Vaatteiden ostokielto on ollut yllättävän helppoa. Matkan varrella ei ole ollut yhtään todellista läheltä piti tilannetta, mielitekoja sen sijaan on piisannut. En ole kiertänyt kiusauksia kaukaa, vaan luuhannut tovin jos toisenkin suosikkikaupoissani. Rakastan vaatteita, joten välillä niiden katselu ja hypistely piristävät mieltä. Toisaalta päätös olla ostamatta mitään on ollut paikoin myös voimaannuttava. Tiedän nyt, että pärjään ilmankin ja vähemmällä.
Ainoa kohta, missä hampaita on kiristelty ovat urheiluvaatteet. Hurahtaminen uuteen lajiin on osoittanut puutteita treenivermeiden saralla eli tiedän kyllä, mitä huhtikuun alussa tulee tapahtumaan. Olen myös selannut viimeisen viikon ajan erilaisia nettikauppoja ja miettinyt, mikä on se kokonaisuus jolla pärjään. Vanha minä olisi tilaamassa vähintään kolmet housut, kolme toppia, pari pitkähihaista ja ainakin yhden vetoketjullisen takin. Nyt ostoskorin loppusummalla on ihan eri merkitys kuin aiemmin eli ensi viikolla ei nähdä ostosövereitä...siis toivottavasti ei.
Kokeilun aikana olen havahtunut miettimään erityisesti pikkuostoksia. Ne ovat se isoin ja kavalin menoerä, joita kannattaa pitää silmällä. Sen sijaan isommat hankinnat pitää jaottaa eri kuukausille, ellei halua suistua Visakierteeseen ja se on omalta osaltani loppuun asti kuljettu tie. Ja niin ikävää, kuin se voikaan olla, pitää muistaa, että kaikkea ei saa kerralla. Myös raha-asioissa on priorisoitava, tehtävä kompromisseja ja podetaan luopumisen tuskaa, ihan kuin työpaikalla tai ihmissuhteissakin. Tästä esimerkkinä se, että joogasali on vain haave, juurin nyt kymppikortti (135 €) tuntuu liian suurelta investoinnilta. Onneksi jooga ei katoa minnekään ja sen aika tulee taas.
Viime viikkoina pieni pihiys on pesiytynyt ihoni alle ja huomaan sen läsnäolon eri paikoissa. Eräänä päivänä siirsin kauppareissua puolella tunnilla eteenpäin, etten joutunut syöttämään parkkimittariin kahta euroa...se tuntui hieman koomiselta itsestäkin, siis kahden euron säästö. Toisella kauppareissulla meinasi tippa nousta silmäkulmaan, kun vihannesvaaka kertoi kahden granaattiomenan maksavan 10 euroa. Ennen kuun vaihdetta jouduin kajoamaan säästötilille, että sain pari laskua maksettua ja tunsin epäonnistuneeni, niinpä rahanmenoa on tullut pohdittua aika reilusti. Maaliskuun budjetti ei siis ihan riittänyt, se ylittyi juurikin eteisprojektin ylitysten verran.
No mitenkäs sitten jatketaan? Sydäntä kylmää pelkkä ajatus siitä, että tiistaina menee maksuun golfin pelioikeus eli 675 euroa. Investointi on välttämätön, sillä rakastan golfia ylikaiken ja sillä lunastaa rajattoman pelimahdollisuuden Lahden Golfiin. Silti säästötili menettää suuren osan sisällöstään ja kyllähän se vain harmittaa, oikeastaan yllättävän paljon. Eikä yhtään lohduta, että summa ovat kasassa eli tänä vuonna rahat ovat valmiina ennen pelikauden alkua. Ei siis Visan vingutusta rakkaan harrastuksen rahoittamiseksi.
Vaikka haaveissa on jatkaa kodin sisustusprojekteja, aion pitää taukoa. Alustava laskelma makuuhuoneen makeoverista on sen verran kova, että asia on toistaiseksi loppuunkäsitelty. Tiedossa on myös muutamia pakollisia menoja oman terveyden ylläpitämiseksi mm. käynti suuhygienistillä ja ne tekevät ison loven huhtikuussa. Järjellä voi päätellä, että tällaisesta ei pidä missään nimessä säästää, mutta siitä huolimatta ei huvittaisi pistää rahoja moiseen. Eikös se olekin aika hassua ja typerää?
Olen oppinut aika hyväksi ruokakulujen säätelyssä eli sillä saralla voi röyhistellä rintaa. Myös pikkuhankintojen tekoon on tullut roppakaupalla kaupalla harkintaa eli selkeitä voittoja. Budjetoinnin opettelu vaatii vielä opettelua, sillä joka kuukausi ei voi kajota säästötiliin. Aion siis jatkaa talouden tarkkailua, sopivat keinot pitää vaan miettiä uusiksi. En tiedä jatkanko vaaleanpunaisen tilikirjan täyttämistä, joku sähköinen rahankäyttösovellus (saa vinkata sopivasta sellaisesta) puhelimessa voisi olla kätevämpi. Rahaa on saatava säästöön kuukausittain eli vanhoihin tapoihin ei voi missään nimessä lipsua.
Kokeilu ei ole tehnyt minusta talousneroa, mutta harppaus oikeaan suuntaan on otettu. Käteisen käyttämisestä on tullut luontevaa ja sillä tiellä aion jatkaakin. Kun palkkapäivänä nostaa tukun seteleitä on ruokamenoja ja muita pikkuhankintoja helppo seurata. Korttia käytän harkiten ja Visa vinkuu vain työmatkojen kuluja kuitatessa. Jatkossa jos minulla ei ole varaa johonkin asiaan, jätän sen yksinkertaisesti hankkimatta ja odotan palkkapäivää. Maailmassa ei voi olla niin hienoa paitaa, housuja tai kenkiä, joita ilman en pystyisi elämään.
Todennäköisesti palaan aiheeseen myös jatkossa blogissani. Eli uuden vuoden lupauksen täytyttyä matka jatkuu. Toivon, että näistä ajatuksista on hyötyä myös jollekin muulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti