Taisteluvoitto ja maaliin pääsyn merkitys

Pohdiskelin eräänä päivänä omia stressitekijöitäni. Yksi niistä on se, että haluan saada asioita maaliin ja jos sitä maalia ei ole näkyvissä alan ahdistua ja stressata. Etenkin jos asiat venyvät minusta johtumattomista syistä alkaa ärsyyntymiskynnykseni madaltua. Töissä minulle on tärkeä saada asioita eteenpäin ja asettaa projekteille piste, sitten on selkeämpää siirtyä seuraavaa kohti. Tämä vaatiikin paljon harjoitusta, sillä nykyisessä tehtävässäni projekteja on paljon. Osa etenee, osa on holdissa ja osa saattaa hautautua matkalla, siinä on parempi olla liikoja stressaamatta.

Sitähän voisi ajatella, että tapani toimia on hyvä, mutta siinä on heikkoutensa. Kun asiat roikkuvat ja koen tehneeni oman osuuteni alan olla jokseenkin sietämätön kollega. Muiden tapa toimia ei vastaa vaatimustasoani ja asetan itseni muiden yläpuolelle. Menetän toisen osapuolen arvostuksen ja joudun pinnistelemään etten sano ikävästi. Saatan vaikkapa venyttää sähköpostiin vastaamista muutamalla päivällä, ettei rivien väliin eksy riitasointuja. Myönnettäköön vielä, että kaikenlaisia kiukkuviestejä sitä on välistä tullut lähetettyäkin...vähäks noloa.

Torstaina yksi ikuisuusprojekti lähestyi maaliviivaa. Sain esiteltyä tuotoksen tilaajalle ja se lähti viimeiselle kommenttikierrokselle. Työ on ollut uudessa pestissäni toistaiseksi haastavin. Asiat on kerätty ylös vapaiden keskusteluiden (jotka ovat muuten olleet mieltä avartavia) perusteella ja niitä on pyöritelty suuntaan jos toiseen. Alun pohdintojen jälkeen tuotosta on räävitty eri kokoonpanoilla ja vihdoinkin olemme loppusuoralla. Enää viimeinen kommenttikierros ja sitten maailmalle...bye bye.

Tässä verkkokurssimaailmassa on siis yleistä, että kurssi käy läpi ainakin kaksi kommenttikierrosta. Prosessin idea on siinä, että lopputulos olisi mahdollisimman laadukas ja toimisi kohdeyleisössä. Tärkeintä on se, että oppimiskokemus olisi hyvä ja ajatuksia jäisi itämään. Töitä tehdään kuitenkin osaamisen eteen ja pyrimme siten parantamaan asiakaskokemusta. Ja se ei ole muuten aina ihan helppoa. Projektin pituus ja haastavuus vaihteleekin aiheen mukaan.

Olin sen verran huojentunut, että halusin kippistellä melkein maaliviivan kunniaksi. Matka on ollut pitkä ja kivinen. Alkumetreillä olin täysin hukassa, enkä oikein tiennyt mistä lähteä liikenteeseen. Välillä hakkasin päätäni seinään ja kipuilin osaamattomuuteni kanssa. Jossain vaiheessa aloin luottaa ammattitaitooni, uskaltauduin sanomaan ajatuksiani ääneen ja pääsin kärryille. Loppuvaiheessa ajatus alkoi kirkastua, kun punainen lanka löytyi yhteisten keskusteluiden avulla. Että kyllä sitä vähän kannatti kippistellä. Ja kyllä onnistumisia pitää saada hetkisen fiilistelläkin niin jaksaa pureutua taas uusiin, entistä kinkkisempiin haasteisiin.

-Virpi

Vaeltamisen ihanuus

Mullahan on tavoitteena koluta lähimetsiä rinkan kera joka viikonloppu kevääseen asti. Kesä- ja golfkauden alkaessa pitää sitten pohtia millaisen balanssin eri harrastusten välille pystyy luomaan. Eilen sain matkaseurakseni siskoni ja kummikoirani Harrin. Yhdessä suuntasimme Nastolan puolella sijaitsevaan Lapakistoon, josta olen useaan otteeseen kirjoitellutkin.

Matkakuume ja into elokuussa koittavaa reissua kohtaan nousee koko ajan. Reissun fyysinen puoli kiehtoo tällä hetkellä eniten. Jaksanko, pystynkö ja onnistunko? Kuinka kykenen pakkaamaan parin viikon tavarat rinkkaan ja miten ne kulkevat mukana? Samalla realismi nostaa päätään eli kestävyyttä on kasvatettava reilun parinkymmenen kilometrin päiväetappeihin. Ja selässä pitäisi kantaa noin kahdeksan kiloa, paikoin jopa enemmän.

Siis missä mun eväät on?

Teen jatkuvaa listausta siitä, mitä kaikkea on hankittava. Samalla olen menettänyt toiveeni kartuttaa säästötiliäni. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta olen innoissani, tällainen pitkäjänteinen suunnittelu sopii mun luonteelle. Tuntuu siltä, että vaeltaminen luonnonrauhassa on mun juttu. En varmaan koskaan raahaa telttaa rinkassani, mutta päiväreissut kiehtovat viikko viikolta enemmän ja enemmän. Ja ehkäpä sitä telttamajotustakin voisi kokeilla ensi kesänä.

Anyway lauantaina rinkka painoi enemmän kuin aiemmin. Harmaasta säästä huolimatta lähdimme hyvissä fiiliksissä taivaltamaan. Eka tauko pidettiin jo perinteeksi muodostuneella tavalla Kalliojärven laavulla. Siitä jatkettiin Villähteen reitille, joka piti sisällään aika oisin nousuja ja laskuja. Toinen tauko pidettiin Sammalistossa ja kilsoja kertyi melkein15. Paikoin kävi työstä pysyä siskon perässä, koirasta puhumattakaan. Hurmaava Harri kurvaili suurimman osan matkasta vapaana ja silminnähden nautti matkanteosta.

Oli se vaan taas mukavaa

On oikeastaan aika mukavaa, että matkavalmisteluihin osallistuu koko lähipiirini tai no ainakin osa. Sisko on helppo houkutella mukaan. Äiti hankki mulle monitoimityökalun ja iskä taisi melkein lupailla retkikirveen hankintaa. Eräs ystäväni on luvannut toimia Evolla paikallisoppaana ensi kuussa. Huomenna vien erään hyvän ystäväni nuotiokahveille. Haaveilen myös erinäisistä reissuista luonnon helmaan eri ystävien kanssa. Olen harkinnut vieväni esimiehenikin nuotion äärelle. Tiedä miten hyvin se ajatus kulkee keskellä ei mitään.

Sen lisäksi, että toivon kroppani tottuvan tallaamiseen, odotan kehoni reaktioita. Itselleni metsä ja luonto ovat valtavia voimanlähteitä. Uskon ja toivon niiden laskevan stressitasoja ja toimivan loistavana vastapainona arjen kiireille. Ei haittaisi jos vaeltaminen tekisi minusta seesteisen ja pitäisi rentona. Koen toimivani kaikilla elämänaloilla parhaiten juurikin rentona eli yhtälön toimiessa tilanne olisi aika win-win.

Team siskot eräjormahommissa

Suhteellisen hyvin kaupaunkilaistuneelle vaellushommat ja erilaisten varusteiden tutkiminen on avannut täyden uudenlaisen maailman. Varusteita on kaikenlaisia ja joka lähtöön. Meidänkin reissulle pitää hankkia mm. vaellussauva (en ehkä tiedä sen oikeaa nimeä), makuupussi, makuualusta, ultrakevyt ja pieneen tilaan mahtava toppatakki, kunnolliset & sisäänajetut kengät yms. Puhumattakaan siitä, mitä retkeily vaatisi Suomen luonnossa. Onneksi lyhyille päiväreissuille riittää kunnolliset eväät ja se on hallussa :)

Alkuhämmennyksestä huolimatta olen jonkinlaisessa hurmosvaiheessa. Tutkin erilaisia verkkokauppoja jatkuvalla syötöllä ja pohdin, missä kuussa hankin mitäkin. Haaveilen milloin kartoista, retkikeittimistä, kompasseista, vaeltajan garderobista ja milloin mistäkin. Ja sitähän ei ikinä tiedä, mihin tämä vaeltamisen ihanuus vielä viekään.

-Virpi

Stressaa rennosti

Stressi on mielenkiintoinen asia. Sillä on negatiivinen kaiku, mutta sopivissa määrin se saa meidät tekemään parhaamme ja toimimaan tehokkaasti. Meille on kova pala myöntää, että olemme stressaantuneita ja, että stressi on ottanut yliotteen. Se kertoo heikkoudesta ja siitä, ettemme kestä sitä, mitä ympärillä tapahtuu. Vai onko se niin?

Olen pohtinut suhdettani stressiin ja siihen, kuinka se näkyy minussa. Tilanteen äityessä nukun huonosti. Nukahtaminen vie aikaa ja heräilen aamuyöllä eikä nukahtaminen meinaa luonnistua. Kellon soidessa olen kuin nukkuneen rukous, kroppa rullaa hitaalla, pinna on kireellä ja sitä rataa. Todellisuudessa stressi näyttäytyy kehossa paljon aiemmin ja mikäli pysähdymme seuraamaan kehon viestejä ehdimme jarruttamaan ajoissa. Siitä syystä vaikkapa personal trainer voi havaita stressin ennen kuin huomaamme sitä itse.

Varsin usein stressikertoimen kasvu oireilee kehon kiputilojen muodossa. Keho on viisas ja yrittää, kyllä kertoa, kun ollaan menossa väärään suuntaan. Itse poden päänsärkyä ja selkä alkaa jumittaa. Olen ymmärtänyt kehoni viestien ja stressitilan yhteyden vasta nyt. Aiemmin olen harmitellut huonoa ergonomiaa töissä ja yhdistänyt stressin vasta unirytmin oireillessa. Ja olen yksi niistä, joka on kieltänyt stressaavansa viimeiseen asti. Ajatella, jos joku pitäisi minua heikkona, sehän olisi ihan kamalaa. Vai tekisikö se minusta sittenkin vain inhimillisen?

Opettelenkin nyt stressaamaan rennosti, kuuntelemaan itseäni ja jarruttamaan ajoissa. Tiistaina osallistuin Myötätuulivalmennuksen järjestämään stressaa rennosti valmennukseen. Kävimme erilaisia tunnetiloja läpi puhumalla ja maalaamalla. Kolmetuntisen alussa huomasin kehoni huutavan "kiristää, puristaa, ahdistaa ja uuvuttaa" eli risaääniä seurasi intensiivisen työpäivän jäljiltä. Kun tuntemukset oli purettu paperille huomasin loppurentoutuksessa, että muutos parempaan oli tapahtunut. Tunsin itseni rentoutuneelta, voimaantuneelta, iloiselta ja tyytyväiseltä. Kuinka helppoa hellittäminen onkaan, kun sen tekee ajoissa.

Kuvassa: mitä haluan, pelkään ja tarvitsen.

Siitä viisastuneena pidin taukoa CrossFit-treeneistä. Jostain syystä halusin irtautua suorittamisesta ja keskityin lepäämään. Kuinka mukavaa olikin köllötellä pari iltaa ihan vain kotosalla työpäivän jälkeen. Olen miettinyt, kuinka paljon kiireinen elämäntapa tekee meille hallaa. Emme osaa pysähtyä ja kuulemme kehomme viestit väärin. Meillä ei ole aikaa tehdä niitä asioita, joiden avulla voisimme rauhoittaa tahtia ja päästä kohti rentoa stressaamista. Se on oikeastaan aika surullista. 

Stressataan rennosti <3

-Virpi

Hyvinvointiloman jälkeen

Ihana hyvinvointilomani tuli tänään tiensä päähän. Kello soi kuudelta, eväät kasaan, tukka kuosiin ja duuniin. Useinhan loman jälkeen on vaikeata palata arkeen, mutta nyt oli toisin. Tunsin itseni energiseksi heti aamusta. Kokkailin kunnolliset eväät mukaan ja suuntasin officelle iloisena. Akut oli selvästi ladattu täyteen, tunsin olevani voimissani. Kalenteri pursusi tekemistä odottavia töitä, joten peukaloiden pyörittelylle ei ollut aikaa. Olin täysin elementissäni ja päivän haastavin osuus oli kotiutuminen, kun työ veti puoleensa. 

Uus tukka, uus viikko, uusia idiksiä ja uusia kujeita :)

Onnistunut loma on mielestäni sellainen, että olo tuntuu levänneeltä ja energiseltä. Arkeen on kiva palata, eikä töihin meno ahdista. Ja jos ahdistaa niin kannattaa varmaan miettiä, pitäisikö asialle tehdä jotain. Se ei tarkoita sitä, että takana pitäisi olla ulkomaanmatkoja tai shoppailureissuja. Joskus kotisohva on se paras vaihtoehto ja vanhan kierrättäminen ekologinen sekä mieltä virkistävä ratkaisu. Erityisen onnistuneen lomafiiliksen saa liikkumalla ja viettämällä aikaa itselle tärkeiden ihmisten (& eläinten) seurassa. 

Liikuntaa, aurinkoa ja koirahaaveita, kiitos Pelle.

Aikaa kannattaa käyttää keittiössä ja helliä makuhermojaan hyvällä ruualla. Lomalla ei saa olla niin kiire, ettei ehdi syödä hyvin, kattaa kauniisti ja nauttia puhtaista raaka-aineista. Ja itseasiassa puhtaista raaka-aineista kokkaaminen ei ole työlästä eikä aikaavievää. Hyvinvoinnin perustana on kuitenkin aika pitkälle se, miten syö. Ruoka on myös mitä loistavin keino hemmotella omia läheisiään.

Voi tehdä jotain eksoottista...

tai perinteistä uudella twistillä

Hyvinvointilomani resepti:

- roppakaupalla hyvää fiilistä

- riittävästi unta ja lepoa

- panostusta ruokaan

- reilusti liikuntaa kehoa kuunnellen

- ystäviä, läheisiä & karvaisia kavereita

- kiireettömyyttä

- nautinnollisia kahvihetkiä

- haaveilua

Millaisista ainesosista sinun lomasi koostuu? Ja olisiko aika heittäytyä hetkeksi vapaalle? Vai onko seuraava loma vasta pitkällinen haave? Niin tai näin lomailu kannattaa ja se on vietettävä juuri itselleen parhaiten sopivalla tyylillä.

-Virpi

Namaste-sämpylät ja eräjormahommat

Vaikka elokuuhun on vielä aikaa, ovat minun ja ystäväni ajatukset vahvasti loppukesässä. Uutena vuotena hankittu lomareissu Madridiin ja edelleen Santiago de Compostelan pyhiinvaellusta kohti, on määränpää. Reissua varten on kerrytettävä vaelluskokemusta, jota ei ennestään ole. On siis totuteltava reilun kahdenkymmenen kilometrin kävelyosuuksiin täyteen pakatun rinkan kera. Myös rinkan pakkaaminen vaatii harjoittelua, sillä mukaan on saatava yhtä jos toista ja tila (sekä kyky kantaa) on rajallinen.

Nyt, kun molemmilla on vihdoin rinkat, oli aika toimia. Suuntasimmekin lauantain kunniaksi Lapakistoon, joka on lahtelaisittain lähin luonnonpuisto. Rinkat oli lastattu maltillisesti, arvioisin aloituspainon neljän kilon paikkeille. On varmasti hyvä aloittaa maltillisesti. Vailla sen suurempia suunnitelmia lähdimme taivaltamaan. Metsässä ei ollut juurikaan lunta, mutta polut olivat liukkaita, paikoin jopa jäisiä. Tasapainoasti oli jatkuvasti koetuksella ja piti varoa, että pysyi pystyssä. Juuri nyt (jos koskaan) murtuneet paikat ja kainalosauvoilla kynkkäys ei sopisi suunnitelmiin.

Ensimmäinen tauko pidettiin Kalliojärven laavulla eli vajaan neljän kilometrin päässä. Kokemuksesta tiedän, että joku on pöllinyt paikasta kirveen (jonkun tyhmästä päästä kärsii yksi jos toinenkin), joten makkaranpaisto sai odottaa vuoroaan. Kaivettiin esiin Namaste-sämpylät ja kahvia. Suurimman haasteen eteen päädyimme Annen retrotermarin kanssa, joka ei olisi halunnut aueta enää toistamiseen. Sitkeän yrittämisen jälkeen sesam aukeni ja saatin hörpättyä toisetkin kupilliset. 

Retkeilyssä parasta on evästauot. Ulkona syöty ruoka on vaan niin hyvää. Tosin tykkään myös panostaa eväisiin. Tällä kertaa kokkailin erään ystäväni suosituksesta Sikke Sumarin Namaste-sämpylöitä. Tämä on oiva resepti niille, jotka eivät halua liata käsiään. Itselleni moinen ei ole ongelma ja sydäntä korpesi, kun tuotokset näyttivät uuniin mennessään epämääräisiltä läjiltä. Onneksi uuni teki taikojaan ja koostumus oli täydellinen. Sämpylöihin tuli ihana sitko, päältä kova, sisältä pehmeä. Tätä reseptiä voi suositella ja mikä onkaan ihanampaa kuin uunituoreet leivonnaiset aamusta?

Namaste-sämpylät

7,5 dl vettä

25-30 g hiivaa tai 1,5 pussia kuivahiivaa

1,5 rkl suolaa

1,5 dl täysjyväjauhoja

1,5 dl ruisjauhoja

10 dl vehnäjauhoja

Itse poikkesin reseptistä sekoittamalla joukkoon 1,5 dl kaurahiutaleita ja kourallisen kurpitsansiemeniä. Sekoita hiiva veteen (tai kuivahiiva jauhoihin) ja jauhot sekä suola joukkoon. Taikinan saa sekoitettua lusikalla eli tämä on vastaus ei-leipurin päiväuniin. Nosta taikina isossa kulhossa yön yli jääkaappiin, päälle leivinpaperia ja keittiöliina. Anna kohota aamuun asti ja nostele sitten taikina kahdella lusikalla pellille. Ripottele päälle vehnäjauhoja ja tee päälle veitsellä ristiviilto. Paista sämpylöitä 225 asteessa noin 30 minuuttia.

Sämpylöiden lisäksi keittelin tomaattikeittoa, johon tuli mm. punaisia linssejä ja vuohenjuustoa. Näin talviaikaan on kiva, että retkieväs on lämmintä. Vaikka reippaillessa tulee paikoin kuumakin hiipii kylmyys luihin ja ytimiin yllättävän nopeasti pysähdyttäessä. Hieman isompi termari sopii keittojen kaveriksi vielä loistavasti. Ja vinkkinä voin sanoa, että kannattaa tehdä sosekeittoa. Lähikaupasta  tarttui mukaan myös pieni pussi valmispullia ja paketti makkaraa. Vaikka olen viimeaikoina hehkuttanut kasvisruokia en voisi kuvitellakaan luopuvani grillimakkarasta. Ja kieltämättä huomasin eräänä iltana kaipaavani lihaa pieninä määrinä.

Evästauon jälkeen jatkoimme kävelyä, olihan sää mitä loistavin. Aurinko helli reippailijoita ja pikkupakkanen tuntui lämpimältä hönkäykseltä. Tankkasimme valoenergiaa ensi viikoksi, ilmassa oli kevään tuntua. Kannattaa kuitenkin muistaa auringon mahti ja lisätä suojakertoimia jo talvella. Illalla posket nimittäin punoittivat ja huulia kirveli, kevyt meikkivoide aurinkosuojalla 15 ei ollut riittänyt. Liukkaasta alustasta huolimatta askel tuntui kevyeltä alusta loppuun asti. Rinkka asettui selkään mukavasti ja se on tavallista reppua miellyttävämpi. Painoa jakautuu tasaisemmin ja asettuu lantiolle, kun repussa paine tuntuu niska-hartiaseudulla.

Tunnin taivalluksen jälkeen pysähdyimme toiselle laavulle. Nuotiopaikalla hehkui vielä lämmin puukalikka, joten saimme tulet tehtyä leikiten. Puita oli reilusti ja saimme halottua niitä pieniksi. Ja kylläpä maistui makkara taivaalliselta! Kuvut ravittuina eräjormakaksikkomme suuntasi parkkipaikkaa kohti. Loppusaldona kilometrejä kertyi karvan alle 12. Aikaa luonnon helmassa paloi neljä tuntia. Täytyy todeta, että ei pöllömpi tapa viettää lauantaita. Fiilis oli korkealla ja luonnon rauha oli tehnyt ihmeitä. 

Kuntotason kasvatus vaatii vielä paljon työtä, mutta ei haittaa. Retkeily on mukavaa vastapainoa arjen hulinalle. Toiseksi se on myös edullista, kun varusteet on hankittu. Arvon vielä pitäisikö ostaa uudet vaelluskengät, onneksi rinkka on sentään hyväksi havaittu. Keskiviikkona tehdyllä reissulla kengät nimittäin hiertivät ikävästi ja kastelivat sukat läpimäriksi. Hieman houkuttelisi asteen verran kevyemmät kengät, sillä Espanjassa voi olla suorastaan helle ja hiessä kylpevät jalat ei kuulosta lainkaan mukavalta. Onneksi päätöksiä ei tarvitse tehdä välittömästi, sillä aikaa on. Ja uudet kengätkin ehtii ajamaan sisään vielä monen monta kertaa.

-Virpi

#möysänmummot

Ystäväni harmitteli eilen Twitterissä, että kymmenessä vuodessa kerrostalon asukkaat ovat vaihtuneet. Alussa naapureina oli pääsääntöisesti mummoja, joiden kanssa oli mukava jutella ja aina tervehdittiin. Vuosien varrella mummot ovat kuolleet ja tilalle on tullut nuorisoa, joka ei tervehdi, arvosta yhteistä taloa ja aiheuttavat järjestyshäiriöitä. Hieman samanlaisen muutoksen olen havainnut omassa talossani, jossa olen asunut lähes yhtä pitkään. Totesin, että jos mummomääritelmä on: rauhallinen, hiljainen ja yhteisiä tiloja vaaliva olemme molemmat mummoja. Niinpä syntyi #möysänmummot (Möysä on kaupunginosan nimi, jossa asumme).

Pitäisikö skipata keski-ikä ja siirtyä suoraan mummouteen? Keski-iällä on jotenkin negatiivinen sävy. Sitä on liian nuori tai liian vanha. Sitä ei ole tarpeeksi fit eikä elänyt oikein. Meidän tapauksessa ne lapsentekovuodet on tuhlattu johonkin ihan muuhun. Ja kasvoissa alkaa näkyä auttamattomasti vuodet eikä luontoa voi huijata. 

Vastaavasti mummot ovat mukavia. Mummot ovat täynnä elämän viisautta. Mummot tuoksuvat pullalta ja voivat muistella vanhoja. Mummot hymyilevät kaikille, eikä heillä ole kiire. Jokaista kehon inahdustakaan ei jaksa enää murehtia, puhumattakaan median muotivillityksistä. Olisiko siis korkea aika nostaa mummot kunniaan? 

Suomalaisessa yhteiskunnassa mummot (papat kuuluvat samaan kastiin, mummo on tässä kohdassa yleisnimike vanhuksille) ovat kuitenkin ylijäämää. Liian usein omaiset unohtavat mummot omiin oloihinsa. Myös yhteiskunta on unohtanut, vaikka kaikki tietävät, että eläke ei useinkaan riitä elämiseen, kyllä mummo pärjää vähemmälläkin. Mummot kärrätään kodeistaan laitoksiin, kun on pakko. Sitten mummoja säilytetään paikoissa (esim. terveyskeskusten pitkäaikaisosastoilla), jotka tappavat elämänilon parissa tunnissa. No okei sitkeimmät optimistimummot pärjäävät joskus jopa viikon iloisina.

Laitoksissa mummoille syötetään ruokaa, josta puuttuu maku, kunnollisista ravinteista puhumattakaan. Terveydenhoito ei kuulu enää mummoille, sehän menisi hukkaan, koska mummo on kuitenkin kuolemassa. Mummojen vaivoja ei oteta vakavasti, eikä niitä kannata tutkia, kivunlievityksestä puhumattakaan. Sen sijaan mummo on hyvä tumpata täyteen lääkkeitä, kääriä vaippoihin ja jättää odottamaan, kyllä kuolema korjaa.

Elämme oudossa yhteiskunnassa. Olet hyväksyttävä nuorena, mutta parasta ennen päivämääräsi lähenee uhkaavasti kolmenkympin jälkeen. Sen jälkeen tunnet useinkin olevasi väärän ikäinen ja hyljeksitty. Siitä huolimatta sinun pitäisi jaksaa oravanpyörässä enemmän, pidempään, kovempaan ja kauemmin kuin ennen. Jokaisen etuuksia leikataan, eikä mietitä, miten asiat x ja y vaikuttavat kokonaisuuteen. Toimet, joilla jaksamista voisi edesauttaa kitketään pois, eikä uusia mietitä. Sen sijaan nykyinen elämäntyyli vie voimat yhä nuoremmilta. Miten käy Möysän mummon? Jaksaako hän olla pullantuoksuinen, tervehtiä naapureita, pysyä rauhallisena ja vaalia yhteistä hyvää? Niin tai näin, tänään pullat haetaan lähikaupasta, sämpylät leivotaan sentään itse!

Leppoisaa lauantaita toivottelee Möysän mummo :)

-Virpi

Suuri unelma

Raahasin eilen itseni ja keittiöarsenaalini siskoni luokse. Siinä sitten loman kunniaksi tuli testattua muutama uusi resepti, Kiitos hyvää pikaruokaa -kirjasta. Jostain syystä tykkään kokeilla gluteenittomia reseptejä, vaikka totuuden nimissä en koe gluteenia ongelmaksi eli sen välttelyyn ei ole varsinaista syytä, ellei vaihtelu kelpaa moisesksi. Noh anyway maha täynnä unohdin itseni siihen systerin sohvalle ja telkkarissa vilahti mainos Jutta Gustafsbergin ensi viikolla alkavasta ohjelmasta - 10 suurta unelmaa.

Valkoinen pizza on vaivan arvoinen - siinä on maut kohdillaan

Pohdin siinä sitten ääneen, mikä olisi minun suuri unelmani. Onko minulla sellaista? Ja jos mitään ei tule mieleen niin apua, olenko menettänyt toivoni? Ja, mikä pahinta, olenko menettänyt kykyni haaveilla? Alkuun mieleen tuli se, että haluaisin opiskella joogaopettajaksi, vaikken tiedä haluaisinko vetää joogatunteja. Ehkäpä ennemmin haluaisin oppia omasta kehostani ja mielestäni eli ei jatkoon.

Toisena pohdin olisiko unelmani treenata kuntoilijamielessä tavoitteellisesti CrossFitia. Hmm se tarkoittaisi sitä, että olisin töissä vain puolipäiväisesti, koska normiduunarina en pysty/jaksa/halua painaa nykyistä kovemmin. Ja toisaalta haluanko kilpailla lajissa? No en todellakaan. Haluanko siis treenata peruskuntoilijaa tavoitteellisemmin? No en todellakaan eli ei jatkoon. 

Kolmantena mieleen tuli life coach opinnot. Joo no tää vois toimia. Mutta mitäs sitten, olisin life coach. Haluaisinko vaihtaa työtehtäviä? No justhan mä vaihdoin. Ja justhan se alkoi vasta tuntua siltä, että alan päästä kärryille. Eli kannattaa unelmoida melkein 7000 euron koulutuksesta? No ehkä ei eli ei jatkoon.

Tänään pääsin seuraamaan Tennispalatsissa pidetyssä Digitalist-tapahtumassa kuinka kollegani Tuija ja Ville nousivat lähes 600 katsojan eteen. He kertoivat työstään Soneran somejengistä ja siitä, miten asiakaspalvelu on uinut sosiaaliseen mediaan. Olin niin ylpeä siitä, että he kertoivat työstään osaavina isojen yritysjohtajien rinnalla - suuri unelma sai selvästi siivet. Hehkuin onnea heidän puolestaan ja olin iloinen heidän menestyksestään, innostuksella pääsee yllättäviin paikkoihin, onnea molemmille.

Ajatus suuresta unelmasta ei jättänyt kuitenkaan rauhaan. Oliko se jotain, mitä en ollut valmis sanomaan ääneen edes itselleni? Olenko liian tyytyväinen siihen mitä on, koska sattumoisin tykkään mun elämästä jo nyt, vai kyteekö pinnan alla jotain? Vai olenko liian vaativa? Vaadinko unelmaltani liikaa? Vai enkö anna itselleni lupaa unelmoida isosti?

Unelmia ei ole välttämättä helppo sanoa ääneen. Ja jos niitä ei sano edes itselleen, niin kuinka ne voisivat toteutua? Ei varmastikaan haittaa, jos tykkää elämästään ja olostaan jo sellaisenaan. Mutta itse ei saisi ikinä, eikä koskaan milloinkaan, luovuttaa unelmansa suhteen. Jos sinulla on unelma, usko siihen ja savuttele sitä. Ja miten ne minun unelmat? No kyllä niitä on, mutta ehkäpä ne eivät ole sellaisia, että voisin tavoitella niitä Jutta Gustafsbergin avustuksella. Siitä huolimatta aion olla ensi viikolla töllön ääressä rohkeita unelmien tavoittelijoita katsomassa.

Uskalla unelmoida ja unelmoi isosti <3

-Virpi

Eväsretki

Hyvinvointilomani kolmantena päivänä suuntasin siskoni ja karvaisen kummipoikani kanssa eväsretkelle. On siis korkea aika aloittaa totuttelemaan rinkan kantamiseen. Pyhiinvaellus Santiago de Compostelaa kohti lähenee koko ajan. Tässä välillä on treenattava, jotta parinkymmenen kilometrin päivittäinen kävelyurakka ei tunnu elokuussa mahdottomalta tehtävältä. Sen lisäksi olisi hyvä kasvattaa kuntoa siten, että 7-8 kilon kantamus olisi mahdollista raahata mukana.

Viherpirtelö ja keittiön yllätys eli flunssashotti

Ennen lähtöä tankkasin viherpirtelöllä ja flunssashotilla. Uskallan melkein vannoa, että sitruunasta, inkivääristä ja hunajasta sekoitettu tiukka drinksu pitää flunssapöpöt loitolla. Pitääpäs muistaa tämä ensi talvena. Sitten eväsleivät ja -juomat rinkkaan ja eiku menoksi! Sää suosi lomalaisia, oli varmaankin vuoden toistaiseksi kaunein ja lämpimin päivä.

Innokas rinkan ulkoiluttaja

Pysähdyttiin tekemään nuotio muutaman kilometrin päässä olevalle kodalle. Kun nuotio alkoi olla otollisimmaan totesin makkaroiden puuttuvan. Ei auttanut muu kuin tyytyä leipiin, kahviin, raakasuklaaseen ja gluteenittomiin välipalasnackseihin. Onneksi meillä oli superherkulliset tarjoilut, kiitos sisareni, niin makkarapaketin unohtuminen ei juurikaan harmittanut. Ensi kerralla sitten :)

Ruoka maistuu ulkona parhaiten

Täytyy sanoa, että ulkona liikkuminen ja syöminen on ihan parasta! Sitä kokee samanlaisen fiiliksen kuin lapsena. Silloin pieneen laukkuun tuli pakattua milloin mitäkin ja eväsretki oli välistä sohvan takana, lähimmän kallion päällä tai milloin missäkin. Toivon, että reissuvalmisteluiden myötä vaeltamisesta tulee tapa. Haaveilin jo Leathermanista ja pienen Fiskarssin retkikirveen hankinnasta. Sen lisäksi haaveilen karhunkierroksen teosta eli retkihaaveita piisaa.

Mitäs me lomalaiset eli meitsi, Harri-koira ja siskoni Anna-Maija 

Ensimmäinen rinkanulkoilutusreissu sujui mukavasti. Ainoastaan hiertäneet ja läpimäriksi kastuneet vaelluskenkäni hidastivat matkaa loppuvaiheessa. Onneksi ehdin ajaa kengät kunnolla sisään tai hankkia uudet. Matkaa kertyi kymmenen kilometriä eikä noin 4 kiloa painanut rinkka tuntunut pahalta. Tästä on hyvä jatkaa ja kerryttää vaelluskokemusta!

-Virpi

Kymijoen rannalla

Oman elämänsä sushi-kokki

Olen melkein vuoden verran ajatellut tekeväni sushia, mutta se on vain jäänyt ja jäänyt. Nyt, kun lomalle ei ollut mitään erikoista suunnitelmissa, päätin lopultakin toimia. Asiaa edesauttoi se, että sisareni lomailee samanaikaisesti eli sain värvättyä itselleni apukädet. Hieman jännitti, etenkin riisin valmistus. Sillä jos sushiriisi epäonnistuu on koko homma automaattisesti pilalla. Kaiken lisäksi riisipaketissa oli täysin erilainen ohje kuin netissä eli arvoin niiden välillä.

Sushiriisiä on ensin huuhdeltava 3-4 kertaa. Sitten se keitetään kannellisessa kattilassa, eikä kantta saa availla kesken kaiken, ja annetaan hetkisen levähtää. Joukkoon sekoitetaan riisiviinietikasta, sokerista ja suolasta tehty liemi. Samanaikaisesti riisiä on sekoitettava leikkaavien vedoin ja jäädyteltävä huiskan avulla. Meillä huiskan asemassa toimi sanomalehti, mutta ei se niin nuukaa ole. Sitten riisi jätettiin hetkikseksi kostutetun keittiöliinan alle odottelemaan.

Ensikertalaisia kun oltiin, tehtiin pelkkiä nigirejä eli levärullia. Väliin laitettiin pinaattia, korianteria, kurkkua, porkkanaa, wasabia, tiikerikatkarapuja, kylmäsavulohta, kevätsipulia ja avokadoa. Oikea sushi-kokki saisi armaan sydänkohtauksen moisesta, mutta jokainen tyylillään. Sushin tekeminen vaatii pienoista sorminäppäryyttä, mutta se on varsin mukavaa hommaa. Se toimii myös mukavana ohjelmanumerona, jos valmistaa japanilaista herkkua kaveriporukalla. Pienoisen askartelun päätteeksi saimme yhdeksän rullaa valmiiksi. Sitten pitikin enää odotella nälkää ja iltapala-aikaa.

Vanhemmilleni tämä oli ensikosketus sushin maailmaan. Siinä sitä sitten porukalla naureskeltiin puikoilla syömistä ja analysoitiin makuja. Totesimme porukalla, että elämys oli kaiken vaivan arvoista ja niinpä maailmassa on muutama sushin ystävä lisää. Ensi kerralla haluaisin kokeilla raakaa lohta ja mätiä. Ja toiveissa olisi pyöritellä myös makeja eli hyviä vinkkejä sekä reseptejä otetaan vastaan. Pitääkin varmaan jatkaa taitojen kehittämistä lähiaikoina.

-Virpi 

Mielikuvituksen voimalla

Osallistuin viime viikolla LAMK:in (Lahden ammattikorkeakoulu) järjestämään Digitalist tilaisuuteen. Siellä Markus Nieminen, joka on Dynamo&Son nimisen mainostoimiston osakas ja markkinointiviestinnän suunnittelija totesi, että parhaat mainokset tulevat pienellä budjetilla. Kun rahaa ei ole, on ideaan panostettava sitäkin enemmän ja toisaalta luovuus alkaa kukkia. Sama pätee lasten leikkeihin ja hyvinvointilomaani, joka tapahtuu kaukomaiden sijaan kotioloissa, ilman lisäkustannuksia.

Illalla kokkailin hedelmäisen smoothien ja kaurapuuroa tultuani joogasta. Kroppa oli rento ja mieli tyyni, tunsin voivani hyvin ja olin oikealla tavalla väsynyt päivän touhuista. Kun asetin ruuat sohvapöydälle tuntui hetkellisesti siltä, että olisinkin jossain ihan muualla kuin kotona. Mielikuvituksen voimalla siirryin maapallon toiselle puolelle ja kuvittelin istuvani eksoottisen kukkapuun juurelle. 

Liian usein unohdamme, millainen voimavara mielikuvitus onkaan. Sen käyttötaidot rapistuvat aikuisuuden kynnyksellä, vaikka lapsena jokainen meistä on ollut mielikuvitusmestari. Pienen ajatusleikin sijaan alistumme ja ahdistumme realismin äärellä. Tilillä ei ole rahaa, laskuja on pino, ulkona on pilvistä, töissä kiirettä, mieli maassa ja sitä rataa. Mutta mitäpä jos muuntautuisimmekin hetkeksi mielikuvitusmaan prinsessaksi. Heilauttaisimme kultaiset kiharat kruunun tieltä pois, tervehtisimme alaisiamme ja hymyilisimme elämälle? Olisiko se mahdollista?

Minne sinä voisit matkustaa mielikuvituksesi voimalla?

-Virpi

Hyvinvointilomalla kotona

Kaikenlaiset hyvinvointilomat ovat nykyisin suurta huutoa. Olen itsekin haaveillut (turhaan) kuntostartista Fuengirolan auringossa ja joogalomasta Vierumäellä. Koska kamppailen pienoiseen taloushaasteiden keskellä on lomani moodia "ihan vaan kotona". Joku voisi lannistua, mutta minä en ja päätin viettää hyvinvointilomaa omassa kodissani. Ajatuksena on liikkua, levätä ja syödä hyvin läpi viikon.

Ensimmäinen lomapäiväni on sujunut suunnitelmien mukaisesti. Aamulla kuuntelin Kaisa Jakkolan webinaarin stressistä (ks. kaisajaakkola.com) siemaillessani aamukahvia. Jokainen itseään kunnioittava hyvinvointilomalainen muistaa sivistää itseään sopivissa paikoissa. Koska kyseessä on luksusloma raahasin peiton sohvalle ja nautiskelimme kissani kanssa ihanasta aamuhetkestä. Kissa venytteli, minä keskityin kahviini kaunista mukiani ihastellen.

Ravitsevan aamupalan jälkeen vaihdoin yöpuvun treenivaatteisiin ja suuntasin auton nokan kohti boxia. Päivän wodina oli kiva joukkuetreeni, joka koetteli voimatasoja. Kotiin palasin itseeni tyytyväisenä endorfiinejä hyrräten. Hiet veks yksityissuihkussa, kuten luksuslomiin kuuluukin. Sitten terveellinen ja makuhermoja hierova lounas, uunibataattia feta-oliivitäytteen ja salaatin kera. Ja kun nyt kerran lomalla ollaan, niin suklaavanukasta jälkiruuaksi, kuinkas muutenkaan.

Ennen puoltapäivää osuudet liiku ja syö hyvin olivatkin jo plakkarissa, mutta ei kahta ilman kolmatta. Eikun sohvapäikkäreille nelijalkaisen kaverin kanssa. Treenistä rasittunut kroppa kaipasikin jo lepoa. Keittiöstä kantautui rentouttava yrittyruukusta kantautuva veden liplatus. Hyvinvointilomalla ei kuulu kiirehtiä, joten herääminen tapahtui omassa rytmissä.

Nälkä kertoi taas olemassaolostaan, joten eiku keittiötä kohtaan. Kokki valmisti nopeasti ravitsevan välipalan, joka näytti hyvältä eikä maussakaan ollut valittamista. Kyllä sullekin varmaan maistuisi soijajogurtti mustikoilla, banaanilla ja superfoodeilla höystettynä sekä täysjyväleipä pinaatin, juuston ja kurkun kera. Keittiön yllätyksenä oli vielä pari palaa raakasuklaata mmm. Kylläpä alkoi lomalainen nauttia olostaan, kun tajusi hinta-laatusuhteen olevan kohdillaan.

Mitähän kivaa luksusloma vielä tuokaan tullessaan? Huomiselle on kuulemma tiedossa yön yli reissu toisiin maisemiin, jännittää jo :)

Nauti elämästä niillä eväillä, joita kaapista löytyy, äläkä turhaan murehdi oispa, voiku, harmi, sitku-vaihtoehtoja.

-lomalainen

Saunaluento ja sunnuntaiherkut

Kävin tänään ystäväni kanssa viimeistelemässä viikon treenit uimahallilla. CrossFitin tekniikkatreenien päälle kevyt uinti ja kunnon löylyt tekivät hyvää, kroppa kiitteli. Yritän myös lepytellä selkääni, sillä se jumittui viikko sitten ja on vaatinut pari hierontaa helpottaakseen. Täytyy myöntää, että lihasjumitus ja siitä seurannut päänsärky & pahoinvointi ovat aika ikäviä juttuja, toivottavasti pysyvät poissa.

Saunan lauteilla intouduin pitämään miniluentoa Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormonidieetti -kirjasta. Ja pahoittelut lähipiiriin, näköjään paasaan tästä jokaiselle. Lauteilla oli useampia naisia ja ilmeisesti selitykseni oli muidenkin mielestä mielenkiintoista, sillä jokainen halusi osallistua. Tuli lisäkommentteja ja -kysymyksiä, joihin kommentoin lukemani perään. Siitä sen huomaa, että hyvinvointi on aihe, joka jakaa mielipiteitä ja herättää kiinnostusta, hyvä niin!

Itseäni hemmotellakseni olen kokkailut aamusta iltaan ihania ruokia:

- aamupala: soijajogurttia ja ruisleipää

- ruoka ennen treenejä: falafeleja ja salaattia

- treenin jälkeen: vihersmoothie

- uinnin jälkeen: banaani 

- ruuantekoruokaa: 2 ruisleipää ja suklaavanukasta marjojen kera

- illallinen: uunibataattia ja salaattia

On alkanut tuntua siltä, että ruokavalioni on laittoman hyvä. Mut saatetaan mieltää lailla, jos panokset kovenee samaa tahtia. En olisi voinut kuvitellakaan, mihin kasvisruokainnostukseni vielä viekään. Uintireissun jälkeen kaivelin uuden reseptin Jutta Gustafsbergin ja Tiina Hälvän Energisoiva dieetti kirjasta. Tällä kertaa makuhermojani hiveli uunibataatti feta-oliivitäytteen kera. Ja kyllä se niin vain on, että terveellinen ja herkullinen ruoka voivat kulkea samassa lauseessa.

Ihana sunnuntai: lepoa, liikettä ja ravintoa, tästä on hyvä jatkaa lomaviikkoa kohti <3

-Virpi

Sallittuja suklaaherkkuja

Meille naisille suklaa on monesti se juttu. En ole itse makean perään, valitsen mieluiten suolaisen herkun, mutta suklaa on silti ikuinen suosikkini. Ruokainnostukseni myötä olen testaillut innolla sallittuja suklaaherkkuja, siis sellaisia, joissa ei ole sokeria tai muutakaan epäterveellistä. On tuntunut melkein uskomattomalta, että herkut voivat olla hyviä ja sallittuja. Tasapainon vuoksi olen lisännyt näitä suklaaunelmia viikonloppuihin.

Eilen nautiskelin puhdistamon suklaasmoothien. Siinä on siis 3 ruokalusikallista Puhdistamon suklaasmoothiejauhetta (saa normaalista marketeista, jopa mun Lidlistä), 1/2 banaani, 1/2 avokado ja 2,5 dl mantelimaitoa. Tuo avokado on omaa tuotekehittelyäni ja se tekee koostumuksesta kermaisen pehmeätä. Jos on sokerisiin herkkuihin tottunut niin makuelämys ei ole välttämättä kymppi plus, mutta jos ei ole sen maailman makeimman ystävä, niin yllättyy positiivisesti. Ja mikäli maku ei miellytä niin voin ikäväkseni kertoa, että makunystyräsi on pilattu liiallisella sokerilla. Onneksi taudinkuva ei ole lopullinen eli päämäärätietoisella treenillä voi taistella eroon sokeriaddiktiosta.

Tänään kaivelin Virpi Mikkosen kirjasta Kiitos hyvää pikaruokaa suklaavanukkaan ohjeen. Purkin pohjalle lisäsin tuoreita mustikoita ja mansikoita...mmm. Tämä oli omaan makuuni melkein liian makeaa, mutta eipähän ainakaan iskemitään herkkuhimoja, kun ennaltaehkäisy on käytössä. Juuri nyt tuntuu siltä, että syön melkein syntisen hyvin. Samalla oma lapsenomainen innostus uusiin resepteihin huvittaa jo itseänikin, mutta innostus on aina hyvästä. Eikä muuten haittaisi vaikkei into ihan hevillä helpottaisikaan :)

Pssst...kannattaa kokeilla!

-Virpi

Hyvä uni lähtee aamuista

Ruokavaliomuutokseni myötä törmäsin Kaisa Jaakkolaan, joka on tietokirjailija, kuntosaliyrittäjä ja ravitsemusasiantuntija. Hammaslääkärikäynnistäni lohduttaitueksi marssin Suomalaiseen ja ostin Jaakkolan uusimman kirjan Hyvän olon superdieetti. Ajattelin lukea kirjan lomalla, mutten pystynyt pitämään näppejäni irti. Sen lisäksi olen pitänyt aiheesta jo useamman luennon lähipiirissäni eli kolahti.

Kaisa lähtee hyvinvoinnin tavoittelussa juurikin unesta, hyvästä ravitsemuksesta ja liikkumisesta. Kuuntelin äsken webinaarin unen merkityksestä, joka löytyy osoitteesta www.kaisajaakkola.com. Yritin kuunnella luennon jo illalla, mutta nukahdin ensimmäisen viiden minuutin aikana eli oli pakko ottaa uusiksi. Jaakkolan mukaan laihdutusyritys voi mennä mönkään uniongelmien takia. Liian vähäiset yöunet tai huonolaatuinen uni tekevät terveellisen ruokavalion noudattamisesta lähes mahdotonta. 

Yksi asia, jonka bongasin luennosta on se, että hyvä uni lähtee jo aamusta. Kuinka syömme ja toimimme aamulla. Ravitsemmeko kehoamme ja ajammeko itseämme huomaamatta kiireeseen sekä lisäämme kehomme stressitasoa. En ole osannut ajatella unta aiemmin noin kokonaisvaltaisesti. Itsellenihän aamut ovat pyhiä. Haluan hidastella, haaveilla ja rauhoittua. Tingin ennemmin unesta kuin rauhoittumisesta, ei ehkä hyvä valinta, mutta minkä sitä piikeilleen mahtaa.

Näin lomaviikon kynnyksellä panostan aamuihini entistä enemmän. Aamupalassa on ripaus luksusta ja se viettelee kaikkia aistia. Mielestäni pelkkä nälän sammuttaminen ei ole ruuan tehtävä. Visuaalisina ihmisenä kauneus hivelee silmääni suunnattomasti. Viikonloppuisin viherpirtelö jää pois ja kasaan eteeni jotain muuta vaihtelunkin vuoksi. On mukava seurata, miten keho reagoi viikon pituiseen irtiottoon, lepoon ja kiireettömyyteen. Nukun jo nyt hyvin, mutta liian usein herään uuteen aamuun väsyneenä ja se on asia, johon kaipaan muutosta.

Mitä sinä voisit muuttaa aamuissasi niin, että nukkuisit paremmin? Ja kuinka monta pientä päätöstä päivän mittaan voikaan tehdä, jotta nukahtaminen helpottuisi? Ihminen on mielenkiintoinen kokonaisuus ja pienillä säädöillä voi lisätä hyvinvointiaan. Olisiko siis aika tehdä hyvän olon ihmiskokeita itsellään?

-Virpi

Real-leipä avokadon ja vuohenjuuston kera, kahvia iKaffella sekä soijajogurttia marjoilla & superfoodeilla

Vegaanista sushia

Ystäväni osallistui tammikuussa vegaanihaasteeseen ja siirtyi kokeilun myötä vegaaniksi. Pesunkestävä vegaani ei syö siis mitään eläinperäisiä tuotteita eli lihan lisäksi, maitotuotteet, kala ja kananmunat ovat kieltolistalla. Aluksi pidin kokeilua hankalana, mutta kieltämättä sillä on ollut suuri vaikutus omaani kasvisinnostukseen, hyvä niin. 

Eilen päätettiin kokkailla kimpassa vegaanista sushia. Levän sisään käärittiin avokadoa, kurkkua, porkkanaa, retiisiä, sipulia ja majoneesia. Tämä oli hyvää treeniä, sillä suunnitelmissa on tehdä ensi viikolla iso satsi sushia alusta asti itse. Ystäväni oli tehnyt myös riisipaperirullia, joiden sisällä oli riisinuudeleita ja kasviksia. Niitä dippailtiin chilikastikkeeseen ja sushia tietysti soijaan wasabin ja inkiväärin kera.

Sushi on siitä jännä ruoka, että ensimmäisillä kokeilukerroilla en oikein tiennyt vihaisinko vai en. Jostain syystä halusin kuitenkin totutella makuun ja jonkin ajan kuluttua olin myyty. Nykyisin hemmottelen itseäni sushilla ja se on kiilannut lempiruokalistani kärkipaikoille. Sushissa kiehtoo kaunis ulkonäkö ja puikoilla syömisen vaikeus. Pitäisi varmaan harjoitella, sillä puikot löytyvät jo omasta takaa. Täytyy todeta, että kala sopii mielestäni sushiin kuin nenä päähän. Vegaaninen sushi ei siis pystynyt syrjäyttämään sitä. Mutta hyvää se oli ja riisipaperirullat jäivät mietityttämään. Mitähän sinne käärisi? 

Jälkiruoka oli mun vastuulla ja nappasin mukaan Virpi Mikkosen Kiitos hyvää -kirjan. Siitä ja myöskin Mikkosen vanilja.com blogista löytyvä kolmen raaka-aineen suklaamousse kruunasi kokonaisuuden. Olin ostanut pensasmustikoita ja mansikoita, jotka jopa maistuivat aivan ihanilta. Tässä kohtaa voikin todeta, että kesä tule jo!

3 raaka-aineen suklaamousse:

- purkki kookosmaitoa

- 3 rkl raakakaakaota

- 1 rkl hunajaa

Laita kookosmaito ajoissa jääkaappiin jähmettymään. Käytä jähmettynyt osa ja sekoita se kaakaojauheen ja hunajan kera. Itse nakkasin joukkoon vielä ripauksen aitoa vaniljajauhetta.

Yhdessä kokkailu on kivaa. Siinä voi samalla höpötellä yhtä jos toista. Porukalla ruoka valmistuu myös huomaamatta ja voi testata vähän eksoottisempia reseptejä. Ystävänihän ei siis pidä sushista eli hän vain varovaisesti maistoi paria makia. Niin ja porukassa syöminen se vasta kivaa onkin, joten eiku pöytä koreaksi ja jengi koolle!

-Virpi

Syömisen vaikeutta

Oletteko huomanneet, miten vaikea asia syömisestä on tullut? Joka paikasta tulee tietoa siitä, miten pitää syödä, liikkua ja elää. Hyvinvointipalveluita on saatavilla kaikkialla, mutta silti voimme huonommin kuin koskaan. Itse havahduin tilanteeseen tammikuussa, kun vireystasoni oli nollilla, ellei jopa pakkasen puolella. Kuvittelin syöväni hyvin, mutta vyötäröllä kiristi, energia ei riittänyt iltaan asti ja peilistä katsoi väsynyt nainen. Jotain oli selvästi tehtävä tai alamäki jyrkkenisi liikaa. Olen lukenut aiheesta yhtä jos toista, opiskellut hyvinvointivalmentajaksi, lukenut ravintoneuvojaksi ja pätevöitynyt kuntosaliohjaaja. Siitä huolimatta en tiedä, miten pitäisi syödä, aika säälittävää, eikö?

Kasvikset ja värien juhla

Jutta Gustafsbergin ja Tiina Hälvän luennolla törmäsin ensimmäistä kertaa alkalisoivaan ruokavalioon ja ph-dieettiin. Jokseenkin helposti innostuvana päätin testata, voisiko kehon ph-tasapainolla olla jotain tekemistä hyvinvointini kanssa. Osallistuin siten Fitfarmin ph-dieettiin, joka kesti neljä viikkoa. Koska päämääränä oli vireystilan koheneminen, hyvä olo ja ihon heleytyminen en pompannut kertaakaan vaa'alle. Toisaalta viha-rakkaussuhteeni painon kanssa on niin pitkä ja kivinen, että pystyn aika hyvin arvioimaan, mistä lähdettiin liikenteeseen. 

Superfoodit ovat osa ruokavaliotani

Toisaalta halusin oppia jotain pysyvää, joten en noudattanut ohjeita kertaakaan täysin orjallisesti. Kuuntelin kehoani, tein poikkeuksia ja pidin maalaisjärjen matkakumppaninani. Samanaikaisesti luovuin maitotuotteista eli kahvimaito muuttui iKaffe-juomaksi, rahka korvautui soijajugurtilla ja ruokakermat vaihtuivat kookosmaitoon. Testailin myös gluteenittomia vaihtoehtoja silkasta kokeilunhalusta. Lihakin katosi listoilta eli proteiinin lähteeksi tulivat quorn, kananmunat ja pavut.

Viherpirtelöstä on tullut aamujeni ilo

Rakastan ruokaa, ruoanlaittoa ja kauniita kattauksia. Dieetin myötä intohimoni syömiseen heräsi talviunilta ja testailin innokkaasti kaikkea uutta. Neljän viikon aikana vireystaso alkoi nousta, tunsin itseni hyvinvoivaksi ja terveeksi. Ihokin alkoi kukoistaa ja olen kerännyt ihania kommentteja ulkomuotoni muutoksista. Sen lisäksi ne tiukkaakin tiukemmat farkut näkivät taas päivänvalon ja sujahtivat jalkaan ilman ongelmia.

Falafeleita ja salaattia, nam!

Kääntöpuolena oli räjähtäneet ruokalaskut. Rakkauteni superfoodeihin nosti pitkästä aikaa päätään ja minusta on tullut luontaistuotekaupasta kanta-asiakas. Budjettiani tuijotellessa sydämeeni pistää joka kerta, mutta rahan ja hyvinvoinnin välinen kamppailu on viskannut säästöhaaveet romukoppaan (tai lähinnä pidentäneet matkaa säästötavoitteisiini). Neljänkympin kynnyksen lähestyessä pidän terveyden vaalimista enemmän kuin tärkeänä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämpää hyvinvointiin panostaminen on, sillä keho muistuttaa jatkuvasti, ettei ole enää parikymppinen.

Alan saavuttaa todellisen viherpiipertäjän arvon - uusi yrttitarhani

Dieetin päätyttyä olen jatkanut samalla kaavalla eli kasviksia, säännöllinen ruokarytmi ja kehon viestejä kuunnellen. Viime viikolla kroppa alkoi taas huudella, että väsyttää, ei jaksa ja sitä rataa. Alkoi tuntua toivottomalta. Vaikka kuinka yrittää tehdä oikein on sopivan energiatason määrä todella vaikeata löytää. Tilannetta pohtiessani tajusin, että hiilihydraattien määrä on kutistunut jäätävän pieneksi. Olen huomaamattani luopunut riisistä ja pastasta, eikä päivittäiset leipäannoksetkaan olleet suuria. Äkkiä kaurapuuro takaisin kuvioihin.

Marssin myös oitis luontaistuotekauppaan, sillä vitamiineissa lienee petraamisen varaa. Hankin Mivi Total Plus -vitamiinijuomaa, omega kolmosta ja maitohappobakteereita, sillä nyt on otettava kaikki keinot käyttöön. Todellisuudessa kolmikkoa pitäisi täydentää vielä magnesiumilla ja sinkillä, mutta kaikkeen munkaan lompakko ei repeä. Vielä kun muistaisi napata noita joka päivä, sillä unohdan kaikki lisäravinteet helposti parissa päivässä. Sen lisäksi inhoan pillereitten nielemistä, joten joudun todella petraamaan itseni kanssa.

Sushi on uusi rakkauteni

Todennäköisesti jokainen suomalainen on kuullut, että syöminen ja laihtuminen on helppoa - syöt vain vähemmän luin kulutat. Todellisuudessa ihmiskeho on paljon monimutkaisempi. Jos hormonitasapaino on järkkynyt ei terveellisen ruokavalion noudattaminen ole helppoa. Keho haluaa makeaa ja suolaisia herkkuja. Suunnaton suklaanhimo ei ole automaattisesti merkki huonosta luonteenlujuudesta, vaan kehon epätasapainosta. Se ei halua taipua säännölliseen ruokarytmiin ja kieltäytyy liikkumisesta. Tasapainon palauttaminen vaatii pitkäjänteistä työtä. Elämästä on poistettava stressitekijät tai ainakin minimisoitava niiden määrä. Unta on vaalittava ja varmistettava, että yöunille olisi kahdeksan tuntia aikaa.

Lauantain kasvismunakas ja kuppi kuumaa

Sitten on katsottava, mitä suuhunsa laittaa ja korjattava ruokailutottumuksiaan yksi pala kerrallaan. Älä vaadi itseltäsi liikaa, jokainen oikea valinta on askel eteenpäin. Lisää ensin kasviksia ja marjoja. Mieti sitten annoskokoja ja pyri löytämään ruokarytmi. Varsin usein ylipainon takana onkin anemia eli keho saa liian vähän ravinteita ja pyörii säästöliekillä. Ruokaa tulee siis liian vähän eikä suinkaan liian paljon. Moni syö aamulla ja päivällä kuin pikkulintu, mutta illalla ahmii kuin norsu, ei taida kuulostaa järkevältä. Kannattaa myös pistäytyä asiantuntevassa luontaistuotekaupassa. Itse olen tykästynyt Lahden Karisman Life-myymälään, jossa henkilökunta neuvoo, mitä mihinkin vaivaan kannattaa hankkia. 

Mitäs me lomalaiset :)

Uskon myös siihen, että jokainen keho on erilainen. Yksi sopii yhdelle, toinen toiselle. Yhtä ainoaa ja oikeaa ei ole olemassakaan. Sitä on oltava oman elämänsä koekaniini ja löydettävä tie hyvään olon. Tie voi olla pitkä ja kivinen. Voittokulkueen jälkeen voi päätyä uudestaan pöpelikköön ja mennä metsään, mutta se on vain elämää. Välillä ei jaksa edes yrittää ja sekin on ihan okei, aina ei vaan jaksa. Mutta hyvä olo, terveys ja hyvinvointi ovat tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Itse aion juuri alkaneen lomani aikana nauttia ihania ruokia, ladata akkuja ja liikkua fiiliksen mukaan. Ensi viikolla katkaisen lihattoman putken, sillä suunnitelmissa on reissu laavulle ja mitäpä muuta siellä voisi syödä kuin makkaraa. En aio enää näännyttää itseäni yhdelläkään kuurilla enkä asettaa liian tiukkoja rajoja, sillä kaiken tämän keskellä elämästä on nautittava pitkin matkaa.

-Virpi

Jokaisella on kolhunsa

Kiitos jokaiselle Piilotettu hymy -postauksen tykkääjälle ja kommentoijalle, niitä tuli Facebookissa runsaasti. Kuten moni arvasikin kirjoitus kävi tunteisiini, mutta oli selvästikin aika kirjoittaa vuosien tuntemukset ylös. Ja näin jälkeenpäin voin sanoa, että se oli kovin terapeuttista. Tein samalla aikamoisen aikamatkan Iitin hammaslääkäriin. Takaraivoon palasi hajut, äänet, sataan kertaan luetut julisteet ja yksittäisiä keskusteluita. Oli varmasti hyvä kaivella ne esiin ja palastella tämänhetkisen elämänviisauden voimin. Kirjoituksen ansiosta hammasremontin aiheuttama taloudellinen harmitus on asettunut oikeisiin mittasuhteisiin. Olen onnellinen, että tuli hoidettua homma kunnolla maaliin ja rahat tuli sijoitettua mitä parhaimmalla tavalla.

Kuten kollegani Nanna Facebookissa kommentoi, jokaisella on omat kolhunsa. Elämä jättää jälkensä meistä jokaiseen ja hyvä niin. Jokaisella on ne oman huonot hetket ja synkät salaisuudet. Ne tekevät kipeää, mutta samanaikaisesti ne tekevät meistä mahdollisesti viisaampia, vahvempia, ymmärtäväisempiä, kärsivällisempiä ja milloin mitäkin. Siskoni totesi, ettei ole ikinä tajunnut, miten kova paikka tämä hammasjuttu on minulle ollutkaan. Hän hieman harmittelikin, ettei ole osannut tukea siinä riittävästi. Mutta kuinka olisi voinutkaan? Eikä olisi pitänytkään. Eihän kukaan voi tietää, miten toinen kokee asioita, etenkään jos niistä ei kerro kattavasti ja rehellisesti. Ja NLP opeista viisastuneena tiedän nyt, mitä "kartta ei ole maasto" tarkoittaa käytännössä.

Elämä muokkaa meitä ja kuljettaa eteenpäin. On paljon asioita, jotka jättävät merkkinsä ja koulivat meitä. Niiden kaikkien pienien tapahtumien jäljiltä katsomme maastoa. Yksi näkee mäkiä ja toinen puita. Kolmas aistii sekkailun ja neljäs jäisi paikalleen. Ja kuka on oikeassa? Jokainen tavallaan ja omista lähtökohdistaan sekä sen hetken voimillaan. Älä siis nuole haavojasi turhan pitkään. Katso niitä lempeästi, sillä ne ovat tehneet sinusta sinut. Kirjoita tai puhu ne auki. Katso niitä uusin silmin. Miten ystäväsi, puolisosi, lapsesi, kollegasi tai satunnainen vastaantulija katsoisi niitä? Jos näkisit itsesi ulkopuolisen silmin olisit varmasti armollisempi kuin nyt. Kietoisit lohduttavan käden ympärillisesi, silittäisit poskeasi ja toteaisit rohkeasti "kyllä se siitä". Ja mieti, sinä olet selvinnyt kaikista!

Pinnan alle jätetyt kolhut voivat näyttäytyä, mitä erikoisimmilla tavoilla. Vaikkapa lapsena koetut tapahtumat ja yksittäisinä takaraivoon painetut kommentit voivat terrorisoida meitä lopun ikää. Niitä ei ole helppo tunnistaa ja asioiden purkaminen voi tehdä kipeää. Olisi usein helpompaa jättää ne kytemään ja yrittää unohtaa. Muistojen kuoriminen sattuu, mutta se myös vahvistaa. Mitä paremmin löydämme niihin yhteyden ja tuijotamme niitä silmästä silmään, sitä paremmin voimme jatkaa eteenpäin. Ole siis ylpeä kolhuistasi, ne ovat sinun mahdollistajasi.

-Virpi

PS: Kaikkien kolhujeni kera musta tuli tällainen tyyppi, jonka seurassa kummityttö pomppii sohvalla ja laulaa onnellisen huolettomana. Että ei se sitten ihan pieleen mennyt. Ja kuka tietää, ehkä tällaiset hetket auttavat kummin kultaa sen omien kolhujen kanssa. Ainakin se oppii tietämään, että kummin luokse saa aina tulla.

Aamujen ihanuus!

Olen varmaan kirjoitellut tästä useinkin, mutta aihe on itselleni niin tärkeä, että se ansaitsee monen monta postausta. Joskus vuosia vuosia sitten inhosin aamuja tai noh suorastaan vihasin. Olisin halunnut jäädä peiton alle ja noustuani naama oli nutturalla. Mökötin hiljaa omassa kuplassani ja auta armias jos jouduin hoitamaan aamutoimia silloisen mieheni kanssa yhtäaikaa. Näin jälkikäteen tulee mieleen, että pitäisi varmaan välittää myöhästynyt anteeksipyyntö noista kireistä fiiliksistä, en tarkoittanut vaikka toisaalta tarkoitinkin :)

Viherpirtelöä voi suositella kaikille

Kiitos muuttuneen elämäntilanteeni ja elämääni tuleen koirani Onnin myötä, aamut muuttuivat täysin. Onni heräsi jokaiseen aamuun sillä asenteella, että jes mahtava aamu! Sille jokainen uusi päivä oli kuin lottovoitto eikä sen riemulla ollut rajaa. Sen hyvä fiilis tarttui pakostikin ja ärhentelyn sijaan suuntasin onnellisena ulos (satoi tai paistoi) ja höpöttelin Onnille milloin mitäkin. Aina tulee muuten itku, kun miettii miten paljon tuo pieni nelijalkainen ehti minulle opettaakaan. No onneksi saimme sentään kahdeksan onnellista vuotta yhdessä, kiitos rakas muruni <3

Nykyinen asuinkumppanini Hamppu-kissa pitää vastaavasti puolensa aamupalansa suhteen. Sillä on myös ehtymättömät työkalut aamuherätyksiin mm. tassulla poskien taputtelu, pureminen, varpaisiin hyökkääminen, tapetin repiminen, kirjojen pureminen ja kirjahyllyssä riehuminen. Meillä nukutaan siis hyvin harvoin pitkään, kello kuusi on yleinen takaraja ja usein ensimmäiset ehdotukset tulevat jo neljältä. Eli pitkät yöunet ovat mission impossible ellei kömmi alkuillasta nukkumaan. Ruokaa saatuaan tuo nelijalkainen on taas hyvin hempeä ja käpertyy mielellään viereeni. Yhdessä me sitten törötämme sohvalla, käymme syvällisiä keskusteluita (olen siis hullu kissanainen ja kyllä puhun kissani kanssa) ja hidastelemme aamutoimissa.

En tingi mahdollisuudesta hidastella aamuisin oikeastaan ikinä. Herään mielummin liian aikaisin kuin aloitan päivän kiireellä. Viikonloppuisin vedän homman kunnolla överiksi. Nautin aamukahvia tunteella, luen, surffaan netissä, haaveilen, tuijotan tyhjyyteen, pohdin syntyjä syviä ja milloin mitäkin. Itselleni on tärkeätä pysähtyä joka päivä, ettei uppoudu kiireen pyörteisiin, koska sen imu vaanii liian usein nurkan takana. Olen myös huomannut, että toimin parhaiten jokaisella elämänalueella rentoutuneena, siksi aamuhidastelu sopii kuin nenä päähän.

Hemmottelenn itseäni myös syömällä hyvin. Tänään sunnunatain aamupalassani on ripaus luksusta, sillä vihersmoothie vaihtui mangollassiin ja avokadoleipään. Mangolassiin on laitettu kauramaitoa, mango, proteiinijauhetta, kanelia, chian siemeniä, vaniljaa ja hunajaa. Ihanan kermainen tuttavuus, mutta omaan makuuni turhan makea. Onneksi avokadolla ja tomaatilla höystetty leipä tasoitti kokonaisuutta eli oikein bueno.

Sen lisäksi panostan kattaukseen, vaikka katankin vain yhdelle. Valitsen astiat, jotka sopivat fiilikseeni ja miellyttävät silmääni. Kuvassa näkyvä kahvimuki on uusin rakkauteni. Olen haaveillut kyseisen astiaston hankkimista pitkään ja nyt ensimmäiset osat on investoitu. Sen kauneus hivelee silmääni ja aivan kuin kahvikin maistuisi paremmalta siitä juotuna, ehkäpä maistuukin. Jokainen hankittu tavara pitäisi olla juuri tuollainen eli sen pitäisi tuoda iloa joka kerta, kun siihen katsoo. Kun aamu lähtee hyvin käyntiin ovat mahdollisuudet päivän onnistumiselle hyvät. Kannattaa siis miettiä haluaako elää ihania vai kamalia aamuja. Jälleen kerran valinta on sinun.

Ihania aamuhetkiä toivotellen,

Virpi