sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Hyvä joukkueenjohtaja

Siemaillen tuttuun tyyliini aamukahvia ja nautin sunnuntain kiireettömyydestä. Avasin television tarkistaakseni oikean kellonajan teksti-tv:stä, mobiililaitteista kun ei tiedä ikinä varmasti. Siinä ne kakkosen lastenohjelmat pyörivät edelleen taustalla. Eetterissä on sählykilpailu nimeltään Säbämestari, jossa haastateltiin joukkueen johtajia. Noin kymmenvuotias poika tiesi täsmälleen, millainen hyvä johtaja on:
- innostaa muita
- kannustaa pellaajia (ihana murre tällä pikkujäbällä)
- antaa ohjeita
- kehhuu jokaista.

Samainen kaveri kertoi tavoittelevansa pelipaikkaa jääkiekon SM-liigasta ja edelleen NHL:stä. Saatoin vain ihailla tuota nuorukaista, joka tiesi elämän valttikortit jo lapsena. Hän halusi tavoitella isoja asioita, mutta tiesi tarvitsevansa siihen muita. Hän ei kurotellut vain kultaa, vaan auttoi kavereitaan samalla. Hän selvästi tiesi salaisuuden, kurkkaa kirjoitukseni kirjavinkki Vetovoiman salaisuus, jos haluat lukea lisää. Oma oivallukseni paremmaksi valmentajaksi on ollut juuri se, etten tavoittele asioita vain oman napani mukaisisesti. Haluan auttaa muita ja tehdä yhdessä, se on myös tuottanut enemmän tulosta kuin mikään muu pyristelyni.


Ajatellaan isosti, annetaan elämän kantaa ja autetaan muita <3

-Virpi

Ei kommentteja: