Torstai on (epä)toivoa täynnä

Puhuttuani ystäväni kanssa, pysähdyin eilen miettimään, kuinka vaikeita asioita elämässä tuleekaan vastaan. Hänelle oli käynyt ikäviä asioita ja sanattomana harmittelin tapahtuneita. Surut ja murheet tulevat harvoin kello kaulassa vaan yllättäen kulman takaa. Miksi osa läkähtyy niiden alle ja osa nousee jaloilleen entistä vahvempana? Auttaako positiivinen ajattelu, kun elämä lyö vasten kasvoja?  Kun tosi on kyseessä helpottaako, jos on poutasää? Kuinka silloin voi luottaa siihen, että asioilla on tapana järjestyä? Vai voiko?

Aamulla tuntui siltä, että torstai oli toivoa täynnä. Aurinko paistoi, kokkailin aamu- ja välipalat rauhassa, keksin pienen yllätyksen yhdelle ystävälleni, tiesin tapaavani mukavia ihmisiä ja paljon muuta. Olo oli energinen, olisin pystynyt siirtämään vaikka vuoria, ainakin pieniä sellaisia. Töissä iskin silmää postimiehille (ilman taka-ajatuksia), nauroin ääneen ja halasin kollegaani. Elämä oli suorastaan ihanaa <3

Päivän aikana vastaan tuli vaikeita asioita ja huoli ystävästä pyöri otsalohkossa. Kaikkiin työasioihin ei löytynyt vastausta, osa niistä lannisti ja söi energiatasoja. Kietouduin kysymyksiin, näin pelkkiä epäkohtia ja väsytin itseni. Yksittäiset asiatkin tuntuivat ylitsepääsemättömiltä, vaikka asioitahan ne vain ovat. Lähdin kotiin lyötynä, hartiat lytyssä ja häntä koipien välissä, vähän oli fiilikset muuttuneet sitten aamun...joskus käy näin.

Kotiin tultuani kävin edelleen kierroksilla, vaikka olin hukuttanut murheita käsilläseisontaharjoituksiin, leuanvetoihin ja dippeihim. Ihmettelin reaktioitani ja mietin, miten tilanteen voi korjata. Hengitin syvään, katselin ympärilleni, olin kotona...turvassa muulta maailmalta. Totesin itselleni, että kaikki on hyvin niin kotona kuin työpaikallakin. Vaikeatkin työasiat ovat vain asioita ja asiat ovat tunnetusti järjestelykysymyksiä. Järjestyshän löytyy usein kaaoksen jälkeen ja pian alkujärkytys on vain kaukainen muisto.

Aina ei voi olla positiivinen ja sekin on ihan ok, tunteita ei voi vain lakaista maton alle. Negatiivisetkin tunteet on hyväksyttävä, pilkottava palasiksi ja jättää omaan arvoonsa. Sitten on vain nostettava pää pystyyn ja jatkettava uusin silmin eteenpäin. En tiedä, mikä lohduttaa vaikealla hetkellä. En tiedä auttaako tieto siitä, että asioilla on tapana järjestyä. Enkä tiedä helpottaako aurinko. Mutta sen tiedän, että asenne ratkaisee aina ja epätoivoisenkin torstain voi kääntää takaisin positiivisen puolelle.

Heti, kun helpottaa voi käpertyä sohvan nurkkaan ja helliä itseään yhden naistenlehden verran...I rest my case.