Jännittämisen ihanuus

Aina välillä se iskee, nimittäin kokovartalojännitys. Se iski jo eilen, kun valmistauduin loppuviikon koulutusvetoihin. Jostain syystä iski kauhea paniikki ja pelko, huoli siitä osaisinko hoitaa homman kunnialla. Välillä sitä pysähtyy miettimään kuinka iso vastuu uusien työntekijöiden opettamisessa on. Muutama päivä tuoteoksennusta ja sitten edessä on suuri maailma, jota myös arjeksi kutsutaan.

Vaikka itsellä on lukuisia koulutusvetoja takana, ei koskaan voi (tai ainakaan pitäisi) lähteä uusiin haasteisiin henkseleitä paukutellen. Vanhat meriitit ei auta, vaan työ on tehtävä kunnolla alusta loppuun asti. Saattaa olla, että olen tuon kantapään kautta oppinut. Aina pitäisi myös kokeilla jotain uutta ja olla parempi kuin aiemmin, eikä tyytyä menemään vanhalla kaavalla. Tarjoilla tietoa siten, että se olisi mahdollisimman helppoa pureskella ja omaksua. Jos kouluttaminen on vaikeata, niin oppiminen se vasta rankkaa onkin.

Tärkeätä on oppia tunnistamaan itsensä ja tietää, mitä tällaisissa tilanteissa tekee. Minä soitin esimiehelleni ja vuodatin huoleni hänelle. Jälleen kerran sain vastapainona uskoa itseeni ja pahin paniikki katosi. Sitten pistin koneen kiinni (moni muu olisi varmaan venyttänyt päivää pitkälle iltaan) ja painuin treenaamaan. Mun tapa on kadottaa paniikki treenisalille, toimii lähes poikkeuksetta.

Sen verran jännitin aikaista heräämistä ja seuraavaa päivää, että heräilin lukuisia kertoja yöllä. Aamulla nousin sängystä neljän maissa, no olipahan aikaa kasata ajatuksia. Kun on oikeasti oltava tiettyyn aikaan kohteessa, sitä myös on ajoissa. Lisää henkistä valmistautumista junassa, pari aiheeseen sopivaa puhelua, asennebiisi eetteriin ja stagelle. En mä nyt ihan rokkistarasta käy, mutta yhtäaikaisesti nöyrä ja itsevarma olo kuuluu myös tähän toimenkuvaan :)

Aamussa oli jotain maagisen kaunista klo 7 

Useamman päivän valmennuksissa alkujännitys leimaa ensimmäisiä tunteja. Epävarmuus kalvaa, kun haluaisit olla enemmän kuin hyvä. Mutta sitten se helpottaa ja varmuus astuu kehään, kokemuskin kolkuttaa olkapäähän. Jokainen meistä jännittää joskus ja tietyissä tilanteissa se on siitä ihanaa, että siten siivitämme itsemme parhaaseen moodiin. Loppupäivästä pystyin toteamaan, että hyvinhän se meni, kun vedimme porukalla päivän yhteen.

Hotellilla odotti mukava yllätys, sillä mun huone oli vaihdettu sviittiin. Pysyin siten visusti neljän seinän sisällä, istuskelin sohvaryhmällä ja lämmitin mun ikioman saunan. Tällaisina päivinä sitä kaipaakin pientä luksusta ja huomaa kaipaavansa huomista sekä sen tarjoamia haasteita.

Oletko sinä jännittäjä? Käytätkö jotain metodia oloa helpottaaksesi vai kärsitkö kiltisti? Onko se enemmän positiivinen vai negatiivinen tunne? Iskeekö se aina ja joka kerta vai salakavalasti nurkan takaa? Väitän, että iän myötä sen kanssa oppii elämään, mutta pakoon ei pääse koskaa.

-Virpi