SPR:n ystäväkurssin antia

Olen usein miettinyt, että voisin tehdä vapaaehtoistyötä jos olisin työtön. Se alkoi tuntua kuitenkin tekosyyltä ja typerältä sitku-elämältä. Ei näytä siltä, että olisin menettämässä työni, jos niin kävisin etsisin jonkun toisen ja muutenkin tulevaisuudessa eläminen tuntuu turhalta. Miksi tehdä jotain joskus jos sen voi tehdä heti, tiedä vaikka jäisit huomenna auton alle. Ehkäpä sitä iän karttuessa hakee myös hieman erilaisia arvoja elämäänsä ja materia ei olekaan enää se ykkösjuttu (kyllä se silti top kympin häntäpäähän taitaa päästä). Silmät ovat auenneet yhteiskunnan ongelmien suhteen, joista yksi suurimmista on yksinäisyys, etenkin ikäihmisten parissa. Pakostihan minun kalenterista pitäisi löytyä joka viikko tunti jos toinenkin ja jos siitä voi olla apua jollekin toiselle, niin eikös se kannattaisi pistää jakoon?

Uuden vuoden lupauksia pohtiessani tämä tuli taas takaraivoon. Sitkuttelun sijaan päätin toimia ja lyhyen googletuksen jälkeen päädyin SPR:n nettisivuille. Nopeasti täytin yhteydenottolomakkeen ja varsin pian sain puhelun Lahden toimistolta. Sovimme ajan tapaamiseen, jossa kuulin lisää vaihtoehdoista, SPR:stä ylipäätänsä ja minut kutsuttiin ystäväkurssille, josta homma kannattaisi pistää pyörimään. Tuntui siltä, että olen oikeassa paikassa ja tämä kortti pitää katsoa kunnolla, en osaa selittää tarkemmin miksi näin...se on vaan se tunne <3

Eilen raahauduin kurssille hieman puolikuntoisena, mutten halunnut perua pikkuflunssan takia. Asiat olivat mukaansatempaavia, joten taisi se flunssakin karista harteiltani. Tänään homma jatkui koko päivän setillä, jotta saisimme tarvittavat perustiedot, oppisimme SPR:n säännöt ja voisimme päättää haluammeko ylipäätänsä lähteä ystävätoimintaan mukaan. Päivät olivat erittäin mielenkiintoiset ja kävimme läpi erilaisia esimerkkejä sekä teimme harjoituksia eli teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa. Osa asioista tuli täysin yllätyksenä, mutta suurin osa asioista oli terveellä maalaisjärjellä pääteltävissä. Ja tässä kuten kaikessa muussakin ei voi olla kurssituksella täysin valmis, käytäntö opettaa kovemmalla kädellä.

Suurimman vaikutuksen teki SPR ja sen toiminnan monipuolisuus. Järjestön historia ulottuu 1800-luvun alkupuolelle ja se toimii lähes kaikissa maissa. Suomessa vapaaehtoistyön lisäksi hoidetaan myös Veripalvelu, joka on maailman kuulu ammattitaidostaan. Hyväntekeväisyyden muotoja on myös erilaisia. Voit olla kannatusjäsen ja maksaa 20 euron jäsenmaksun, jolla muun muassa rahoitetaan toimintaa. Vuosittain pidetään myös nälkäpäiväkeräys, joka lienee kaikille tuttu. Ystävätoimintaakin on monenlaista, perinteistä ystävänä toimimista, omaishoitajan tukemista ja saattohoitoa. Jokaisen vapaaehtoisen, joita löytyy Suomesta peräti 45000, pitää miettiä itselleen sopiva muoto. Kannattaa myös muistaa, että vapaaehtoisuus ei saa olla velvollisuus, joka kuluttaa enemmän kuin antaa eli oman jaksamisen ja elämäntilanteen mukaan.

Tietyissä kohdissa piti pysähtyä ja miettiä onko minusta tähän. Onneksi ystäväni Taina oli etukäteen luvannut, että voin jatkossakin toimia hänen ystävänään, jos mua ei siten kelpuutettaisi pidemmälle. Kuitenkin päätin rohkaista hurjan mieleni ja lähteä mukaan, yrittänyttähän ei laiteta. Homma etenee siten, että minulle etsitään toiveisiini ja aikatauluihini sopiva paikka/henkilö jossa voin aloittaa yhteyshenkilön. Ensimmäisellä kerralla mukaani tulee SPR:stä ystävätoimintaa luotsaava henkilö, joka muuten toimii myös täysin vapaaehtoisena (tuo pesti on vieläpä aika vaativa ja aikaavievä eli pienet sille). Hänen kanssaan käydään "asiakasystävän" kanssa läpi pelisäännöt ja katsotaan voisiko minun sekä ko. henkilön välille syntyä molempia ilahduttava ystävyys. Aina, kun joku asia mietityttää, kaipaan neuvoja tai haluan jutella, voin olla SPR:ään yhteydessä eli en jää yksin. Jos jossain olen hyvä niin kypsymisessä eli siitä ei ole huolta :)

Kuten kuvasta näkyy olo on väsynyt, mutta onnellinen. Vähän jännittää ja ehkä jopa pelottaa, mutta en miettinyt hetkeäkään, että jättäisin homman tähän. Todennäköisesti asiat lähtevät rullaamaan nopeasti, mikä on hieno asia. Sen lisäksi menen parin viikon päästä seuraavaan SPR:n tilaisuuteen, jossa tapaan ystävätoimintaa tekeviä henkilöitä eli pääsen kuulemaan tositarinoita elävästä elämästä. Koska toiminta on luottamuksellista en voi tietenkään kovin kertoa siitä, mutta ehkäpä voin hyvin yleisellä tasolla kertoa tulevia tuntemuksiani.

Jos joku kiinnostui niin suosittelen pientä nettisurffailua. Kannattaa käydä myös kyselemässä lisätietoja, sillä vapaaehtoistyön konkarit kertovat rehellisesti toiminnan plussia ja miinuksia. Mikäli eksyt kurssille niin ruusunpunaiset haaveet haihtuvat (jos niitä on) ja realismi astuu peliin. Silti tiedän, että todellisuus on varmasti jotain ihan muuta. Hienoa on myös tavata ihmisiä, jotka tekevät töitä tärkeiden asioiden eteen. Tuskin kukaan meistä voi pelastaa koko maailmaa, mutta yksikin hyvä teko on tyhjää parempi. 

Hyvien tekojen teko ei tietenkään vaadi mitään järjestötoimintaa eikä kurssitodistuksia. Voit huolehtia omista läheisistäsi, omat isovanhempani ovat kuolleet ja silloin aikanaan olin liian nuori, itsekäs sekä ajattelematon, että olisin ollut heidän arjessaan mukana. Ehkä paikkailen huonoa omatuntoani, mutta yllättävän usein muistelen mummolta opittuja asioita ja ukin viljelemiä vitsejä. Toisaalta nuorena tavallaan kuuluukin olla itsekäs eli mitäpä tuota katumaan, koska kelloa ei saa käännettyä taaksepäin. Naapurin kanssa kuulumisten vaihto voi olla myös iso asia tai vilpitön hymy tuikituntemattomalle vastaantulijalle. Ja joskus roolit kääntyvät toisinpäin eli itse tarvitsee apua, elämäntilanne myös määrittelee sen mihin voi revetä. Mutta yhteen asiaan uskon nyt ja aina, niin kauan kuin voit antaa edes vähän, anna se - se voi olla jollekin toiselle maailman tärkein asia.

Tehdään tästä maailmasta hymy kerrallaan astetta parempi paikka meille kaikille,

-Virpi

PS: Etenkin miespuolisista ystävistä on huutava pula

Tulevan talousgurun vinkit

Okei nyt on liian helppoa paukutella henkseleitä, mutta pistetään nyt nämä omat vinkit jakoon. Totuuden nimissä olen aiemminkin ollut aikamoinen talousguru, mutta rahaa ei ole paljon jäänyt pysyviin asioihin vaan se on hukattu matkoihin, vaatteisiin, kirjoihin, herkuteltu ravintoloissa, osteltu makukahveja jne. kivaa on muuten ollut. Nyt mulla on vaan fokus vähän korkeammalla ja tahtotila pistää rahankäyttötottumuksia uusiksi sekä lihottaa säästötiliä. Sen lisäksi olen tässä sairastamisen lomassa katsonut kaikenlaisia laatuohjelmia kuinka tuhluriprinsessasta muututaan kukkaronherraksi. Siinä muuten alkaa tuntea itsensä jo aika fiksuksi, mutta petrattavaa piisaa.

Eli parhaat neuvot jakoon:

- Tee budjetti

- Aseta tavoitteita 

- Mieti mihin ylipäätänsä käytät rahaa ja voisitko karsia jostain esim. lehtitilaukset

- Käytä käteistä -> raha konkretisoituu eri tavalla kuin korttia käyttäessä

- Kirjaa kaikki menot ylös, jotta tiedät missä menet

- Älä käytä luottokorttia tai tee osamaksusopimuksia, jos on pakko niin sisällytä ne budjettiin

- Maksa laskut ajoissa, jos et pysty niin tee maksusopimus

- Tee inventaario kotona, voisitko myydä jotain? Vaatekaapista voi myös löytyä unohdettuja aarteita.

- Pidä koti siistinä -> parempi mieli -> vähentää alttiutta heräteostoksille, koska olet tyytyväisempi

- Mieti mitä tarvitset...oikeasti

- Listaa mistä voit tinkiä/minkä haluat säilyttää

- Jos tarvitset jotain mieti voitko lainata sen esim. kirjoja ei tarvitse ostaa, kirjasto on täysin ilmainen kaikille ja tuttavapiiristä voi löytyä yhtä sun toista

- Kun olet päättänyt ostaa jotain Kartoita vaihtoehdot ja harkitse tarkasti, käy samassa liikkeessä monta kertaa, jotta varmistut valinnastasi

- Tee kompromisseja, hyväksy se, ettet voi saada kaikkea kerralla. Lapsena tähän on tottunut, joten miksi asia muuttuisi aikuiseksi tullessa

- Kartoita kiinteät kulut ja mieti voitko säästää niissä esim. puhelinlaskut, onko liittymäsi ajan tasalla ja maksatko turhasta? 

- Mieti missä kohdassa kannattaa säästää, joissain asioissa kannattaa panostaa laatuun, jolloin käyttöikä pitenee. Välillä on fiksumpaa ostaa 10 kertaa kalliimpi, kuin halpa ja huono, joka hajoaa käsiin

- Käy Lidlissä, se on oikeasti hyvä ja halpa kauppa. Koska valikoima on suppea vältyt myös suuremmilta heräteostoksilta. Vaatii hieman totuttelua, mutta pikkuhiljaa opit kuinka saksalaisjätissä toimitaan

- Tee kauppalappu eli suunnittele

- Älä mene kauppaan kipeänä tai nälkäisenä -> köyhdyt takuuvarmasti etkä osta mitään ruuaksi kelpaavaa

- Kokkaa ruokasi itse, tee isoja annoksia ja syö niitä useamman päivän ajan tai pakasta

- Älä käytä autoa turhaan, kävele tai pyöräile mahdollisuuksien mukaan (mun pitäiskin viedä pyörä huoltoon)

- Eksy ruoka-aikaan vanhempiesi luokse ja kysele doggybagin perään, yleensä makuelämyskin on parempi kuin gourmet ravintolassa

- Lottoa...todennäköisyys on pieni, mutta ainakin Veikkauksen rahat menevät hyvään tarkoitukseen

- Nauti ilmaisista asioista esim. ystävistä

- Mieti mikä tekee sinut loppujen lopuksi onnelliseksi...epäilen, ettei raha tule heti ensimmäisenä

- Ole päättäväinen, asiat eivät tapahdu hetkessä ja pikakelaus toimii vain elokuvissa

Tuleva talousguru,

-Virpi

PS: Kaikki hyväksi havaitut keinot saa pistää jakoon eli laittakaa kommenttiboksi soimaan

Taloudellinen tammikuu - kirjanpito kuntoon

Yksi lukuisista uuden vuoden lupauksistani on taloudelliseksi oppiminen. Niin siis 36-vuotiaana eli ei tippaakaan liian aikaisin. Opiskeluaikojen kituutuksen jälkeen olen muuttunut huolettomaksi, jonka ainoa turva on asuntolaina, joka lyhenee hiljalleen. Laskut olen sentään maksanut aina säntillisesti eli jotain hyvää. Pelleily Visan kanssa ja ainainen palkkapäivän odottaminen on alkanut vähän jurppia, joten jotain oli pakko muuttaa.

Langetin itseni 3 kuukauden vaatteiden ostokieltoon. Mukaan lähti muutama kaveri tsemppiavuksi ja se tuleekin tarpeeseen, sillä minä nyt vaan rakastan vaatteita, niiden hiplaamista ja ostamista. Vuosien varrella olen myös kehittynyt hyväksi (teko)syiden keksijäksi eli täältä pesee jos et omasta takaa keksi mitään sopivaa. Muutaman porsaanreijän kehitin, sillä oma kisa ja omat säännöt. Kaikki muut saivat ostaa alusvaatteita, itselläni on niitäkin liikaa, hyvät kengät saa ostaa (olen oikeasti kranttu kenkien suhteen eli jos täydelliset tulee vastaan niin ostan ne varmasti) ja mustat pillihousut saa hankkia, koska ne on basic-pukeutumista sekä toimivat kaiken kanssa sekä kaikkialla. Tavoitteena oli silti yrittää vältellä housukiusausta, kengät melkein päätinkin hankkia.

Jokainen kulutettu euro on kirjattu ylös ja suurin osa hankinnoista on tehty käteisellä. En siis aio käyttää jatkossa ystävääni Visaa, muuta kuin ulkomailla ja työmatkoilla sekä satunnaisissa nettihankinnoissa. Sen lisäksi tavallinen pankkikorttihöyläyskin on minimissä. Olen myös analysoinut omia kulutustottumuksiani ja vaatekiellon lisäksi yritän vältellä pokkareiden ostamista. Tutustumiskäynti kirjastoon on tehty ja pari kertaa sivuutettu lempikauppa eli Pocket Shop ilman kiusauksia. Ruokaostokset pyrin suunnittelemaan tarkasti ja käytän sitä tutkitusti halvinta eli Lidliä.

Alkuperäinen taloudellisuustavoite (kirjaan kaikki ostokset ylös ja teen yhteenvedon aina kuun lopussa) on kolme kuukautta, kuten shoppailukieltokin, mutta luulen homman jatkuvan huhtikuussa. Pinttyneiden tapojen muuttaminen ei ole nimittäin helppoa ja rahaa pitäisi saada iso tukku säästöön, jotta saan rahoitettua mm sisustusjuttuja, pari ulkomaanmatkaa, golfin pelioikeuden ja vuoden 2015 päättymisen siten, että säästötili on nimensä veroinen. Paljon asioita, mutta järkevällä suunnittelulla kaikein pitäisi olla toteutettavissa, oon nääs vähän laskeskellut tätä :)

Okei katsotaanpa miltä tilanne tänä aamuna näytti:

- ruokamenot 293,05 €

- apteekki 71,03 €

- bensa 85 €

- ravintolat & kahvilat 64,80 €

- kampaaja 90 €

- kengät 209 €

- muut 267,63 €

Yhteensä: 1080,51 €

Ja sitten kootut selitykset, summa tuntui nimittäin aika kovalta. Ainoa mihin olen tyytyväinen niin ruokamenot ja siinäkin on yksi "kävin kipeänä kaupassa enkä vieläkään tajua minne 35 euroa kadotin" reissu. Apteekkiin paloi iso summa, mutta juu pakolliset hankinnat & flunssalääkkeet, alkais muuten olemaan särkylääkkeet taas finaalissa. Helmikuussa tämä kohta pitäisi kaiken järjen mukaan olla ainakin puolet pienempi. Bensaan kulutettu summa on normaalista tuplat, koska ajelin työreissun Jyväskylään ja pistin tankin täyteen, kun isukin autoa lainasin. Sain rahat käytännössä takaisin matkakuluina eli tuo on plus miinus nolla.

Yksi kompastuskiveni onkin ravintolat ja kahvilat, koska ne tuovat ripauksen luksusta arkeen ja myös reissaan työni puolesta. Kävin syömässä ulkona neljä kertaa ja pari kertaa kahvilla. Summa on suhteellisen pieni, koska työmatkoilla olen hyödyntänyt S-Cardia, jolla saa 12 euron ateriaedun per yö, kun yöpyy S-ryhmän hotelleissa ja käyttää saman ketjun ruokapaikkoja. Silti olisin voinut säästää tässäkin roimasti. Yritän siten ensi kuussa pitää tämän menoerän pienempänä eli ei viiniä taikka jälkiruokia.

Kampaaja se on se kulu, josta en halua tinkiä...mulla on muuten tänään seuraava käynti. Siten tähän kuuhun mahtuu tuplamenot eli tuohon pitäisi lisätä toiset yhdeksänkymmentä euroa. Kaunistelin totuutta, koska en ole vielä käyttänyt ko. summaa. Tiedän tiedän huijaan itseäni, mutta en pysty lisäämään sitä. Vaikka tämä on asia, josta en aio tinkiä niin mietin voisinko sentään venyttää seuraavaa aikaa viikolla tai kahdella eteenpäin. Sopiva väli voisi olla 5-6 viikkoa, nykyisen neljän sijaan. Baby steps...mutta jostainhan se on lähdettävä.

Sitten on ne kengät, jotka lupasin itselleni. Espanjalaista käsintehtyä nahkaa ja huimalla alennuksella eli todellisuudessa säästin 150 euroa, uskoo ken tahtoo. Kengät ovat se asia mistä en nykyisin tingi. Ostan vain aitoa nahkaa ja vain sellaisia, joiden lesti on kuin minulle tehty. Kyseiset jalkineet ovat upeat, rakastan niitä suunnattomasti ja lasken yhteisen taipaleemme pituuden vuosissa. Se ei silti poista syyllisyyden tunnetta, jota poden yhä puolentoista viikon jälkeen. Olen siis ehkä oppinut tai ainakin oppimassa jotain. Yritän aikuisten oikeasti olla ostamatta helmikuussa kenkiä.

Viimeinen muut menoerä kattaa pääsääntöisesti heräteostoksia mm. pari Muumimukia, suuvettä, Gilette koneen ja - teriä, askartelutarvikkeita, maton, ovistopparin, suutarikäynnin jne. Tämä on se mielenkiintoisin kohta ja se, johon voin (ehkä) eniten vaikuttaa. Eri asia on se, kuinka vaikeaa se tulee olemaan. Tähän pitäisi varmaan laittaa tavoitesumma helmikuulle, mutta en tiedä pystynkö siihen. Ja jos kiristän mm apteekkikuluista, ravintolamenoista enkä osta kenkiä niin eikös tämä nyt mahdu paikoilleen? Ei kai sitä voi hetkessä kaikkea muuttaa ja kaikesta nipistää?

Kuukausi on ollut opettavainen ja vaikka olen hieman pettynyt itseeni niin edistystäkin on tapahtunut. Eilen palkkapäivää edeltävänä iltana käyttötililläni oli noin 200 euroa, ei ole ihan hetkeen moista tapahtunut. Lompakosta löytyi reilut 50 euroa käteistä eli olisin selvinnyt vielä yhden kauppareissun. Säästötililläkin oli useampi satanen, vaikka olin paniikissa maksanut parinsadan euron vakuutusmaksut kuukauden etuajassa. No olisihan se silti pitänyt maksaa, mutta katsoin eräpäivän väärin ja luulin maksun olevan pari päivää myöhässä. Toimituksen huomautus siihen oli myös rahaa eli paniikki ei iskenyt! Tänään maksoin kaikki ensi kuun laskut, siirsin säästötilille lisää rahaa ja kappas Visan saldo on pyöreä nolla...saa tuulettaa!

Vaikka kuukauden käyttövudjettini olisi tuhat euroa pärjään hienosti. Katsotaanpa alustava budjetti:

- ruokamenot 300 €

- kampaaja 90 € (tää on tänään aiheutuva kulu)

- CrossFit intensiivi on ramp -kurssi 165 €, alkaa 6.2

- ravintolat 30 € 

- sisustus eli muut menot 150 €

- apteekki 20 €

- bensa 50 €

Yhteensä: 805 € eli jää vielä 195 € johonkin sälään

Palaan aiheeseen säännöllisesti, sillä asian julkiseksi tekeminen tuo sopivasti painetta, suorittajaluonne kun olen. Edellisen postauksen ja Twitter kommenttien perusteella tiedän etten ole ainoa, joka taistelee samojen asioiden äärellä. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt oppia, tehdä muutoksia ja ehkäpä jonain päivänä olen kukkaronherra. Kuten äitini totesi "Ei ne suuret tulot vaan pienet menot" eli näillä jatketaan!

-Virpi

Voiko onnea ostaa?

Varsin usein ajattelemme, että rahalla ja onnella on jotain tekemistä toistensa kanssa. Onhan se totta, että raha helpottaa/mahdollistaa asioita ja hetkellisesti lisää onnellisuutta, mutta todellinen onni tulee aineettomista asioista. Muutenhan kaikki rikkaat olisivat jatkuvasti onnensa kukkuloilla, mutta vaikkapa Hollywood julkimoita seuratessa tulee melkein sääli. Luulen, että kun rahaa on liikaa mikään ei oikein tunnu miltään ja yltäkylläisyys muuttuukin tyhjyydeksi. Onneksi ei ole tarvinnut omakohtaisesti kokea :)

Rahalla voi toki ostaa kaikkea kivaa ja mitä enemmän rahaa on, sitä isompia ja hienompia asioita voi hankkia. Voi ostaa vaatteita, kenkiä, laukkuja, huonekaluja, taloja, autoja...lista on loputon ja kyllä minäkin olen mestari haluamaan. Mutta yksikään tavara ei tee onnelliseksi tai ainoastaan hetkeksi, sillä materia on aina vain materiaa, se ei rakasta sinua takaisin. Ainoa keino ostaa onnea ja rakkautta on hankkia eläin, joka kulkee vierelläsi ja jakaa arkesi. Oma maailmani mullistui elokuussa, kun sain nelijalkaisen kämppäkaverini Hampun.

Hamppu on pian nelivuotias kissa, joka joutui muuttokierteeseen perheessä ilmenneen allergian takia. Se joutui lopulta vaihtamaan kotia kolmesti ja koki muutenkin kovia, joten luottamus ihmiseen ei ollut korkealla. Ensimmäisten päivien aikana makoilin tuntikausia lattianrajassa ja lepertelin uudelle ystävälleni. Ainoa vaan, että olin alussa osapuolista ainoa, joka halusi tutustua. Päivä päivältä tapahtui edistystä ja kuukauden kuluttua aloimme olla jo kavereita. Muutto aiheutti pikkumiehessä stressiä ja niinpä haisevilta vahingoilta ei vältytty. Taisin seota laskuissa, kuinka monesti sohvan päälliset tuli pestyä...onneksi kohteeksi joutui se huonompi sohva, jossa on irrotettavat päälliset.

Nyt puoli vuotta myöhemmin elämä on asettunut uomiinsa. Meillä molemmilla on omat rutiinimme ja tietyistä säännöistä käydään yhä kädenvääntöä. Joka päivä saan seurata, kuinka kissani on asettunut kodiksi ja miten onnellisesti se hymyilee, Hampu on tullut jäädäkseen. Nyt kipeänä ollessani olen tajunnut lopullisesti kuinka hyvän tiimin muodostamme. Päiväuniseura kehräysten kera on takuuvarmaa, saan pieniä hellyyden osoituksia ja tiedän etten ole yksin, eräs pitää minusta huolta tyylillään.

Ennen kuin lähdet hankkimaan omaa nelijalkaista niin mieti. Kissa voi elää parikymmentä vuotta ja koira rodusta riippuen 8-14 vuotta. Sen lisäksi ne muuttavat elämääsi paljon, etkä pysty juuri koskaan poistumaan kotoa ilman huonoa omatuntoa. Harkitse myös ottaisitko pennun sijaan "käytetyn" koiran/kissan, joka ansaitsee yhtä lailla tulla rakastetuksi. Hyvä paikka kissakaipuun sammuttamiseen on www.kissojenkatastrofiyhdistys.net.

-Virpi & Hamppu

Onni on lihis ja lupa potea

Yritin aamulla pakata ja asennoitua Helsinki-päivään sekä illalla koittavan Tallinnan-risteilyyn. Olo oli kuitenkin jotain ihan muuta kuin mahtava. Aloin miettiä mitä olin tekemässä ja oliko lähtemisessä mitään järkeä, terveys on kuitenkin se ykkösjuttu eikä toipumista haluaisi pitkittää. Useamman päivän kolkutellut flunssa oli saanut yön aikana yliotteen. Pelkästään kenkien jalkaan veto tuntui valtavalta urakalta, joten päätin lopulta siirtyä vilttiketjuun.

Tiedättekö mistä tiedän, että olen oikeasti kipeä? No siitä, ettei kahvi maistu. Ei se maistunut eilenkään, mutta tänään en yrittänyt tehdä elettäkään kahvinkeittimen suuntaan. Ilmoitettuani poissaolostani tarpeellisilla tahoille tein pari herkkuleipää, iskin kuumemittarin kainaloon ja kömmin takaisin sänkyyn. Onneksi kalenteri oli valmiiksi tyhjennetty reissun takia, joten voin kerrankin potea hyvällä omatunnolla. Se tunne, kun tajusin, että voin olla 110 % kipeä ja surkea seuraavat päivät, se on välillä niin hyvä tunne. Goodbye velvollisuudet, meikä on nyt suosiolla out of office.

Toinen asia mistä tietää olevansa kipeä on se, kun päiväunet venähtävät neljän tunnin pituisiksi. Sittenkin olet herättyäsi kuin nukkuneen rukous, etkä meinaa jaksaa edes kättä nostaa. Mutta siinäkin hetkessä on puolensa, sitä ei nimittäin mieti lainkaan mitä on menettänyt, vaan voi olla onnellinen ollessaan kotona. Koti on kuitenkin maailman paras ja turvallisin paikka, jonka merkitys korostuu juuri tällaisina hetkinä. 

Kaikessa kurjuudessaan päivä on sujunut hyvin. Kuppi kuumaa säännöllisesti, välissä särkylääkettä, loputon määrä älyttömiä tv-ohjelmia ja lisää päiväunia. Liian usein tulee taisteltua flunssaa vastaan, vaikka todennäköisesti pitäisi vain luovuttaa ja potea tovi. Elämme nykyisin maailmassa, jossa pysähtyminen on vaikeata. Flunssa lienee vain kropan keino pistää kapuloita rattaisiin, mulle tuli nyt stop-merkki vasten kasvoja.

Päivän ovat kruunanneet kissani Hamppu ja maailman paras naapurini. Kehräysterapiaa on piisannut eikä päiväunia ole tarvinnut ottaa yksin. Naapuri taas kiikutti saikkuruokaa eli suklaavanukkaita, mehua ja lihapiirakoita. Onko sulla näin hyvä YYA-sopimus naapurissa? Jos ei niin meidän talossa on pari kämppää myynnissä eli mahdollisuus liittyä maailman parhaaseen kerrostaloyhteisöön on lähempänä kuin luulletkaan. Ja lopulta se tunne, kun ahmit rasvaisen epäterveellistä lihapiirakkaa. Niinpä niin joskus onneen ei tarvitse muuta kuin lihis <3

Toivottavasti sinä vältyt flunssan kourista, mutta jos se iskee niin muista, että se on sittenkin vain flunssa. Älä anna sen lannistaa vaan koita nauttia siitäkin hetkestä, levosta, voimattomuudesta, tekemättömyydestä ja pysähtymisestä. Se on kuitenkin vain silmänräpäys ihmisen elämässä ja kun oikein miettii voi todeta, että ei se nyt niin kauhea asia olekaan. Suosittelen tilaamaan kaupasta sellaista ruokaa, mitä himoat eli mitä sun sairasmenuseen kuuluu?

-Virpi

Asennebiisi

Välillä saa sellaisen kuvan, että positiivinen asenne on ihan peace of cake. Ei se ihan niin mene, ainakaan itsellä. Onni ja positiivisuus ovat päätöksiä, jotka pitää tehdä joka päivä, joskus jopa monta kertaa päivässä. On vain valittava oikea asenne kerta toisensa jälkeen, koska eihän se arki aina niin helppoa ole. Tosin mitä pidempään tällä tiellä jatkaa niin sen helpommaksi se muuttuu. Sitä huomaa aika pian, että asiat on helpompi kohdalla hymyillen kuin mutrusuuna.

Itse käytän erilaisia keinoja, jotta pääsisin hyvään fiilikseen. Yksi lempikeinoistani on kiitollisuusmantra, jolla on kiva käynnistää aamu. Heräillä ja listata mielessään niitä asioita, joista on kiitollinen. Sitten kaivautua peiton alta, pyyhkiä unihiekat silmistä ja jatkaa jokaisella askeleella. Keittiöön päästyään on jo saanut sellaisen positiivisuus flown päälle, että uuteen päivään on kiva lähteä. Arvatenkin olen kateellinen amerikkalaisille kiitospäivästä. Voisiko sen ottaa näilläkin leveysasteilla almanakkaan?

Työasioissa ja etenkin koulutusproggiksissa käytän eniten asennusbiisiä. Sen aikana saa ladattua päälle voittaja-asenteen ja kiihdyttää itsensä tulevaa koitosta varten, positiivinen asenne on välitettävä yleisölle asti. Viime viikolla päässäni alkoi soida pitkästä aikaa Cheekin Jippikayjei. Sinänsä hassua, koska kappale ei ole ollut ikinä suosikkini, mutta "Jippikayjei hei mä tulin voittamaan..." sopi juuri siihen hetkeen. Ei siten tarvinnut kahta kertaa miettiä, mitä etsin maanantaina valmistautuessani ensimmäiseen vetoon.

Tällä kertaa latasin listalle myös pari muuta tsemppiviisua, mitä pidemmälle homma etenee voi musan tarve kasvaa. Suosittelen muuten tsekkaamaan tuon All in (No niin) biisin, ei voi jättää ketään kylmäksi. Kun hetken joraa, pääsee ihan eri svääreihin ja kroppa rentoutuu. Tänään heitin muuvssit omassa keittiössä, eilen työpaikalla, onneksi ikkunat oli maalattu huuruun...ois se muuten voinut herättää huomiota. Itse kuulun myös siihen kastiin, joka ei tanssi tai ainakaan ilman alkoholia. Tämä on se poikkeuksen vahvistava sääntö :)

Tarkoituksena olisi täyttää mun uusi biisilista, jotta sitä voi käyttää vaikkapa treeneissä, automatkoilla ja oikeastaan ihan missä vain. Musiikkia voi hyödyntää tällä tavalla tilanteessa kuin tilanteessa, vaikkapa lataamaan itsensä siivousintoa ja madaltamaan kynnystä moppiin tarttumisesta. Millainen sun asennebiisi on? Vaihtuuko se tilanteen mukaan vai pysyykö se samana vuodesta toiseen? Ja missä tilanteissa sinä käytät volat kaakkoon?

-Virpi

#TGIM

Pienenä keräilin serkkuni kanssa Karvis sarjakuvia eli leikeltiin sanomalehdestä ja liimattiin vihkoon. Muistan vieläkin, kuinka ihmettelin maanantai-strippejä, kun Karvinen musertui maanantain alle. Ajatus konkretisoitui vasta aikuisiässä ja hypättyäni työelämän pyörteisiin. Pakko myöntää, että Karvisen kohtalo on joskus osunut kohdalle, mutta eihän se niin kuuluisi mennä, eihän? Yksittäiset Murphyn laki päivät toki sallitaan, mutta se ei saisi olla sääntö vaan poikkeus.

Sosiaalisessa mediassa ja etenkin Twitterissä on alkanut leviämään hästäg #TGIM eli Thank God It's Monday. Siihen sisältyy mielestäni positiivista energiaa ja tervehenkistä ajattelua. Kuinka viikko voi olla pilalla, jos se ei ole ehtinyt kunnolla alkaakaan? Jos työviikon aloitus on niin vastenmielistä niin pitäisikö asialle tehdä jotain? Vai onko todellakinniin, että yksi päivä on aina sinua vastaan? On aika surullista jos elämä on ainaista viikonlopun odotusta, sillä työ nielee valtaosan vapaa-ajastamme. Eikö olisi siten kiva jos siellä viihtyisi ja voisi vaikkapa pitää siitä mitä tekee? Urbaanilegendan mukaan työpaikoilla saa myös nauraa.

Koska oma viikonloppu täyttyi kotoilusta ja höyhenistä oli kiva päästä ihmisten ilmoille sekä työmatkalle. Kiirehdin juna-asemalle, mutta ehdin näkemään InterCityn takavalot sekä todeta VR:n olevan ajoissa, minä sen sijaan olin mokannut. Koska asiasta ei voinut syyttää muita kuin itseään päätin odottaa seuraavaa kyytiä kaikessa rauhassa, kiukuttelu ei olisi muuttanut tilannetta tai no se olisi edesauttanut maanantaimasennukseen. Toisaalta tiesin ehtiväni aamun palaveriin seuraavallakin kyydillä, joten mikäpä siinä oli hetkinen seisoskellessa, me nykyajan ihmisethän istumme muutenkin liikaa :)

Viikko käynnistyi mahtavalla workshopilla valmennusyksikön kanssa, joten hyvä fiilikseni kasvoi entisestään. On todella antoisaa, kun voi hetkeksi pysähtyä, vaihtaa ajatuksia ja miettiä asioista eri näkökulmista. Kannatti reissata isolle kirkolle, vaikka päivä venyisi auttamatta välimatkojen takia. Sivutuotteena kun oppii tuntemaan uusia ihmisiä ja verkostoituu huomaamattaan. Voisikohan viikkoa paremmin aloittaakaan kuin sparraamalla muiden kanssa? Taidettiin olla kaikki yhtä hymyä, kun siirryimme kukin seuraaviin haasteisiin. 

Ennen seuraavaa koitosta ehdin hyvin valmistautua päivän tärkeimpään tehtävään eli koulutussettiin, jonka parissa painetaan seuraavat pari viikkoa. Ensimmäinen veto on aina jännittävin, joten listasin paperille mitä haluan viestiä ja mitä onnistuminen vaatisi. Tsemppasin itseni iskuun lataamalla Spotifyhin muutaman asennebiisin ja sitten mentiin. Yritin myös muistella edellisen viikon esiintymistaidon kurssilla käytyjä asioita ja tehdä asioita eri tavalla kuin aikaisemmin. Ei se nyt ihan oppikirjan mukaan mennyt eikä hiponut täydellisyyttä, mutta show on käynnistetty!

Kotimatkalla pyörittelin mielessäni koko päivän antia hymyssä suin. Viikko käynnistyi mitä parhaimmalla tavalla, oikeastaan paremmin kuin toivoinkaan. On turha jäädä vellomaan omiin virheisiinsä, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä elämässä voi kelata taaksepäin tai editoida jälkikäteen. Tärkeintä on se, että tietää tehneensä parhaansa ja rakkaudesta lajiin. Ajatelkaapa miltä se olisi kuulostanut, jos rivien välistä olisi kuulunut pääviestinä ajatus siitä, että "maanantai on ihan tyhmä".

Löytyykö sinun kalenterista hyviä maanantaipäiviä? Onko elämäsi pelkkää perjantaikaipuuta? Tykkäätkö arjesta ja pystyt nauttimaan myös harmaista hetkistä vai lasketko vain lomakamman piikkejä? Joskus on hyvä herätellä itseään jos huomaa, että jalassa on turhan raskaat saapikkaat.

-Virpi

PS: Blogi on muuten sujahtanut Facebookiin eli jos naamakirja kuuluu aluevaltauksiisi niin saa tykätä. Sivulla jaan uusimmat blogilinkit, saatan lisäillä muutaman kuvankin välistä ja päivitellä lyhyesti kuulumisia. Muuten homma jatkuu ihan yhtä amatöörimäisellä linjalla eli ajatusten rustailu on harrastus sekä keino pitää sisäinen känkkäränkkä loitolla :)

Tee-se-itse höyhenlamppu

Mulle on kovin tyypillistä, että ajatus lähtee helposti vähän lapasesta ja asiat tapahtuu ennen kuin niitä ehtii sen suuremmin miettimään. Niin nytkin, kun bongasin netistä idean oman höyhenlampun tekemiseen. Olen jo jonkin aikaa haaveillut Vita EOS -valaisimesta (tästä löytyy muuten postaus parin viikon takaa), mutta hintalappu tuntui sen verran kovalta, että päätin ottaa homman haltuun toisella tavalla. Ei siinä kauan nokka tuhissut, kun olin jo tilannut netistä 300 grammaa hanhen höyheniä. Aattelin, että voishan noita muutaman tekasta...realismi ei ollut vielä iskenyt tajuntaan.

Kuumaliimapistoolin lainasin ystävältäni ja sitten suin päin hommiin. Tunnin kuluttua olin tuhlannut paketin kuumaliimaa (luulin sen riittävän leikiten) ja saanut pari ilkeää palovammaa sormiini, muutama höyhenkin koreili paikallaan. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin todeta, että palovamma on sormessa kivuttomampi kuin keskellä kämmentä. Tosin ne paranevat muutamassa päivässä ja tekevälle sattuu eli pintavikoja.

Sitä tässä vain ihmettelen, että miksei yhdessäkään blogissa kerrottu miten työläs projekti on. Ei myöskään sanaakaan siitä, kuinka sotkuista puuhaa höyhenlampun teko on. Vaikka kuinka siivosi jäljet, niin pieniä haituvia leijaili pitkin kämppää päivästä toiseen. Itsellä, kun ei ollut pahemmin tuntumaa askarteluun ihan lähivuosilta, niin meinasi mennä sormi suuhun kerran jos toisenkin. Eli en nyt varsinaisesti suosittele jokaiselle tai ainakin haluan kertoa totuuden siitä, että hermot voivat palaa sormia pahemmin.

Arviolta reilut kymmenen tuntia myöhemmin projekti oli melkein valmis, käytännössä se vei neljä iltaa. Sitten kipin kapin kauppaan ja johtoa ostamaan. Siinä olikin ihmettelemistä, sillä johdoista ei enää löytynyt vanhanaikaista sokeripalaratkaisua. Piti myös kilautella hyllyjen välistä pari puhelua a) varmistaa naapurilta millainen se kiinnityskohta on ja b) hankkia joku joka osaisi hoitaa "sähkötyöt". Ihan kaikkeen minäkään en sentään ryhdy...luojan kiitos. Eikä ihan helppoa ollut lamppuhyllylläkään, valikoimaa tuntuu nääs olevan turhankin paljon. Minne ne hyväksi havaitut hehkulamput pitikään kadottaa?

Alkuperäinen Vita XL maksaa 299-399 € + noin 10 euron johto eli aika *** paljon

Tee-se-itse -projektin kustannukset:

- riisilamppu 8,90 €

- johto 8,40 €

- höyhenet 20 €

- kuumaliima 27,50 € (11 pakettia, tämä menoerä vähän yllätti)

Yht. 64,80 €

Säästö: ihan mieletön, ellei työtunneille laske hintaa :)

Totuus on se, että tällaista lamppua ei tehdä ihan hetkessä, niinhän alkuun kuvittelin. Suosittelen värväämään lisäkädet, jotta projekti etenisi nopeammin ja työskentely olisi helpompaa kuin itselläni. Alussa pallo vielä pyöri ympäriinsä, onneksi työkaveri vinkkasi kokeilemaan lampun istuttamista johonkin astiaan. Pesuvati olikin oiva apukeino ja homma eteni sen jälkeen hieman joutuisammin. Jos varoituksista huolimatta haluat tarttua toimeen niin höyhenet voi tilata netistä: piiku.eu. Toimitus oli nopea, joten voin suositella lämpimästi. Itse tilasin 3 x 100 g ja arviolta 180-200 g tuli liimattua.

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta lopputulos palkitsee ja oli ihanaa saada jotain näkyvää aikaiseksi. Lamppua ei saa oikein vangittua kuviin, uskokaa tai älkää se näyttää livenä tuplasti paremmalta. Saa tietenkin tulla paikan päälle katsomaan, talo tarjoaa kahvit ja teenjuojatkin on hyvin huomioitu. Mikä parasta höyhenlampustani tulee lämmin valo ja kattolamppua voi pitää jatkuvasti päällä. Itse en tykkää kirkkaista valoista, joten aikaisempi spottisysteemi on ollut lähinnä koristeena.

Sitä voisi luulla, että askarteltelukiintiö on tältä vuodelta täynnä, mutta ehei...tässä vasta lämmitellään. Vaatehuoneessa odottaa uusi riisilamppu ja 800 kpl suodatinpussia eli kunhan nuolen hetkisen haavojani palaan liimapyssyn varteen. Aattelinpa muuten ostaa ikioman niin voin kehitellä lisää hienoja projekteja, ideoita otetaan vastaan ja mitä hullumpi sitä varmemmin innostun siitä. Vähän kutkuttelisi myös ajatus yhtenäisestä lookista eli makuuhuone suorastaan huutaa uutta höyhenvalaisinta. Saattaapa myös olla, että lupasin siskolle höyhenlampun tuparilahjaksi, onneksi uusi koti on vasta pelkällä ajatustasolla, joten aika kultaa muistot ennen seuraavaa koitosta. Pitää ehkä tilata lisää tykötarpeitakin :)

Pienellä vaivannäöllä taloudellisuus ja sisustussuunnitelmat voivat sittenkin kulkea käsi kädessä. Tiedä mitä jännää tässä tulee matkan varrella keksittyä. Sen voin ainakin luvata, että ideoita piisaa. Homma tulee myös etenemään huone kerrallaan.

Onnistumisen iloa,

-Virpi

Reissuhaaveita ja pilvilinnoja

Näin viime yönä unta, että olin lähdössä täysin yllättäen matkalle Thaimaahan. Laukku oli pakattu ja paniikissa mietin pystyisikö naapuri hoitamaan kissan, taksikin taisi olla jo tilattuna. Herättyäni toivoin, että uni olisi totta, sillä se tuntui jotenkin todenmukaiselta eikä ajatus jättänyt rauhaan. Pystyin melkein tuntemaan ihollani auringon...

Kauppareissulla koin pakottavaa tarvetta hankkia laastia pilvilinnani rakentamiseksi ja nappasin matkalehden ostoskoriini. Uskon lapsellisesti siihen, että toiveita pitää ruokkia, jotta ne pysyvät elossa ja saavat lihaa luiden ympärille toteutuakseen. Oikeastaan varsin moni haaveeni on nähnyt päivänvalon, joten siinä syy, miksi jatkan saman kaavan noudattamista. Suosittelen muuten kokeilemaan :)

Ainoa ongelma on se, etten tiedä minne haluaisin kaikkein eniten. On siis aika vaikea edetä ajatusta kauemmaksi jos en tiedä mikä olisi suurin haaveloma. Todellisuudessa matka ei ole tällä erää mahdollinen ilman jonkin sortin ihmettä  (ihmeitäkin muuten tapahtuu), joten ajatusta ehtii rauhassa pyöritellä mielessä. Faktoista ja realismista huolimatta olen päättänyt miettiä seuraavan aurinkolomakohteeni. Ensi viikolla on siten paljon pohdittavaa, koska ei sitä nyt ihan mitä vain kannata toivoa. Tai sitten pitää vaan uskotella itselleen, että näin viime yönä enneunen. Pitäisiköhän sittenkin kaivella kesävaatteet esille?

Minne sinä haluaisit kaikkein eniten? Oletko käynyt Thaimaassa ja jos niin suositteletko? Kiinnostaisiko aurinko ja löhöily vai suositko vain kaupunkilomia? Mondon sivuja selaillessa tutkimattomia paikkoja löytyi lukuisia. Lehti on muutenkin täynnä kauniita kuvia, joten matkakuume vain nousee. Luojan kiitos seuraava ulkomaanmatkani odottelee nurkan takana, sillä lähdemme työporukalla heti ensi viikolla Viroon. Ei se taida ihan Thaimaata voittaa ja mitä ilmeisemmin aurinkorasvaa ei tarvitse pakata, mutta seura on ainakin ensiluokkaista.

Näkisiköhän ensi yönä lisää enneunia? Pitääkin lähteä kiireen vilkkaa nukkumaan ja jatkaa pilvilinnojen parissa aamun koittaessa. 

-Virpi

Kevättä ilmassa

Vaikka ulkona on lunta ja kylmää voi kevään jo aistia. Valoa on päivä päivältä enemmän ja ilmassa on ripaus uutta, kuin hento lupaus vaihtuvasta vuodenvaihteesta. Sanoisin, että tässä aletaan olla talven suhteen voiton puolella, eikä haittaa yhtään. Tammikuu on melkein loppusuoralla, helmikuu menee aina vauhdilla ja maaliskuussa eletään jo taitekohdassa. Olenkohan mä nyt liian optimistinen? Ehkä, mutta postilaatikosta kolahti golfklubin jäsenlaskukin, joten ihan usko pois kevät on jo matkalla.

Kulunut viikko on käynyt voimille, vaikka se on samanaikaisesti antanut paljon. Vietin alkuviikon työmatkalla ja hotellielämä vie kummasti voimia (olen kuitenkin oppinut tykkäämään siitä). Pari päivää tuli heittäydyttyä kunnolla, kun pistettiin esiintymistaitoja uusiin uomiin. Siitä huolimatta, että olen työni puolesta usein estradilla, otti uuden oppiminen koville. Puolivälissä meinasi iskeä epätoivo, mutta loppua kohti näkyi valoa tunnelin päässä. Suosittelen muuten osallistumaan jos moinen tilaisuus tulee vastaan. Oltiin siis kahden näyttelijän opissa ja saatiin roppakaupalla kotiintuomisia. Kiinnostuneet voivat tsekata firman nettisivut -> www.esiintymistaidonakatemia.fi.

Eilen kroppa alkoi ilmoitella, että slow down...tänään homma eteni takki tyhjänä tunteeseen. Ensi viikolla alkaa parin viikon tiukka koulutusrumba eli jännitys hiipii pintaan pienen kuumeen muodossa. Aina sama juttu eli ennen H-hetkeä pitää vetää henkeä, jotta jaksaa painaa taas kympillä. Onneksi mulla on kotinurkissa pari projektia niin en vallan tylsisty, sillä viikonloppuun ei mahdu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Ois ollut astetta raflaavampia suunnitelmia, mutta ei auta itku markkinoilla. Yritän siten nauttia olotilan parhaista puolista mm. pysähtymisestä.

Kipaisin kaupassa täydentämässä lääkevarastoani ja jostain syystä tuli pakollinen tarve ostaa kukkia. Rehellisesti sanottuna tulppaanit olivat suurempi syy lähteä ihmisten ilmoille kuin Finrexin. Tulppaani on yksi lempikukistani ja takuuvarma kevään merkki, siitä se viimeistään lähtee. Jos kerta pitää nyhjätä neljän sisällä niin miksei siis hankkisi jotain silmäniloa. Harmi vaan, että tuo kauniina hehkuva kimppu vetää kissaani magneetin lailla puoleensa ja sitten kuuluu vain rousk rousk!

Rentouttavaa viikonloppua kaikille. Kurkkaa olkapään yli ja varmista näkyykö kevään merkkejä. Jos ei muuten, niin kipaise kimppu tai kaksi luonnon ihmeitä itsellesi. Miehille vinkkinä, että kukkakimppu toimii aina jos haluaa tehdä vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen. Toisaalta näinä tasa-arvon aikoina ei voi olla väärin jos nainen vie kukkia miehelle, eihän? Ja oikeasti ei kai kukaan voi olla kovin murheissaan, jos katse-etäisyydellä on jotain noin kaunista. Mä en ainakaan, vaan huomaan hymyileväni pienistä kolotuksista huolimatta <3

Loistava palvelu - parempi pizza

Hyvä palvelu on jotain, mitä toivoisi saavansa aina asioidessaan. Itselläni kiinnitän siihen erityisen paljon huomiota ja olen keskivertoa kriittisempi kuluttaja. Se vaikuttaa ratkaisevasti siihen, missä avaan rahapussini ja minkä liikkeen ovea kolkuttelen. Hinta on tärkeä tekijä, muttei suinkaan ainoa ja satunnaisesti jopa minimaalisessa roolissa. Laatu korostuu etenkin palveluita hankkiessa, jolloin halvin päätyy harvoin ostoslistalle. Valitettavasti hyvä palvelu ei ole kaikkialla vieläkään itsestäänselvyys, vaikka sen merkitys näkyisi yrittäjän tilipussissa välittömästi. Miksiköhän tällainen asia on jäänyt niin monelta tajuamatta?

Alkuviikosta törmäsin siihen toiseen ääripäähän eli täydellisyyttä hipovaan palvelukokemukseen. Päädyimme pienellä työporukalla, mahat nälkäisinä Virgin Oil ravintolaan (löytyy Helsingin ydinkeskustasta). Sitä voisi luulla, että ravintolassa tärkein asia on kokin ammattitaito, mutta uskallan väittää palvelun vaikuttavan makuelämykseen. Tällä kertaa pizzan paras mauste oli palvelu, joka teki käynnistä nautittavan elämyksen.

Liian moni tyytyy tarjoilemaan hyvää tai pelkästään kohtalaista palvelua ja lähinnä pakon sanelemana. Tämä nuori miestarjoilija ei tyytynyt moiseen, vaan teki parhaansa tai oikeastaan enemmänkin. Hän ei tyytynyt vain ottamaan tilauksia vastaan, tuomaan annoksia ja kiikuttamaan laskuja, vaan edusti työnantajaansa parhaalla mahdollisella tavalla. Voisin veikata, että hän oli lähtenyt töihin vihellellen ja sonnustautunut työpukuun intoa puhkuen. Hän ei ollut vain töissä, vaan nautti aidosti siitä mitä teki.

Laskujen tullessa kiitimme Pavel-nimistä tarjoilijaa ääneen. Hän kruunasi päivämme välittömällä olemuksellaan ja laittamalla ammattitaitonsa likoon. Lopulta teimme jotain, mitä Suomessa ei tehdä eli jätimme tippiä, paikalta ei voinut yksinkertaisesti poistua muulla tavalla. Hyvä fiilis kantoi seuraavaan päivään ja kehuimme paikkaa auliisti.

Koska suosittelin Virgin Oilia niin paljon, pyysivät pari muuta kollegaani johdattelemana heidät seuraavana iltana samaiseen paikkaan. Sama paikka, edelleen erinomainen ruoka, mutta eri tarjoilija ja täysin erilainen palvelukokemus. Saimme keskinkertaista ellei jopa huonoa palvelua. Ei ylimääräisiä hymyjä, ei suosittelua, ei välähdyksiä ammattitaidosta, pelkkää työn suorittamista. Kummasti kokin taidonnäytekin tuntui lattealta ja illan parasta antia oli hetki, jolloin pystyi pysähtymään työkavereiden kanssa sekä vaihtamaan ajatuksia.

Riittääkö sinulle pelkästään hyvä palvelu? Mistä tunnistat erinomaisen palvelun? Toimitko itse palveluammatissa ja mitä sinä haluat tarjoilla pizzan lisukkeena? Haluatko olla oman elämäsi Pavel vai tyttö, jonka nimeä kukaan ei vaivaudu muistamaan?

-Virpi

Onni on lohipiirakka

Takana on kahden lohipiirakan viikonloppu eli ei huono, sanoisinko oikein maukas sellainen. Aloitin lauantain leipomalla ja koska homma tuntui toimivan niin hyvin käynnistin sunnuntain samalla tavalla. Joskus onnellisuuteen ei tarvita kovin paljon muuta, kuin vähän uunituoreita herkkuja, teetä ja sympatiaa. Tässä kohtaa kiitän tee ja sympatia osiosta Tainaa <3

Reseptin voi muuten napata tuolta -> http://www.anninuunissa.fi/2014/12/lohipiirakka-graavi-ja-kylmasavulohesta.html?showComment=1421569037122#c6021733651532576110. Samainen blogi kätkee sisälleen herkullisia leivonnaisia ja ruokavinkkejä, joita kannattaa kokeilla. Itse tykkään myös sivuston kauniista kuvista ja vierailenkin siellä säännöllisesti. Oma suosikkini on sliders eli minihampurilaisten ohje, vaatii aikaa ja sorminäppäryyttä, mutta lopputulos palkitsee.

Tästä herkusta pääsivät tällä erää nauttimaan vanhempani, ystäväni ja naapurini (joka kyllä luokitellaan myös luottoystäväksi). Voisin veikata, että se sai siten paljon hymyjä aikaiseksi. Niinhän se vaan on, että pieniä ilon aiheita on helppo aikaansaada myös itse, kun vähän pistää eforttia kehiin. Ei kai kukaan voi olla kovin onneton, jos saa itse tehtyjä herkkuja eteensä? Vai voiko?

Projektini onnen purkittamisesta on myös edennyt. Kaipaamani kaunis paperi, joka on siis avainasemassa, löytyi lopulta Suomalaisesta kirjakaupasta. Lasipurkki taas nökötti käyttämättömänä kaapissani eli niin ne asiat vaan loksahtivat paikoilleen. Ensi viikolla aloitan rustaamaan niitä asioita, jotka ovat ilahduttaneet päiviäni, saaneet nauramaan ja joiden ansiosta voin olla kiitollinen kaikesta. Kuinkahan kauan mun ilon pisarat mahtuu yhteen purnukkaan? 

-Virpi

Hyvän esimiehen merkitys

Työmatkat kuuluvat arkeeni ja työnkuvaani aika olennaisesti. Toivun juuri viimeisestä eli parin päivän Jyväskylän reissusta. Koska valmistaudumme pian alkavaan koulutuskiertueeseen, kukin tahoillamme, on syytä istua yhdessä alas ja varmistaa missä mennään. Samalla varmistamme tiedonkulun välillämme, hoidamme organisoinnin ja listaamme asiat, jotka on vielä keskeneräisiä. Kun kuulijakunta on noin tuhat henkilöä, on siinä kummasti tekemistä.

Olen maininnutkin, että pidän työstäni, sillä se haastaa minua jatkuvasti, vie ympäri Suomen ja opin koko ajan uutta. Parasta on työkaverit, joita isossa yrityksessä myös piisaa. Koko komeuden taas kruunaa esimies, jonka merkitys on mittaamattoman suuri. Hän luotsaa laivaa, saa meidät tekemään parhaamme kerta toisensa jälkeen ja pistää puhaltamaan yhteen hiileen. 

En ole ikinä työskennellyt esimiehenä, mutta sivusta seuranneena tiedän, että homma on kaikkea muuta kuin helppo. On pidettävä langat käsissä, huomioitava ihmisten erilaisuus ja hyödynnettävä ne parhain puolin sekä vastattava siitä, että homma rokkaa. Rulettia sotkee aina joku projekti, ihmisten  henkilökohtaiset kriisit yms. muuttuvat tekijät. En siten kadehdi yhdenkään esimiehen pestiä, vaan ymmärrän arjen haasteet tai ainakin luulen niin.

Esimies on myös usein se syntipukki, joka vaatii kohtuuttomia eikä tiedä mitä alaiset tekevät. Hän on se, jonka syyksi on helppo laittaa kaikki tiimin ja työnteon ongelmat. Varsin usein nämä mutinat käydään turvallisesti selän takana eli palaute ei mene myöskään eteenpäin, jolloin tilannetta on mahdoton korjata (saatikka selventää eri osapuolien näkemyseroja). Välillä olisi syytä puhua myös siitä, miten ollaan hyviä alaisia ja mitä se rooli tarkoittaa/velvoittaa.

Itse olen tässä kohdassa enemmän kuin onnekas, suorastaan etuoikeutettu. Työurani nykyisen työnantajan leivissä on kestänyt pian 14 vuotta ja niiden vuosien aikana myös pomot ovat vaihtuneet tiuhaan. Osittain siksi, että olen asunut kahdella eri paikkakunnalla ja työtehtävät ovat muuttuneet. Lähes poikkeuksetta minulla on ollut hyviä ellei jopa erinomaisia esimiehiä ja -naisia. Usein ongelmatilanteissa olisi ollut itsellä peiliin katsomisen paikka, ymmärrän sen näin jälkikäteen. Onneksi olen hieman oppinut vuosien varrella ja vuonna 2015 olen parempi alainen kuin vaikkapa vuonna 2005. Kiitos kaikille minua luotsanneille, jokainen on opettanut jotain.

Tällä hetkellä minulla on maailman paras esimies, enkä valehtele lainkaan. Esimieheni auttaa monissa työn eteen tuomissa ongelmatilanteissa. Hän neuvoo minua siinä, kuinka voin kehittyä, antaa säännöllisesti palautetta ja vahvistaa itseluottamustani, se on muuten aikamoisessa avainroolissa näissä duuneissa. Olen oppinut hänen ansiosta tunnistamaan kehityskohteeni ja vastaavasti vahvuuteni. Vaikka työskentelemme eri paikkakunnilla ja näemme harvoin, olemme jatkuvasti yhteydessä. Tiedän, että voin aina soittaa ja osa asioista hoidetaan näppärästi lyncillä eli netin kautta jutellen. Välillämme on myös täydellinen luottamus ja arvostus, aikamoisen isoja asioita muuten.

Esimieheni on poikkeuksellinen tapaus muutenkin, sillä hänellä on kyky tehdä lähtemätön vaikutus kaikkiin kohtaamiinsa ihmisiin. Hän onkin tunnettu läpi talon, vaikka kyseessä on suuri yritys Suomen mittakaavassa. Ihailen hänen tapaansa lähteä asioihin aina hyvän ja positiivisen kautta, siinä on monella oppimista...itsellänikin. Maailmassa ei ole asiaa, josta en voisi pomoni kanssa puhua ja se on kuulkaa  iso juttu.

Hyvän esimiehen merkitys on suuri. Sen tajuaa parhaiten silloin, kun homma ei toimi, ihan kuin kaikessa muussakin. Se voi laukaista ison kriisin ja vaikuttaa siihen, että mikään ei tunnu sujuvan. Pahimmillaan se suistaa koko tiimin raiteiltaan, saa alaiset voimaan huonosti ja altistaa työuupumukselle. Tiedän tuon omakohtaisesti, mutta onneksi hain apua, ongelmista puhuttiin avoimesti (olivat aika vaikeita keskusteluita) ja tilanne ratkesi lopulta kaikkien osapuolien kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Oikeastaan se mitä haluaisin sanoa on se, että myös esimiehelle on annettava palautetta. Se voi olla ratkaisevassa asemassa, jotta se kuuluisa pomo voi kehittyä työssään. Samalla pitää muistaa, että ei riitä mitä sanoo vaan tärkeintä on miten sanotaan. Myös esimiehet ansaitsevat saada rakentavaa palautetta eivätkä vain murskakritiikiä. Samassa yhteydessä kannattaa miettiä onko itse tehnyt alaisena virheitä ja missä kohdassa voi todeta toimineensa oikein. Työasiat eivät ole aina helppoja, mutta puhuminen ja rehellisyys ovat näissäkin hommissa avainasemassa. Kukaan ei ole sanonut, että se on aina helppoa, mutta onnistuessaan se palkitsee. Kannattaa siis miettiä onko kaikki hyvin vai pitäisikö tehdä jotain. Jos päätät toimia niin nuku vielä yön yli ja mieti sitä miten kohtaa. Työ haukkaa arjestamme niin ison palan, että sen sujuvuuteen kannattaa pistää paukkuja.

Omalla kohdallani nautin nykytilanteesta ja pyrin osoittamaan kiitollisuuteni sekä sanomaan sen ääneen. Vaikka mieli vähän haikailee uusien haasteiden perään en ihan heti voisi vaihtaa työtehtäviäni mikäli esimies menisi vaihtoon. Onneksi nykyisessä roolissa on vielä paljon tutkimattomia paikkoja ja tekemättömiä asioita, jotta kaukokaipuu muualle on vain pienen pieni ajatus takaraivossa eikä aiheuta peliliikkeitä.

Onko sinulla hyvä esimies? Oletko sanonut sen hänelle ääneen? Entä oletko itse hyvä alainen? Toimiiko asiat toivomallasi tavalla vai pitäisikö jotain muuttaa? Voisitko laittaa pyörät pyörimään ja aloittaa keskustelun? Näissä asioissa hiljaa oleminen ja sivusta katsominen häiritsevät kipparia sekä saavat laivan pois reitiltään. Joskus kiertotie kannattaa, mutta usein alkuperäinen matkasuunnitelma vie parhaiten maaliin. Osallistu kartanlukuun, koska työelämässä yksinäisen sankarin tie on turhan raskas kuljettavaksi.

-Virpi

Palautteen voima

Työelämässä huomaa sen, kuinka tärkeätä palaute on. Oman kehittymisen kannalta se on aikamoisessa avainasemassa. Valitettavasti sitä saa harvoin ja sen antaminenkin meinaa turhan usein unohtua. Meillä tästä on puhuttu paljon ja pyrin itse huomioimaan kaikki paikat jolloin palautteelle on tilaa. Jostain syystä palautetta annetaan vasta, kun joku on mennyt pieleen, vaikkakin myös kiitoksen sanominen on tärkeätä. 

Pidin eilen kaksi valmennusta, toisessa harjoittelin tulevaa järjestelmäkoulutusta, jossa pääroolissa on merkittävä toimintatapa. Pidin koulutuksen kollegoilleni lyncillä eli netin välityksellä eri paikkakunnille, sillä halusin nähdä miten materiaali toimii, testata löydänkö oikeat sanat ja mitata pitääkö aikataulu. Pääroolissa oli kuitenkin palaute eli kuinka settiä voisi parantaa entisestään. Oli hyvä kuulla muiden kommentit ja tietää, että setti oli jo nyt hyvä. Haluan kuitenkin hioa siitä timantin, joten tänään jatkoin urakkaa uusin silmin.

Heti perään kiiruhdin vetämään tuotekoulutusta, jossa mahdutin kolme yrityksemme kärkituotetta tuntiin. Kokeilin hieman erilaista lähestymistaktiikkaa, onnistuin vangitsemaan yleisön huomion ja annoin kaikkeni. Ainoa mikä hieman epäonnistui oli aikataulu, koska koulutettavat pommittivat kysymyksillä, mutta onneksi muualta löytyi joustoa. Lopetettuani kaksi kollegaa kävi kiittämässä hyvästä työstä ja antoivat lyhyet palautteet.

Olin pakahtua onnistumisen ilosta ja tuntui, että sisälläni mylläävän energian turvin olisi juossut maratonin tai ainakin puolikkaan. Koin olevani hyvä työssäni ja tiesin kantaneeni korteni kekoon, vieläpä varsin mallikkaasti. Hyvä fiilikseni sai kruununsa, koska muut näkivät sen vaivan, että avasivat suunsa ja kertoivat mikä meni hyvin, pieni vaiva - iso merkitys!

Tänään kävin seuraamassa kollegani vetämää koulutusta. Tiesin pääpiirteittäin mitä tulee, mutta tein muistiinpanoja niin sisällöstä kuin valmentajan spiikeistäkin. Muiden lähdettyä siirryin lähemmäs ja pyysin lupaa antaa palautetta. Keskustelimme yhdessä mikä meni hyvin, mitä jäin miettimään, missä voisi parantaa ja mitä pidin kollegani valttikorttina. Oli oikeastaan aika luontevaa vaihtaa roolia ja siten antaa toiselle työkaluja kehittyä.

Jos työpaikalla on hyvä ilmapiiri ja ihmiset haluavat kehittyä on palautteenanto luonnollista. Se ei ole pakkopullaa eikä siitä loukkaannuta, vaan voidaan keskustella avoimesti. Jos tällaiseen ei ole totuttu niin sitä voi myös opetella, suosittelen vahvasti. Jälkikäteen tiimikaverini kiitti vielä erikseen sähköpostilla saamaansa palautetta ja siitähän tuli entistä parempi olo :)

Milloin sinä olet saanut palautetta? Oletko saanut useammin hyvää vai huonoa palautetta? Veikkaanpa, että se on pääsääntöisesti plussan puolella. Entä koska olet kiittänyt kollegaa? Vai oletko ennemmin hiljaa? Näitä juttuja kannattaa kelailla ja toimia, et voi tietää miten hyvään vauhtiin voit jonkun kiihdyttää. Jos homma tuntuu vaikealta niin muista hampurilaismalli, jossa pohjustetaan aloittamalla hyvillä asioilla. Pihvinä on pureskeltavana se "ei niin hyvä" eli rakentava palaute ja kantena on taas positiiviset kommentit. Itse noudatan sitä jatkuvasti ja kaikessa yksinkertaisuudessaan se vaan toimii.

-Virpi

PS: Kävin eilen onnistuneesti suosikkikapaussani Pasilan asemalla, enkä ostanut yhden yhtä kirjaa...ihailin vain. Siitä, että pystyin muuttamaan toimintatapaani tuli hyvä olo, pystyn ihan mihin vain. Muutokset tapahtuvat pienin askelin ja vaativat pieniä tekoja/päätöksiä joka päivä 

Valitse tunteesi

Aamulla väsytti, mutta pahimmasta tokkurasta selvittyäni alkoi ihan hymyilyttää. Oltiin maanantaissa uuden viikon ja lukuisien mahdollisuuksien äärellä. Takana oli antoisa viikonloppu ja tiedossa mukavia työjuttuja, mahdollisesti pari ei niin kivaakin, mutten jaksanut murehtia moisista sen suuremmin. Aamukahvin lomassa tankkasin itseeni positiivista energiaa kirkasvalolampun äärellä, lukemalla hyvän mielen kirjaa. Päätin valita hyvän fiiliksen mukaani ennen, kuin painoin kotioven kiinni.

Koska ulkona oli pakkasta jättin auton suosiolla kotiin ja talsin töihin. Työmaa häämötti näköetäisyydellä, kun tajusin eväskassin loistavan poissaolollaan. Pikakelauksen jälkeen näin sieluni silmin eteisen lattialle jääneen kassini, jossa tarkkaan pakatut leivät, keitot ja rahkat lämpenivät. Ensireaktioni oli voi v***u ja manasin tapahtunutta...jurppi. Hetkisen mietin mitä tekisin, jatkaisinko töihin vai kääntyisinkö takaisin.

Päätin kääntyä takaisin ja lopettaa kiukuttelun, syyllinenhän oli tiedossa. En voinut muuttaa tapahtunutta, mutta tunteeni pystyin valitsemaan. Listasin mielessäni asian hyvät puolet, enkä antanut ärtymykselle lisäenergiaa. Kuitenkin huomasin virheeni ennen työpaikan pihaa, sisältä olisi ollut vaikeampi kääntyä takaisin. Sain hyvän aamulenkin ja ilma tuntui oikeastaan aika mukavalta, pakkanen on sittenkin pukeutumiskysymys. Luonnollinen poskipunakin tuli ihan itsestään, vähän niinku kaupanpäällisenä. Aamun ensimmäinen palaveri oli oman esimiehen kanssa vasta yhdeksältä ja parin minuutin myöhästyminen ei haitannut lainkaan. Kiittelin myös auliisti liukuvaa työaikaani, jonka takia sisään ei tarvitse leimata tietyllä kellonlyömällä.

Loppujen lopuksi pieni aamureippailu lähinnä nauratti. Koska valitsin hyvän fiiliksen ei maanantaista tullut katastrofia. En kulkenut suu mutrussa vaan suhtauduin kaikkiin vastaan tulleisiin asioihin samalla tavalla. Sen sijaan, että olisin antanut tuomion ensikättelyllä, vilkaisin kolikon kääntöpuolelle ennen lopullisen mielipiteen muodostamista. En väitä, että se on aina helppoa, mutta tottahan se on, että voimme valita asenteemme ja tunteemme joka päivä, tarvittaessa monta kertaa. Tämä on muuten kokeilemisen arvoinen juttu ja ainoa mitä voi käydä on se, että saatat yllättyä positiivisesti.

Onnistumisen viikkoa ja myötätuulta,

-Virpi

Onni on kiireettömyys

Arkeani kuvastaa aika usein sana kiire, kokonaisvaltainen tunne, joka pistää hyvällä tavalla toimimaan, mutta kasvettuaan liian suureksi kiristää pinnaa. Ehkäpä siksi viikonloppuni on usein jotain ihan muuta. Mikä mahtaa olla kiireen vastakohta? Olisiko se päämäärättömyys, lorvinta ja pysähtyminen? Viikonlopun ainoa sovittu meno oli perjantain illanvietto hyvien ystävien kanssa ja sekin sujui rennosti hyvän ruuan parissa kotonani. Mulla ei ole ollut siten kiire minnekään...ihanaa <3

Lauantaina tein aamukahvista taidetta, aamu muuttui huomaamatta päiväksi ja kahvi lounaaksi. Siinä tekemättömyyden tyyssijassa tunsin itseni onnelliseksi. Rakentelin kaikessa rauhassa pilvilinnoja ja listasin mielessäni ihainia asioita. Joskus kalenteriin on mahdutettava tällaisia haaveilutuokioita tai -tunteja. Jonkun mielestä ne ovat turhaa ajanvietettä ja hölynpölyä, mutta minulle mittaamattoman arvokkaita pysähtymisiä. Välillä pitää painaa jarrua, jotta jaksaa taas arjen koittaessa kurvailla.

Pitkien aamukahvihetkien lisäksi pyrin viikonloppuisin nukkumaan päiväunet, ihan vain koska pystyn. Tiedätkö sen tunteen, kun sukellat mieli ja keho raukeana peiton alle? Sen maagisen hetken unen ja valveen rajamailla, jolloin sulaudut yhdeksi patjaan. Silloin, kun on mukavan lämmin ja turvallinen olo, olet kaukana pahasta maailmasta, suorastaan valovuosien päässä. Sitten havahdut luonnollisesti ilman kelloja ja aikatauluja, se on ihanaa luksusta ja yksi maailman ihanimmista asioista. PS: eikä muuten maksa mitään.

Kaiken tämän tekemättömyyden ja akkujen lataamisen keskellä olen melkein huomaamattani tehnyt suursiivouksen. Olen nähnyt ystäviäni ja pyörähtänyt lapsuuden kodissani. Silitellyt kissaani, lukenut kirjoja ja tuijotellut telkkaria. Viikonloppu ei jää unohtumattomasti mieleeni, mutta se näkyy ensi viikolla kasvoillani leveänä hymynä. Sen ansiosta jalkani nousee helpommin ja jaksan innostua työasioista uudestaan. Minulle huomenna koittava maanantai, arki ja ty ei ole ikävä velvollisuus vaan kolikon kääntöpuoli, joka kiiltelee kauniisti.

-Virpi

Sisustushaaveita

Heräsin viikonloppuun pitkäksi venähtäneen perjantai-illan jälkeen hieman uupuneena. Parin käänteen kautta päädyin haaveharrastamisen pariin ja lähdin ystäväni kanssa katsastamaan kotikaupunkimme huonekalukauppojen tarjontaa. Olisi sellainen astetta vakavampi sisustusinto päällä ja tavoitteena on uudistaa kesään mennessä eteinen ja makuuhuone sekä tehdä pientä viilausta olohuoneen puolella. Jotain pientä voisi keksiä myös keittiöön tai siis oikeastaan ihan koko mesta kaipaisi kasvojen kohotusta. Homma voi vielä lähteä lapasesta...vaaran merkit on ilmassa.

Koska oma projektini on tarkoitus toteuttaa suhteellisen pienellä budjetilla, on hyvä suunnittelu kaiken A ja O. Olen yrittänyt etsiä edullisia vaihtoehtoja, jotka eivät tyhjennä tiliäni välittömästi ja meinaan tehdä hankintoja pikkuhiljaa aina, kun jotain teemaan sopivaan löytyy. Totuuden nimissä en vain vielä tiedä voiko tämä olla mahdollista, mutta yritys on kova ja usko itseen vahvakin vahvempi. Joskus sitä haastaa itseään vähän liikaa, mutta onneksi Ikea on keksitty.

Siinä sivussa tuli ihasteltua astetta tyyriimpiäkin vaihtoehtoja, mutta onneksi haaveilu ei maksa mitään. Tosin luulen, että kuvassa näkyvä höyhenunelma tulee jonain kauniina päivänä koristamaan olohuonettani, hinta vaan hirvittää toistaiseksi (kaupassa 399 €, netissä 299 €). Kuva on Rondo nimisestä sisustusliikkeestä jos joku kiinnostuu, mutta vinkkinä voin kertoa, että mukaan pitää ottaa paksu lompakko. Tosin sieltä sai poistua myös tyhjin käsin ja ikinähän ei tiedä millaisia löytöjä onnistuu tekemään.

Tuollaiset ex tempore tehdyt kierrokset ovat kivoja. Muutama tunti hurahti kuin siivillä ja samalla ehdittiin vaihtamaan kuulumiset sekä ihastella kauniita tavaroita, molemmat sydämelle tärkeitä asioita. Pienen harkinnan päätteeksi kelpuutin mukaani maton ja ovistopparin, molemmat ovat olleet hankintalistalla tovin jos toisenkin. Kotiin tultuani tosin totesin, että matto ei sopinutkaan sille tarkoitettuun paikkaan. Onneksi sille löytyi toinen paikka ja kellarista hyvä (ja likainen) vaihtoehto siihen alkuperäiseen kohtaan. Koska jotkut asiat on saatava heti tapahtumaan, päätin ratkaista ongelman perustamalla mattolaiturin kylpyhuoneeseeni. Muuten hyvä idea, mutta vessani on pieni eli yhtälö oli ei niin kovin toimiva. Nyt peukut pystyyn, että mulla olisi huomenna puhdas ja kuiva matto. Vielä on hieman epäselvää, onko maton kuivuminen aamuksi suihkukaapin päälle ripustettuna, fysiikan lakien mukaan ylipäätänsä mahdollista.

Täytyy muuten sanoa, että vaikkakin hankin pari uutta tavaraa niin samalla varastoistani katosi muutama ja huomenna lähtee pari lisää, balanssi ei siten järkkynyt. Siivousprojektini on edennyt pienin askelin kellarin puolelle. Suurin järjestelyinto on tosin laantunut, mutta hiljaa hyvää tulee. Ja mikä parasta tästä tuli hyvä päivä, vaikka aamulla kalenteri ammotti tyyhjyyttään enkä tiennyt jaksaisinko tehdä mitään. 

Ihanaa haaveiluntäyteistä viikonlopun jatkoa,

-Virpi

Kohtuuttomia odotuksia ja turhaa jäkätystä

Ystäväni laittoi tänään viestiä ja kertoi hakevansa kaksi lastaan hoidosta parin bussin taktiikalla. Väsymyksestä huolimatta samalle illalle oli tiedossa lasten harrastuksia ja yhtälön kruunasi miehen iltavuoro, suomeksi ei lisäkäsiä (yhtälöön voi muuten lisätä yhden lapsen lisää eli kokonaiset 3 kappaletta). Tein melkein aaltoja ja totesin, että termi arjen sankari konkretisoitui minulle vihdoinkin. Niinpä niin arki on todellinen extremelaji, toisille enemmän ja toisille vähemmän. Moni olisi sortunut helposti jäkätykseen, mutta ystäväni totesi tsemppaavansa itsensä maaliin asti. Olisiko vastaavassa tilanteessa tehnyt mieli vähän nurista? Mun pitäisi varmaankin vastata "todennäköisesti kyllä".

Välillä jäkätys on turhankin helppoa, itse huomaan syyllistyväni tähän ihan huomaamattani. Ikävähän tämä myöntää, mutta joskus on oltava rehellinen vaikka se vähän sattuisikin. Tosin nykyisin yritän rimpuilla siitä nopeasti pois ja tutkiskella ajatuksiani eri kantilta, ehkä olen oikealla tiellä tai ainakin oikeassa suunnassa. Jokin aika sitten ihmettelin kollegalleni ääneen, miksei henkilö X ole konsultoinut minua eräässä työasiassa. Samalla, kun sanat tulivat ulos suustani, tajusin kuinka typerä olin. Olinko itse konsultoinut vastavuoroisesti omassa projektissani? Juu en ollut, ei ollut tullut pieneen mieleenkään. Todellisuudessa henkilö X olisi voinut varmasti antaa minulle hyviä vinkkejä ja tuore näkökulma voisi tehdä ihmeitä.

Aloin miettimään, että jos odotan muilta jotain asioita, miksi en itse tee niin? Eikös siinä olla vähän "pata kattilaa soimaa" tilanteen äärellä eli tekopyhyyden synnyinsijoilla. Vaikka omien tiimikavereitten kanssa tulee puhuttua asia halki, poikki ja pinoon ei vastaavanlainen toiminta ole yhtä helppoa tiimirajojen yli. Toimivan lopputuloksen kannalta se olisi kuitenkin se paras keino onnistua. Vaikeus tulee vastaan, kun muita ei tunne samalla tavalla ja muuttaa totuttua kaavaa. Aika lienee toinen syy, mutta se kuulostaa melkein tekosyyltä ja onkin lopulta vain järjestelykysymys.

Siltä istumalta päätin astua sille kuuluisalle epämukavuusalueelle. Arvatkaapa mitä, ei ollut helppoa, vähän yllätyin itsekin. Tuli sellainen häijy tunne rintaan ja kun hetkisen kuulostelin niin tajusin sen olevan pelkoa. Se oli kaikin puolin hämmentävä tilanne, mutta sittenkin inhimillistä, sallittakoon moinen. Työskentelen siis valmentajana eli vedän erilaisia koulutuksia mm. palveluista, toimintatavoista ja järjestelmistä, olen siis suhteellisen tottunut olemaan estradilla ja pistämään itseni likoon, mutta nyt jännitti.

Hetkinenhän sitä piti pureksia, hioa omaa materiaalia ja miettiä spiikkejä, mutta sitten ei voinut enää perääntyä. Lopulta piti toimia ja niinpä päätin vetää tulevan koulutuksen varaamalla kenraaliharjoituksen. Kutsu lähti oman tiimin lisäksi parille naapuritiimille, toivon saavani kaikilta kollegoiltani palautetta materiaalista ja koulutustavastani sekä kertomaan kaikki mieleen tulevat parannusehdotukset. Vaikka itse H-hetki on vasta tulossa, alkoi olo jo helpottaa. Tätäkö olin pelännyt ja minkä ihmeen takia? On aika epätodennäköistä, että tulen lynkatuksi, korkeintaan saan kullanarvoisia vinkkejä ja pystyn oppimaan uutta. Tätähän se juurikin pitäisi olla eli kuivaharjoittelua ammattilaisten parissa, jotta lopullinen setti ei olisi kasa hiiliä vaan hioutunut timantti.

Vastaavaan odotusten tulvaan törmää usein. Vaimo odottaa mieheltään kukkakimppua, mutta vastalahjaksi nalkuttaa myttyyn jääneistä sukista. Mies haluaisi vaimon tulevan harrastuksiaan, mutta vastaavasti huomauttaa ikävästi kotiruuan makuelämyksestä. Lapsi haluaisi äitinsä huomiota, muttei itse jaksa kysyä tämän kuulumisia. Töissä leimaamme työkaverin tyhmäksi, vaikkemme tajua kysyä mitä tämä tarkoittaa ja selvittää syitä tämän toimintaan. Lista olisi varmasti loputon, keksi itse lisää esimerkkejä elävästä elämästä. Olen varmasti väärä henkilö siteeraamaan Raamattua, mutta "tee muille niin, kuin toivot itsellesi tehtävän", yht'äkkiä siinä on paljon viisautta....think about it!

Uskalla sanoa ei

Omia valintojani pohjamutia myöten pohdittuani tiesin, että minun olisi tällä kertaa pakko sanoa ei. Sehän on aina tuplasti vaikeampaa kuin sanoa joo. Kelataanpa muutama viikko taaksepäin niin juttu lähtee aukeamaan...takana oli pari huonompaa päivää ja juuri silloin ystäväni houkutteli aurinkolomalle. Hetkeäkään miettimättä vastasin myöntävästi ja aloin etsiä välittömästi sopivaa reissua. Ajatus Kanariasta, lämmöstä, valosta, kesästä, lomasta ja kaikesta siitä täytti ajatukseni, oikeasti tiesin kyllä ettei pitäisi.

Vasta uuden vuoden lupaus menojen kirjaamisesta ja säästötiliäni lihottamisesta saivat minut heräämään horroksesta. Aivan kuin oikea käteni olisi kiristänyt kukkaron nyörejä ja samalla vasen käsi kaivanut reiän pohjaan, eihän se niin toimi. Tämä taitaa olla aika tyypillistä allekirjoittaneelle, pakko myöntää eli ei ollut eka kerta. Pyhien aikana punnitsin plussia ja miinuksia sekä yritin keksiä ratkaisun ongelmaan. Tiesin, että pitäisi sanoa ei, mutta pelkkä ajatus lupauksen pettämisestä tuntui pahalta...maailmassa on liikaa petettyjä lupauksia.

Loma Kanarialla:

+ aurinko

+ irtiotto arjesta

+ maisemanvaihdos tekee aina hyvää

+ hyvä seura

+ uusi paikka

- raha eli säästöurakka alkaisi taas alusta eikä mitään konkreettista jää käteen -> voisiko tämän käyttää paremminkin?

- sää voi olla epävakainen

- illat ovat viileitä

Tunsin itseni maanpetturiksi ja mietin miten voisin kertoa ystävälleni muuttaneeni mieltäni. Kurkkua kuristi ja hävetti katsoa päin, mutta pakoteitä ei ollut. Halusin vain pyörtää päätökseni mutten luopua ystävästäni, pelkäsin todella loukkaavani. Loppujen lopuksi tein sen mitä piti eli kerroin rehellisesti, etten voisikaan lähteä löhölomalle. Kivi pyörähti sydämeltä, kun ystäväni totesi, että ajankohta olikin hankala ja tulehan niitä reissuja...iso helpotuksen huokaus!

Vaikka teinkin yhden viisaan päätöksen joudun jatkossakin tutkimaan kolikon molempia kääntöpuolia ja punnitsemaan oikeita vaihtoehtoja. Sitähän se elämä on, eikä se ole aina helppoa. Joskus on sanottava ei, vaikka kuinka haluaisi kiljua riemusta joo. Syy miksi vaikeita valintoja on tehtävä on se, että ne sydäntä lähellä olevat toiveet voisivat toteutua. Tällä erää oli myönnettävä, ettei Kanaria ollut sittenkään suurin toiveeni lomailun suhteen. 

Ihan niin pitkälle en mennyt, että olisin luopunut matkustushaaveista, juu-ei. Yksi suurimmista toiveistani tälle vuodelle on kuitenkin reissata. Viime vuosi oli siitä poikkeuksellinen, että kävin Miamissa, New Yorkissa ja Santorinilla, elin totisesti unelmaani. Toivekohteeni on siten selvänä mielessä ja unelmien eteen on tehtävä töitä. Annan paikasta pienen vinkin, arvaatko? 

Aladdinin lamppu

En oikein tiedä itsekään mistä moinen ajatus tuli päähäni, mutta olen jo pari päivää pohtinut mitä toivoisin jos löytäisin Aladdinin lampun. Jos tietäisitte missä kunnossa kellarikomeroni on, ymmärtäisitte varmaankin, että moinen voisi olla mahdollista, sieltä voi löytyä ihan mitä vain. Saisit siis kolme toivetta ja lisätään vaikeusastetta niin, että voisit toivoa asioita vain itsellesi. Perinteiset maailmanrauhat jää siten pois vaihtoehdoista.

Jos lampun henki toteuttaisi kolme toivetta pitäisi niitä miettiä perusteellisesti, ettei tarvitse jälkikäteen katua ja kärsiä vääristä/huonoista valinnoista. Alussa tuntuu siltä, että peace of cake, mutta ei se niin olekaan. Pari toivetta tulee heittämällä, mutta kolmas ja viimeinen onkin jo vaikea.

1) Haluaisin asua omakotitalossa, toiveessa avaisit tahtotilani astetta tarkemmin, pystyisin varmaan piirtämään pohjapiirustuksenkin :) 

Pitäisi olla sisäsauna, ja kesäiltoihin ulkosauna, iso puutarha täynnä vanhoja omenapuita ja marjapensaita, yläkertaa ja luonnollisesti alakertaa, leivinuunia ja takkaa...

2) Mieli kaipaisi reissun päälle eli paljon matkustusta.

Haluaisin käydä ainakin New Yorkissa (paikka vei sydämeni marraskuussa), San Fransisco kuulostaa myös upealta ja Amerikka on muutenkin jotain valtavan ihmeellistä. Karibian risteily on yksi unelmani, entäs Australia ja Uusi-Seelanti. Toki lähempääkin löytyisi koluamisen arvoisia paikkoja, kuten pitkäaikainen haaveeni Berliini ja kaikkien kehuma Kööpenhamina.

Bongasin lentokoneen jäljet, joku matkusti jonnekin...lucky one <3

3) Mitäs sitten? Toivoisinko terveyttä tai onnea? Entäs menestystä tai vaiisautta? Ei olekaan enää niin helppoa.

Itse en toivoisi rahaa, koska en usko rahan tuovan onnea. Toki sen puuttuminen tuo epäonnea, vetää mielen mustaksi ja masentaa, mutta tietyn pisteen jälkeen luulen sen menettävän merkityksensä. En siis tiedä, koska en ole moista kokenut. Vaikka toivon muuttavani kulutustottumuksiani suuresti en haaveile lottovoitosta, en myöskään lottoa, paitsi osallistun satunnaisesti työpaikan kimppalottoihin. Okei joku pienempi pesämuna toki kelpaisi, mutten usko sellaisen tekevän ketään pysyvästi onnelliseksi. Materia on kuitenkin vain tavaraa eikä voita todellisia tunteita, ihmisiä tai eläimiä.

Uskon vankkumattomasti siihen, että omalla asenteellaan voi vaikuttaa melkeinpä mihin vain. Ne asiat joita todellakin toivot voivat toteutua. No okei ehkä haave Amerikan presidentiksi päätymisestä ei ole kovin realistinen monellekaan, mutta kohtuus haaveilussakin eiks jeah! Ilman Alddinin lamppuakin toiveiden suhteen pitää muistaa se, että ne saattavat muuttua todeksi. Siksi pitää miettiä mitä todella haluaa. Älä toivo kenellekään pahaa, se ei saa sinua onnelliseksi ja vie ajatuksesi negatiiviseksi. Mieti mitä haluat, kuvittele se ja keskity siihen miltä tuntuu, kun toiveesi muuttuu todeksi. Jonain päivänä haave onkin käden ulottuvilla ja täysin napattavissa.

Listaan välillä toiveitani, mutta pyrin tekemään sen harkitusti. Arvatkaapa miksi? Juurikin siitä syystä, että olen huomannut niiden toteutuvan aika usein. Toiseksi en halua olla liian kiittämätön siitä mitä minulla jo on. En tiedä onko sillä väliä, mutta tällaisen logiikan olen omassa päässäni luonut. Jos onnellisuus aikaansaa hyviä asioita ja edistää toiveiden toteutumista niin kiitollisuus nykyisestä on kaikkien edellämainittujen lisämauste.

Näillä eväin tähän päivään, huomenna koittaakin paluu arkeen. Mieti mitä sinä toivoisit lampun hengeltä? Millaiset toiveesi ovat jo toteutuneet? Mistä voit olla jo nyt kiitollinen?

-Virpi

Kirjasto - uusien tapojen äärellä

Vuosi on alkanut omia tavoitteita ja tapoja miettiessä. Kantavana teemana on ollut talous ja siihenkin linkittyvä nurkkien siivous. Yksi syyniin jäänyt kulutustottumukseni ovat kirjat, olen nimittäin koukussa pokkareihin. Siis mitä ihmettä, lukeminenhan kannattaa aina, eikö? No kyllä joo, mutta syksyn aikana olen tuhlannut ainakin sata euroa (ellen jopa enemmän kirjoihin), joten aloin miettimään varteenotettavia vaihtoehtoja. Hommaan voisi tulla ainakin pientä parannusta vaikkei totaalikäännöstä tulisikaan tehtyä.

Tovin jos toisenkin kahvikupin ja sistushaaveiden parissa lorvittuani aloin miettiä, mitä pitäisi tehdä. Siis ihan oikeasti eikä vain listata omia vikoja ja hassuja tapoja. Muistakaa, että mikään ei muutu jos ei ole valmis tekemään asioita uudella tavalla. Jostain syystä ajatus kirjaston asiakkaaksi ryhtymisestä tuntui perin vaikealta. Siis sinne pitäisi mennä, valita kirjat isosta valikoimasta ja muistaa vielä ne palautusajatkin. Tiesin keksiväni tekosyitä ja olevani naurettava, joten päätin ainakin kokeilla, ehkäpä voisin oppia jotain. Kaiken lisäksi käynnistynyt vuosi on kirjan vuosi, joten on melkein yleissivistystä vierailla lähikirjastossa.

Ulkona oli ihana pakkaspäivä, joten päätin kävellä, ettei auto turhaan rasitu. Aika pian jouduin myöntämään, että asun kivenheiton päässä kirjastossa. Lähtemisen vaikeus on siten vain omassa päässäni. Matkan taittoi nopeasti jalan, kesällä se menisi pyörän selässä hujauksessa ja tarvittaessa autolla voisi tehdä pikapyrähdyksen. Kirjasto vs pokkareiden osto: 1-0

Piti ihan hieraista silmiä perille päästyä, uskokaa tai älkää kirjasto tuntuu olevan suosittu paikka. Sen lisäksi, että kirjoja voi lainata löytyy paikan päältä kivoja lukunurkkauksia, tiedon etsintään on erilaisia keinoja ja vaikka mitä. Itse asiassa Lahden kaupunginkirjasto teki vaikutuksen ja tuntui oikein viihtyisältä paikalta. Kirjasto vs pokkareiden osto: 2-0

Vaikka hyllyjä on tyhjennetty löytyy kotoani vino pino lukemattomia kirjoja eli kävin vain pikaisen kierroksen dekkarihyllyllä. Valikoima iski tajuntaani, muutamilta suosikkikirjailijoiltani löytyi paljon vaihtoehtoja, jotka lukisin enemmän kuin mielelläni...I'll be back. Olen kritisoinut kirjastoja, koska tykkään pokkareista enemmän kuin kovakantisista kirjoista, mutta arvatkaapas mitä, kirjastossa on nykyisin myös pokkareita! Kirjasto vs pokkareiden osto: 3-0

Pienen haeskelun jälkeen etsin muutamia teoksia yhden työprojektin tueksi. No okei, ihan snadisti mietin työjuttuja vaikka lomapäivää vietänkin. Sen lisäksi etsin faktatietoja yhteen itseä kiinnostavaan aiheeseen. Löysinkin muutaman mielenkiintoisen kirjan, jotka totesin pikaselauksen jälkeen lähemmän tutustumisen arvoisiksi. Tällaisia kirjoja ei tulisi ostettua omaksi, joten lainausmahdollisuus alkoi vaikuttaa jo suhteellisen kovalta jutulta. Toisaalta eipä pokkarivalikoimassa taida tuollaisia löytääkään eli tämä oli ainoa fiksu vaihtoehto. Kirjasto vs pokkareiden osto: 4-0

Valehtelisin jos väittäisin, että pokkareiden ostaminen on taakse jäänyttä elämää. Haluan silti kokeilla voisinko siirtyä edes jossain määrin kirjaston asiakkaaksi. Kirjan vuoden innoittamana voisin vähän tuulettaa lukutottumuksianikin ja lainata vaikkapa elämänkerran, jonkun kirjallisuuspalkinnon voittajan tms. vaihtoehtojahan piisaa.

Loppujen lopuksi suuntasin kotiin reppu täynnä tietoa. Aurinkoinen pakkaspäivä piristi mieltä ja ensiaskeleeni uusien tapojen äärelle on totisesti alkanut. Mikäli jatkan yhtä hyvällä sykkeellä kuin nyt tulee tästä vielä mieletön vuosi. Milloin sinä olet käynyt kirjastossa? Onko sinulla joku tapa, johon löytyisi taloudellisesti fiksumpi vaihtoehto? Keksitkö sinäkin hassuja tekosyitä? Miten on, pitäisikö ryhtyä tuuletustalkoisiin?

-Virpi