Elämänmuutos 28 vuotta sitten

Tasan 28 vuotta sitten elämäni koki suuren muutoksen, minusta tuli nimittäin isosisko. Vaikka siitä on niinkin monta vuotta, muistan siitä päivästä vahvoja mielikuvia. Jostain syystä muisto on keltainen ja täynnä aurinkoa. Sitä en muista, enkä tiedä paistoiko sinä päivänä aurinko, mutta meitä ei ollutkaan enää kolme vaan neljä eli olimme ihan oikea perhe. Kahdeksanvuotiaan Virpin maailmassa kolme oli jotenkin vaillinainen perhekoko. Kerroin varmasti kaikille, että olin vihdoinkin saanut pikkusiskon, vaikka olin kovasti odottanutkin veljeä. Pettymyksen tunne ei tainnut olla kovin pitkäikäinen ja nyt voisin huokaista helpotuksesta.

Mielestäni jokaisella naisella/tytöllä pitäisi olla sisko, merkityksen ymmärtää sitten aikuisena. En tiedä toimiiko yhtälö toisinpäin eli pitäisikö jokaisella miehellä/pojalla olla veli, mahdollisesti kyllä. Tosin sydänystävä voi korvata vajeen, mutta veri on aina vettä sakeampaa. Minulle sisko on maailman tärkein ihminen ja jos voisin, suojelisin häntä kaikelta pahalta. Tarvittaessa näytän kyllä kaikille, että mun siskolle ei yhtään yritetä, vaikka osaa kai se pitää itsekin puolensa. Sitä kantaa isosiskon roolia luonnostaan hamaan loppuun asti ja on tavallaan aina hieman huolissaan, ilman syytäkin.

Minun siskoni on maailman paras sisko, kävi siis aika mahtava flaksi aikoinaan. Hän on ensinnäkin hauska, fiksu, pieni (kai pikkusiskojen kuuluukin olla pieniä), kaunis, hyvä leipomaan/kokkaamaan, kiltti, avulias, ajatteleva, omaa omituisen määrän hassua nippelitietoa, luotettava jne. Jos maailma murjoo tiedän, että siskolle voi aina puhua ja toisinpäin, sanaton sopimus sitoo molempia. Hän ei tuomitse, ole ylimielinen eikä neuvo ja osaa sittenkin sanoa ne parhaat sanat, silloinkin kun sanoja ei ole.

Vaikka meillä on hyvin samanlaiset lähtökohdat eli samat vanhemmat, samanlainen kasvatus yms. olemme usein kuin yö ja päivä. Siinä, kun minä innostun kaikesta ja tungen pääni kaikkialle, heilun tunteiden vuoristoradassa niin hyvässä kuin pahassakin, etsin haasteita sekä haalin harrastuksia on siskoni toisenlainen. Hän harkitsee asioita, on taloudellinen, viihtyy pienissä ympyröissä, nauttii rauhallisesta työympäristöstä eikä kaipaa jatkuvia muutoksia. Eromme ovat niin silmiinpistävät, että välillä mietin kuinka se on mahdollista. Mutta pintaa syvältä löytyy yhtäläisyyksiä mm. musta huumorintaju, rakkaus maaseutuun ja eläimiin, pienien asioiden arvostus sekä intohimo vaatteisiin. Niin, että toisinaan se sukulaisuus on hyvinkin silmiinpistävää, ei siihen geenitestejä tarvita. Ja on kai ne jotkut (aika monet) erehtyneet ulkonäöstäkin eli jotain samaa lienee löytyvän.

Koska eromme ovat niin suuria, ei ristiriidoilta voi välttyä. Joskun on hyvä pitää pieni radiohiljaisuus ja olla taas kuin mitään ei olisi ollutkaan. Isosiskona ja nopeiden käänteitteni johdosta olen aina neuvomassa, paikoin jopa käskyttämässä, eihän sitä mitään luonteelleen mahda. Olen yrittänyt opettaa siskoni siihen, että isosiskot ovat aina oikeassa ja varsin usein uskon siihen sataprosenttisesti. Vastaavasti siskoni on usein se, joka toppuuttelee minua villien ideoiden kanssa ja palauttaa helläkätisesti maan kamaralle. Myönnetään, että se tulee satunnaisesti enemmän kuin tarpeeseen.

Tänään minun siskoni siis täytti 28 vuotta. Hänestä on tullut älykäs nuori nainen, tosin minulle hän on aina pieni, se tyyppi joka istui pinnatuolissa. En löydä sanoja siihen, kuinka kiitollinen olen siskostani, kiitos että olet olemassa. Loppuun vielä kuva siskostani, joka kuvaa enemmän kuin sata sanaa. Voi kuinka onnellinen ihminen onkaan, kun löytää alennuksesta (siskoni sanoin halvennuksesta) Star Wars tennarit...kokoa 33? Vastaus niin onnellinen, että ne on laitettava heti jalkaan ja seuraavat askeleet otetaan onnesta tanssahdellen ja hypellen <3