Aamujen ihanuus!

Olen varmaan kirjoitellut tästä useinkin, mutta aihe on itselleni niin tärkeä, että se ansaitsee monen monta postausta. Joskus vuosia vuosia sitten inhosin aamuja tai noh suorastaan vihasin. Olisin halunnut jäädä peiton alle ja noustuani naama oli nutturalla. Mökötin hiljaa omassa kuplassani ja auta armias jos jouduin hoitamaan aamutoimia silloisen mieheni kanssa yhtäaikaa. Näin jälkikäteen tulee mieleen, että pitäisi varmaan välittää myöhästynyt anteeksipyyntö noista kireistä fiiliksistä, en tarkoittanut vaikka toisaalta tarkoitinkin :)

Viherpirtelöä voi suositella kaikille

Kiitos muuttuneen elämäntilanteeni ja elämääni tuleen koirani Onnin myötä, aamut muuttuivat täysin. Onni heräsi jokaiseen aamuun sillä asenteella, että jes mahtava aamu! Sille jokainen uusi päivä oli kuin lottovoitto eikä sen riemulla ollut rajaa. Sen hyvä fiilis tarttui pakostikin ja ärhentelyn sijaan suuntasin onnellisena ulos (satoi tai paistoi) ja höpöttelin Onnille milloin mitäkin. Aina tulee muuten itku, kun miettii miten paljon tuo pieni nelijalkainen ehti minulle opettaakaan. No onneksi saimme sentään kahdeksan onnellista vuotta yhdessä, kiitos rakas muruni <3

Nykyinen asuinkumppanini Hamppu-kissa pitää vastaavasti puolensa aamupalansa suhteen. Sillä on myös ehtymättömät työkalut aamuherätyksiin mm. tassulla poskien taputtelu, pureminen, varpaisiin hyökkääminen, tapetin repiminen, kirjojen pureminen ja kirjahyllyssä riehuminen. Meillä nukutaan siis hyvin harvoin pitkään, kello kuusi on yleinen takaraja ja usein ensimmäiset ehdotukset tulevat jo neljältä. Eli pitkät yöunet ovat mission impossible ellei kömmi alkuillasta nukkumaan. Ruokaa saatuaan tuo nelijalkainen on taas hyvin hempeä ja käpertyy mielellään viereeni. Yhdessä me sitten törötämme sohvalla, käymme syvällisiä keskusteluita (olen siis hullu kissanainen ja kyllä puhun kissani kanssa) ja hidastelemme aamutoimissa.

En tingi mahdollisuudesta hidastella aamuisin oikeastaan ikinä. Herään mielummin liian aikaisin kuin aloitan päivän kiireellä. Viikonloppuisin vedän homman kunnolla överiksi. Nautin aamukahvia tunteella, luen, surffaan netissä, haaveilen, tuijotan tyhjyyteen, pohdin syntyjä syviä ja milloin mitäkin. Itselleni on tärkeätä pysähtyä joka päivä, ettei uppoudu kiireen pyörteisiin, koska sen imu vaanii liian usein nurkan takana. Olen myös huomannut, että toimin parhaiten jokaisella elämänalueella rentoutuneena, siksi aamuhidastelu sopii kuin nenä päähän.

Hemmottelenn itseäni myös syömällä hyvin. Tänään sunnunatain aamupalassani on ripaus luksusta, sillä vihersmoothie vaihtui mangollassiin ja avokadoleipään. Mangolassiin on laitettu kauramaitoa, mango, proteiinijauhetta, kanelia, chian siemeniä, vaniljaa ja hunajaa. Ihanan kermainen tuttavuus, mutta omaan makuuni turhan makea. Onneksi avokadolla ja tomaatilla höystetty leipä tasoitti kokonaisuutta eli oikein bueno.

Sen lisäksi panostan kattaukseen, vaikka katankin vain yhdelle. Valitsen astiat, jotka sopivat fiilikseeni ja miellyttävät silmääni. Kuvassa näkyvä kahvimuki on uusin rakkauteni. Olen haaveillut kyseisen astiaston hankkimista pitkään ja nyt ensimmäiset osat on investoitu. Sen kauneus hivelee silmääni ja aivan kuin kahvikin maistuisi paremmalta siitä juotuna, ehkäpä maistuukin. Jokainen hankittu tavara pitäisi olla juuri tuollainen eli sen pitäisi tuoda iloa joka kerta, kun siihen katsoo. Kun aamu lähtee hyvin käyntiin ovat mahdollisuudet päivän onnistumiselle hyvät. Kannattaa siis miettiä haluaako elää ihania vai kamalia aamuja. Jälleen kerran valinta on sinun.

Ihania aamuhetkiä toivotellen,

Virpi