Ajatuksia shoppailulakon päätymisestä

Pari päivää ja kolmen kuukauden vaatteiden shoppailukielto on lusittu. Samalla päättyy lupaukseni kirjata jokainen käytetty euro ylös eli taloushaasteeni vetelee viimeisiään. Täytyy sanoa, että kokeilu on ollut ajatuksia herättävä ja suosittelen sitä kaikille, jotka miettivät minne palkka katoaa kuukausittain. Kulujen kirjaaminen avaa silmiä ja pistää miettimään omia kulutustottumuksiaan.

Vaatteiden ostokielto on ollut yllättävän helppoa. Matkan varrella ei ole ollut yhtään todellista läheltä piti tilannetta, mielitekoja sen sijaan on piisannut. En ole kiertänyt kiusauksia kaukaa, vaan luuhannut tovin jos toisenkin suosikkikaupoissani. Rakastan vaatteita, joten välillä niiden katselu ja hypistely piristävät mieltä. Toisaalta päätös olla ostamatta mitään on ollut paikoin myös voimaannuttava. Tiedän nyt, että pärjään ilmankin ja vähemmällä.

Ainoa kohta, missä hampaita on kiristelty ovat urheiluvaatteet. Hurahtaminen uuteen lajiin on osoittanut puutteita treenivermeiden saralla eli tiedän kyllä, mitä huhtikuun alussa tulee tapahtumaan. Olen myös selannut viimeisen viikon ajan erilaisia nettikauppoja ja miettinyt, mikä on se kokonaisuus jolla pärjään. Vanha minä olisi tilaamassa vähintään kolmet housut, kolme toppia, pari pitkähihaista ja ainakin yhden vetoketjullisen takin. Nyt ostoskorin loppusummalla on ihan eri merkitys kuin aiemmin eli ensi viikolla ei nähdä ostosövereitä...siis toivottavasti ei.

Kokeilun aikana olen havahtunut miettimään erityisesti pikkuostoksia. Ne ovat se isoin ja kavalin menoerä, joita kannattaa pitää silmällä. Sen sijaan isommat hankinnat pitää jaottaa eri kuukausille, ellei halua suistua Visakierteeseen ja se on omalta osaltani loppuun asti kuljettu tie. Ja niin ikävää, kuin se voikaan olla, pitää muistaa, että kaikkea ei saa kerralla. Myös raha-asioissa on priorisoitava, tehtävä kompromisseja ja podetaan luopumisen tuskaa, ihan kuin työpaikalla tai ihmissuhteissakin. Tästä esimerkkinä se, että joogasali on vain haave, juurin nyt kymppikortti (135 €) tuntuu liian suurelta investoinnilta. Onneksi jooga ei katoa minnekään ja sen aika tulee taas.

Viime viikkoina pieni pihiys on pesiytynyt ihoni alle ja huomaan sen läsnäolon eri paikoissa. Eräänä päivänä siirsin kauppareissua puolella tunnilla eteenpäin, etten joutunut syöttämään parkkimittariin kahta euroa...se tuntui hieman koomiselta itsestäkin, siis kahden euron säästö. Toisella kauppareissulla meinasi tippa nousta silmäkulmaan, kun vihannesvaaka kertoi kahden granaattiomenan maksavan 10 euroa. Ennen kuun vaihdetta jouduin kajoamaan säästötilille, että sain pari laskua maksettua ja tunsin epäonnistuneeni, niinpä rahanmenoa on tullut pohdittua aika reilusti. Maaliskuun budjetti ei siis ihan riittänyt, se ylittyi juurikin eteisprojektin ylitysten verran.

No mitenkäs sitten jatketaan? Sydäntä kylmää pelkkä ajatus siitä, että tiistaina menee maksuun golfin pelioikeus eli 675 euroa. Investointi on välttämätön, sillä rakastan golfia ylikaiken ja sillä lunastaa rajattoman pelimahdollisuuden Lahden Golfiin. Silti säästötili menettää suuren osan sisällöstään ja kyllähän se vain harmittaa, oikeastaan yllättävän paljon. Eikä yhtään lohduta, että summa ovat kasassa eli tänä vuonna rahat ovat valmiina ennen pelikauden alkua. Ei siis Visan vingutusta rakkaan harrastuksen rahoittamiseksi.

Vaikka haaveissa on jatkaa kodin sisustusprojekteja, aion pitää taukoa. Alustava laskelma makuuhuoneen makeoverista on sen verran kova, että asia on toistaiseksi loppuunkäsitelty. Tiedossa on myös muutamia pakollisia menoja oman terveyden ylläpitämiseksi mm. käynti suuhygienistillä ja ne tekevät ison loven huhtikuussa. Järjellä voi päätellä, että tällaisesta ei pidä missään nimessä säästää, mutta siitä huolimatta ei huvittaisi pistää rahoja moiseen. Eikös se olekin aika hassua ja typerää?

Olen oppinut aika hyväksi ruokakulujen säätelyssä eli sillä saralla voi röyhistellä rintaa. Myös pikkuhankintojen tekoon on tullut roppakaupalla kaupalla harkintaa eli selkeitä voittoja. Budjetoinnin opettelu vaatii vielä opettelua, sillä joka kuukausi ei voi kajota säästötiliin. Aion siis jatkaa talouden tarkkailua, sopivat keinot pitää vaan miettiä uusiksi. En tiedä jatkanko vaaleanpunaisen tilikirjan täyttämistä, joku sähköinen rahankäyttösovellus (saa vinkata sopivasta sellaisesta) puhelimessa voisi olla kätevämpi. Rahaa on saatava säästöön kuukausittain eli vanhoihin tapoihin ei voi missään nimessä lipsua.

Kokeilu ei ole tehnyt minusta talousneroa, mutta harppaus oikeaan suuntaan on otettu. Käteisen käyttämisestä on tullut luontevaa ja sillä tiellä aion jatkaakin. Kun palkkapäivänä nostaa tukun seteleitä on ruokamenoja ja muita pikkuhankintoja helppo seurata. Korttia käytän harkiten ja Visa vinkuu vain työmatkojen kuluja kuitatessa. Jatkossa jos minulla ei ole varaa johonkin asiaan, jätän sen yksinkertaisesti hankkimatta ja odotan palkkapäivää. Maailmassa ei voi olla niin hienoa paitaa, housuja tai kenkiä, joita ilman en pystyisi elämään.

Todennäköisesti palaan aiheeseen myös jatkossa blogissani. Eli uuden vuoden lupauksen täytyttyä matka jatkuu. Toivon, että näistä ajatuksista on hyötyä myös jollekin muulle. 

Aikuisten jäähypenkki

Jotkut viikot ovat kieltämättä sellaisia, että ne jättää varsin mielellään taakseen eikä mieti niiden tapahtumia sen koommin. Lähdin eiliseen hyvällä fiiliksellä, mutta päivän mittaan känkkäränkkä sai minusta tiukan niskalenkkiotteen. Tuli siinä siis jurputettua kollegoille, että mä en saa mitään aikaiseksi (no en kai, kun piti keskittyä siihen jurputtamiseen), mulla on kevätmasennus ja pitäisi varmaan juoda itsensä mukavaksi. Mitään oikeaa syytä tällaiseen mielensäpahoittaja angstin ei ollut, taisi vain väsymys riuhtaista ja positiivisuus vaihtui lennosta pessimismiin.

Kotona jäin miettimään, miksi me aikuiset saamme olla huonolla tuulella. Kukaan ei tule sanomaan, että nyt kyllä lopetat tuon. Jos et ala kohta käyttäytymään joudut jäähypenkille. Nyt on niin naurettavaa tuo touhu, että menet viivana omaan huoneeseen ja tulet pois vasta, kun osaat pyytää muilta anteeksi. Tai saat lähteä kotiisi kiukuttelemaan jos meno ei muutu, kirjaat miinukset kulkukortille ja teet ne sitten ensi viikolla takaisin. Jokainen äiti ja isä osaavat nämä spiikit, ei liene parempia kasvatuskeinoja kuin uhkailu ja lahjonta.

Olin eräänä iltana uimassa ja alle kouluikäisen pikkutytön pelleily ammuttiin alas tyyliin, jos tuo ei lopu niin lähdetään kotiin. Jäin miettimään, että miksihän noin käy. Harva lapsi tekee moista ilkeyttään vaan osoittaa sillä kuinka paljon sisällä pauhaa energiaa, miten pienet asiat saavat riehaantumaan ja yksinkertaisesti se on elämästä nauttimista. No okei en ole minkään vapaan kasvatuksen puolella ja lapsettomana en jakele kasvatusvinkkejä, mutta mietin siinä hiljaa mielessäni, millaisia häiriköitä me aikuiset olemme työpaikoilla.

Omassa työssäni törmään valitettavan usein muutosvastarintaan, miks mun täytyy -mantraan ja lapselliseen kiukutteluun. Rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että sorrun siihen välillä itsekin. Keskiviikkona pelleiltiin koko yksikön voimin kuin viisivuotiaat, juurikin pilke silmässä vitsaillen ja se teki muuten hyvää. Tämä lasketaan siihen hyvään häiriökäyttäytymiseen, joka saa kaikki hyvälle tuulelle, mutta ei se nyt ihan hyväksyttävää tainnut olla. Miksi töissä ei saa sanoa suoraan, että menes nyt itseesi ja koita käyttäytyä? Jos tämä asia ei kiinnosta niin mene pois, avaa mol.fi ja mieti elämääsi uudestaan. 

Voisiko jäähypenkin ottaa käyttöön, jäädyttää oikeuden kahvitaukoon, poistaa pelioikeuden (sosiaalisen mediaan käyttökielto lienee vastaava) ja piilottaa kännykän loppupäiväksi? Yksi jos toinen meistä olisi välillä ansainnut pienen näpäytyksen ja muistutuksen siitä, miten julkisilla paikoilla tulee käyttäytyä. Jos itseä jurppii niin, millä oikeudella se pahoinvointi kaadetaan muiden niskaan ja myrkytetään koko työyhteisön ilmapiiri? Missä vaiheessa ne säännöt, joita lapsille asetetaan lakkaavat pätemästä? Milloin on niin aikuinen, ettei tarvitse välittää muiden tunteista? 

Kotiin tultuani vastassa odotti eteisessä keimaileva nelijalkainen. Yritäpäs siinä sitten olla mutrusuuna...ei muuten onnistu, onneksi. Paha olo oli poissa, väsymystä vain harteilla. Lisälääkityksenä naseva viikkosiivous, sillä järjestys ja tyyneys kulkevat käsikädessä. Jatkuvuuden takaamiseksi kiireetöntä sohvaelämää, asioiden mietiskelyä ja asettamista oikeille paikoilleen. Toivotaan, että känkkäränkkä pysyy pitkään loitolla ja ehkäpä määrään itseni seuraavalla kerralla jäähypenkille rauhoittumaan :)

Joku kantaa aina

Työpäivä alkoi ikävillä uutisilla, vierähti kyynel rakkaan kollegan puolesta. Ikävät asiat, kuten kuolema tai vakavat sairaudet, tulevat lähes poikkeuksetta yllättäen ja sotkevat suunnitelmat. Ehkäpä se on hyvä, ettei tarvitse etukäteen murehtia. Se mikä on tullakseen, tulee kuitenkin ja heittää kapuloita rattaisiin. Silloin, kun kiire menettää merkityksensä ja elämä lyö vasten kasvoja, asioiden tärkeysjärjestykset muuttuvat itsekseen.

Silloin pitäisi muistaa, että elämä kantaa vastoinkäymisissäkin...tai ainakin raahaa perässään. Kun omat jalat ei kanna, muut nostavat pystyyn ja tukevat horjuvaa. On toisten aika ottaa velvollisuudet hoidettavaksi ja antaa aikaa tarvitsevan vetäytyä syrjään. Jostain löytyy aina olkapää, johon voi haudata kasvonsa ja itkeä lohduttomasti. Auttava käsi voi ojentua yllättävästäkin paikasta, siihen on vain tartuttava kiinni. Suurin lohdutuksen sana voi ollakin hiljaisuus, koska oikeita sanoja ei ole keksittykään.

Työyhteisön vahvuus mitataan juuri tällaisina hetkinä. Kun oma maailma romahtaa ja työ on arvoasteikon häntäpäässä, pitää velvollisuudet jättää muille. Silloin ympärillä olevat ihmiset joustavat ja tyhjilleen jääneet saappaat täytetään sanattomalla sopimuksella yhteistuumin. Samat lainalaisuudet pätevät ystävyydenkin saralla ja jyvät erottuvat akanoista. 

Hieman surullisia ajatuksia sateisena maanantaipäivänä, mutta toivottavasti löydät rivien välistä sen mitä haluan sanoa eli toivonkipinän. Vaikka elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, asiat järjestyvät aina...ennemmin tai vasta myöhemmin. Voit luottaa siihen, että joku (jotkut) tekee (tekevät) kaikkensa, että pystyt jälleen hymyilemään ja seisot omilla jaloillasi.

-Virpi

Typerää vertailua

Ihminen on siitä omituinen olento, että vertailee itseään muihin jatkuvasti. Sitä peilaa monia asioita ympäristöönsä ja mittaa muiden kautta onko onnistunut. Todellisuudessa pitäisi miettiä kuinka minä pärjään tänään vaikkapa vuoden 2010 minulle. Olenko tänään viisaampi kuin silloin, olenko oppinut vastoinkäymisistä, olenko oivaltanut jotain itsestäni, suhtaudunko ympärilläni oleviin ihmisiin avarakatseisemmin kuin aiemmin ja näyttäisikö vuoden 2010 minä edistykselleni peukkua?

Harva haluaa elää toisen elämää, ainakin toivoisin niin. Miksi siis ihannoisimme jonkun toisen kotia, puolisoa, lapsia, harrastuksia, työtä, vaatekaappia, kenkävarastoa, elämänasennetta tai mitään muutakaan? Kannattaako keskittyä siihen mitä minulla ei ole eli kietoutua negatiivisiin tai ainakin hieman lannistaviin tunteisiin? Vai olisiko syytä kiittää siitä, mitä on jo saavuttanut ja olla kiitollinen nykyisestä? Sekä miettiä, mitä on tehtävä, jotta haaveet muuttuvat todeksi.

Tämä pieni sitkeä krookus tuli vastaan eilisellä lenkillä. Se ei välittänyt, kun muut sanoi, että on vasta maaliskuu. Se halusi nostaa päänsä aurinkoa kohti :)

Havahduin itse vertailuun ja sen tuomaan harmitukseen eilen CrossFit salilla. Teimme läpi maailman tehtävän Open Games 15.4 treenin, jossa kevennetyssä versiossa naisten piti tehdä pystypunnerrus 30 kilolla ja rinnalleveto 35 kilolla (8 minuuttia niin paljon kuin pystyy ja aina 10 toistoa molempia). Kokeilin kyllä alkuperäisiä painoja, mutta totesin, etten jaksa. Latasin tankooni 25 kiloa ja senkin kanssa piti taistella, 8 minuuttia oli tiukkaa työtä. Ylitin toki itseni, sillä lopullinen toistomäärä oli 75, kaikenkaikkiaan 40 pystypunnerrusta ja 35 rinnallevetoa. Olen myös kokeillut molempia liikkeitä vain kerran noilla painoilla aikaisemmin. Mutta vieressä oli pari treenikaveria, jotka saivat samat ja jopa paremmat lukemat alkuperäisillä painoilla.

Onnistumiseni muuttui epäonnistumiseksi lähes välittömästi oman pääni sisällä. Ei auttanut, vaikka muut kehuivat vetoani. Ei auttanut, vaikka alkuperäisillä painoilla olisin voinut rikkoa itseni. Ei auttanut, vaikka kuukausi sitten en olisi pystynyt moiseen. Ei auttanut, vaikka olen 15 cm lyhyempi kuin muut. Ei auttanut, vaikka olen kevyempi kuin muut. Ei auttanut, vaikka kroppa kertoi taistelleensa hyvin. Ei auttanut, vaikka järki sanoi, että kehityn vielä. Ei auttanut, vaikka tiesin olevani tyhmä. Ei auttanut, vaikka tiedän olevani aikuinen.

Silti vertailuun ja sen järjettömyyteen on hyvä välistä pysähtyä, niin töissä kuin vapaallakin. On mietittävä, mitä sillä kuvittelee saavuttavansa ja miksi itseä tulisi verrata muihin. Otettuani hetkisen etäisyyttä tapahtumiin, totesin olleeni todella hyvä. Olin viisas, kun tein painovalinnat kehoani kuunnellen. Olin rohkea, kun kokeilin ensin, enkä vähätellyt suoraan voimiani. Olin sitkeä, kun keskityin suoritukseeni koko 8 minuutin ajan. Olin taistelija, joka on kehittynyt tähän pisteeseen vajaassa kahdessa kuukaudessa. Olin optimisti, joka päätti olla vuoden päästä parempi kuin nyt. 

Milloin sinä vertaat itseäsi muihin? Mitä tuntemuksia se saa sinussa aikaiseksi? Tunnetko useammin olevasi parempi kuin muut? Vai mietitkö surkeasti, mikä meni pieleen? Pystytkö olemaan toisen puolesta onnellinen? Ja pystytkö toivomaan itsellesi parasta?

Halaa itseäsi, koska olet maailman paras sinä ja elämällä on vielä paljon annettavaa <3

Aurinkoista sunnuntaita,

Virpi

Kuin puuhun jäänyt päätön silakka

Alkuvuoden kestänyt positiivisuushaaste, elämän tarkoituksen pohtiminen ja itsensä analysointi ovat tehneet minusta päättömän silakan. Siis sellaisen, jonka joku on unohtanut puuhun. Siinä syy, miksi bloggaustahti voi olla hieman hitaampaa kuin alussa, pää käy kierroksilla eikä silloin pysty tuottamaan tekstiä. Ajatukset ovat niin hajallaan, ettei niitä pysty jäsentelemään sanoiksi edes itselleen. Siis whaaat nytkö se sekosi, on varmasti monen ensireaktio. No en ainakaan tunnusta :)

Termi tuli mieleen, kun lenkkipolulla tuli vastaan päätön puuhun jätetty silakka. Olin haljeta onnesta, koska eihän silakat kasva puussa ja toiseksi miksi kukaan jättäisi silakan puuhun. Kuitenkin niin oli käynyt ja mikä parasta minä bongasin näyn. Ajatelkaa miten kurjaa olisi ollut, jos olisin lampsinut ohitse havainnoimatta ympäristöäni. Somettuneena ihmisenä myös ikuistin sen, tuli muuten hieno kuva.

Mutta sellainen olo minulla kuitenkin on. Maailmani on muuttunut ja seuraan sitä vanhaa elämääni, joka ympärilläni edelleen pyörii, ulkopuolisin silmin. Ihmettelen olenko minäkin toiminut noin, mistä kaikki vauhti tulee ja mitä sillä yritetään saavuttaa. Monet asiat, joihin olen uskonut, ovat kadottaneet merkityksensä tai ainakin painoarvo on muuttunut ratkaisevasti. Havaitsen asioita eri tavalla kuin aiemmin ja tietyissä tilanteissa huomaan ahdistuvani suunnattomasti. Silloin huomaan olevani lukossa ja reitti uuteen päämäärääni on kadoksissa.

Sinnikkäästi kuitenkin etsin oikeaa ilmansuuntaa, opettelen tulkitsemaan kartanmerkkejä ja jatkan matkaani. En halua kääntyä takaisin, mutta minulla ei ole harmaintakaan aavistusta, kuinka pitkä matka edessä onkaan. Taidan jäädä toviksi tuohon oksan haaraan köllöttelemään. Onhan se kurjaa olla kala kuivalla maalla ja vieläpä päättömänä, mutta kun tehtyä ei saa tekemättömäksi niin nautitaan tästä. Kuitenkin aika harva silakka pääsee puuhun ja onhan sen pakko olla jotain.

Voihan alennusmyynti - huijausta vai taloudellinen valinta?

Mikähän siinä on, että kosmetiikkatuotteet loppuvat mystisesti yhtä aikaa? Jos käyttää vähänkin laadukkaampia versioita, on varastojen täydennys yhtä kuin kallis yhtälö. Kuukauden budjetti on tiukilla jo valmiiksi, joten kaupat pitäisi kiertää kaukaa, mutta laskin säästön olevan sen verran tuntuva, että kaupungille mars! Pikaisen ynnäilyn perusteella olin laskenut plussat ja miinukset yhteen, uskalsin tehdä ostopäätökset ja toivon tilikirjani pysyvän edelleen hallinnassa. Enää pari viikkoa kuun vaihteeseen, miten maaliskuu tuntuukin niin pitkältä?

Alennusmyynneissä on kaksi puolta, voit tehdä isoja säästöjä tai hullaantua täysin. Vanha minä tietää tuon jälkimmäisen paremmin kuin omat taskunsa. Kun houkutuksia on silmänkantamiin on vaikeaa pysyä ruodussa. Muutama halpa heräteostos ja pari tarpeellista, niin kassalla (tai viimeistään kotona) iskee ahdistus. Tuntuu myös, että halpuushuuma tarttuu ja ihmismassassa on vaikea laskea pennejään sekä pysyä tiukkana. Jotain tämä tilikirjan pito on kuitenkin opettanut, sillä yhden yhtä heräteostosta ei tarttunut mukaan. Mielitekoja olisi sen sijaan piisannut :)

Väitän oppineeni pian kolme kuukautta kestäneen talouskokeiluni aikana paljonkin, järkeä on tullut päähän ja harkintakyky kasvanut. Ei se silti helppoa ole, jokainen ei-päätös on tehtävä kerta toisensa jälkeen. Tänäänkin pyörin kynsilakkahyllyllä silmät kiiluen, vain kymmenen euroa lisää loppusummaan, kahdesta olisi saanut kivan kylkiäisenkin...nyyh. Aivan kuin toisella olalla istuisi paha henki, joka kuiskii korvaan "osta, osta, osta, tarvitsen tuon, olet ansainnut jotain, älä turhaan nipota...". Vastaavasti toisella puolella on hyvä henki, joka kehottaa miettimään kaksi kertaa, käskee odottamaan palkkapäivää, muistuttaa säästötavoitteista ja kannustaa kääntymään kannoiltaan.

Hyödyntämällä Sokoksen 3 + 1 päivät ja Kicksin kanta-asiakasalennuksen säästin 45 euroa. Se on aika iso summa eli sanoisin reissun kannattaneen. Omat vinkkini järkevään alennusmyyntikäyttäytymiseen ovat seuraavat:

- tarkista todellinen rahatilanteesi ennen lähtöä

- mieti mitä tarvitset oikeasti, tarvita ja haluta on kaksi eri asiaa

- tutki mistä saat tarvitsemasi halvimmalla ja mene sinne 

- pysy tiukkana

Sitten vielä, kun muistaisi ne itse jatkossakin. En siis luota vielä itseeni, koska vanhat tavat istuvat syvällä. Mutta ehkäpä uusi käyttäytymismalli juurtuu pienen lisäharjoittelun myötä. Taloudenpidon opettelu on kuin kuntosaliharjoittelu, vain hyvää suunnitelmaa noudattamalla ja treenaamalla pääsee tavoitteisiin.

-Virpi

Intuition kautta terveellinen ruokavalio

Olin perjantaina Suomen NLP yhdistyksen tilaisuudessa kuuntelemassa, kuinka NLPtä hyödyntäen voisi oppia syömään terveellisesti. Puhujana oli Riitta Koukkari, joka on mm. personal trainer, NLP kouluttaja ja pitkän linjan fitness kilpailija. Osaamista siten riitti eli kannatti pysähtyä kuuntelemaan. Hänestä pystyi myös aistimaan sisältä kumpuavan hyvän olon.

Koukkari herätteli miettimään, minkälaisia uskomuksia ravitsemukseen ja painonhallintaan liittyy. Olet varmasti kuullut, ettei iltakuuden jälkeen saa syödä, laihduttajan pitää tehdä aamuaerobisia, jokaisen itseään kunnioittavan on syötävä rahkaa (mitä enemmän sitä parempi), leipä on epäterveellistä, hiilihydraatit lihottavat...niinpä niin lista on loputon. Kylkeen voisi lisätä toisen listan siitä, mitä ei missään nimessä saa syödä, kieltoviidakko on tiheääkin tiheämpi.

Kuinka usein sinua on kehotettu kuulostelemaan kehoasi? Onko intuitiosi joskus kertonut, mikä tekisi hyvää (suklaata ei nyt lasketa)? Oletko pysähtynyt miettimään miltä vatsassani tuntuu, ennen kuin lusikoit sinne ruokaa? Vai kuulosteletko tekeekö ruuansulatuksesi töitä eli onko koneistosi kunnossa? Sen sijaan, että ympäröivit itsesi rajoituksilla, jotka ruokkivat mielihaluja, löytyisikö vastaus kultaisesta keskitiestä?

Tunnistatko tilanteita, joissa ruoka paikkaa oloasi? Syötkö eri tavoin ollessasi rakastunut, surullinen, kipeä tai vaikkapa stressaantunut? Mikä mahtaa olla se juttu, joka käynnistää herkuttelun tai ylensyönnin? Ei muuten ihan helppoja asioita, mutta kehotan pysähtymään toviksi niiden äärelle. Se voi avata uusia ovia tai olla hyvä hetki miettiä, "Miten minä haluan ravita kehoani?".

Oma suhtautumiseni ruokaan on kokenut kovia. Olen opetellut aikuisuuden kynnyksellä nirsosta kaikkiruokaiseksi. Syön rakkaudesta ruokaan ja olen pesunkestävä kulinaristi, ruoka ei ole vain polttoainetta. Haluan syödä hyvää, värikästä ja terveellistä ruokaa, viihdyn myös kauhan varressa ja roudaan tottuneesti evätkippoja töihin. Olen myös kokenut kaikki dieetit ja ruokavillitykset, karppauksesta rahkanmakuiseen fitnessbuumiin ja kaikkea siltä väliltä. 

Yksi uuden vuoden lupauksistani oli luopua dieeteistä. En halua enää punnita ruokiani, syödä jotain mikä on olevinaan hyvää, mutta ristiriidassa makuhermojeni kanssa. Haluan voida hyvin, olla energinen, jaksaa töissä, liikkua monipuolisesti ja herkutella tarpeen vaatiessa. Kokoan eteeni vähintään puoli kiloa kasviksia päivässä, lisään avokadoa kaikkialle, hifistelen smoothieilla, paistelen munakkaita ja sitä rataa. No mitäpä siitä on seurannut? Ihoni on voinut hyvin, olen ollut täynnä virtaa niin töissä kuin vapaallakin. Vaa'alle en ole uskaltautunut eli en nyt ole hoikimmillani, mutta toivon muutosten näkyvän hiljalleen positiivisesti myös vyötärölläni.

Perjantain luento kolahti siten aika voimakkaasti. Uskon olevani oikealla tiellä, hienosäätöä pitänee vielä tehdä. Aion lisätä ruokarutiineihini vielä vatsani kuulostelun eli miltä siellä tuntuu. Ideana on se, että pikkuhiljaa alat kuulla, mitä kehosi viestittää. Mikä tuntuu hyvältä ja mitä kannattaa välttää tai ainakin vähentää. Yksi sopii yhdelle toinen toisella, kukaan muu ei tiedä yhtä hyvin kuin kehosi, mitä tarvitset. Kokeile edes, sulje silmäsi seuraavaa ruokailua ennen ja mieti mitä sisälläsi oleva viisaus yrittää viestittää. Toista harjoitus ruokailun päätyttyä ja jos siinä on jotain oppimisen arvoista, ota siitä onkeesi.

Auringon hellimä

Kevät on maailman parasta aikaa! Auringon paistaessa on ihan pakko lähteä ulos ja koko Siomi tuntuu heräävän talviunilta. Mikä onni, että sää suosi koko viikonlopun. On ihanaa keventää vaatetusta, kaivaa aurinkolasit nenille ja seurata kevään merkkejä. Mieli on korkealla ja energia virtaa suonissa niin, että iltaisin nukkumaan asettuminen on melkein mahdoton ajatus. Etenkin jos olet alkuillasta nukahtanut sohvalle, tiedä mistä sitten tuli moinen mieleen :)

Oma viikonloppuni sisälsi pelkkää hemmottelua, sillä mieltä ja kehoa pitää ravita. Suomeksi se tarkoitti hierontaa, kampaajakäyntiä, NLP ravintoillassa istumista, CrossFitia, lenkkeilyä, kukkaterapiaa ja aurinkokylpyjä. Ainoa asia ikä jäi kaivelemaan on se, että sataman suosituimmassa kahvilassa oli pitkä jono ja jäin ilman korvapuustia. Kehoni ehkä kiitteli tapahtunutta, mutta sydämeni olisi halunnut kanelisen herkun. Luulen silti, että selviän tämän vastoinkäymisen kanssa.

Toivottavasti povattu takatalvi jää toteutumatta, lumi olisi nyt liikaa. Mutta mikäli näin käy, soisin aurinkoenergian kantavan läpi viikon. Voimia myös sinulle ja muista olla itsellesi hyvä.

-Virpi

Sehän on melkein kesä <3

Elämä ilman tulppaaneja olisi kidutusta

Torstai on (epä)toivoa täynnä

Puhuttuani ystäväni kanssa, pysähdyin eilen miettimään, kuinka vaikeita asioita elämässä tuleekaan vastaan. Hänelle oli käynyt ikäviä asioita ja sanattomana harmittelin tapahtuneita. Surut ja murheet tulevat harvoin kello kaulassa vaan yllättäen kulman takaa. Miksi osa läkähtyy niiden alle ja osa nousee jaloilleen entistä vahvempana? Auttaako positiivinen ajattelu, kun elämä lyö vasten kasvoja?  Kun tosi on kyseessä helpottaako, jos on poutasää? Kuinka silloin voi luottaa siihen, että asioilla on tapana järjestyä? Vai voiko?

Aamulla tuntui siltä, että torstai oli toivoa täynnä. Aurinko paistoi, kokkailin aamu- ja välipalat rauhassa, keksin pienen yllätyksen yhdelle ystävälleni, tiesin tapaavani mukavia ihmisiä ja paljon muuta. Olo oli energinen, olisin pystynyt siirtämään vaikka vuoria, ainakin pieniä sellaisia. Töissä iskin silmää postimiehille (ilman taka-ajatuksia), nauroin ääneen ja halasin kollegaani. Elämä oli suorastaan ihanaa <3

Päivän aikana vastaan tuli vaikeita asioita ja huoli ystävästä pyöri otsalohkossa. Kaikkiin työasioihin ei löytynyt vastausta, osa niistä lannisti ja söi energiatasoja. Kietouduin kysymyksiin, näin pelkkiä epäkohtia ja väsytin itseni. Yksittäiset asiatkin tuntuivat ylitsepääsemättömiltä, vaikka asioitahan ne vain ovat. Lähdin kotiin lyötynä, hartiat lytyssä ja häntä koipien välissä, vähän oli fiilikset muuttuneet sitten aamun...joskus käy näin.

Kotiin tultuani kävin edelleen kierroksilla, vaikka olin hukuttanut murheita käsilläseisontaharjoituksiin, leuanvetoihin ja dippeihim. Ihmettelin reaktioitani ja mietin, miten tilanteen voi korjata. Hengitin syvään, katselin ympärilleni, olin kotona...turvassa muulta maailmalta. Totesin itselleni, että kaikki on hyvin niin kotona kuin työpaikallakin. Vaikeatkin työasiat ovat vain asioita ja asiat ovat tunnetusti järjestelykysymyksiä. Järjestyshän löytyy usein kaaoksen jälkeen ja pian alkujärkytys on vain kaukainen muisto.

Aina ei voi olla positiivinen ja sekin on ihan ok, tunteita ei voi vain lakaista maton alle. Negatiivisetkin tunteet on hyväksyttävä, pilkottava palasiksi ja jättää omaan arvoonsa. Sitten on vain nostettava pää pystyyn ja jatkettava uusin silmin eteenpäin. En tiedä, mikä lohduttaa vaikealla hetkellä. En tiedä auttaako tieto siitä, että asioilla on tapana järjestyä. Enkä tiedä helpottaako aurinko. Mutta sen tiedän, että asenne ratkaisee aina ja epätoivoisenkin torstain voi kääntää takaisin positiivisen puolelle.

Heti, kun helpottaa voi käpertyä sohvan nurkkaan ja helliä itseään yhden naistenlehden verran...I rest my case.

Hyviä herkkuja

Aloitin reilu kuukausi sitten CrossFit harrastuksen, joka on muuttanut arkeani. Yksi osa-alue, jossa se näkyy on ruokalautanen. Ruoka on ollut aina tärkeä asia, mutta nyt sen merkitys on korostunut entisestään. En mittaile annoksia ja mieti syönkö liikaa tai voisinko laihtua. Haluan syödä ruokaa, joka maistuu ja näyttää hyvältä. Se on polttoaine, joka auttaa jaksamaan ja ennenkaikkea sen avulla pitää jaksaa treenaamaan. Treenikertojahan kertyy 4-6 viikossa ja sitä ei närppimällä jaksa. Mutta ruuan pitää olla mahdollisimman puhdasta, sisältää proteiinia, rasvoja, hiilihydraatteja, kasviksia ja marjoja eli sopivasti kaikkea.

Syynissä on ollut etenkin välipalat, sillä syön luonnostani 5-6 kertaa päivässä. Muuten iskee jättinälkä ja tulee känkkäränkkä, että ei kiitos kummallekin edellämainituista. Olen kaivanut blenderin esiin ja smoothiekausi on päällä, mutta etsin jatkuvasti uusia ideoita. Netistä löytyi suureksi hitiksi nousseen chia-vanukkaan ohje, joten sitähän oli pakko testata. Muistelin lukeneeni siitä joulun alla ja Google hoiti loput :)

Chia-vanukas:

400 ml kookosmaitoa

1 banaani

1 dl chian siemeniä

Sekoita kookosmaito ja banaani tehosekoittimessa. Sekoita joukkoon chian siemenet. Annostele massa 3-4 lasiin ja laita jääkaappiin hyytymään. Herkku on valmista nautittavaksi 30 minuutin kuluttua, mutta säilyy toki kauemminkin. Lisää pinnalle hedelmiä tai marjoja ja sitten ääntä kohti, on nääs herkullista. 

Chia-vanukas on pehmeän kermainen ja banaani tekee mausta makean. Kookosmaito taas ei maistu lainkaan kookokselle eli kannattaa kokeilla, se on ennemminkin kermainen. Itse inhoan kookosta, mutta käytän kookosmaitoa mm kanakeitossa ja se vaan toimii. Uskoisin, että tästä tulee säännöllinen vieras ruokavalioni osaksi, suosittelen muillekin. Tätä voi kokeilla myös herkkunälkään, huomattavasti parempi vaihtoehto kuin panna cotta.

Enjoy <3

Sain tänään postikortin...

...josta muistan sanan jokaisen <3

Postilaatikko kolahti päivällä ja enpä olisi arvannut, minkälaisen piristysruiskeen etätyöpäiväni sai. Kirkkaan keltainen kuori kätki sisälleen itsetehdyn kortin ja pussin mintun siemeniä. Tässähän on ryhdyttävä kylvöhommiin :)

Vaikka huomaan usein puolustelevan älypuhelimia ja somettunutta maailmaa, on perinteisen postin väheneminen selvä miinus, myönnetään. Yksikään tekstiviesti, Facebook muistaminen, Instagramin kuvatervehdys tms. ei voi saada samanlaista efektiä kuin kirjeposti (nyt ei sitten puhuta laskuista). En edes muista, milloin olisin itse lähettänyt kortin, kirjeestä nyt puhumattakaan. Kummilapsien lahjoistakin meinaa ne pahviset onnentoivotukset unohtua. Miksihän näin?

Pitäisi muistaa se tunne, kun saa postia. Joku on ajatellut sinua, ostanut tai askarrellut kortin, kirjoittanut siihen terveiset ja kiikuttanut vielä postiinkin. Se tarkoittaa sitä, että olet ollut hänelle enemmän kuin joku, olet ollut tärkeä. Nyt on varmaan laitettava hyvä kiertämään ja suosittelen sitä sullekin. Keksitkö jonkun, joka ilahtuisi kirjeestäsi/kortistasi?

PS:Tämän lähetyksen takana oli maailman paras pikkusisko eli mun sisko!

Minä en olekaan viisaus

NLPn ansiosta olen tajunnut yhden asian, minä en olekaan oikeassa. Teini-iässä ihminen on mahtavimmillaan eli viisaampi kuin muut, maailman ovet ovat sepposen selällä ja realismi loistaa poissaolollaan. Pikkuhiljaa elämä kouluttaa, maailma ei olekaan enää mustavalkoinen vaan täynnä harmaan eri sävyjä. Kolmenkympin jälkeen sitä avaa silmiä entisestään ja tajuaa lopulta, että suurin viisaus ei asukaan minussa...kriisi.

Lapsuudessani erilaisuuden hyväksyminen oli rotuasia, erilaisen ihonvärin hyväksymistä. Vuonna 2015 se tai seksuaalisuuteen perustuva hyväksyminen tuntuvat aikamoisilta itsestäänselvyyksiltä. Aikuisena olen tajunnut, että erilaisuuden hyväksyminen on sittenkin sitä, että hyväksytään erilaiset tavat ajatella ja toimia. Etenkin työelämässä se voi aiheuttaa hampaiden kiristelyä, väärinkäsityksiä, yhteentörmäyksiä jne. Toki kolikon kääntöpuolella se on parhaimmillaan rikkautta ja mahdollisuuksia.

Karu totuus siitä, että minä en olekaan oikeassa iski tajuntaani. Minulle, jolla on mielipiteitä vaikka muille jakaa, se on vaikea hyväksyä. Olen yhtä varmasti väärässä kuin muutkin, maailma on täynnä vaillinaisia totuuksia ja asioita joihin ei ole yhtä oikeaa eikä väärää. On opittava, että toisen mielipide on yhtä oikeutettu kuin omakin, ansaitsee tulla kuulluksi ja hyväksytyksi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta mietipäs asioita joita kuulet vaikkapa päivän tai viikon aikana. Kuinka monta voit hyväksyä tuomitsematta?

Eräs tuttuni kertoi minulle, että osa lapsista on viisaita, koska ovat eläneet aiemminkin. Heissä on jo yhden tai useamman elämän tiedot valmiina eli niitä ei tarvitse enää oppia. Teki mieli ampua uskomus alas, koska jälleensyntyminen ei kuulu uskomuksiin. Mutta ennen kuin avasin suuni mietin, että mistä minä sen tiedän. Mikä oikeus minulla olisi tuomita erilainen uskomus? Totesin pääni sisällä, että sellainen oikeus puuttui ja olin hiljaa. Mutta arvatkaapa oliko vaikeata? 

Onnistuneen loman resepti

Loma vetelee viimeisiään ja huomenna koittaa paluu arkeen. Olen tässä parin päivän aikana todennut useaan otteeseen, että olipahan huikea loma. Mutta katsotaanpas millaisista asioista hyvä loma oikein koostuu:

- ystävistä

- hyvistä treeneistä

- sisustusinspiraatiosta

- remonttihommista

- syvällisistä ajatuksista

- herkkuhetkistä

- voimaannuttavista päiväunista 

- pilvilinnojen rakentelusta

- kummilapsista

- kotoilusta

- perheestä

- kissoista

- lukuhommista

- kukista

- irtiotosta 

Puuttuuko listasta mielestäsi jotain olennaista? Vai viivaisitko jonkun kohdan kokonaan yli? Niinhän se on, että yhtä oikeaa tapaa ei olekaan, jokaisen pitäisi lomailla omalla tyylillään. Tärkeintä on ladata akkuja ja saada uutta intoa työmaalle, ettei arki muutu liian harmaaksi. Mun seuraava miniloma on huhtikuun alussa, sitä seuraava toukokuussa ja sitten aletaan ollakin kesässä. Ripottelemalla lyhyitä hengähdystaukoja säännöllisin väliajoin on omaa jaksamista helppo ylläpitää. 

Kartta ei ole maasto

Muutama viikko sitten tehty aarrekartta avasi silmiäni täysin uudella tavalla. Alitajunta teki kepposet ja toi paperille sellaisiakin asioita, joita en ollut aiemmin ajatellut kunnolla enkä pysähtynyt niiden äärelle. Yksi tällaisista oli NLP eli neuro lingvistinen prosessointi, johon olen törmännyt ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten ja löytänyt sen edestäni lukuisia kertoja. Se on eräänlainen malli, siitä miten aivomme toimivat ja antaa työkaluja mm. oppimiseen, ajatteluun, päätöksentekoon sekä kommunikointiin.

Olen vuosia haaveillut, että opiskelisin aihetta enemmänkin ja suorittaisin joskus NLP perustutkinnon. Kartan nähtyäni päätin, että nyt tai ei koskaan, tekosyyt on käytetty loppuun. Tein siis päätöksen ottaa härkää sarvista ja lähteä syksyllä koulun penkille. Kurssipäivät on merkitty kalenteriin, valmentajalle on soitettu ja esimieskin on tietoinen masterplanistani, vain virallinen ilmoittautuminen on tekemättä. Tutkinto suoritetaan viikonloppuisin eli tällaiselle duunarille ei aiheudu sen suurempia haasteita työkuvioiden takia. Ainoa järjestelykysymys on raha, mutta siihen on varaa mitä haluaa, joten katson sen olevan vain järjestelykysymys. En siis jää murehtimaan moisia pikkuasioita turhaan, mä hoidan mä hoidan :)

Tästä innostuneena tein pienen heräteostoksen viime perjantaina. Niinpä olen tässä remontoinnin, sisustamisen, lomailun ja löhöilyn lomassa suorittanut ahkerasti NLP:n verkkokurssia. Kurssi kestää kymmenen viikkoa ja joka maanantai tulee viikon teeman mukaisia äänitteitä. Se on televisiostakin tutun Sami Minkkisen (oli jossain hypnotisointiohjelmassa) yrityksen eli NLP Opiston tuotosta. Lysti maksaa 79 euroa ja ajattelin sen toimivan itselleni sukelluksena NLP:n maailmaan ennen syksyä, sillä odottaminen tuntui liian vaikealta. Haluan myös varmistua siitä, että tämä on se polku, jota lähden koluamaan.

Jos jotain olen oppinut niin sen, että kartta ei ole maasto. Se tarkoittaa sitä, että jokainen katsoo asioita eri tavalla eikä kenenkään tapa ole oikea tai väärä. Mitä enemmän tuota asiaa pohtii sitä enemmän siihen tulee syvyttä ja se kätkee sisäänsä valtavan määrän elämänviisautta. Olen siis ajatellut paljon elämääni, miettinyt miten näen itseni töissä, kuinka ajattelen itsestäni/muista, pohtinut miten ja miksi reagoin eri tavoin eri tilanteissa, mitkä uskomukset tekemisessäni näkyvät jne. Että eipä tää loma nyt ihan perinteisellä moodilla ole mennyt.

En pidä NLP:tä vastauksena kaikkeen, mutta mielenkiintoisena ajatusmallina, jolla voi oppia itsestään, saada työkaluja työhön ja avartaa katsantakantojaan, tulkintamahdollisuudet ovat oikeastaan rajattomat. Uteliaisuus on siten herännyt ja uskon, että tässä on niitä asioita, joita olen elämääni kaivannut. Haluaisin nimittäin kitkeä itsestäni pois negatiivisuuden, muiden tuomitsemisen ja suvaitsemattomuuden. Isoja asioita, paljon työnsarkaa, mutta miettikää mitkä mahdollisuudet! 

Ihanan rentouttavaa viikonloppua kaikille <3

Kuva ei liity tippaakaan aiheeseen, mutta siitä voi päätellä miten mukava ja herkullinen perjantai on ollut. 

 

Elämänmuutos 28 vuotta sitten

Tasan 28 vuotta sitten elämäni koki suuren muutoksen, minusta tuli nimittäin isosisko. Vaikka siitä on niinkin monta vuotta, muistan siitä päivästä vahvoja mielikuvia. Jostain syystä muisto on keltainen ja täynnä aurinkoa. Sitä en muista, enkä tiedä paistoiko sinä päivänä aurinko, mutta meitä ei ollutkaan enää kolme vaan neljä eli olimme ihan oikea perhe. Kahdeksanvuotiaan Virpin maailmassa kolme oli jotenkin vaillinainen perhekoko. Kerroin varmasti kaikille, että olin vihdoinkin saanut pikkusiskon, vaikka olin kovasti odottanutkin veljeä. Pettymyksen tunne ei tainnut olla kovin pitkäikäinen ja nyt voisin huokaista helpotuksesta.

Mielestäni jokaisella naisella/tytöllä pitäisi olla sisko, merkityksen ymmärtää sitten aikuisena. En tiedä toimiiko yhtälö toisinpäin eli pitäisikö jokaisella miehellä/pojalla olla veli, mahdollisesti kyllä. Tosin sydänystävä voi korvata vajeen, mutta veri on aina vettä sakeampaa. Minulle sisko on maailman tärkein ihminen ja jos voisin, suojelisin häntä kaikelta pahalta. Tarvittaessa näytän kyllä kaikille, että mun siskolle ei yhtään yritetä, vaikka osaa kai se pitää itsekin puolensa. Sitä kantaa isosiskon roolia luonnostaan hamaan loppuun asti ja on tavallaan aina hieman huolissaan, ilman syytäkin.

Minun siskoni on maailman paras sisko, kävi siis aika mahtava flaksi aikoinaan. Hän on ensinnäkin hauska, fiksu, pieni (kai pikkusiskojen kuuluukin olla pieniä), kaunis, hyvä leipomaan/kokkaamaan, kiltti, avulias, ajatteleva, omaa omituisen määrän hassua nippelitietoa, luotettava jne. Jos maailma murjoo tiedän, että siskolle voi aina puhua ja toisinpäin, sanaton sopimus sitoo molempia. Hän ei tuomitse, ole ylimielinen eikä neuvo ja osaa sittenkin sanoa ne parhaat sanat, silloinkin kun sanoja ei ole.

Vaikka meillä on hyvin samanlaiset lähtökohdat eli samat vanhemmat, samanlainen kasvatus yms. olemme usein kuin yö ja päivä. Siinä, kun minä innostun kaikesta ja tungen pääni kaikkialle, heilun tunteiden vuoristoradassa niin hyvässä kuin pahassakin, etsin haasteita sekä haalin harrastuksia on siskoni toisenlainen. Hän harkitsee asioita, on taloudellinen, viihtyy pienissä ympyröissä, nauttii rauhallisesta työympäristöstä eikä kaipaa jatkuvia muutoksia. Eromme ovat niin silmiinpistävät, että välillä mietin kuinka se on mahdollista. Mutta pintaa syvältä löytyy yhtäläisyyksiä mm. musta huumorintaju, rakkaus maaseutuun ja eläimiin, pienien asioiden arvostus sekä intohimo vaatteisiin. Niin, että toisinaan se sukulaisuus on hyvinkin silmiinpistävää, ei siihen geenitestejä tarvita. Ja on kai ne jotkut (aika monet) erehtyneet ulkonäöstäkin eli jotain samaa lienee löytyvän.

Koska eromme ovat niin suuria, ei ristiriidoilta voi välttyä. Joskun on hyvä pitää pieni radiohiljaisuus ja olla taas kuin mitään ei olisi ollutkaan. Isosiskona ja nopeiden käänteitteni johdosta olen aina neuvomassa, paikoin jopa käskyttämässä, eihän sitä mitään luonteelleen mahda. Olen yrittänyt opettaa siskoni siihen, että isosiskot ovat aina oikeassa ja varsin usein uskon siihen sataprosenttisesti. Vastaavasti siskoni on usein se, joka toppuuttelee minua villien ideoiden kanssa ja palauttaa helläkätisesti maan kamaralle. Myönnetään, että se tulee satunnaisesti enemmän kuin tarpeeseen.

Tänään minun siskoni siis täytti 28 vuotta. Hänestä on tullut älykäs nuori nainen, tosin minulle hän on aina pieni, se tyyppi joka istui pinnatuolissa. En löydä sanoja siihen, kuinka kiitollinen olen siskostani, kiitos että olet olemassa. Loppuun vielä kuva siskostani, joka kuvaa enemmän kuin sata sanaa. Voi kuinka onnellinen ihminen onkaan, kun löytää alennuksesta (siskoni sanoin halvennuksesta) Star Wars tennarit...kokoa 33? Vastaus niin onnellinen, että ne on laitettava heti jalkaan ja seuraavat askeleet otetaan onnesta tanssahdellen ja hypellen <3

 

Eteisen makeover kuvina ja euroina

Neljännen lomapäivän aamuna on hyvä pohtia mitä tuli tehtyä ja mitä koko komeus tuli maksamaan. Kyllähän se budjetti venyi koko ajan, mutta ehkä opin tästä seuraavaa kertaa varten (tai sitten en). Nythän makuuhuone näyttää ihan kamalalta eli hommat jatkuvat. Aion kyllä vetää hetken henkeä ja voisin kuvitella, että rahaa tarvitaan seuraavalla kierroksella enemmän. Jälleen syy opetella elämään nuukasti, kukkaronherra projektille on siis tilausta jatkossakin.

Siinä se nyt lopultakin on <3

Eteisremontin kustannukset:

- K-Rauta: maalit & tarvikkeet 131,92 € (maalia jäi muuten reilusti yli, maalausinto vaan lopahti kuin seinään)

- Ikea: lipasto 230 €

- Ikea: uudet kehykset 24,95 €

- Iskun tehtaanmyymälä: tuoli 29 €

- Plantagen: sitruunapuu, narsissit, koristekivet ja multa 64,93 €

- Puuilo: kuramatto 7,60 € (tää leikellään lipastoon, niin sinne voi piilottaa muutaman kenkäparin

Yht. 488,40 €

Nyt, kun tuota erittelyä katsoo niin eihän se niin paha olekaan. Ikean menot jakautuivat tasaisesti olohuoneeseen ja keittiöön, investoin siis pari pikkujuttua ruuanlaiton tueksi. Kun lähdin eilen ostamaan loppusilausta eli tuolia ja kukkia, tutkin ensin rahatilanteen ja mietin, kuinka paljon pystyn vielä panostamaan. Kaikkine ylityksineen, jotka johtuivat lähinnä siitä etten ollut ottanut asioista selvää, homma pysyi kohtuudessa. Samanaikaisesti vanhojen tavaroitteni myynti on tuonut 437 € eli balanssi pitää. Nyt, kun keksisi mitä sitä seuraavaksi myisi.

Ei ole oikeastaan ihme, että remontti kiristää pinnaa ja aiheuttaa eroja, pariskunnat ostakaa valmiina ja unohtakaa talon rakennushaaveet ;) eiks niin? Siitä aiheutuu sotkua, rahanmenoa, väsymystä jne. Jos mahdollista niin suosittelen ottamaan jonkun kaveriksi, yhdessä homma etenisi puolet nopeammin ja ehkäpä mukavamminkin. Tosin sitten pitää muistaa jeesata kaveria vastavuoroisesti. Itselläni oli onneksi aina yhtä valpas Hamppu-kissa työnjohtajana, joten yksin ei tarvinnut työskennellä. Siinä hiljaisuuden vallitessa oli hyvä pohtia asioita ja vaikkapa suorittaa verkkokurssia, palataan siihen jossain välissä.

Jos joku kysyisi nyt "Kannattiko?", niin vastaus olisi "Ehdottomasti kyllä". Oli mukavaa vaihtelua tehdä käsillä, nähdä muutos, suunnitella ja lopulta iloita onnistumisesta. Asumismukavuuskin nousi rutkasti ja eteinen noudattaa samaa tyylimaailmaa olohuoneen kanssa. Kun on pitkään asunut samassa paikassa on kiva muutella tyyliä, on se sitten uusi huonekalu, tekstiilit tai pintojen uudistaminen kokonaan. Pari juttua on tosin edelleen tekemättä: 1) pieni nurkkien siistiminen valkoisella maalilla, mulla on rapattuja seiniä, joten suojateipit vähän fuskasivat ja 2) tuparit uuden eteisen kunniaksi. Näihinkin on plänit valmiina, kuinkas muutenkaan, mutta ensin pakollinen hengähdystauko. Voimia kerätessä voikin miettiä seuraavia kuvioita :)

Remonttihommissa - päivä 2

Kello pärähti toisen remonttipäivän aamuna kello viisi, tällä lomalla ei siis lorvita. Ensin treenaamaan ja sitten maalaamaan. Pelkoni mustan maalin haastavuudesta osoittautui turhaksi. Kiitos valmiiksi tumman pohjavärin valmistui urakkani suhteellisen nopeasti. Varsinaisen remonttikohteen eli eteisen lisäksi uuden ilmeen sai olohuonekin...goodbye ruskea.

Vielä keskeneräinen projekti

Täytyy sanoa, että urakka otti voimille, vaikkei sen suurempia vastoinkäymisiä ollutkaan. Koko kroppa on käynyt ylikierroksilla, että unen laatu on kärsinyt. Onneksi pystyin näkemään lopputuloksen sieluni silmin, joten väsymyksen työnsi taka-alalle ja halusi painaa loppuun asti. Hieman yllättäin se rankin osuus taisi ollakin uuden lipaston kasaus. Pidän itseäni aika etevänä Ikea-osaajana (on tullu vähän treenattua nääs), mutta nyt meni ymmärrys yli ja pinna kiristyi lähelle katkeamispistettä. Hamppu toimi jälleen työnjohtotehtävissä, joten palat saatiin lopulta yhteen...saattaa tosin olla, että ovet eivät ole aivan vaakasuorat, sitkeästä yrityksestä huolimatta.

Määrätietoinen työnjohtaja Hamppu

Tiistai-iltana urakka-aikatauluni piti pintansa ja valmiina olevat tavarat löysivät paikkansa. Kun pistin vanhan ja uuden lookin vierekkäin pystyin vain ihmettelemään lopputulosta. Yhtäkkiä vanha näytti tunkkaiselta ja aikansa eläneeltä, vaikkakin rakastin sitä vuosia. Tuntui pahalta maalata Audrey piiloon, mutta Marilyn saa nyt jatkaa vanhanajan Hollywood glamourin linjoilla. Uusi mustavalkoisuus tuntui juuri siltä piristysruiskeelta, jota olin kaivannut. Kannatti pistää muutama lomapäivä likoon ja sijoittaa rahat omaan kotiin ulkomaanreissun sijasta. Ja onhan mulla onneksi New York...sekä odottamisen ihanuus.

Ennen ja jälkeen, uskoisitko samaksi tilaksi laisinkaan?

Ei muuten tarvinnut pahemmin unta houkutella :) kun oli päivän puuhastellut. Kolmas päivä oli se pisteen i hankkiminen ja viimeistelytoimet, mutta palataan siihen huomenna. Haluan samalla laskea urakan kokonaiskustannukset, niin totuus urakkabudjetista selviää itsellenikin. Sanoisinko, että siihen tuli muutama odottamaton lisäkulu, mutta sellaistahan se tuppaa olemaan paremmissakin piireissä.

Remonttihommissa - päivä 1

Hurja eteisen makeover käynnistyi eilen. Jotenkin mystisesti kuvittelen aina olevani yksi maailman parhaista remonttireiskoista. Ennen toimeen ryhtymistä itseluottamukseni kohoaa pilviin ja lähinnä naureskelen, kun joku ihmettelee tyyliin "meinaatko ihan yksin". Haaveissa oli repäistä ensin vanha boordi pois ja nopeasti maalata eteinen sekä viimeistellä pian viisi vuotta sitten kesken jäänyt keittiö. Niinpä niin silloin, kun projektit venyvät ne todella venyvät ja pystyn ummistamaan silmäni keskeneräisyydelle. Ai mitkä keittiön jalkalistat?

Eihän se boordi sitten lähtenytkään ihan helpolla. Taisin tehdä reilun tunnin töitä, että säälittävä paperiliuska oli liimoineen historiaa. Remontoijan itsetuntoni koki siis kolauksen heti alkumetreillä ja aikataulu jätätti. Tajusin heti, että tänään on turha haaveilla muuta kuin maalaushommia. Onneksi en ollut sentään sopinut lähteväni kahville tms. vaan pitänyt kalenterin tyhjänä. Noh sitten maalipurkki auki, tela kouraan ja action! Aika pian jouduin myöntämään, etten ole sittenkään maailman paras maalari, pysyttelin kuitenkin top kympissä.

Ensimmäisen vedon jäljiltä eteisen seinä oli kuin pakanamaan kartta. No huoli pois, lakisääteinen lounastauko ja keittiön kimppuun. Ilmeisesti olin tehnyt pohjatyöt hyvin kesällä 2010, koska keittiö alkoi näyttää kertavedon jäljiltä aikas kivalta, jee! Saattaa olla, että olisi pitänyt hoitaa homma maaliin hiukan aiemminkin, mutta hyvää kannattaa odottaa vai miten se nyt meni? Maali myös kuivuu nopeasti kosketuksen kestäväksi, joten järjestyksen pystyi palauttamaan nopeasti ennalleen. Mikä oli hyvä, sillä lievä kaaos kiristää pinnaani. 

Kun eteinen oli kahteen otteeseen maalattu alkoivat kuvitelmani lopullisesti kadota. Ei siis näyttänyt tarpeeksi hyvältä ja harmitti, poissa oli kevyen mukava puuhastelufiilis. Noh onneksi sisu korvaa taidot, joten suihkuun, lyhyet päiväunet väliin ja olin kuin uusi ihminen. Kolmas kerros maalia pintaan ja saa kelvata, lopputulos ei ole ammattilaisen tekemä, mutta kauneusvirheet eivät hypi enää silmille. Päälle rankat CrossFit treenit ja päivä oli pulkassa, suhteellisen hapottava loman aloitus. Saattaa olla, että tarvitsen lomasta toipumisloman, kun kaikki viikon to do listalla olevat asiat on tehty.

Tänään olen todellisen koitoksen edessä, kun valkoinen vaihtuu mustaan. Nyt työn jälki näkyy vielä armottomammin eli hermot saattavat pukahdella, mutta se kuuluu asiaan. Veikkaan, että sisustuspuoli ja uuden lipaston kasaus voi jäädä huomiseen eli aikataulu on heti aamusta vaakalaudalla. Teen silti kaikkeni onnistuakseni ja kokeilen muutenkin eri systeemiä eli päivä käyntiin treenaamalla ja vasta sitten maalaushommiin. Tän on pakko toimia :)

Rakennustarkastaja Hamppu tarkistaa tilanteen ja antaa maalausluvan

Helmikuun debit ja credit

Perjantaina clousasin taas yhden tilikauden, palkkapäivä on itselleni loogisin ajankohta laskea mitä viivan alle jää. Kirjaan siis jokaisen käyttämäni euron vaaleanpunaiseen muistikirjaani, jotta näen mihin rahat ovat menneet. Kyseessä on kolmen kuukauden pituinen uuden vuoden lupaus ja samanaikaisesti noudatan shoppailukieltoa vaatteista. Tammikuun lopussa tein myös budjettikyhäelmän siitä, mihin ja kuinka paljon rahaa on käytettävissä helmikuun aikana. Lopulta totesin, että kuukausittaisiin kuluihin käytettävä kokonaissumma olisi noin tuhat euroa. Sillä pystyisi ostamaan kaiken tarpeellisen, edistää villinä riehuva sisustusinspiraatiota ja pystyy myös hankkimaan jotain ihan muuta.

Kuukauden aikana olen kamppaillut vanhojen tottumusteni kanssa, joissa on parantamisen varaa. On hieman koomista ja surullistakin, että vasta 36-vuotiaana opettelen, ettei kaikkea voi saada. En siis ole saanut tällaista mallia kotoa, päinvastoin vanhempani ovat tarkan markan ihmisiä. Minulle on opetettu säästäväisyyttä, täsmällisyyttä laskujen kanssa ja valintojen tekemistä. Olen kuitenkin ajautunut palkitsemaan itseäni materialla ja nyt siitä on päästävä eroon. Toisaalta nyt on korkea aika tehdä muutoksia ja vaikuttaa omaan tulevaisuuteen ratkaisevalla tavalla. Luottokorttilaskuni eivät ole hiponeet pilviä, eikä asuntolainan lisäksi ole muita velkoja, mutta petrattavaa piisaa. Aiemmin jos rahani eivät ole riittäneet asioihin A, B ja C olen sujuvasti hoitanut vajeen Visalla, enkä lykännyt päätöksiä. Aika harvoin olen miettinyt, miksi elän yli varojeni (olkoonkin vain satasia) ja pärjäisinkö sittenkin ilman. Hetki jolloin se on kaivertanut on ollut se, kun makselin kuukausittain 300-700 euron luottokorttilaskuja  jostain, joka oli pahimmassa tapauksessa menettänyt jo merkityksensä.

Näin alkuvaiheessa pienetkin asiat tuntuvat välistä vaikeilta (ja vastaavasti voimaannuttavilta). Kamppailin itseni kanssa viikon, että sain kuntosalijäsenyyteni irtisanottua. Koin luopumisen tuskaa kivasta paikasta, vaikka todellisuudessa tiesin, etten ehtisi käymään siellä uuden CrossFit innostukseni myötä. Vasten tahtoani pidensin kampaajakäyntieni väliä neljästä viikosta kuuteen, koska säästöt tulevat pienistä asioista. Tällä taktiikalla säästän 30 € kuukaudessa, joka tekee vuositasolla verrattain ison summan. Ajatus tuntui vastenmieliseltä, mutta totesin itselleni, että jos en tee muutoksia on turha odottaa plussia viivan alle. Nyt, kun kampaajakäyntiin on pari viikkoa, tiedän selviäväni hengissä :)

Helmikuussa työmatkailun yhteydessä ei mennyt juurikaan extraa. Tammikuussahan mun ravintolalaskut olivat merkittävät ja hämmästelin lopputulosta itsekin. Loppujen lopuksi asiaan piti tehdä vain pieni muutos, eikä se tuntunut lainkaan vaikealta. Asia, johon meni rahaa ja oli täysin yllättävä menoerä olivat lehdet. Pieni syy siihen oli se, että aarrekarttailtaan piti saada materiaalia. Tosin pitkästä aikaa oli kiva lukea naisellista hömppää ja luin lehdet kannesta kanteen eli nekin jutut mitkä normaalisti skippaisin. Okei loppusumma oli arviolta 30 euroa, mutta se voi nousta isoksi jos jokaisella kauppa/kioskireissulla ottaa tavaksi koukata lehtihyllyllä.

Totesin, etten juurikaan kaipaa töihin uusia vaatteita. Vaatekaappini pursuaa nytkin yltäkylläisyyttään eli kaikkea löytyy, paikoitellen liikaakin. Olen myös huomannut, että pidän samoja vaatteita enkä suinkaan käytä koko kavalgadia hyväksi. Koska rakastan vaatteita olen eksynyt useinkin lempikauppoihini ihastelemaan. Päätös siitä, etten saa ostaa mitään on kuitenkin niin vahva, ettei repsahdus ole ollut lähelläkään. Tulevaisuudessa haluan vaatekaappiini laadukkaita ja aikaa kestäviä vaatteita, joita voi myös yhdistellä kaiken kanssa. Aloin kuitenkin haikailla urheilukauppoihin, koska urheiluvaatekokoelmani ei sopinut uuteen harrastukseeni ja vaatteiden shoppailukieltoa piti kiertää. Ovela keksii aina porsaanreijän...kilauta äitille ja ehdota holdiin jäänyttä syntymäpäivälahjaa toteutettavaksi. Nyt vaan odotellaan postin saapumisilmoitusta ja mun Inov 8 popoja. No vähän on petturifiilis, mutta eihän sitä nyt lahjoista tarvitse luopua.

Kuukauden aikana on silti tapahtunut kaikkea mukavaa. Olen käynyt kerran ystäväni kanssa ravintolassa, muuten pöytä on katettu kotonani. Luonani on käynyt ystäviä syömässä ja olen muutenkin nauttinut hyvästä ruuasta. Pienellä mietinnällä ruokalaskuissa voi säästää makuelämyksestä tinkimättä. Samaan olisi toki mahdoton päästä jos yöelämä kiinnostaisi, mutta taidan olla siihen liian vanha...been there done that. Tosin silloin pitäisi tinkiä jostain muusta eli tasapainon säilyttäminen on vain valintoja. Oikeastaan siihen on rahaa mitä arvostaa.

Olen tyytyväinen siihen, että Visakierre on katkaistu. Aion vakaasti vilautella korttiani jatkossa vain työmatkoilla ja ulkomaanreissuilla sekä satunnaisesti nettiostoksilla. Viime viikolla löysimme ystäväni kanssa superhalvat New Yorkin lennot, joten miinuksella ollaan. Tosin joku oli maksellut työmatkakuluja niin reilusti pois, että seuraavien matkakulujen kuittaamisella on melkein lennotkin maksettu eli no worries. Sen lisäksi säästötilini kasvaa pikkuhiljaa, mistään jättimäisestä lihomisesta ei voi puhua, mutta golfin pelioikeuteen ja toukokuun liikuntaviikonloppuun on rahat valmiina. Olen joinain vuosina maksanut golfin ilosta vielä joulukuussa eli olen syystäkin tyytyväinen.

Aiemmin katsoin tilitietojani mahdollisimman harvoin. En kestänyt katsoa totuutta silmiin ja lukuisia miinusmerkkisiä tapahtumia. Nyt kirjaudun verkkopankkiin säännöllisesti, lasken vihkoni merkintöjä ja sitkuttelen arjessa käteisellä. Nostan palkkapäivänä x määrän käteistä ja sen on riitettävä ruokakuluihin sekä pieniin arjen hankintoihin. Riihikuivan hahmottaa paremmin kuin korttirahan, joten suosittelen muillekin. Mukanani kulutan vain tarvittavan määrän euroja, joten heräteostokset pysyvät aina kohtuudessa, myös kortin debit-puoli on tarkassa syynissä.

Tällä hetkellä olen ylpeä itsestäni, lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon. Olen kokenut onnistumisen tunnetta, kun voin maksaa laskut murehtimatta miten rahat riittävät elämiseen. Uskon tämän kokeilun näkyvän elämässäni pysyvästi. Aion myös vakaasti jatkaa budjetointia, menojen kirjaamista ja käteisen käyttöä huhtikuussakin. Vaikka alku on lupaava tiedän, että voisin helposti lipsua vanhoihin tapoihini. Tavoitteena on säästää joka kuukausi, jotta saan rahoitettua harrastukseni, sisustusunelmani ja kerättyä matkabudjetin Nykiin. Tältä reissulta ei muuten Visalaskuja jää! Sen lisäksi vuoden viimeisenä päivänä säästötilini saldo ei ole negatiivinen. Tuskin se saa riemusta kiljumaan, mutta vuosi 2016 alkaa paremmin kuin tämä.

Keskeisimmät neuvoni talouden hallintaan:

- suunnittele

- seuraa menojasi

- mieti mistä voit säästää

- tee ostoslista ja käy kaupassa mahdollisimman harvoin

- tee itse ruuat ja vie töihin omat eväät

- mieti voitko myydä jotain (tienasin taas yli 100 € vanhoilla tavaroillani viikonlopun aikana)

- ennen kuin ostat jotain mieti tarvitsetko sitä todella, saatko sen jostain halvemmalla ja tuleeko se oikeasti käyttöön

Pidettäisiinkö telkkari kiinni?

Oletko koskaan miettinyt miksi katsot telkkaria? Katsotko sitä liikaa ja onko se usein vain tavan vuoksi auki? Keskitytkö siihen lainkaan vai viekö se parhaan särmän keskittymiskyvystäsi pois? Onko se syy, jonka takia jumitus sohvalle ja passivoi sinua? Olen itse huomannut, että jaksan oikeasti katsoa vain muutamaa ohjelmaa. Muuten töllö vaan meluaa ja minä selailen nettiä, enkä ole sataprosenttisesti läsnä missään. Sama keskittymiskyvyn puute leimaa moniakin toimiani ja onhan se välillä jopa noloa. 

Nyt, kun olen päättänyt kouluttaa itseäni nettikursseilla (mentaalivalmennuksen lisäksi bongasin NLP perusteet verkkokurssin, josta kerron joku päivä lisää) olen tajunnut asian täysin. En voi miettiä elämääni, jos olohuoneessa pauhaa Salkkareiden tunnusmusat ja yksittäinen mainosrenkutus varastaa huomioni. Olen avannut tv:n viimeksi torstaina ja viettänyt muuten tv-vapaata, jokseenkin herättävä kokemus.

Tavoitteena ei ole nyt syyllistää ketään tai ryhtyä moralisoimaan, telkkarikaan ei mene myyntiin. Kyseessä on vain oman tekemisen analysointi ja siitä kertominen. Samanaikaisesti, kun tv on pysynyt kiinni, olen surffannut netin halki, poikki ja pinoon. Olen luuhannut lukuisia kertoja Facebookissa ja tehnyt ahkerasti päivityksiä Instagramiin sekä tykkäillyt kaikesta. Ainoastaan Twitter on jäänyt vähäiselle huomiolle, mutta sen aika tulee taas. 

Tuntuu, että olen pystynyt tekemään normaalia enemmän asioita ja keskittymään siihen mitä juuri sillä hetkellä teen. Olen siivonnut, suunnitellut, myynyt turhia tavaroita, kirjoittanut, opiskellut, tehnyt kaikessa rauhassa ruokaa jne. Välillä olen tsekannut telkku.com:sta tulisiko telkkarista jotain, ei ole tullut. Ei ainakaan mitään niin mahtavaa, että olisin laittanut virrat päälle. Olen autuaan tietämätön, millainen Pertti Kurikan Nimipäivät on, mitä Emma gaalassa tapahtui ja millaisia spektaakkeleita Tähdet tähdet piti sisällään. Uskon vahvasti, etten menettänyt mitään järisyttävää, saatan toki olla väärässä.

Tänä päivänä on trendikästä pitää somepaastoa. Toki ymmärrän sen ja voisin välillä itsekin rajoittaa moista, mutta pidän tv:tä itselleni haitallisempana asiana. Aloin olla jo kärryillä Emmerdalen kylän asioista ja melkeinpä enemmän huolestunut Adamin & kumppaneitten elämästä kuin omastani. Mietin enemmän heidän juonikuvioitaan kuin oman elämäni tavoitteita. Eikös tää oma elämä pitäisi olla kuitenkin se juttu? 

Siosittelen kokeilemaan sitä, että tv pysyy välillä kiinni. Turhat ääniärsykkeet tuskin tekevät kenellekään hyvää. Miksiköhän olemme usein koukussa jonkinlaiseen taustahälyyn? Itse avokonttorissa marinoituneena nautin enemmän hiljaisuudesta enkä halua ohjelmalehden rytmittävän elämääni. Kun päivän touhut on tehty voisin hyvin jäädä hetkeksi sohvalle, sehän nyt sattuu olemaan yksi lempipaikoistani, ja avata vastaanottimen, mutta valitsen sängyn. Miksi turhaan kuluttaa aikaa johonkin turhaan (tiedetään välillä turha on parasta ja tv:stä tulee myös paljon hyödyllistä), kun voin taata itselleni hyvät yöunet? Eteisessä odottavat maalipurkit viestivät nimittäin siitä, että huomenna vois olla virkeälle remonttireiskalle tilausta ja veikkaan, ettei sellaisia ole oven takana jonoksi asti. Saa toki tulla jos jonkun sormet oikein syyhyää :)

Penninvenyttäjän keittiössä rakastutaan sosekeittoihin

Budjettikuurin johdosta olen analysoinut paljon ostotottumksiani ruokakaupassa. Inhoan kaupassa käyntiä, koska siellä palaa aikaa ja rahaa. Tiedätkö sen tunteen, kun epätoivo valtaa kassan kertoessa loppusumman? Koska ajatus on lähtökohtaisesti vastenmielinen (sille voisi varmaan tehdä jotain), käyn kaupassa vain kerran viikossa. Samalla vältän heräteostokset, joihin rahaa vasta hupeneekin. Oletko koskaan mennyt ostamaan maitopurkkia ja palannut kotiin viisikymppiä köyhempänä? Minä olen...liiankin monta kertaa. 

Käyn nykyisin Lidlissä ja se on tiputtanut kulujani roimasti. Vaikka kaupan vaihdosta on kulunut pian vuosi ihmettelen edelleen loppusummia, niin merkittäviä säästöjä tulee tehtyä joka kerta. Pyrin miettimään ostokseni etukäteen ja ostoslista on ihan must. Sen ansiosta aikaakin säästyy ja pahimmat heräteostokset jäävät hyllyyn. Toisaalta saksalaisjätin paikoin suppea valikoimakin auttaa. Suosin kasviksia ja hedelmiä sekä suomalaisia raaka-aineita. Einekset kierrän pääsääntöisesti kaukaa, koska itse tehty on kunnia-asia.

Ystäväni ansiosta löysin sosekeitot, jotka ovat terveellisiä, edullisia ja mikä parasta herkullisia. Loppujen lopuksi ne valmistuvatkin helposti, pitää vain vähän leikata, keitellä ja surauttaa homma kasaan. Aloitin kokeiluni perunakukkakaalikeitolla, johon tuli pääraaka-aineiden lisäksi kasvisliemikuutio. Kypsät kasvikset soseutetaan, laitetaan sekaan savuporotuorejuustoa ja maustetaan mielen mukaiseksi. Jatkoin makunystyröitteni kouluttamisella ja kokeilu numero 2 oli tomaattivuohenjuustokeitto, en siis suuremmin pidä vuohenjuustosta. Ohjeen voi googlettaa, valitsin Kotikokin version ja noudatin ohjetta muuten orjallisesti, mutta paprikan tilalle silppusin chiliä...jälleen success story.

Äsken varioin reseptin päästäni, koska keittoihin voi oikeastaan laittaa mitä vain. Kattilaan sujahti perunoita, porkkanoita, liemikuutio ja purjoa. Soseutuksen yhteydessä joukkoon tuli vatkattua yrttituorejuustoa, lopuksi maustoin komeuden suolalla ja persiljalla. Heitän soppaan aina raejuustoa, jotta proteiinia tulee riittävästi ja nam! Kattilallinen maksaa usein vain muutaman euron ja siitä saa melkein kyllästymiseen asti riittäviä annoksia. Ja mikä parasta keitot paranevat vanhetessaan eli maku ei kärsi, vaikka syöt samaa ruokaa useamman päivän. Ei siis tarvitse maksaa itseään kipeäksi syödäkseen hyvin ja katsokaapa noita värejä <3

PS: Rucolalla ja raejuustolla höystetty porkkanaperunakeittoni oli taivaallista!

Paikoillanne, valmiit, maalatkaa!

Eipä ole hetkeen tarvinnut rautakauppojen ovia hetkeen kolkutella ja nyt taas. Sain viisi vuotta sitten tarpeekseni remonttihommista, kun the putkiremontti tuli koettua. Siitä selviää hengissä, mutten suosittele kokemusta kenellekään. Ilmeisesti mitä tuli toviksi täyteen, sillä pintaremonttia ei ole sittemmin residenssissäni tehty. Mutta nyt tehdään taas ja hyvä niin, tarkemmin ajateltuna sisustusinspiraatio ei tule hetkeäkään liian myöhään, johan tässä on vanhoja seiniä katseltu. Ja etenkin, koska varsinainen remonttikohteeni eli eteinen on ollut lähes yhdeksän vuotta muuttumattomana.

Budjettilaskelmissani maalien ja ohjeistarvikkeiden kustannusarvio oli sata euroa. Optimistisesti kuvittelin sen olevan yläkanttiin...kuinka väärässä olinkaan, kärsin reilut 130 €. Tämä kuuluu remontin luonteeseen, rahaa palaa enemmän kuin luulisi. Onneksi olin heti aamusta pistänyt vanhan huivikokoelmani myyntiin, joten vaje oli valmiiksi katettu. Olisi ehkä pitänyt tehdä jotain hintavertailua, mutta tämä oli remontin vastenmielisin osuus, joten kauppaan, myyjän luokse ja kassan kautta pois. Musta ei olisi talonrakentajaksi tai pitäisi tutkiskella omia epämukavuuspaikkoja uusiksi. Koska plänit ovat olleet kristallinkirkkaana takaraivossa marras-joulukuusta lähtien ei tarvinnut enempää pohtia eli purkki mustaa ja toinen valkoista kiitos. Värikartat olivat ihan muita varten...

Hihat kääritään vasta aamulla, tänään vain fiilistellään. Tässä kohtaa voi melkein kiitellä, että kissani tykkää herätellä tosi aikaisin eli lomalaisen on noustava ajoissa sängystä. Oikeastaan myöhäiset aamut eivät taida olla enää mahdollisia ja kuten olen todennut, alkavat ne luonnistua. Paljon mahdollista, että tela käy jo aamukasilta. Jos oikein innostuisi voisi jo tänään teippailla listoja piiloon ja repiä vanhan boordin pois katon rajasta. Siten pääsisi heti herättyään hommiin eikä tarvitsisi turhaan näperrellä. Mikäli aikataulu pitää asettelen uusia tavaroita paikoilleen tiistaina, voisipa pompata parin välivaiheen yli. Parasta tässä on se, että näkee kättensä jäljet ja lopputulos on käsin kosketeltavissa. Täähän on ihan kuin jouluna!