Minä en olekaan viisaus

NLPn ansiosta olen tajunnut yhden asian, minä en olekaan oikeassa. Teini-iässä ihminen on mahtavimmillaan eli viisaampi kuin muut, maailman ovet ovat sepposen selällä ja realismi loistaa poissaolollaan. Pikkuhiljaa elämä kouluttaa, maailma ei olekaan enää mustavalkoinen vaan täynnä harmaan eri sävyjä. Kolmenkympin jälkeen sitä avaa silmiä entisestään ja tajuaa lopulta, että suurin viisaus ei asukaan minussa...kriisi.

Lapsuudessani erilaisuuden hyväksyminen oli rotuasia, erilaisen ihonvärin hyväksymistä. Vuonna 2015 se tai seksuaalisuuteen perustuva hyväksyminen tuntuvat aikamoisilta itsestäänselvyyksiltä. Aikuisena olen tajunnut, että erilaisuuden hyväksyminen on sittenkin sitä, että hyväksytään erilaiset tavat ajatella ja toimia. Etenkin työelämässä se voi aiheuttaa hampaiden kiristelyä, väärinkäsityksiä, yhteentörmäyksiä jne. Toki kolikon kääntöpuolella se on parhaimmillaan rikkautta ja mahdollisuuksia.

Karu totuus siitä, että minä en olekaan oikeassa iski tajuntaani. Minulle, jolla on mielipiteitä vaikka muille jakaa, se on vaikea hyväksyä. Olen yhtä varmasti väärässä kuin muutkin, maailma on täynnä vaillinaisia totuuksia ja asioita joihin ei ole yhtä oikeaa eikä väärää. On opittava, että toisen mielipide on yhtä oikeutettu kuin omakin, ansaitsee tulla kuulluksi ja hyväksytyksi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta mietipäs asioita joita kuulet vaikkapa päivän tai viikon aikana. Kuinka monta voit hyväksyä tuomitsematta?

Eräs tuttuni kertoi minulle, että osa lapsista on viisaita, koska ovat eläneet aiemminkin. Heissä on jo yhden tai useamman elämän tiedot valmiina eli niitä ei tarvitse enää oppia. Teki mieli ampua uskomus alas, koska jälleensyntyminen ei kuulu uskomuksiin. Mutta ennen kuin avasin suuni mietin, että mistä minä sen tiedän. Mikä oikeus minulla olisi tuomita erilainen uskomus? Totesin pääni sisällä, että sellainen oikeus puuttui ja olin hiljaa. Mutta arvatkaapa oliko vaikeata?