perjantai 2. tammikuuta 2015

Huolisyöppö


Huolisyöppö:
Syö murheesi,
surusi ja ikävät asiat.
Kirjoita huolesi paperille,
sujauta paperi huolisyöpön suuhun.
Sulje suu vetoketjulla
- huolet katoavat!
Pienet itkutkin katoavat helposti,
huolisyöpön suuhun.

Juhlin viime viikolla vanhenemista ja viisastumista, sainkin muutaman upean lahjan, joista Huolisyöppö on kenties paras. Ei kai lahjoja voi/pitäisi laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta mielestäni yllä olevan kuvan ja kuvauksen jälkeen ykkössija on helppo ymmärtää.

Oikeastaan tulen hyvälle tuulelle pelkästään katsoessani uutta kämppistäni. Sen katse on jotenkin huvittava, yllättynyt ja salaileva yhtäaikaa, taitaa kaveri odotella jotain mutusteltavaa. Lontoonkielisessä ohjetekstissä luki, että huoli joka syöpölle annetaan pitää unohtaa samantien, suomennos on siis hieman harhaanjohtava. Se tekee asiaan pienen lisävaikeuskertoimen ei voi toimia liian äkkinäisesti.

Millaisen huolen voi kirjoittaa paperille ja sitten jättää kokonaan huolisyöpön hoidettavaksi? Vai ovatko kaikki huolet ja murheet sittenkin sellaisia, että ne voi unohtaa? Ehkäpä jokapäiväisessä elämässä suurin osa vastaan tulevista ei niin kivoista asioista on juurikin sellaisia. En nyt puutu siihen, mitkä ovat oikeasti arkea järisyttäviä ja pahoja asioita kaikille. 

Olen pariin otteeseen miettinyt miten huolisyöppöä voisi ruokkia. Tuntuu siltä, että teho heikkenisi nopeasti jos syytäisin suuhun asioita turhan kevyin perustein. Suurimmista huolista en taas osaa päästää niin helposti irti (vähän säälittävää toimintaa, mutta pointsit rehellisyydestä) ja loppujen lopuksi muut asiat tuntuvatkin jo aika turhilta ellei jopa mitättömiltä. Sanoisin, että tuo raitapaita on nostanut kotini huolettomuustasoa melkoisesti reilussa viikossa. Toivottavasti tuo kaveri ei kuole nälkään :) 

Kannattaisiko sinunkin hankkia Huolisyöppö? Tarjoisitko sille säännölliset ruoka-ajat? Vai joutuisitko itsekin miettimään onko mieltäsi painavasta asiasta sittenkään huoleksi asti? Huolettoman mukavaa perjantaita kaikille, palaan kiireettömän aamukahvini ja huolella valitun Muumi-mukini pariin.

-Virpi

Ei kommentteja: