.

Työpäivän jälkeen kirmasin uudestaan lenkille. Aurinko pinnisteli vielä viimeisillävoimillaan ja maalasi puiden latvat, ilma täyttyi väreistä. Yritin kohottaa kasvoni valoon ja saalistaa säteitä säästöön sekä vangita niitä kameralla. Voi, kun ne lämmittäisivät silloinkin, kun päivä ei enää valkene ja aurinko on vain kaukainen muisto. Onneksi meillä on nämä hetket käytettävissä, nautitaan siis niistä.

Olen kiitollinen tästä syksystä. Se on saanut minut pysähtymään, miettimään syntyjä syviä, kävelemään ja nauttimaan luonnosta. Olen yhtäaikaisesti inspiroitunut ja innostunut, luopunut stressistä ja liiasta kontrollista. Rakastunut elämään ja pieniin hetkiin, on ne sitten sydämiä asfaltissa tai aurinkoa puiden lomassa. Kiitos!

-Virpi

Puhutaanpas rahasta

Alkuvuodesta kirjoittelin paljonkin raha-asioistani. Opettelin säästäväiseksi, pidin kirjaa menoistani, tein kuukausibudjetteja, käytin vain käteistä ja olin vaatteiden ostokiellossa. Sitten piina päättyi, uusin vaatevarastoani, palasin pankkikortin höylääjäksi ja niin edelleen. Olen tietoisesti jättänyt aiheen taka-alalle ja pitänyt siitä mediahiljaisuutta, totuus ei ole ollut katseen kestävää sorttia :)

Jossain kohdassa huomasin budjetoinnin ja seuraamisen ahdistavan. Se ei ollut minulle tyypillistä ja rajoitti persoonaani liikaa. Spontaani puoleni joutui pidättymään liikaa. Niin hassua kuin se onkin huomasin kärsiväni järkevyydestä. Keväällä ja kesällä päätin keskittyä elämiseen ja luopua liiallisesta säännöstelystä. Nautin myös suunnattomasti, kun tein vaatehankintoja ja oli taas jotain uutta ja ihanaa. Ei kai se väärin ole, jos rakastaa kauniita asioita? Rahaa paloi, tuli mentyä ja tehtyä. Oli muuten kivaa, että seuraavaa kesää odotellessa.

Uusi rahapussi, on se aika ihana <3

Nyt kun kauan odotettu shoppailureissu New Yorkiin lähestyy alkaa mietityttää. Miksi olin näin ajattelematon? Olisinko voinut säästää enemmän? Olisin. Tuleeko tästä nyt harmia? Ehkä vähän, mutta maailma ei kaadu siihen. Niinpä niin, viimeiset viikot pitää elää ihmisiksi, jotta matkaan voi lähteä hyvillä mielin. Olen siis palannut käteisen käyttäjäksi, jotta hahmottaisin tilannetta paremmin kuin korttimaksajana. No okei lennot, lentokenttäkuljetus hotellille, liput NBA matsiin ja - Broadwaylle on maksettu, dollareita tilattu ja muutama satanen säästössä. Eli täydellinen katastrofi on vältetty, mutta (raha-)asiat voisivat olla paremmallakin tolalla. Kadunko? No joo, tai en, tai ehkä vähän, tai en tiedä. Ota tästä nyt taas selvää.

En siis oppinut kertaheitolla säästäväiseksi talousneroksi. Menikö kaikki siis hukkaan? No ei, sillä yhden asian olen sentään oppinut ja siitä olen ylpeä. Jos johonkin hankintaan ei ole rahaa, olen ilman. Visa on vain työmatkoja, yksittäisiä nettitilauksia ja ulkomaanmatkoja varten. Sillä ei osteta yhtään ihanaa vaatetta, kenkiä tai ruokaa, kun tili on tyhjä (ellei jopa miinuksella), ei vaikka kuinka harmittaisi. Niin ja joskus muuten harmittaa ja tekisi mieli lipsua. Tililläni on siis ollut rahaa vähintään ruokaan päivää ennen palkkapäivää.

Kunhan jenkkilä on koluttu ja sen aiheuttamat menoerät kuitattu aion taas säästää. Lihotan vielä säästötiliäni ja etenen projektini kanssa, tähtään uuteen nousuun. Menee se raha sitten seuraavaan matkaan, itsensä sivistämiseen tai ihan mihin tahansa, mutta jemmaan sitä hieman. Visakierteeseen en enää usko ajatuvani ja osamaksujakin harrastan vain pakollisissa hankinnoissa, joista jääkaapin uusiminen on oiva esimerkki. Jos olen hieman harhaillut, menen sentään oikeaan suuntaan.

-Virpi