SPR:n ystäväkurssin antia

Olen usein miettinyt, että voisin tehdä vapaaehtoistyötä jos olisin työtön. Se alkoi tuntua kuitenkin tekosyyltä ja typerältä sitku-elämältä. Ei näytä siltä, että olisin menettämässä työni, jos niin kävisin etsisin jonkun toisen ja muutenkin tulevaisuudessa eläminen tuntuu turhalta. Miksi tehdä jotain joskus jos sen voi tehdä heti, tiedä vaikka jäisit huomenna auton alle. Ehkäpä sitä iän karttuessa hakee myös hieman erilaisia arvoja elämäänsä ja materia ei olekaan enää se ykkösjuttu (kyllä se silti top kympin häntäpäähän taitaa päästä). Silmät ovat auenneet yhteiskunnan ongelmien suhteen, joista yksi suurimmista on yksinäisyys, etenkin ikäihmisten parissa. Pakostihan minun kalenterista pitäisi löytyä joka viikko tunti jos toinenkin ja jos siitä voi olla apua jollekin toiselle, niin eikös se kannattaisi pistää jakoon?

Uuden vuoden lupauksia pohtiessani tämä tuli taas takaraivoon. Sitkuttelun sijaan päätin toimia ja lyhyen googletuksen jälkeen päädyin SPR:n nettisivuille. Nopeasti täytin yhteydenottolomakkeen ja varsin pian sain puhelun Lahden toimistolta. Sovimme ajan tapaamiseen, jossa kuulin lisää vaihtoehdoista, SPR:stä ylipäätänsä ja minut kutsuttiin ystäväkurssille, josta homma kannattaisi pistää pyörimään. Tuntui siltä, että olen oikeassa paikassa ja tämä kortti pitää katsoa kunnolla, en osaa selittää tarkemmin miksi näin...se on vaan se tunne <3

Eilen raahauduin kurssille hieman puolikuntoisena, mutten halunnut perua pikkuflunssan takia. Asiat olivat mukaansatempaavia, joten taisi se flunssakin karista harteiltani. Tänään homma jatkui koko päivän setillä, jotta saisimme tarvittavat perustiedot, oppisimme SPR:n säännöt ja voisimme päättää haluammeko ylipäätänsä lähteä ystävätoimintaan mukaan. Päivät olivat erittäin mielenkiintoiset ja kävimme läpi erilaisia esimerkkejä sekä teimme harjoituksia eli teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa. Osa asioista tuli täysin yllätyksenä, mutta suurin osa asioista oli terveellä maalaisjärjellä pääteltävissä. Ja tässä kuten kaikessa muussakin ei voi olla kurssituksella täysin valmis, käytäntö opettaa kovemmalla kädellä.

Suurimman vaikutuksen teki SPR ja sen toiminnan monipuolisuus. Järjestön historia ulottuu 1800-luvun alkupuolelle ja se toimii lähes kaikissa maissa. Suomessa vapaaehtoistyön lisäksi hoidetaan myös Veripalvelu, joka on maailman kuulu ammattitaidostaan. Hyväntekeväisyyden muotoja on myös erilaisia. Voit olla kannatusjäsen ja maksaa 20 euron jäsenmaksun, jolla muun muassa rahoitetaan toimintaa. Vuosittain pidetään myös nälkäpäiväkeräys, joka lienee kaikille tuttu. Ystävätoimintaakin on monenlaista, perinteistä ystävänä toimimista, omaishoitajan tukemista ja saattohoitoa. Jokaisen vapaaehtoisen, joita löytyy Suomesta peräti 45000, pitää miettiä itselleen sopiva muoto. Kannattaa myös muistaa, että vapaaehtoisuus ei saa olla velvollisuus, joka kuluttaa enemmän kuin antaa eli oman jaksamisen ja elämäntilanteen mukaan.

Tietyissä kohdissa piti pysähtyä ja miettiä onko minusta tähän. Onneksi ystäväni Taina oli etukäteen luvannut, että voin jatkossakin toimia hänen ystävänään, jos mua ei siten kelpuutettaisi pidemmälle. Kuitenkin päätin rohkaista hurjan mieleni ja lähteä mukaan, yrittänyttähän ei laiteta. Homma etenee siten, että minulle etsitään toiveisiini ja aikatauluihini sopiva paikka/henkilö jossa voin aloittaa yhteyshenkilön. Ensimmäisellä kerralla mukaani tulee SPR:stä ystävätoimintaa luotsaava henkilö, joka muuten toimii myös täysin vapaaehtoisena (tuo pesti on vieläpä aika vaativa ja aikaavievä eli pienet sille). Hänen kanssaan käydään "asiakasystävän" kanssa läpi pelisäännöt ja katsotaan voisiko minun sekä ko. henkilön välille syntyä molempia ilahduttava ystävyys. Aina, kun joku asia mietityttää, kaipaan neuvoja tai haluan jutella, voin olla SPR:ään yhteydessä eli en jää yksin. Jos jossain olen hyvä niin kypsymisessä eli siitä ei ole huolta :)

Kuten kuvasta näkyy olo on väsynyt, mutta onnellinen. Vähän jännittää ja ehkä jopa pelottaa, mutta en miettinyt hetkeäkään, että jättäisin homman tähän. Todennäköisesti asiat lähtevät rullaamaan nopeasti, mikä on hieno asia. Sen lisäksi menen parin viikon päästä seuraavaan SPR:n tilaisuuteen, jossa tapaan ystävätoimintaa tekeviä henkilöitä eli pääsen kuulemaan tositarinoita elävästä elämästä. Koska toiminta on luottamuksellista en voi tietenkään kovin kertoa siitä, mutta ehkäpä voin hyvin yleisellä tasolla kertoa tulevia tuntemuksiani.

Jos joku kiinnostui niin suosittelen pientä nettisurffailua. Kannattaa käydä myös kyselemässä lisätietoja, sillä vapaaehtoistyön konkarit kertovat rehellisesti toiminnan plussia ja miinuksia. Mikäli eksyt kurssille niin ruusunpunaiset haaveet haihtuvat (jos niitä on) ja realismi astuu peliin. Silti tiedän, että todellisuus on varmasti jotain ihan muuta. Hienoa on myös tavata ihmisiä, jotka tekevät töitä tärkeiden asioiden eteen. Tuskin kukaan meistä voi pelastaa koko maailmaa, mutta yksikin hyvä teko on tyhjää parempi. 

Hyvien tekojen teko ei tietenkään vaadi mitään järjestötoimintaa eikä kurssitodistuksia. Voit huolehtia omista läheisistäsi, omat isovanhempani ovat kuolleet ja silloin aikanaan olin liian nuori, itsekäs sekä ajattelematon, että olisin ollut heidän arjessaan mukana. Ehkä paikkailen huonoa omatuntoani, mutta yllättävän usein muistelen mummolta opittuja asioita ja ukin viljelemiä vitsejä. Toisaalta nuorena tavallaan kuuluukin olla itsekäs eli mitäpä tuota katumaan, koska kelloa ei saa käännettyä taaksepäin. Naapurin kanssa kuulumisten vaihto voi olla myös iso asia tai vilpitön hymy tuikituntemattomalle vastaantulijalle. Ja joskus roolit kääntyvät toisinpäin eli itse tarvitsee apua, elämäntilanne myös määrittelee sen mihin voi revetä. Mutta yhteen asiaan uskon nyt ja aina, niin kauan kuin voit antaa edes vähän, anna se - se voi olla jollekin toiselle maailman tärkein asia.

Tehdään tästä maailmasta hymy kerrallaan astetta parempi paikka meille kaikille,

-Virpi

PS: Etenkin miespuolisista ystävistä on huutava pula