Aikuisten jäähypenkki

Jotkut viikot ovat kieltämättä sellaisia, että ne jättää varsin mielellään taakseen eikä mieti niiden tapahtumia sen koommin. Lähdin eiliseen hyvällä fiiliksellä, mutta päivän mittaan känkkäränkkä sai minusta tiukan niskalenkkiotteen. Tuli siinä siis jurputettua kollegoille, että mä en saa mitään aikaiseksi (no en kai, kun piti keskittyä siihen jurputtamiseen), mulla on kevätmasennus ja pitäisi varmaan juoda itsensä mukavaksi. Mitään oikeaa syytä tällaiseen mielensäpahoittaja angstin ei ollut, taisi vain väsymys riuhtaista ja positiivisuus vaihtui lennosta pessimismiin.

Kotona jäin miettimään, miksi me aikuiset saamme olla huonolla tuulella. Kukaan ei tule sanomaan, että nyt kyllä lopetat tuon. Jos et ala kohta käyttäytymään joudut jäähypenkille. Nyt on niin naurettavaa tuo touhu, että menet viivana omaan huoneeseen ja tulet pois vasta, kun osaat pyytää muilta anteeksi. Tai saat lähteä kotiisi kiukuttelemaan jos meno ei muutu, kirjaat miinukset kulkukortille ja teet ne sitten ensi viikolla takaisin. Jokainen äiti ja isä osaavat nämä spiikit, ei liene parempia kasvatuskeinoja kuin uhkailu ja lahjonta.

Olin eräänä iltana uimassa ja alle kouluikäisen pikkutytön pelleily ammuttiin alas tyyliin, jos tuo ei lopu niin lähdetään kotiin. Jäin miettimään, että miksihän noin käy. Harva lapsi tekee moista ilkeyttään vaan osoittaa sillä kuinka paljon sisällä pauhaa energiaa, miten pienet asiat saavat riehaantumaan ja yksinkertaisesti se on elämästä nauttimista. No okei en ole minkään vapaan kasvatuksen puolella ja lapsettomana en jakele kasvatusvinkkejä, mutta mietin siinä hiljaa mielessäni, millaisia häiriköitä me aikuiset olemme työpaikoilla.

Omassa työssäni törmään valitettavan usein muutosvastarintaan, miks mun täytyy -mantraan ja lapselliseen kiukutteluun. Rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että sorrun siihen välillä itsekin. Keskiviikkona pelleiltiin koko yksikön voimin kuin viisivuotiaat, juurikin pilke silmässä vitsaillen ja se teki muuten hyvää. Tämä lasketaan siihen hyvään häiriökäyttäytymiseen, joka saa kaikki hyvälle tuulelle, mutta ei se nyt ihan hyväksyttävää tainnut olla. Miksi töissä ei saa sanoa suoraan, että menes nyt itseesi ja koita käyttäytyä? Jos tämä asia ei kiinnosta niin mene pois, avaa mol.fi ja mieti elämääsi uudestaan. 

Voisiko jäähypenkin ottaa käyttöön, jäädyttää oikeuden kahvitaukoon, poistaa pelioikeuden (sosiaalisen mediaan käyttökielto lienee vastaava) ja piilottaa kännykän loppupäiväksi? Yksi jos toinen meistä olisi välillä ansainnut pienen näpäytyksen ja muistutuksen siitä, miten julkisilla paikoilla tulee käyttäytyä. Jos itseä jurppii niin, millä oikeudella se pahoinvointi kaadetaan muiden niskaan ja myrkytetään koko työyhteisön ilmapiiri? Missä vaiheessa ne säännöt, joita lapsille asetetaan lakkaavat pätemästä? Milloin on niin aikuinen, ettei tarvitse välittää muiden tunteista? 

Kotiin tultuani vastassa odotti eteisessä keimaileva nelijalkainen. Yritäpäs siinä sitten olla mutrusuuna...ei muuten onnistu, onneksi. Paha olo oli poissa, väsymystä vain harteilla. Lisälääkityksenä naseva viikkosiivous, sillä järjestys ja tyyneys kulkevat käsikädessä. Jatkuvuuden takaamiseksi kiireetöntä sohvaelämää, asioiden mietiskelyä ja asettamista oikeille paikoilleen. Toivotaan, että känkkäränkkä pysyy pitkään loitolla ja ehkäpä määrään itseni seuraavalla kerralla jäähypenkille rauhoittumaan :)