Vaikka vapaat on vietetty uuden innostuksen äärellä, on suurempi juttu ollut ystävät ja ystävyys. Pyrin noudattamaan sellaista periaatetta, että ehdin joka viikko nähdä jonkun ystäväni. Ei voi olla niin kiire, ettei ehtisi panostaa tärkeinpiinsä, eihän? Vai mikä olisi sellainen asia, joka voisi mennä ystävyyden ohi? Syy miksi panostan ystävyyssuhteisiini on se, että ystävyys kantaa vaikeina aikoina ja onhan niitäkin koettu pari vuosien varrella. Silloin on hyvä tietää, että olkapäitä piisaa eli pahoistakin paikoista selviää ilman pysyviä vammoja, pintanaarmuthan paranevat ajan kuluessa. Jokainen hetki minkä ystäviisi panostat tulee tuplasti takaisin, joten hei pitäisikö toimia?
Tämä on ollut siitä mahtava viikko, että aikaa on riittänyt neljälle hyvälle ystävälleni. On siis käyty monta hyvää keskustelua, ihmetelty elämää, naurettu maailmalle, tirautettu pari kyyneltä, muisteltu menneitä, haaveiltu tulevasta ja syöty hyvin. Kummasti mulla ruoka on vahvasti läsnä tällaisissa tilanteissa, koska hyvä ruokahan toimii aina. Ystävyys ei ole asia, joka muistuu mieleen vasta huonona hetkenä, vaan elämän tähtihetketkin on kiva kokea yhdessä.
Yksi ystävyyden hienoja piirteitä on se, että yhteisen historian pituudella ei ole merkitystä. Joku voi olla tärkeä, vaikka hänet on tuntenut vasta hetkisen ja toisen vuosikymmenien ajan. Myöskään välimatka tai ikäero ei merkitse, kun kemiat kohtaavat. Toisaalta hyvältä ystävältä hyväksyy myös puutteita, koska niin valitettavaa kuin se onkin, kukaan meistä ei ole täydellinen. Eilen kokkasin ruuat lapsuudenystävälleni, jonka kanssa yhteisiä vuosia on 34 vuotta eli paljon on koettu. On menty hoidosta kouluun ja koulusta elämänkoulun kautta aikuiseksi kasvamaan. Vuodet ovat tuoneet viisautta ja malttia, enkä vaihtaisi yhtäkään sattumusta pois. Meitä lähentää myös se, että olen ystäväni tyttären kummi ja suhtaudun kunniatehtävään asian vaatimalla vakavuudella. Tänään taas herkuteltiin kollegani kanssa, josta on tullut läheinen vajaassa parissa vuodessa. Ollaan muuten valloitettu New York kimpassa eli hyviä muistoja on plakkarissa.
Sanotaan, että aikuisena uusien ihmisten tapaaminen on vaikeampaa, mutta mistähän se johtuu? Itse olen saanut parina viimevuotena useamman uuden ystävän, joilla on tällä hetkellä erityinen paikka elämässäni. Ehkäpä juttu on siinä, että olet valmis antamaan itsestäsi jotain, hyväksyt toisen sellaisena kuin tämä on ja löydätte yhteisiä puheenaiheita, kiinnostuksenkohteita tms. Koska todellisuudessa ihminen on aina sellainen, että kaipaa rinnalleen sellaisia, joille voi uskoutua. Mitä asioita/ominaisuuksia sinä arvostat ystävissäsi? Ovatko ystävyyssuhteesi pääsääntöisesti pitkiä vai vasta aikuisiässä solmittuja?
Toivottavasti sinäkin olet ehtinyt tavata ystäviäsi kuluneella viikolla. Vai oletko kirjoittanut kasan kortteja ensi viikon ystävänpäivää ajatellen? Onko tiedossa ystävänpäiväbrunssi vai kuumat treffit sen oiken kanssa? Jos kalenterisi ammottaa tyhjyyttään etkä edes muista, koska olisit jakanut ystäväsi kanssa ilot ja surut niin hopi hopi asialle kannattaisi varmasti tehdä jotain. Ellei tapaaminen onnistu niin pitäisikö ainakin soittaa lähimmät läpi ja muistuttaa heitä siitä, kuinka tärkeitä he ovat?
Ohessa vielä kuvakollaasi viikonlopustani:
Kukkia on aina ihana saada ja tulppaanit kuuluvat tähän vuodenaikaan. Mun kotia koristaa kaksi ihanaa kimppua <3
Innokkaat CrossFit-kurssilaiset urakan päätyttyä, löytyykö täältä uusia frendejä? Vai pitääkö sinne raahata enemmänkin omaa kaveripiiriä?
Onni on tonnikalapiirakka hyvässä seurassa, tää toimii niinku AINA :)
Ikuisesti ystävyyden puolesta liputtava,
-Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti