Ekaa kertaa elämässäni noudatin orjallisesti ostoslistaani ja maksoin pankkikortilla eli Visa voi lepuuttaa. Alkuperäinen budjettini ylittyi viidelläkymmenellä eurolla, joka tuotti tuskaa yllättävän paljon. Päädyin kuitenkin isoimmassa hankinnassani kalliimpaan vaihtoehtoon, joka lienee myös laadukkaampi ja kestää aikaa paremmin, kuin se alkuperäinen halpa vaihtoehto. Yhdestä asiasta olen erityisen ylpeä, nimittäin heräteostoksia nolla! Luulen, että alan hiljalleen oppia jotain suunnitelmallisuudesta ja taloudellisuudestakin.
Mitä sillä 408 eurolla sitten saikaan? Noh sillä tuli loihdittua välittömästi uusi ilme olohuoneeseen ja loput on maanantaina starttaavaa eteisen makeoveria varten. Kokonaislook tulee olemaan enemmän tai vähemmän mustavalkoinen eli fressimpi kuin nykyinen. Maltan tuskin odottaa, että näen eteisen valmiina. Mutta ensin rautakauppaan, maalia pintaan, huonekalujen kokoamista ja lisää pikkuhankintoja. Olen aina niin elementissäni, kun pääsen remonttireiskaksi.
Kaiken keskellä olen taas keräillyt nurkista vanhoja tavaroita myyntiin. Olen oppinut myös sen, että tasapaino ei säily, jos kotiin raahataan vain uutta eikä luovuta mistään. Vanhat eteisen kalusteet onkin jo myyty, odottelevat vain pääsyä uusiin koteihin. Huomenna käynnistän huivisirkuksen, sillä lipastoni kätki sisäänsä kunnon kokoelman ja vain harva on aktiivikäytössä, en siis majoita niitä uuteen kohteeseen. Samalla saan hieman tehtyä korjausliikettä budjettirikkomukseeni eli problem solved.
Oletko sinäkin kevään riivaama? Onko sisustusinspiraatio saanut niskalenkkiotteen? Suunnitteletko Ikean reissua vai himmailetko vielä? Itse en saa silmiäni irti uudesta matostani, kyllä kannatti. Välillä se jokin on jotain ihan pientä ja piristää mieltä pitkään. Mielestäni koti on se paikka, johon kannattaa panostaa, sillä se on turvapaikka, akkujen latausta varten ja ehkäpä maailman paras paikka, ainakin mulle. Watch out sisustusjutuilla tullaan jatkamaan :)
Kotoiluterveisin,
Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti