Rakastan vaatteita ja myöskin niiden etsimistä, nettiostokset ei ole meitä hiplaajia varten, oodi kivijalkakaupoille. Vaikka harkitsen hankintojani hyvin, tulee näihin kuviin ja tunnelmiin eksyttyä turhan usein. Yksi merkittävä menoeräni kuukaudessa onkin juuri vaatteet. Lukuisista lupauksistani tämä on mietityttänyt eniten ja tekee arvatenkin tiukkaa. Pari porsaanreikää on silti sallittu, varasin itselleni mahdollisuuden ostaa kengät, mikäli alennusmyynneistä tulisi unelmayksilö vastaan. Olen koulinut itsestäni krantun kenkien ostajan, joten kriteerieni täyttyminen ei ole ihan helppo juttu. Toinen mahdollisuus on mustat pillihousut, jotka kaapistani nyt puuttuvat ja ne ovat ihan must juttu, tosin yritän toistaiseksi vastustaa kiusausta. Veikkaan, että pysyn 3 kk hengissä vaikka varustetaso onkin yhdestä kohdasta puutteellinen.
Olen puolustellut vaatehankintojani milloin milläkin perusteilla, tässä olen todella ammattilainen, suorastaan spesialisti. Niin, että mikäli kaipaat jonkun (teko)syyn niin täältä niitä saa ihan ilmaiseksi :) Tykkään myös pukeutua ja työni puolesta olen usein esillä, jolloin tarkoin hankittu vaatekerta myös kasvattaa itseluottamustani, ehkäpä jopa parantaa koulutuksen lopputulosta. Usein on tullut hankittua uusi vaatekerta jonkun työjutun takiakin, outlook on tietyissä tilanteissa tärkeässä roolissa. Veikkaan, että esimieheni ei tule saamaan palautetta, jossa ihmetellään kuinka se Virpi kehtasi tulla tänne noissa vanhoissa releissa. Tai no eihän sitäkään voi varmaksi sanoa, toivottavasti palautetta ei välitetä korviini.
Houkuttelin muutaman ystäväni haasteeseen mukaan eli saan tarvittaessa vertaistukea. Tosin väitän, että meidän jengistä olen se, jolla addiktio vaatii eniten töitä. Olen muutenkin mestarillinen rahan käyttäjä, teen sen itseltänikin huomaamatta. Ei ole kerta jos toinenkin, kun olen ihmetellyt tilini saldoa viikko palkkapäivästä ja miettinyt, että mitäs nyt tehdään, kun seuraavaan rahaerään on matkaa ja syödäkin pitäisi. Kolikon kääntöpuoli on se, että halutessani teen pennin venytyksestä melkeinpä taidetta. Osaan jos haluan ja kiinnitän asiaan huomiota, miksihän en sitten halua sitä säännöllisesti vaan odotan aina katastrofia?
Monissa talousoppaissa sanotaa, että jokaisella aikuisella pitäisi olla tilillä kahden kuukauden käteisvaranto sen kuuluisan pahan päivän varalta. Arvatkaa onko mulla? Säästötilinikin pitäisi rehellisyyden nimissä nimetä uusiksi, ylimääräinen nollatili olisi kuvaavampi, sen verran karua sen saldotietojen tutkiminen on. Voisi puntti tutista jos vaikkapa pesukone tekisi tenän. On alkanut muutenkin tuntumaan siltä, että olisi korkea aika opetella taloudelliseksi, koska olisihan se mukavaa mikäli viivan alle jäisi joskus jotakin. Pikainen kysely lähipiirissäni osoittaa sen, etten ole suinkaan ainoa. Ilmeisesti talousguruksi tuleminen ei myöskään tule iän myötä vai onko jollain kokemusta, että täytettyäni x vuotta minusta tulikin säästäväinen? Jos on niin toivottavasti en ole missannut sitä, olisikohan se 37, kun se olisi vielä edessä? Eräs ystäväni tosin väitti, että se ei ole edes 50, mikä pistää miettimään.
Jokaisen uuden vuoden lupaajan pitäisi ymmärtää, että lupaus ei ole vielä yhtään mitään, se on sellaista sanahelinää ellei ala toimimaan. Sen toteutuminen, kun vaatii muutosta johonkin asiaan. Niinpä päätin aloittaa toimenpiteet ja ratkaisuna on vaaleanpunainen tilikirja, johon aion kirjata jokaisen menoerän, näin alkuun kolmen kuukauden ajan. Katsotaan jatkanko valitsemallani tiellä myös huhtikuussa, toivottavasti. Eikö ole muuten söpö muistikirja? Sehän melkein kutsuu kirjaamaan tietoja sisuksiinsa. Tällainen nätti asia on itselleni tässäkin kohdassa tärkeätä eli tietoja ei voi rustata mihinkään kurttuiseen ruutuvihkoon...en pysty itselleni mitään :)
Itse pidän lupauksista, vaikka monihan niitä kritisoikin. On jotenkin helppo sitoutua selkeisiin sääntöihin ja vieläpä suhteellisen lyhyen ajanjakson ajaksi. Toki ymmärrän epäonnistumisen mahdollisuuden, mutta optimistina uskon myös siihen, että lupaus voi siivittää myös tapojen muuttamiseen pysyvästi. Tässä kohtaa pidän itselleni peukkuja ja varpaitakin pystyssä! Kampaajani kertoi tehneensä sadan päivän pituisen karkkilakon, tosin oli rikkonut sen heti ensi metreillä ja mietti miten pystyy etenemään. Tärkeintä lienee se, että epäonnistuessaan yrittää uudelleen, pätee muuten vähän kaikessa.
Arjessani on sellaisia rahasyöppöjä etten kunnolla tiedä (tai pikemminkin myönnä) niitä itsekään. Olen mestari hukkaamaan ruokakauppaan sievoisia summia ja sitten kassalla tuijotan loppusummaa sydän syrjällään. Pientä helpotusta tilanteeseen on tuonut se, että olen siirtynyt Lidliin, mutta paljon olisi petrattavaa. Tämä tulee olemaan se ratkaisevin tekijä, johon pistän suurimmat paukut.
Tilikirjan lisäksi aion käyttää 99 %:sti käteistä, jotta pystyn paremmin hahmottamaan menoni. Tätä kikkaa olen käyttänyt aiemminkin hyvällä menestyksellä, mutta romuttanut lopputuloksen eksymällä vaatekauppaan, ostamalla isot läjät pokkareita tai milloin mitäkin vilauttelemalla korttiani. Alan muuten kuulostamaan jo hieman toivottomalta tapaukselta, myönnän sen itsekin. Lukuharrastukseni suhteen pitäisi varmaan siirtyä kirjastoon, mutta rakastan pokkareita ja tällaisen täyskäännöksen tekoa joudun vielä kypsyttelemään. Yllättäen tällaiset pienet asiat tuntuvat yht'äkkiä vaikeilta, vähän hassua sanoa ne näin "ääneen".
On lukuisia asioita joista aion luopua tai ainakin karsia huomattavasti. Vastaavasti on asioita, joista pidän kiinni kynsin ja hampain mm. kuukausittainen kampaajakäyntini ja laatukosmetiikka. Jokaisen on kuitenkin tehtävä omat valintansa, kaikesta ei voi luopua. Tai no voi, mutta sille tielle en aio lähteä. Oikeastaan monessa asiassa pätee sanonta "köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa". Usein panostamalla laatuun tavaran/tuotteen elinkaari on pidempi ja mahdollisesti se on myös halpisversiota parempi sekä tyylikkäämpi. Tällä pystyisi myös taistelemaan nykyistä kertakäyttömulttuuria vastaan ja tämä on se tie jonne yritän löytää tieni kaikissa valinnoissani.
Kaikesta paatoksesta huolimatta olen aika innoissani asiasta. Uskon mahdollisuuksiini onnistua, ehkäpä jopa yli odotusten. Toiseksi jos tavaroista luopuminen on lisännyt onnellisuuttani jo nyt niin ehkäpä säästäminen lisää sitä entistä enemmän. Aion lihottaa säästötiliäni ja vuoden päästä meinaan paukutella henkseleitäni. Talousneroksi oppiminen tulee olemaan kuin vuonna 2014 solmittu karkkilakko, alkuun hankala ja mielitekojen vastustaminen tuottaa tuskaa, mutta totuttelun jälkeen sujuu kuin tanssi. Myönnettäköön, että olen huono tanssimaan ja rytmitajuni on tärähtänyt, haittaakohan se urakkaa?
Urakan kolmantena päivänä ei voi vielä olevansa kuivilla vesillä, mutta omasta mielestäni alku on silti hyvä:
- kampaaja 90 € (tästähän en aio tinkiä, koska tukka pitää olla hyvin)
- viikon ruokaostokset 39 €...no okei maitoa on varmaan ostettava ja ehkä leipää, mutta tuossa oli myös pizzatarvikkeet, sillä järkkäsin ystävälleni ex tempore pizzaillan
- tankkaus 40 €, näillä ajoilla riittää varmaan koko kuukaudeksi
- uunin puhdistusaine 2,60 €
Oikeastaan olen kirkkaasti plussan puolella, sillä vaatehuoneen siivousurakkani myötä olen myynyt vanhoja tavaroitani. Saldo näistä on kolmen päivän päätteeksi 230 €. Huomenna pitäisi jatkaa urakkaa, sillä turhia ja käyttämättömiä tavaroita piisaa. Onhan siinä oma hommansa, mutta jälleen kerran jos aion saavuttaa tuloksia joudun myös muuttamaan tapojani. Asia on vieläpä niin tärkeä, että eiköhän sen eteen kannata nähdä hieman vaivaa.
Nostin eilen 300 € käteistä ja niillä pitäisi sitkutella kuukauden loppuun ruokakaupassa. Pienen haasteen tekee se, että olen kutsunut monia ystäviäni syömään luokseni. Rakastan nimittäin kokkausta ja illanvietot keittiön pöydän äärellä ovat parasta. Eilinen pizzaperjantai meni taloudellisesti ja ensi perjantaina pari kollegaani tulee luokseni istumaan iltaa. Yritän miettiä maistuvaa, mutta edullista menukokonaisuutta ja aion yllättää lopputuloksella itsenikin.
Muutama kompastuskivi matkallani on, aion/haluan matkustaa tänä vuonna. Olen jopa lupautunut yhteen reissuun lähiaikoina, mutta nyt alkaa jo kaduttaa koko juttu. Jos olisin viisas luopuisin ajatuksesta ja auringon näkemisestä. Toiseksi päässä muhii useampi sisustusidea, mutta pienellä suunnittelulla hintalappua saa varmasti hilattua alas ja mikäli löydän nurkistani lisää myytäviä tuotteita voi yhtälö olla täysin mahdollinen. Lupaan pitää teidät ajan tasalla ja kertoa millaisia valintoja teen, missä kohtaa kompastun, millaiset tilanteet tuottavat tuskaa, saanko merkittäviä ahaa-elämyksiä jne.
Mitä mieltä olet, pitäisi sinunkin siirtyä korttihöyläyksestä käteiskauppaan? Onko omissa kulutustottumuksissasi parantamisen varaa? Vai voisitko pistää omat vinkkisi meille (urpoille) jakoon? Podetko kenties ennennäkemätöntä halua ostaa oman tilikirjan vai luotatko exceliin?
-Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti