Sisustusinspiraatiota ja Ikean lihapullia

Yksi painavista syistä siihen, miksi langettanut itseni vaatteiden shoppailukieltoon on se, että tarvitsen rahaa muualle. Sisustusinspiraatio on riivannut jo tovin ja suunnitelmia pienistä kodin uudistusprojekteista on pyörinyt mielessä. Vauhti vain kiihtyy näin keväällä, kun haluaisi laittaa kaiken uusiksi ja pää on ihan sekaisin. Siispä ensimmäisenä lomapäivänä piti päästä Ikeaan, koska se on penninvenyttäjän valinta. Vaikka sen suurempaa hankintatarvetta ei olisi Ikea on paikka, jossa on kiva pyörähtää aika ajoin. Voi katsella kauniita asioita, haaveilla, suunnitella, kerätä inspiraatiota ja tietenkin käydä syömässä the lihapullat! Tietyt jutut vaan toimii ja tämä on juuri sellainen, ruotsalainen eines rulettaa.

Ekaa kertaa elämässäni noudatin orjallisesti ostoslistaani ja maksoin pankkikortilla eli Visa voi lepuuttaa. Alkuperäinen budjettini ylittyi viidelläkymmenellä eurolla, joka tuotti tuskaa yllättävän paljon. Päädyin kuitenkin isoimmassa hankinnassani kalliimpaan vaihtoehtoon, joka lienee myös laadukkaampi ja kestää aikaa paremmin, kuin se alkuperäinen halpa vaihtoehto. Yhdestä asiasta olen erityisen ylpeä, nimittäin heräteostoksia nolla! Luulen, että alan hiljalleen oppia jotain suunnitelmallisuudesta ja taloudellisuudestakin.

Mitä sillä 408 eurolla sitten saikaan? Noh sillä tuli loihdittua välittömästi uusi ilme olohuoneeseen ja loput on maanantaina starttaavaa eteisen makeoveria varten. Kokonaislook tulee olemaan enemmän tai vähemmän mustavalkoinen eli fressimpi kuin nykyinen. Maltan tuskin odottaa, että näen eteisen valmiina. Mutta ensin rautakauppaan, maalia pintaan, huonekalujen kokoamista ja lisää pikkuhankintoja. Olen aina niin elementissäni, kun pääsen remonttireiskaksi.

Kaiken keskellä olen taas keräillyt nurkista vanhoja tavaroita myyntiin. Olen oppinut myös sen, että tasapaino ei säily, jos kotiin raahataan vain uutta eikä luovuta mistään. Vanhat eteisen kalusteet onkin jo myyty, odottelevat vain pääsyä uusiin koteihin. Huomenna käynnistän huivisirkuksen, sillä lipastoni kätki sisäänsä kunnon kokoelman ja vain harva on aktiivikäytössä, en siis majoita niitä uuteen kohteeseen. Samalla saan hieman tehtyä korjausliikettä budjettirikkomukseeni eli problem solved.

Oletko sinäkin kevään riivaama? Onko sisustusinspiraatio saanut niskalenkkiotteen? Suunnitteletko Ikean reissua vai himmailetko vielä? Itse en saa silmiäni irti uudesta matostani, kyllä kannatti. Välillä se jokin on jotain ihan pientä ja piristää mieltä pitkään. Mielestäni koti on se paikka, johon kannattaa panostaa, sillä se on turvapaikka, akkujen latausta varten ja ehkäpä maailman paras paikka, ainakin mulle. Watch out sisustusjutuilla tullaan jatkamaan :)

Kotoiluterveisin,

Virpi

Onnellisuuden kierteessä

Uuden vuoden onnellisuushaastettani on takana kaksi kuukautta. Se on tuonut elämääni paljon enemmän kuin olisin voinut toivoa ja huomaan jatkuvasti katsovani maailmaa hieman uudesta perspektiivistä. Illalla melkein hykertelin mielessä, kun mietin mitä viikko toi tullessaan, listataanpas muutama:

- viikko alkoi one2one-keskustelulla esimieheni kanssa ja työasiat tuntuvat omilta, hallittu kaaos jatkuu

- päätin lähteä syksyllä opiskelemaan NLP:tä, joka on eräänlainen valmennuskeino. Uskon sen antavan minulle paljon ihmisenä ja tuovan uusia työkaluja työhöni.

- saan syntymäpäiväni jälkijunassa ja pian mulla on upouudet painonnostokengät, kiitos äiti & iskä (myönnetään, että saatoin olla itse aika vahvassa roolissa asian suhteen, mutta tämä on asia, jonka todella tarvitsen) synttärirahaa piisaa vielä uusiin treenihousuihin...tiedetään shoppailukieltoa on ovelasti kierretty

- löysimme ystäväni kanssa superhalvat lennot New Yorkiin ja vielä suorat sellaiset...nyt vain odotellaan sekä kerätään matkabudjettia 8 kk. Odotan tätä reissua enemmän kuin ensimmäistä ja odotus on yksi parhaista puolista, syksylläkin on jotain upeaa tiedossa.

- pääsin töissä kokeilemaan uutta ja sain ideoita siitä, kuinka videoita voi hyödyntää valmennusten toteutuksessa

- postista tuli huikea kirja eli Sisäinen voima - 365 ajatusta parempaan arkeen

- ylitin itseni CrossFit:ssa ja uskaltauduin pomppaamaan boxilla, joka vaikutti aiemmin mission impossible tyyppiseltä asialta 

- yksi koulutusproggis taas onnistuneesti takana

- sain viimeinkin otettua mun uudet työpuhelimen käyttöön, eihän siinä mennyt kuin 2 viikkoa

- helmikuun budjetti pysyi raameissa ja olen hyvällä tiellä taloushankkeitteni kanssa (palaan tähän kunhan ehdin)

- pari mukavaa työlounasta, mulla on niin huipputyyppejä työkavereina

- ystäväni löysi meille hyvän kurssin netistä ja huhtikuussa päästään opettelemaan elämää (siis peukut pystyyn, että mahdukaan kurssille), kurssi on tuon hehkuttamani kirjan kirjoittaman Jenny Belitz-Henriksson vetämä

- mulla alkoi loma, jonka johdosta ostin itselleni kukkia

- eteisremontin alta myyn vanhoja huonekaluja pois 2/3:sta myyty

- saan vanhasta puhelimestani hyvät rahat (mahdollistaa makkarin makeoverin) kunhan joku ensin ostaisi sen ;)

Lue itsesi positiiviseksi - 365 ajatusta parempaan arkeen

Yksi tämän blogin parhaista puolista on se, että saan kuulla lukijoiltani heiltä ilahduttavista jutuista. Työkaverini vinkkasi viime viikolla Facebook-sivusta Sisäinen voima 365 ajatusta parempaan arkeen, jossa on joka päivä ihania tekstejä elämästä, positiivisesta ajattelusta ja asenteesta. Kävin heti tykkäämässä ja olen suositellut sivua blogini Facebook-sivuilla. Aika nopeasti tein päätöksen samannimisen kirjan tilaamiseen, jonka takana on monitoiminainen (toimittaja, bloggaaja ja liikunnanohjaaja) nimeltä Jenny Belitz-Henriksson. Olen vannonut itselleni, että vähennän kirjojen ostamista, mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja.

Uskon saaneeni äidinmaidossa rakkauden kirjoihin ja lukemiseen. Nyt, kun katselen maailmaa ruusunpunaisin lasein, yhdistän kaksi itselleni tärkeätä asiaa eli kirjat ja positiivisuuden. Luen nykyisin päivittäin jotain, mistä voin ammentaa hyvää mieltä, sillä haluan ruokkia asennettani. En halua, että se kuihtuisi pois silloinkaan, kun ympärillä myrskyää ja vastoinkäymiset piiskaavat. Täytyy myös todeta, että on kamalan vaikeaa mutristella, kun on tankannut iloa. Jos kaipaat samanlaista uskon vahvistusta annan vinkin, tilaa tää kirja. Se sopii myös ei-lukuihmisille, jotka voivat lukea sivun kerrallaan, siinä ei nokka kauaa tuhise.

Yksi salaisista haaveistani on se, että kirjoittaisin jonain päivänä kirjan. Tai oikeammin kirjoittaisin kirjaa tovin jos toisenkin ja eräänä päivänä se olisi mustaa ja valkoista kansien välissä. Hui, nyt se on sanottu ääneen! Kuka tietää, ehkäpä se on juuri yksi toiveistani, joka tulee toteutumaan. Jos siis kirjoittaisin kirjan haluaisin, että se olisi samanlainen kuin käsissäni oleva Sisäinen voima. Tarkoitan sitä, että haluaisin kirjani pursuavan hyvää energiaa, sisältävän viisaita sanoja ja pysäyttävän miettimään.

Kirjassa on erilaisia teemoja, kuten ihmissuhteet, ilo ja itsetuntemus. Jokaisesta on kirjoitettu lyhyitä ajatuksia ja kuten nimestä voi päätellä, niitä on yhteensä 365 eli yksi vuoden jokaiselle päivälle. Teksteissä on samanaikaisesti suurta viisautta ja toisaalta kaikki on maalaisjärjellä pääteltävissä. Kirjailija kehottaa lukijaansa miettimään miten asioihin voi suhtautua ja tarjoaa mahdollisuuden kasvaa ihmisenä. Teoksen voi ahmia kerralla tai lukea sen pikkuhiljaa nautiskellen. Sen voi myös avata umpimähkäisesti mistä kohdasta tahansa ja lukea otteen sieltä ja toisen tuolta.

Sisäinen voima on kirja, jota voi suositella lämpimästi heti ensikosketuksen jälkeen. Aion lukea sen kannesta kanteen ja palata siihen uudestaan ja uudestaan. Viikko sitten tehdyssä aarrekartassani yksi kantavista teemoistani oli muutos. Ehkäpä tämä kirja avaa silmiäni lisää ja saan selville minne intuitio yrittää minua johdattaa. On myös paljon mahdollista, että se ei mullista maailmaani, mutta siitä olen varma, että se saa hymyn kasvoilleni uudestaan ja uudestaan.

Ja kamera käy

Yksi syy miksi tykkään työstäni on se, että pääsen jatkuvasti kokeilemaan uutta, tekemään asioita eri tavalla kuin aiemmin ja heittäytymään. Se ei ole aina suinkaan helppoa ja vie välillä turhankin kovaa epämukavuusalueelle, mutta lopputulos palkitsee aina. Tänään oli juurikin sellainen päivä, kun pääsin oman elämäni tv-tähdeksi, tai no ei nyt ihan. Otamme töissä uusia valmennuskeinoja käyttöön ja yksi niistä on videointi. Monet asiat on helppo kertoa lyhyesti ja filmiä voi pyörittää lukemattomia kertoja ilman, että kouluttaja reissaa ympäri kyliä...mahdollisuudet ovat rajattomat!

Ennen kuvaussessiota katsoin läpi esiintymistaidon kursseilla tehdyt videot ja saamani palautteet valmentajilta. Niistä on helppo nähdä mitkä asiat tekevät omasta esiintymisestä luontevaa ja ammattimaista. Näiden oppien myötä kirjoitin paperille muutamat avainkohdat:

- Mieti mikä on tärkeätä?

- Mitä haluat saada kuulijoissa aikaiseksi?

- Listaa korkeintaan kolme tärkeää asiaa

Päälle lounas muutaman kollegan kanssa eli hyvää ruokaa ja seuraa. Oli kiva vaihtaa pitkästä aikaa kuulumiset ja ajatella hetki jotain ihan muuta, näen omia tiimikavereitani liian harvoin. Sitten hyvä energia oli päällä kuin talvitakki ja olin valmi uuteen koitokseen. En miettinyt lainkaan sitä, että videointi on uutta, epämukavaa ja vaikeata, suljin sen jotenkin pois mielestäni. Kovin tarkkoja spiikkejäkään ei ollut, mutta ajatus siitä mikä missäkin videossa on tärkeätä, oli takaraivossa odottamassa. Kertasin ne myös kuvaajan kanssa, joka on huippuammattilainen uusien oppimiskeinojen hyödyntämisessä.

Yksi video tehtiin yksikkömme esittelyä varten. Aiheena oli "Millainen on hyvä valmentaja?" ja kotimatkalla mietin toden teolla olenkohan mä sellainen. Moni luulee, että valmentaja tietää kaikesta kaiken ja on jonkinlainen tietosanakirja. Noh eihän se toki haittaa ja osa mun työkavereista on juuri sellaisia. Heidän rinnallaan Wikipedia jää eittämättä kakkoseksi. Tärkeintä on kuitenkin se, että antaa mahdollisimman hyvässä paketissa työkaluja, mutta jättää tilaa oivaltamiselle. Valmiiksi pureskeltu ei ole se paras lopputulos, eikä edes helpoin tie, vaikka niin voisi äkkiseltään luulla. Meidän valmentajien pitää toki tehdä kaikki sen eteen, jotta oppimisympäristö olisi mahdollisimman hyvä.

Hyvä valmentaja mittaa onnistumistaan sillä, kuinka hyvin kuulijat oppivat. Itse olen turhankin itsekriittinen ja paikoin ruoskin itseäni vähän liikaakin. Oppimiseen tarvitaan kaksi (kuten tangoonkin) ja vastapuolen pitää haluta oppia uutta, sekä tehdä asioita uusilla tavoilla. Epäonnistumista ei saa ikinä laittaa kuulijan syyksi, vaan kouluttajan on katsottava peiliin. Silloin on analysoitava oma tekeminen atomeiksi, analysoitava missä voi korjata toimintaansa ja mitä tekee seuraavalla kerralla toisin. Me valmentajat haluamme sytyttää lamppuja vastapuolella ja samme siitä virtaa, kun näemme ahaa-elämysten valtaavan luokkahuoneen. 

Itse haluan olla parempi kuin hyvä, kilpailen itseni kanssa jatkuvasti. Siksi analysoin, harjoittelen, pyydän palautetta ja kokeilen uusia juttuja. Nyt pitää treenata uusia oppimiskeinoja ja miettiä kuinka niitä voi hyödyntää parhailla mahdollisilla tavoilla. Tiedän olevani tänään parempi kuin vuosi sitten ja tahdon olla ensi vuonna parempi kuin nyt. Onneksi kehittyminen on mahdollista, koska tukenani on mahtava esimies (sanat eivät riitä), huippuhyvät kollegat ja mahdollisuus kouluttautua lisää.  Valmentajakaan ei voi levätä ikuisesti laakereillaan, vaan tämän pitää panostaa osaamiseensa jatkuvasti.

Oletko sinä tehnyt töitä hyvän valmentajan kanssa? Millainen hyvä valmentaja sinun mielestäsi on? Ja oletko miettinyt millainen hyvä valmennettava on? Tässäkin pätee se mitä ja miten. Kummallekaan osapuolella tärkeintä ei ole se, mitä sanoo vaan miten sen sanoo. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Aamujen ihanuus

Monethan meistä ovat selvästi joko aamu- tai iltaihmisiä. Itse en ole oikein kumpaakaan, aamuisin nukuttaisi ja illalla on kiva kömpiä ajoissa peiton alle. Itselleni on aina ollut tärkeätä katsoa, että unta tulisi riittävästi, sillä se on jaksamisen ja hyvinvoinnin perusta. Minulle riittävä uni on kahdeksan tuntia ja näin pimeään aikaan huitelen välillä jopa kymmenen tunnin sikeitä. Viime aikoina kello on herättänyt kukon laulun aikaan, osittain töiden ja osittain uuden harrastukseni johdosta.

Syy miksi herään viideltä on se, että olen tolkuttoman hidas aamuisin. Rakastan myös hiljaisia aamuhetkiä, jolloin voi tankata päähänsä hyvää energiaa, miettiä päivän kuviot valmiiksi ja voi hyvällä omatunnolla nuokkua kahvikupin kanssa. Olen joskus yrittänyt nopeuttaa toimiani, mutta todennut sen täysin sopimattomaksi...not for me. Kärsin mielummin tuskaisen herätyksen kuin luovun päivän tärkeimmästä hetkestä.

Viime aikoina olen kokeillut jotain ihan muuta, pakon sanelemana tietenkin, kuka sitä nyt ennakkoluuloistaan suosiolla luopuisi. Olen uskotellut itselleni aina, etten pysty treenaamaan aamuisin. Pelkkä ajatus on tuntunut epäinhimmilliseltä ja vain kevyet aamulenkit olen satunnaisesti hyväksynyt. Myönnetään olen katsonut aamuvirkkuja liikkujia kieroon ja manaillut mielessäni. Nyt kun rakastuin uuteen lajiin, maksoin hävyttömän kalliin (tosin joka euron arvoisen) kurssin, johon kuului kolmen viikon treenit, oli pakko kääntää takkia. Toinen vaihtoehto olisi ollut vähäinen treenimäärä per viikko ja sehän ei käynyt lainkaan. Jos illalla ei pysty töiden/muiden menojen takia kuntoilemaan on se tehtävä aamulla, vaikkakin kello 7 treenit puistattivat pelkästään ajatuksen tasolla.

Mutta arvatkaapas mitä? Aamutreeni on mitä paras keino aloittaa päivä, siitä saa myös energiaa koko aamuksi. Nuokun siis tapani mukaisesti kahvikuppini ääressä, huitaisen samalla aamupalasmoothien ja kipaisen sitten CrossFit salille seiskaksi. Olen jaksanut painaa heti aamusta ja olen kahdeksan maissa kotona. Jos pidän samalla etäpäivän olen jo puoli yhdeksän maissa työn touhussa, koska kotitoimistolla on aina casual-friday potenssiin kymmenen ja aamupalan osa kaksi voi nauttia läppärin ääressä.

Tänään huomasin, että olen oppinut rakastamaan mun early bird hetkiä. Herääminen on helppoa, kun tekee sitä mistä tykkää ja smoothiet ovat ihanan raikkaita sekä helppoja syötäviä (oikeesti juotavia). Olen suunnitellut ensi viikon lomalle aamutreenejä, koska sitten loppupäivä on aikaa puuhailla kaikkea muuta ja uskokaa pois suunnitelmia piisaa. Ja mikä parasta lomalla voi napata päiväunet vaikkapa joka päivä. Suunnitelmia pitää toki muuttaa, jos päätänkin hillua iltavirkkuna.

Kannattaisiko siis joskus tuulettaa omia tapoja? Voisitko sinäkin kokeilla jotain uutta? Oliko aika muuttaa omia uskomuksia? Koska voihan se olla, että maailmassa on joku asia, jonka suhteen oletkin väärässä ;)

Nykyisin aamuihminen,

Virpi

PS: Olen onnistuneesti tartuttanut granola-innostusta lähipiiriin ja se on muuten ihanan herkullista smoothien joukossa

Kunniatehtävä nimeltä kummi

Lähes seitsemän vuotta sitten maailmaan syntyi pieni mies, joka muutti maailmani. Varsin pian minua pyydettiin nimittäin mitä suurimpaan kunniatehtävään eli kummiksi. Eilen tämä samainen tapaus juhli hieman etuajassa syntymäpäiviään eli taas on puhallettu kynttilöitä. Itse juhlakalu oli sen verran vauhdikkaalla tuulella, meinasi mm. lähteä hampaatkin irti, ettei tällä kertaa ehditty juuri kuulumisia vaihdella. Normaalisti mun kainaloon käpertyy aina jossain kohtaa suloisesti hymyilevä tyyppi, aika hienoa. Siitä voi päätellä, että varmaan on jotenkin onnistunut näissä kummihommissa, yritystä on ollut.

Minulle kummius on tehtävä, johon suhtaudun vakavasti. Pyrin olemaan molempien kummilasteni arjessa mukana ja siitäkin syystä näemme suhteellisen usein. Asiaa toki auttaa se, että asutaan samassa kaupungissa, niin välillä vierailulle voi lähteä täysin ex tempore. En halua olla kummi, joka käy kääntymässä synttäreillä ja jouluna, mutta loistaa muulloin poissaolollaan. Sen sijaan mietin lahjoja pitkään ja hartaasti, pyrin pärjäämään mahdollisimman pitkään ilman lisävihjeitä. Itsellä palaisi pinna turhan krääsän kanssa, etenkin kovaäänisten sellaisten kanssa, joten pyrin ostamaan aina jotain järkevää. Olen siis se tylsä tyyppi, joka hankkii niitä pehmeitä paketteja.

Kummius ei saisi kuitenkaan olla hartioita painava taakka eikä yksipuolinen riippakivi. Lasten vanhempien on vastavuoroisesti pidettävä kummiin yhteyksiä ja tarjottava mahdollisuus läsnäoloon. Vaatimukset eivät saa myöskään nousta pilviin eikä odotukset olla kohtuuttomia. Valitettavan usein kuulee tarinoita, että lahjalista tulee annettuna ja kummi on jonkinlainen rahastuskeino. Kuten aina, homma vaatii molempien osapuolien sitoutumista, jotta lopputulos voi palkita. Onneksi molempien kummilapsieni kanssa yhteistyö ja luottamus pelaa 110 prosenttisesti.

Muistan hämärästi, kuinka kastetilaisuudessa pappi painotti miten kummien tulee olla tukipilarina vanhemmille. Tehtävä ei ole siis pelkästään se lapsen kristillinen kasvatus, se on muuten tainnut itseltä unohtuakin. Yritän olla luotettava aikuinen, vaikkakin kummipoikani onkin kyseenalaistanut mun aikuisuuteni. Siitä huolimatta (tai mahdollisesti juuri siitä syystä) olen ollut aina tervetullut lisä kahvipöytään. Toivon, että ainutlaatuinen suhteemme säilyy aikuisuuteen asti ja vähän tässä sydäntä kivistää, että milloin kummin syli ei enää kelpaakaan. On se vaan hurjaa, että syksyllä koulutielle siirtyy tämän kummin kulta. Minnehän ne vuodet ovat kadonneet? Onneksi kummityttöni täyttää vasta kolme niin pieniä muruja löytyy hemmoteltaviksi vielä tovi jos toinenkin <3

-Virpi

Sunnuntain AA eli avokadopasta ja arvontalaulu

Kupillinen onnea -blogin historian ensimmäinen arvonta on suoritettu. Virallisena valvojana toimi kissani Hamppu, joka tuijotteli vakavana sohvan selkänojalla. Kirjoitin jokaisen osallistuneen nimen paperille ja rytättäsin ne pieniksi palloiksi. Sekoitin pakkaa huolella ja ensimmäinen voittaja oli Anna-Maija, joka sattuu olemaan siskoni. Tuli sellainen olo, että kääk ei kai kukaan epäile vilppiä, ois ehkä pitänyt kilauttaa naapuri onnettareksi. Olin onneksi hommannut varastoon ylimääräisen Huolisyöpön, joten hetkeäkään miettimättä nostin vielä toisen arvan eli kakkospalkinto matkaa kollegalleni Annelle Orimattilaan. Onnea molemmille voittajille <3 huolet on nyt pois päiväjärjestyksestä!

Vaikka arvontaan osallistui vähänlaisesti porukkaa niin olihan se kiva kokemus, ainakin mulle. Niin mukava, että voin vannoa, ettei se jää suinkaan ainoaksi. Kunhan keksin jotain edullista ja teemoihin sopivaa pistän uuden kisan kehiin sekä ilmoittelen siitä erikseen. Tiedä miten suosituiksi Kupillinen onnea -arvonnat vielä muodostuvatkaan :)

Koska olen menettänyt sydämeni, tai ainakin puolet siitä, CrossFit:lle käynnistyi tämäkin päivä treeneillä. Mullahan on plakkarissa kuuden treenin viikko (tarkemman tarinat tuolla -> liikuntatunnilla.blogspot.com). Vuorossa oli kaveriwod (wod=work of the day), jonne sain seurakseni aina yhtä ihanan ystäväni Tainan. Kivastihan siinä saatiin hikeä ja lämpöä pintaan, kun aikaa vastaan kyykättiin, tehtiin burpeita ja väännettiin vatsoja. Välillä on myös kiva liikkua porukalla eikä keskittyä aina yksilösuorittamiseen. Ideana oli nimittäin se, että liikkeet piti tehdä yhtäaikaisesti ja me oltiin huippuhyvä tiimi, hyvä me :)

Kun kalorit oli kulutettu katoin pöydän koreaksi tarjoilemalla avokadopastaa eli päivän toinen A-osio. Kyllä se vaan niin on, että hyvä ruoka on vielä parempaa hyvässä seurassa. Analysoitiin siinä porukalla mun uunituore aarrekartta, mietittiin sen mahdollisuuksia ja hoidettiin päivän polttavimmat alta pois. Jos resepti jää kaivelemaan, etkä ole kokeillut tätä legendaksi noussutta ruokaan niin Googleen avokadopasta, kauppaan ja kokkaamaan. Niin ja kyllä, se on oikeasti herkullista ja valmistuu kädenkäänteessä.

Mun viikko oli huikea, sillä ehdin tapaamaan monia ystäviäni. Töissä on hallittu kaaos ja putsailen vaivihkaa pöytää, sillä viikon päästä jään ansaitulle hiihtolomalle. En koe olevani varsinaisesti loman tarpeessa, mutta jaksamisen ylläpitämiseksi on hyvä ripotella lomapäiviä säännöllisesti. Viikolle on monta pientä ideaa, mutta mitään lukkoon lyötyä ei ole. Toivottavasti sinunkin viikko oli hyvä ja voit toivottaa nurkan takana odottelevan viikon numero yhdeksän iloisesti tervetulleeksi. Jos unelmapäivä ei tällä erää mahtunut kalenteriisi, niin katso sille ensi viikolla sopiva kolo. Ja mieti mitä asioita siihen tulee kuulua, jotta voit illalla todeta tavoitteen saavutetuksi.

-Virpi

Onni on kolmen ruokalajin illallinen

On mitä ilmeisemmin tullut ilmi, että hyvä ruoka ja ystävät ovat asioita, joita arvostan tai oikeammin rakastan. Aika usein tulee katettua pöytä itselle tärkeille, viimeksi eilen, mutta saan myös kutsuja vieraisiin pöytiin.  Viikolla pääsin kummityttöni kanssa nakkikastikkeen ääreen ja tänään pöytä suorastaan notkui herkkuja. Voi vain todeta, että onni on ystävä joka kokkaa sulle kolmen ruokalajin illallisen ilman sen suurempia syitä <3

Ruokahalua houkuteltiin esiin linssikeitolla, jossa oli sopivasti potkua sekä chilin ja inkiväärin toimiva liitto. Pääruuaksi tarjoiltiin parmankinkkupizzaa rucolan kera...mmm. Hetki piti zillailla sohvalla, että jaksoi siirtyä jälkiruoan pariin. Sitten pääsin maistamaan ekaa kertaa elämässäni raakakakkua, joka maistui ihanan suklaiselta, nam! Koko komeuden kruunasi se, että pääsi ajan kanssa vaihtamaan kuulumiset.

Pelkästään tämän takia annan päivälleni arvosanaksi kymppi plus. Tänäänkin taisi olla unelmapäivä eli niin ne vaan tuppaa lisääntyä, kun keskittyy oikeisiin asioihin.

Fiiliksiä ja aarrekarttoja

Välillä on hyvä miettiä, millaisia karttamerkkejä elämältään kaipaa. Mulla on ollut pari ilmansuuntaa hukassa, joten asialle piti tehdä jotain. Kuin tilauksesta sain kutsun aarrekarttailtaan, joten ei muuta kuin koordinaatteja määrittelemään. Tässä hommassa on luotettava sisäiseen kompassiin eikä tuijotettava liiaksi näkyvissä oleviin elementteihin.

Jotta pääsimme sopivaan moodiin, aloitimme fiiliskartoilla. Aikaa oli kymmenen minuuttia ja sinä aikana piti löydettää kymmenen kuvaa, jotka puhuttelevat. Tehtävä tuntui yllättävän haasteelliselta, eikä siinä ollut aikaa leikata kulmia suoriksi tai hioa yksityiskohtia...damn. Lopputulosta piti kuvailla kolmella adjektiivilla, jotka tulivat kuin itsestään: värikäs, hyvinvoiva ja kaunis. Kummasti siellä vilahtelevat tutut teemat eli liikunta, hyvä ruoka ja New York.

Kun alkuun oli päästy jatkettiin sen tärkeämmän eli aarrekartan parissa. Niitä rakenneltiinkin sitten ajan kanssa ja hartaudella. Meillä oli iso pino lehtiä, joista kukin etsi itselle sopivia kuvia, joiden haluaisi näyttelevän roolia tulevassa vuodessaan. Mulla oli heti selkeä visio, jota noudatin ja sopiva kuvitus löytyi kuin itsestään. Tällä kertaa kuvia pystyi sommittelemaan kaikessa rauhassa, mikä oli hyvä, sillä mulle on enemmän kuin tärkeätä saada silmää miellyttävä kokonaisuus.

Aarrekartta on niin henkilökohtainen, että sitä en halua julkisesti esitellä. Muutaman teeman voin kyllä kertoa: liikunta (lähinnä CrossFit, johon hurahtamisestani voi lukea mun toisesta blogista eli liikuntatunnilla.blogspot.com), hyvinvointi, hyvä ruoka ja hieman yllättäen muutos. Jostain syystä löysin monta muutokseen innostavaa kohtaa, jotka liittyvät lähinnä positiivisuushankkeeseeni ja siihen, kuinka voin kasvaa ihmisenä. En siis haaveile muutosta, työpaikan vaihdosta tai vastaavaa. Tuntuu siltä, että pari asiaa loksahti paikoilleen...nyt on vain toimittava ja pistettävä pökköä pesään!

Jos ajatus alkaa kutkuttaa niin kasaa pieni porukka, koska ystävien kanssa urakka on tuplasti mukavampi kuin yksin. Sitten tarvitaan isot kartongit, saksia, liimaa ja paljon lehtiä. Kannattaa tehdä ympäristöstä turvallinen eli nappaa mukaan vain ne, joihin pystyt luottamaan. Operaatioon osallistuvia sitoo myös vaitiolovelvollisuus eli samanaikaisesti käytyjä keskusteluita ei sitten levitellä. Ota myös omia kuvia mukaan, sillä unelmaminäsi tarvitsee kasvosi. Ja muista, et voi toivoa muille mitään eli kartta on vain sinua itseäsi varten.

Moni pitää aarrekarttoja hörhöilynä, kyllähän me naureskeltiin tälle hieman itsekin ja työnimenä oli hörhöilta. Mutta se oli yllättävän hauskaa ja mukaansa tempaavaa. Totuuden nimissä maailma on myös täynnä tarinoita toteutuneista aarrekarttahaaveista, joten peukut pystyyn! Oma lopputulos pistää totisesti miettimään omia valintoja, sillä eihän ne asiat pelkkiä kuvia liimaamalla tule todeksi. Luulen, että mun on tehtävä parit moovssit melkein välittömästi, mahdollisesti heti huomenna :)

Tykkää itsellesi Huolisyöppö

Pieni blogini on saanut reilun 1,5 kuukauden taipaleellaan yli 2000 klikkausta, nöyrä kiitos jokaiselle vierailijalle. Sen kunniaksi päätin pistää aamulla tykkää ja jaa skaban kehiin. Sopiva palkinto löytyi työpäivän jälkeen ja tittididii nyt on mahdollisuus voittaa ikioma Huolisyöppö! Käy siis tykkäämässä Facebookissa olevaa tilapäivitystä, jaa se ja jätä puukkarit kommenttikenttään tyyliin t&j. Mars mars sosiaaliseen mediaan -> facebook.com/kupillinenonnea. 

Omasta Huolisyöpöstä on tullut minulle rakas, sen hämmentynyt ilme saa aina hyvälle tuulelle. Tämä palkinnoksi hankkimani yksilö on aivan yhtä ihana, pirullisine sarvineen. Toivonkin, että se saa hyvän kodin, jossa se poistaa kaiken maailman huolia. Itse en ole vieläkään kirjoittanut yhtäkään paperille, koska monet harmit ovat kirjoitettuna aika mitättömiä. Säästelen siten syöppöni voimia, jotta se jaksaa tiukan paikan tullessa sulatella ruokansa.

Juuri nyt on sen verran hyvä boogie ja energiaa kuin pienessä kylässä, että ihan pienistä ei vaan jaksa murjottaa. Tänään nappasin itsestäni kuvan peltipoliisilla ja totesin vain, että "jaa, tulipahan koettua". Vikahan taisi olla siinä allekirjoittaneen kaasujalassa, joten tilanne ei muutu mouhoamalla, oppirahat on välistä maksettava. Olen saanut viime viikkoina hurjasti virtaa uudesta CrossFit-harrastuksestani. En muista milloin viimeksi olisin jaksanut painaa näin antaumuksella. 

Elämässähän pitäisi aina muistaa balanssi, johon kuuluu tarpeeksi lepoa, hyvää ruokaa, ystäviä/läheisiä, liikuntaa ja töitä (+ Huolisyöppö). Yksikään elementti ei saa viedä liikaa energiaa, vaan on löydettävä toimivat mittasuhteet, jotta akut saa ladattua. Kuulostaa niin helpolta, mutta aikamoista tasapainoiluahan se tuntuu useasti olevan. Eiköhän niitä nuorallatanssijan taitoja vielä tarvita ja saattaahan niitä känkkäränkkäpäiviäkin tulla, vaikka tällä hetkellä voikin vain vihellellä.

Eii sen isompia mietteitä torstai-illalle, mutta hei tykkää ja jaa, tiedä vaikka Huolisyöppö muuttaisi juuri sinun luoksesi. Sehän voi vaikka muuttaa elämäsi ;)

-Virpi

Unelmapäivä

Mentaalivalmennukseni on edennyt siihen pisteeseen, että oli aika elää unelmien päivä. Totuuden nimissä en ole miettinyt viikon tehtävää kovin syvällisesti, sanaakaan ei ole kirjoitettu ylös, ainoastaan hiukan takaraivossa mutusteltu. Mutta ajatus täydellisen päivän viettämisestä tuntui kyllä kivalta, joten virittäydyin siihen heti kello viisi, kun kello herätti.

Syy miksi halusin elää unelmaani juuri tänään oli se, että kokeilin jotain ihan muuta. Suuntasin ekaa kertaa elämässäni kunnon aamutreeneihin, mitään kevyitä kävelyitä ei siis lasketa. Jännitti miten jaksan ja miltä kropassa tuntuu, mutta lopputulos oli kymppi plus. Unelmapäivä alkoi senkin puolesta hyvin, että kahvinkeitin oli ladattu ja aamupala odotti jääkaapissa.

Mun unelmapäivänä pitää syödä hyvin, duunihommat hoituu ilman suurempia murheita, ehtii liikkua ja näkee ystäviä. Piti vain pitää unelmasta kiinni ja hoitaa jokainen osa-alue kerrallaan. Tässä vaiheessa voin todeta, että eihän se nyt kovin mahdotonta ollut ja jokainen kohta tuli täytettyä. Minkäköhän takia emme osaa elää unelmamme mukaisesti joka päivä? Pitäisiköhän sitäkin alkaa opettelemaan?

Mieti millainen sinun unelmapäivä olisi? Mitä haluaisit tehdä ja mikä olisi ehdotonta? Voisiko se olla jo huomenna ja pitäisiköhän kokeilla? Muista, että kaikkea kannattaa kokeilla, koska kerranhan täällä vaan sitkutellaan :)

Aamupala nro 2

Purkillinen rakkautta

Sain ystävänpäivälahjaksi ihanan purkin täynnä rakkautta. Tai no oikeasti se on kotitekoista mysliä, mutta samalla se on ystävänrakkautta. Välillä itse tehty on kultaakin kalliimpaa ja tässä tapauksessa hurjan herkullista. Myönnettäköön, että aamulla väsytti ja oli massiivisia käynnistysongelmia. Kroppaa kolotti sunnuntain treenit ja nukuttikin hurjasti, mutta sitten hoksasin mun lahjan ja siitä se kääntyi uuteen nousuun!

Ripottelin mysliä pirtelöni joukkoon ja se oli kiintymystä ensipuraisulla. Oli pakko surauttaa iso kannu smoothieta myös välipalaksi, jotta sain oivan syyn jatkaa herkuttelua. Sekoituksessa on mm kaurahiutaleita, auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä, pähkinöitä, manteleita ja kuivattuja karpaloita. Se on makeutettu hunajalla eli ei lisättyä sokeria ja paistettu uunissa öljyn kera. Sen verran pahasti addiktoiduin, että lienee parasta hankkia tarvikkeet ja kokkailla omat aamupalamyslit. Mulla on myös lista niistä, joita aion ilahduttaa, koska ystävänpäivää pitäisi viettää jokaikinen päivä.

Piristäisikö sinunkin aamupalapöytää moinen purkki? Vai löytyykö lähipiiristä niitä, joille voisi kertoa vaikkapa mysliä voimin, että "hei, olet tärkeä sa mun maailmaa"? Ei sen tarvitse olla sen vaikeampaa :)

-Virpi

PS: Päivästäkin tuli lopulta loistava eikä viikko olisi voinut juuri paremmin alkaa

Oikean reseptin voit halutessasi napata tuolta -> http://www.k-ruoka.fi/reseptit/granola-eli-repea-mysli/

Herkkuhetkiä ja päiväunia sunnuntain kunniaksi

Tiedättekö ne päivät, kun ehtii oikeastaan tekemään kaikkea ja samanaikaisesti pysähtymään täydellisesti? Tänään oli juuri sellainen päivä, kerrassaan täydellistä ja just niin sopivaa sunnuntaimeninkiä. Käynnistin rumban suuntaamalla uuden rakkauteni eli CrossFitin ihmeelliseen maailmaan. Tunnin treenin jälkeen oli hyvä fiilis, pikkusisko kyytiin ja landelle mars.

Onni on leipomisesta innostunut sisko, joten pöytä koreaksi ja napa täyteen. Sunnuntaimenuun kuului makaronilaatikkoa (löytö porukoitten jääkaapista), katkarapukakkua ja laskiaispullia. Tänään oli ravintolapäivä, mutta tähän kattaukseen ei ulkopuolisia kutsuttu. Urakoinnin päätteeksi maha oli pullollaan ja kropan valtasi raukean kiireetön tunne, joten simahdin totaalisesti sohvalle pariksi tunniksi. Mikähän siinä lapsuudenkodissa on, kun siellä nukkuu aina niin hyvin? Sitten kotimatkalle, kauppaan, viikkosiivous kehiin ja pyykkikone laulamaan. Päivä olisi kokkausoperaatiota vaille valmis, mutta kerään hetkisen motivaatiota.

Millaisista päivistä sinä tykkäät? Suositko ennemmin lepoa vai buukkaatko kalenterin aamusta iltaan ohjelmaa? Tykkäätkö olla kotinurkissa vai oletko kyläluuta? Vievätkö harrastukset vapaa-ajasta valtaosan vai meneekö aika velvollisuuksien hoitoon? Niin tai näin tärkeintä on käyttää aika siten, että se on juuri sulle paras juttu.

Kiitollisuusmantra

Olen parin vuoden ajan hokenut säännöllisen epäsäännöllisesti kiitollisuusmantraa. Ideana on se, että listaa mielessään asioita, joista on kiitollinen. Olen pöllinyt idean Rhonda Byrneltä, joka on noussut aikamoiseen menestykseen salaisuutensa kanssa. Byrne kehottaa heräämään jokaiseen päivään juurikin tällä keinolla eli aloita listaus, kun olet vielä sängyssä. Jatka sitä noustessasi ylös ja palauta mieleesi uusi asia jokaisella askeleella. Keittiöön päästyäsi olet tankannut itseesi huomattavan määrän positiivista energiaa ja pedannut päivälle hyvän alun.

Otteita kiitollisuusmantrastani tänään:

Minulla on ihania ystäviä

Oma koti - maailman paras paikka

Hamppu-kissa, vaikka ensimmäinen "tuu antamaan mulle ruokaa herätys" olikin ennen aamuviittä :)

Sunnuntai <3

Kiireetön aamu

Ulkona paistaa aurinko

Kupillinen kahvia tai oikeastaan kaksi jättimäistä sellaista

Herkullinen aamupala

Budjetti pitää ja raha-asiat balanssissa (puolenkuun check tehty)

CrossFit-treeniä pukkaa

Näen tänään pikkusiskoni ja isäni, perhe on paras!

Kevät on tulossa 

Onni on leipova pikkusisko -> tiedossa herkuttelua päivällä

Olen aikuinen (erehdyin ostamaan teinilehden ja oma ikä alkoi tuntua vielä paremmalta kuin aiemmin)

Välillä on hyvä huomata itsekin, mistä asioista on kiitollinen. Aika harvat niistä ovat materialistisia, no koti nyt taitaa olla tavallaan sellainen ja kallein investointini ikinä. Tärkeintä ovat kuitenkin ihmiset ja eläimet ympärillämme. Miltä sinun listasi näyttää? Herättääkö se ajatuksia? Onko kaikki itsestäänselvää vai pitäisikö jotain osa-aluetta työstää eteenpäin? Vaikka haaveilu on ihanaa ja kannustan siihen on myös hyvä pysähtyä tähän hetkeen ja sanoa elämälle kiitos. Kiitos siitä, että saan olla tässä ja nyt <3

-Virpi

Kannattaako positiivinen ajattelu?

Uuden vuoden lupauksien solmimisesta on kulunut 1,5 kuukautta. Yksi niistä oli positiivisen ajattelun lisääminen omassa elämässäni ja tämä blogi on yksi keino sen ylläpitämisessä, ikäänkuin kaiken ruumiillistuma. Haaveeni on myös se, että hyvää fiilistä saisi jaettua muillekin ja lukijapautteen perusteella (moni on nykäistyä hihasta) olen siinä osittain onnistunutkin. Toivottavasti onnistun siinä jatkossakin.

Itselleni positiivisuuteen panostaminen on ollut hienoakin hienompi asia. Näinkin lyhyessä ajassa olen huomannut isoja muutoksia itsessäni. Pyrin ensinnäkin hymyilemään joka päivä, sehän myös paras ja halvin keino näyttää hyvältä. Ei kai kukaan voi näyttää kovin hehkeältä mutrusuuna, eihän? Lisätwistiä saa levittämällä kerroksen huulipunaa ja se myös lisää omaa energiatasoa...saa käyttää. Ja iän myötä toivon kasvoilleni kohoavan naururyppyjä, jotka kertovat tarinaansa siitä, että kivaa on ollut. 

Eniten on muuttunut ajatustapani, jonka huomaa etenkin vastoinkäymisissä. Aiemmin ensimmäinen kommentti oli aina se voihan vee, joka on muuten aika karmiva lausepari naisen suusta sanottuna. Nyt tulee lähinnä hymähdettyä tilanteelle ja yrittää välittömästi miettiä, mitäs sitten, kuinka tämä ratkaistaan. Tällä viikolla unohdin auton avaimet Helsinkiin ja kotiavain oli tietenkin lukittujen ovien takana, ei välttämättä maailman paras kotiinpaluu. No tokihan se harmitti, enkä nyt todellakaan ollut parhaimmillani, mutta eipä lipsahtanut kirosanojakaan. Onneksi taksilla pääsi kotipihaan ja vara-avain sijaitsi naapurissa. Lopulta autollekin löytyi kakkosavain pikkusiskolta ja ongelma oli lopullisesti pois päiväjärjestyksestä. Kiitos vielä kaikille mukanaeläneille :)

Näitä ei niin kivoja asioita on kuitenkin vähemmän kuin hyviä hetkiä (luojan kiitos) ja positiivisuus kantaa silloinkin. Kummasti kaikki asiat rullaavat mukavasti eteenpäin. Tuntuu, että saan voimia pienistäkin jutuista eikä mikään tunnu liian vaikealta tai ylitsepääsemättömältä. On helpompi huomata kauniita arjen pisaroita kuin ennen ja osaan olla kiitollinen nykyhetkestä. Töissä on mukava hallinnan tunne, vaikka kalenteri onkin tupaten täynnä eikä turhia luppoaikoja löydy. Ja vaikka työ on tärkeä asia, se ei hallitse minua vaan toisinpäin. Asiat eivät ole olleet aina yhtä hyvin, joten osaan nauttia nykyhetkestä. Pyrin myös tekemään kaikkeni, että tilanne jatkuu samanlaisena.

Miksi kaikki tuntuvat uskovan Murphyn lakiin, kun hyväkin toimii näin hyvin? Miksi on helpompaa myrkyttää omia ajatuksia kuin ruokkia niitä positiivisuudella? Kuinka usein jätämme ne pienet asiat huomaamatta ja harmittelemme, kun lottovoittoa ei tullutkaan? Miksi syyllisiä löydetään mielummin ympäriltä kuin katsotaan peiliin? Olisiko tänään aika ottaa vastuu omasta onnesta ja hyvistä sattumuksista omiin käsiin? Ja kyllä asenteella on merkitystä, valitse siis oikein, kukaan muu ei voi tehdä päätöstä puolestasi.

Loppuun voin vain todeta, että kyllä, positiivinen ajattelu kannattaa. Siihen pätee samat säännöt kuin kaikkeen muuhunkin, harjoittelu tekee mestariksi. Ota siis uusi suunta eteenpäin ja herää huomenna parempaan maailmaan, tästä tulee nimittäin huikea vuosi. Elämä on tässä ja nyt, kannattaa siis ottaa kaikki hyvä irti <3

-Virpi

PS: Hyvää ystävänpäivää ja muista rakastaa kaikkea, koska tietyt tunteet eivät kulu loppuun tuhlaamalla! 

Onni on laskiaispulla

Joskus maailman paras juttu on jotain ihan pientä, mutta silti niin parasta. Siinä se pienien asioiden arvostamisen ihanuus juuri onkin. Viikon ollessa taputeltu päätin hemmotella itseäni yhden laskiaispullan verran, onneksi Pasilan asemalta löytyy Fazerin koju, jossa olisi kaikenlaisia leivonnaisia. Kotimatkalla suu kääntyi hymyyn väsymyksestä huolimatta, sillä viereisellä penkillä nökötti pullapussi ja niinpä treenien jälkeen kotona odotti mitä herkullisin ihanuus. Kyseinen yksilö oli vieläpä niin onnistunut, että olisin voinut ahmia monta. 

Miten on, joko sinä olet iskenyt hampaasi laskiaispullaan? Suositko kermavaahtonokareella ja hilloa, vai pitääkö sen olla mantelimassaa? Teetkö omasi itse vai turvaudutko kaupan herkkuihin? Niin tai näin, tärkeintä on antautua välillä makunautintojen vietäväksi ja silloin on muuten ihan turha laskea kaloreita. Ei tähän elämään saa liian ryppyotsaisesti suhtautua, ei ainakaan liian usein.

Viikonloppua <3

Jännittämisen ihanuus

Aina välillä se iskee, nimittäin kokovartalojännitys. Se iski jo eilen, kun valmistauduin loppuviikon koulutusvetoihin. Jostain syystä iski kauhea paniikki ja pelko, huoli siitä osaisinko hoitaa homman kunnialla. Välillä sitä pysähtyy miettimään kuinka iso vastuu uusien työntekijöiden opettamisessa on. Muutama päivä tuoteoksennusta ja sitten edessä on suuri maailma, jota myös arjeksi kutsutaan.

Vaikka itsellä on lukuisia koulutusvetoja takana, ei koskaan voi (tai ainakaan pitäisi) lähteä uusiin haasteisiin henkseleitä paukutellen. Vanhat meriitit ei auta, vaan työ on tehtävä kunnolla alusta loppuun asti. Saattaa olla, että olen tuon kantapään kautta oppinut. Aina pitäisi myös kokeilla jotain uutta ja olla parempi kuin aiemmin, eikä tyytyä menemään vanhalla kaavalla. Tarjoilla tietoa siten, että se olisi mahdollisimman helppoa pureskella ja omaksua. Jos kouluttaminen on vaikeata, niin oppiminen se vasta rankkaa onkin.

Tärkeätä on oppia tunnistamaan itsensä ja tietää, mitä tällaisissa tilanteissa tekee. Minä soitin esimiehelleni ja vuodatin huoleni hänelle. Jälleen kerran sain vastapainona uskoa itseeni ja pahin paniikki katosi. Sitten pistin koneen kiinni (moni muu olisi varmaan venyttänyt päivää pitkälle iltaan) ja painuin treenaamaan. Mun tapa on kadottaa paniikki treenisalille, toimii lähes poikkeuksetta.

Sen verran jännitin aikaista heräämistä ja seuraavaa päivää, että heräilin lukuisia kertoja yöllä. Aamulla nousin sängystä neljän maissa, no olipahan aikaa kasata ajatuksia. Kun on oikeasti oltava tiettyyn aikaan kohteessa, sitä myös on ajoissa. Lisää henkistä valmistautumista junassa, pari aiheeseen sopivaa puhelua, asennebiisi eetteriin ja stagelle. En mä nyt ihan rokkistarasta käy, mutta yhtäaikaisesti nöyrä ja itsevarma olo kuuluu myös tähän toimenkuvaan :)

Aamussa oli jotain maagisen kaunista klo 7 

Useamman päivän valmennuksissa alkujännitys leimaa ensimmäisiä tunteja. Epävarmuus kalvaa, kun haluaisit olla enemmän kuin hyvä. Mutta sitten se helpottaa ja varmuus astuu kehään, kokemuskin kolkuttaa olkapäähän. Jokainen meistä jännittää joskus ja tietyissä tilanteissa se on siitä ihanaa, että siten siivitämme itsemme parhaaseen moodiin. Loppupäivästä pystyin toteamaan, että hyvinhän se meni, kun vedimme porukalla päivän yhteen.

Hotellilla odotti mukava yllätys, sillä mun huone oli vaihdettu sviittiin. Pysyin siten visusti neljän seinän sisällä, istuskelin sohvaryhmällä ja lämmitin mun ikioman saunan. Tällaisina päivinä sitä kaipaakin pientä luksusta ja huomaa kaipaavansa huomista sekä sen tarjoamia haasteita.

Oletko sinä jännittäjä? Käytätkö jotain metodia oloa helpottaaksesi vai kärsitkö kiltisti? Onko se enemmän positiivinen vai negatiivinen tunne? Iskeekö se aina ja joka kerta vai salakavalasti nurkan takaa? Väitän, että iän myötä sen kanssa oppii elämään, mutta pakoon ei pääse koskaa.

-Virpi

Kompromissien vaikeudesta

Olen usein ajatellut, että olen hyvä tekemään kompromisseja. Jos pitäisi valita kahden ravintolan väliltä voin jättää valinnan helposti muille, olenhan kaikkiruokainen. Kerron töissä mielipiteeni, mutta jos kantani ei voita, en juurikaan murehdi sitä. Minulle riittää, että sain ainakin ääneni kuuluviin. Mutta silloin, kun pitää tehdä kompromisseja joihin liittyy raha, ei asia olekaan niin yksinkertaista.

Nyt, kun opettelen kukkaronherraksi olen törmännyt (naurettaviin) tilanteisiin, joissa valitseminen ei olekaan niin suoraviivaista. Tammikuun alussa jouduin ihan taistelemaan, että kelpuutin suihkusaippuaksi perinteisen Nivean tuotteen, koska olisin halunnut marssia Body Shoppiin. Tuntuu mitättömältä, mutta hintaero on helposti 10 € ja vastaavia hetkiä tulee viikoittain vastaan.

Kävin viikonloppuna CrossFit -kurssin ja vaikuttaa siltä, että kuntosalin pitää nyt väistyä. Ei ole järkeä maksaa jatkossa salimaksuja, sillä en ehtisi punttikselle säännöllisesti. Vaikka sali maksaa työpaikan liikuntaedun jälkeen vaivaiset 25 €/kk on summa täysin turha. Kuukaudessa se on pieni raha, mutta vuodessa läjä seteleitä. Sama kuin suihkusaippua, kymppi ei ole mitään, mutta jos samanlaisia valintoja tekee kalliimman mukaan kymmenen kuukaudessa alkaa vaakakuppi painamaan. Entäpä se, kun kaupasta pitäisi ostaa purkki maitoa, mutta poistut mystisesti parikymppiä köyhempänä. Mitä ihmettä siinä tapahtuu?

Allekirjoittaneen kuntosalivalinta on jo selkeä, halutessanihan voin käydä firman punttiksella ihan ilmaiseksi. Olkoonkin Lahden sali pieni ja vaatimaton, mutta kyllä se asiansa hoitaa. Jostain syystä tällainen kompromissi tuntui silti mahdottomalta, ainakin näin heti alkuun. Olisin ehtinyt soittamaan kuntosalille ruokatunnilla ja kysyä irtisanomisehdoista, mutta enpähän pystynyt. En voi sanoa yhtään järkiperäistä syytä käytökseeni, varmaan poden luopumisen tuskaa. Välillä on vaikea luopua vanhasta ja tutusta, vaikka tietää ajan olevan kypsä eteenpäin siirtymiseen. Eikä se oikeiden valintojen teko niin helppoa ole. 

Rehellisyyden nimissä tällaiset päätökset ovat minulle outoja. Olen ohittanut ne vilauttamalla Visaa ja viis veisannut siitä, että rahaa tulee syytettyä liikaa. Ajatelkaa kuinka tyhmää aikuiselta ihmiseltä! Mutta eihän se kovin outoa taida olla, eihän? Tiedän, että pienen kypsyttelyn jälkeen tartun luuriin tai hurautan paikan päälle tekemään tilit selviksi eli ei tämä hoitamatta jää. Mieti, millaisia kompromisseja sinun pitäisi tehdä, muttet saa niitä syystä tai toisesta tehdyksi. Vai oletko kehittänyt jonkun keinon, jolla saat itsesi liikenteeseen? Jos niin hyvät neuvot olisivat kalliit tälläkin kerralla.

-Virpi

Kukkaterapiaa

Aamulla herätessä teki mieli heittää herätyskello seinään, kääntää kylkeä ja kadota peiton alle. Ainoa lohtu oli se, että herättyäni perjantaihin olisi enää 4 yötä. Se #tgim asenne loisti poissaolollaan ja tunsin itseni unikeoksi. Viikonloppu painoi kropassa ja ajatuskin työasioista ahdisti. Niin, että ei se positiivisuus aina luonnostaan tule.

Sen verran tajusin, että into pitäisi löytyä jostain, että saisin viikon kunnialla käyntiin. Kalenteriin merkityt asiat eivät känkkäränkkämoodilla luonnistu ja lapamatoa tuskin taputeltaisiin päähän. Aloin etsiä hyvää fiilistä jostain pienestä, koska suuriin urotekoihin en olisi pystynyt. Onneksi koti oli tulvillaan kukkia, kaksi ihanaa tulppaanikimppua ja sama määrä orkideoita...kukkaterapiaa siis!

Eihän siinä pitkään voinut kulmiaan kurtistella, kun ihaili väriloistoa ja luonnon kauneutta. Päälle pari kuppia kahvia ja innostava palaveri niin avot, olin taas vauhdissa. Iso kiitos hyvän fiiliksen löytymisestä kuuluu kukkien lisäksi kollegalleni, joka selitti uuden asian perusteellisesti ja ostin ajatuksen kympillä. Hetkeä myöhemmin olin energiaa täynnä ja ideoita pursusi. Sitten vain kamat kassiin, junalle ja edelleen pääkonttorille. Viikko pyörähti alkukankeuksista huolimatta hyvin käyntiin, pystyin vetämään päivän proggikset kunnialla ja maltan odottaa viikonloppua kaikessa rauhassa.

Toimisiko tällainen myös sinulla? Kannattaa ainakin kokeilla :)

Kiitos myös mun kukittajille <3

-Virpi

Pari sanaa ystävyydestä

Viikonloppu on ollut niin täynnä (positiivista) säpinää, että kirjoittelulle ei ole ollut yksinkertaisesti aikaa. Perjantaina alkoi kolmen päivän Intensiivi On Ramp CrossFit -kurssi, joten yhteensä kahdeksan tunnin ajan on sukellettu uuteen maailmaan. Laji, johon taisin rakastua ensi silmäyksellä ja toivon sen näyttelevän merkittävää sivuroolia elämässäni, sellainen Oscarin arvoinen suoritus olisi toiveissa...to be continued. Tästä aiheesta rustailen myöhemmin toiseen blogiini eli liikuntatunnilla.blogspot.com.

Vaikka vapaat on vietetty uuden innostuksen äärellä, on suurempi juttu ollut ystävät ja ystävyys. Pyrin noudattamaan sellaista periaatetta, että ehdin joka viikko nähdä jonkun ystäväni. Ei voi olla niin kiire, ettei ehtisi panostaa tärkeinpiinsä, eihän? Vai mikä olisi sellainen asia, joka voisi mennä ystävyyden ohi? Syy miksi panostan ystävyyssuhteisiini on se, että ystävyys kantaa vaikeina aikoina ja onhan niitäkin koettu pari vuosien varrella. Silloin on hyvä tietää, että olkapäitä piisaa eli pahoistakin paikoista selviää ilman pysyviä vammoja, pintanaarmuthan paranevat ajan kuluessa. Jokainen hetki minkä ystäviisi panostat tulee tuplasti takaisin, joten hei pitäisikö toimia?

Tämä on ollut siitä mahtava viikko, että aikaa on riittänyt neljälle hyvälle ystävälleni. On siis käyty monta hyvää keskustelua, ihmetelty elämää, naurettu maailmalle, tirautettu pari kyyneltä, muisteltu menneitä, haaveiltu tulevasta ja syöty hyvin. Kummasti mulla ruoka on vahvasti läsnä tällaisissa tilanteissa, koska hyvä ruokahan toimii aina. Ystävyys ei ole asia, joka muistuu mieleen vasta huonona hetkenä, vaan elämän tähtihetketkin on kiva kokea yhdessä. 

Yksi ystävyyden hienoja piirteitä on se, että yhteisen historian pituudella ei ole merkitystä. Joku voi olla tärkeä, vaikka hänet on tuntenut vasta hetkisen ja toisen vuosikymmenien ajan. Myöskään välimatka tai ikäero ei merkitse, kun kemiat kohtaavat. Toisaalta hyvältä ystävältä hyväksyy myös puutteita, koska niin valitettavaa kuin se onkin, kukaan meistä ei ole täydellinen. Eilen kokkasin ruuat lapsuudenystävälleni, jonka kanssa yhteisiä vuosia on 34 vuotta eli paljon on koettu. On menty hoidosta kouluun ja koulusta elämänkoulun kautta aikuiseksi kasvamaan. Vuodet ovat tuoneet viisautta ja malttia, enkä vaihtaisi yhtäkään sattumusta pois. Meitä lähentää myös se, että olen ystäväni tyttären kummi ja suhtaudun kunniatehtävään asian vaatimalla vakavuudella. Tänään taas herkuteltiin kollegani kanssa, josta on tullut läheinen vajaassa parissa vuodessa. Ollaan muuten valloitettu New York kimpassa eli hyviä muistoja on plakkarissa.

Sanotaan, että aikuisena uusien ihmisten tapaaminen on vaikeampaa, mutta mistähän se johtuu? Itse olen saanut parina viimevuotena useamman uuden ystävän, joilla on tällä hetkellä erityinen paikka elämässäni. Ehkäpä juttu on siinä, että olet valmis antamaan itsestäsi jotain, hyväksyt toisen sellaisena kuin tämä on ja löydätte yhteisiä puheenaiheita, kiinnostuksenkohteita tms. Koska todellisuudessa ihminen on aina sellainen, että kaipaa rinnalleen sellaisia, joille voi uskoutua. Mitä asioita/ominaisuuksia sinä arvostat ystävissäsi? Ovatko ystävyyssuhteesi pääsääntöisesti pitkiä vai vasta aikuisiässä solmittuja?

Toivottavasti sinäkin olet ehtinyt tavata ystäviäsi kuluneella viikolla. Vai oletko kirjoittanut kasan kortteja ensi viikon ystävänpäivää ajatellen? Onko tiedossa ystävänpäiväbrunssi vai kuumat treffit sen oiken kanssa? Jos kalenterisi ammottaa tyhjyyttään etkä edes muista, koska olisit jakanut ystäväsi kanssa ilot ja surut niin hopi hopi asialle kannattaisi varmasti tehdä jotain. Ellei tapaaminen onnistu niin pitäisikö ainakin soittaa lähimmät läpi ja muistuttaa heitä siitä, kuinka tärkeitä he ovat?

Ohessa vielä kuvakollaasi viikonlopustani:

Kukkia on aina ihana saada ja tulppaanit kuuluvat tähän vuodenaikaan. Mun kotia koristaa kaksi ihanaa kimppua <3

Innokkaat CrossFit-kurssilaiset urakan päätyttyä, löytyykö täältä uusia frendejä? Vai pitääkö sinne raahata enemmänkin omaa kaveripiiriä?

Onni on tonnikalapiirakka hyvässä seurassa, tää toimii niinku AINA :)

Ikuisesti ystävyyden puolesta liputtava,

-Virpi

Itsevalmennusta ja tavoitteiden asettamista

Löysin pari päivää sitten nettiselaimestani tallennetun linkin mentaalivalmennuksesta. Ei mitään hajua milloin tai miksi se on tullut lisättyä, mutta nyt pysähdyin siihen kuin seinään. Luulen, että se on napattu jostain blogista ja jonkun suosituksesta. Noh suhteellisen nopeita päätöksiä tekevänä en järin pitkään miettinyt, kun huomasin jo ostaneeni 8 viikon itsevalmennuksen eli jonkin sortin nettikurssin.

Töistä päästyäni aloin tutkia asiaa tarkemmin ja laittamaan hommaa käyntiin. Ensimmäisen viikon tehtävänä on analysoida omaa nykytilannetta ja miettiä omia tavoitteita tulevasta. Arvatkaa mitä, se on ihan hurjan vaikeata. Istuin sohvan nurkassa tovin jos toisenkin ja tyhjän paperin syndroomakin piinasi, ennen kuin sain sanaakaan ylös. Oikeastaan totesin, että asiat ovat aika hyvin ja olen varsin tyytyväinen omaan elämääni sekä itseeni. Mietin, että onko ongelmani lähinnä se, että ajattelen melkeinpä liian positiivisesti ja olen kaikkeen turhankin tyytyväinen. Mitenkäs tämä näin hassusti kääntyi?

No ehkä siellä on pari asiaa joita voi syvällisemmin tutkia ja työstää eteenpäin. Yhtenä tavoitteena listasin sen, että innostuisin huomenna alkavasta CrossFit-kurssista. Olisi taas aika panostaa fyysiseen kuntoon, joka on muuten avaintekijä työssä jaksamisessa ja itsestään huolehtimisessa. Muut ovat sen verran henkilökohtaisia, että analysoidaan niitä sitten ystävien seurassa ja lasillisen äärellä :)

Vaikka tämä tavoitteen astanta tuntuu ehkäpä hieman hölmöltä on välillä hyvä miettiä, mitä minä haluan. Liian usein sitä menee vaan silmät ummessa eteenpäin, eikä pysähdy kuuntelemaan itseään. Ja oikeastaan eikö me olla liian usein turhankin virallisia, vakavia ja järkeviä? Eli jos tämä on sitä hörhöilyä niin nyt annetaan palaa täysillä. Mikäli uteliaisuus heräsi ja mentaalivalmennus kiinnostaa niin kurkkaa fitwell.fi. En pysty vielä sanomaan mielipidettäni tai sen suuremmin suosiittelemaan, mutta ainakin ajatuksen aiheita ja työkaluja analysointiin saa edullisesti. Itsetutkiskelulle tulee hintaa 34,90 € ja loppu taitaakin olla siitä kiinni, että vastaan rehellisesti kysymyksiin. Vastauksia ei siis lähetetä minnekään tai kenellekään nähtäväksi vaan listataan itseä varten.

Ensimmäinen tehtävä oli sen verran kinkkinen, että luovutin puolivälissä. Nyt olen kirjoittanut ylös, missä seison nyt, mitä ajattelen ja - arvostan. Muutaman tavoitteenkin sain aikaiseksi ja ne linkittyvät toisiinsa eli muodostavat kokonaisuuden. Pitää jatkaa viikkotehtävää jonain toisena päivänä ja mahdollisesti muokata nyt aikaansaatuja asioita. Joka viikko tulee uusi tehtävä ja asia etenee pienin askelin. Siten kaikkea ei tarvitsekaan miettiä kertaheitolla. Vähän vaan mietityttää mihin tämä johtaa, mutta sitähän elämä on, ikinä ei tiedä mitä nurkan takana odottaa :)

Mahdollisesti rustailen aiheesta lisää ja viimeistään sitten, kun päästään huhtikuuhun ja valmennus oli ohitse. Ajatella muuten, että 8 viikon kuluttua on huhtikuu, jee!

-Virpi

Onni on ystävä

ja hyvä ruoka...siinäpä päivän parhaat lyhyesti & ytimekkäästi. Keskiviikko on helposti tylsä ja tavallinen, sellainen hajuton ja mauton. Keskellä viikkoa eli mennyt viikonloppu on enää häilyvä muisto ja edessä oleva tuntuu turhan kaukaiselta. Mutta voi se olla jotain ihan muutakin ja piristävä poikkeus arjen keskellä.

Hyvä ruoka on asia, joka saa minut aina onnelliseksi. Etenkin, jos samalla voi istua kaikessa rauhassa, melkein unohtaa aikakäsityksen kokonaan ja nauttia hyvästä seurasta. Täytyy myöntää, että turhaksi määrittely ravintolabudjettini heilahti heti yli, jos siis muistan summan oikein. Mutta oli se sen arvoista, olenhan haaveillut blineistä vuoden ja creme brulee nyt toimii noin niin kuin aina.

Milloin sinä kävit viimeksi ystäväsi kanssa syömässä? Entä milloin pysähdyit kunnolla hyvän ruuan ääreen? Nautitko vain mausta, keskityitkö johonkin ihan muuhun vai kiitikö hetki liian nopeasti ohitse? Jos et muista kunnolla, niin olisiko aika tarttua puhelimeen? Ystävät ovat kuitenkin niitä, joita me kaikki tarvitsemme, joiden avulla pysymme pystyssä silloinkin, kun elämä ei kohtele kuin kukkaa kämmenellä. Ja oli tilanne mikä tahansa niin hyvän ystävän seura piristää aina. 

Eikä kukaan tai mikään voi tehdä sinua onnelliseksi, jos et osaa nauttia pienistä asioista. Nautitaan siis tylsistäkin keskiviikoista, arvostetaan ystäviämme ja syödään hyvin. Näin kun sen muotoilee niin eihän se kovin vaikealta kuulosta, eihän?

-Virpi

Myöhästymisen parempi puoli

Ulkona on maisemat komeimmillaan, kiitos yhtälölle nimeltä lumi ja talvi. Vaikka kaikki on kuin satukirjasta todeksi muuttunutta, on kolikolla toinenkin puoli...ainakin jos matkustat junalla. Reissattiin kollegan kanssa eilen Lahdesta Lappeenrantaan ja tänään takaisin. Valittiin suosiolla rautatie yksityisautoilun sijaan, sillä pimeällä ajaminen ei olisi se turvallisin eikä edes mukavin vaihtoehto. Normaalisti se ei ole myöskään nopein, mutta aina ei ole normaalisti.

Elinen menomatka venyi puolella tunnilla ja tänään kotimatkaan sai lisätä yhden extra-tunnin, kuin mitä alkuperäisiin aikatauluihin oli merkitty. Käytössä oli vaihtoehtoinen juna, joten omaa paikkaa oli turha etsiä, päädyttiin siten ravintolavaunuun. Kun matkan teko vain kesti ja kesti alkoi jengi kihistä kiukusta, kirjaimellisesti. Oikeastaan alkoi ihan harmittamaan konnareiden puolesta, minkäs he sille olisivat mahtaneet? Valehtelisin jos väittäisin, ettei tilanne harmittanut minuakin, kyllähän sitä haluaisi kotiin aina mahdollisimman nopeasti.

Hampaiden kiristelyä seuratessani listasin tilanteen hyviä puolia, se vaan lohduttaa aina ja kaikessa:

- juna on mukava ja vaivaton matkustuskeino

- ei tarvinnut muuta kuin istua 

- pimeys, huono ajokeli tai lumi eivät haitanneet tippaakaan, autolla olisi voinut olla toisin

- minulla ei ollut minnekään kiire

- ehdin illaksi kotiin

- oli aikaa jutella kollegan, josta on myös tullut rakas ystäväni, kanssa

- konnari oli kuin itse aurinko

Aina ei ole helppoa löytää huonoistakin asioista hyviä puolia, mutta yritä. Tässä tapauksessa yksi myöhästynyt juna ei ole mitään maailman murheiden rinnalla. Sen lisäksi tunti on silmänräpäys ihmiselämässä ja olisihan tuon voinut huonomminkin käyttää :)

Unelmaloma kuviksi

Eikös se ole niin, että mustaa valkoisella on aina astetta kovempi juttu kuin pelkät puheet? Siitäpä syystä aloitin juuri äsken unelmakirjani tekemisen ja löin lukkoon haaveitteni rantalomakohteen. Eihän siitä Thaimaasta päässyt yli eikä ympäri, ei sitten millään. Oikeastaan aika hauskaa puuhaa eikä maksa juuri mitään, tarvitaan vain kuvia, paperia ja liimaa. Piti siis ihan tarkoituksella pyörähtää ärrällä ja hakea vino pino matkaesitteitä. Nyt vain peukut ja varpaat pystyyn, että unelmat muuttuvat jonain päivänä todeksi, sillä toiveilla on tapana toteutua.

Miltä sinun unelmalomasi näyttää kuvien kera? Kannattaisiko se pistää kirjoihin ja kansiin eikä lisäillä pelkkiä kirjanmerkkejä nettiselaimeen? Usko pois, näin se on tuplasti hauskempaa!

Uskalla unelmoida ja kulje välillä pää pilvissä :)

-Virpi

Kevät tuli kotiin

Tämä on sitä aikaa, kun haluaa uudistua jollain tavalla tai mitä enemmän niin sitä parempi. Kotona pitäisi myllätä yhtä jos toista uuteen uskoon, harmi ettei kaikkea saa kerralla. Valon ja kevään kaipaus sen tekee, että jotain on pakko tehdä. Olen kuukauden päivät rampannut sisustusliikkeissä ja ihaillut etenkin Pentikin tyynyvalikoimaa. Pitkään ja hartaasti etsin jotain, jolla saisin taiottua olohuoneeseen fressimmän lookin...goodbye talvi.

Eilen marssin ties kuinka monennen kerran Pentikille ja kotiuduin viimeinkin viiden uuden tyynyn kanssa. Asettelin uudet hankinnat paikoilleen, mutta jotain puuttui. Tänään oli siten jatkettava metsästystä ja Askosta löytyi kauniin keltainen tyyny, joka on kuin piste iin päälle. En ole ikinä pitänyt keltaisesta, mutta nyt se kiehtoo suunnattomasti ja luulen sen olevan tämän vuoden lempivärini.

Tekstiilien lisäksi halusin vielä jotain pientä, joka täydentäisi kokonaisuuden. Hypistelin melkein aidolta näyttäneitä muovikukkia, mutta jätin ne hetkeksi hautumaan. Lopulta lamppu syttyi, kun ohitin kukkakaupan ja päätin hakea ihan aidon kaunistuksen eli orkidean. Perjantaina laskettu sisustusbudjetti ylittyi melkein viidellätoista eurolla, mutta yritetään kiristellä sama summa jostain muusta niin balanssi säilyy. Loppujen lopuksi olen tyytyväinen hankintoihin, sillä kotiin muutti kevät ja yhdessä me odottelemme keltaista toukokuuta saapuvaksi.

Mitäs se nyt sitten maksoikaan?

- 2 harmaata, 2 valkoista ja 1 raidallinen tyynyliina Pentikistä 107 €

- keltainen tyyny Askosta 26,50 €

- orkidea, Kaivokukka Karisma Lahti 25 € (lasiruukku löytyi omista varastoista)

- 3 kivikynttilää Finnmarista 6 €

Yht. 164,50 €

Tyynyhankinnoissa kannattaa muuten kysyä palautus- tai vaihto-oikeudesta eli säilytä kuitti ja pidä laput kiinni ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Itse voisin varmaan raksia hintalaput pois, sillä kelpuutan kokonaisuuden...ah I love it!

-Virpi