Tapojensa orja

Olen kirjoitellut viikon verran tapojani ylös. Yrittänyt miettiä, mitkä ovat niitä, joista haluaisin eroon (tai joita haluaisin hallita nykyistä paremmin) ja mitä voisin vahvistaa entisestään. Ensimmäinen vihkon sivu täyttyi negatiivisista asioista. Tavoista, joita hieman häpeilen ja jotka asettavat minut paikoin huonoon valoon. Yksi eniten inhomaistani tavoistani on se, että puhun muiden päälle. Keskeyttäminen on todella ruma tapa, eikä juurikaan osoita arvostusta toista kohtaan.

Huonoja tapojani enemmän minua harmitti se, että näin ensikättelyssä vain huonot piirteeni. Miksi en listannut ensin kymmenen hyvää, kaksikymmentä kaunista ja sitten muutaman kehitettävän? Miksi näemme itsemme huonossa valossa? Miksi hyvyyttä pitää kaivella? Ja onko se niin vaikeaa olla itsestään ylpeä? 

Nyt, kun listaa on tullut kirjoitettua viiden päivän ajan, olen saanut monta hyvääkin asiaa paperille. Tapoja ja piirteitä, joista voin olla ylpeä. Voin röyhistää rintaani ja todeta, että hei tuollainen minä olen. Asioita, jotka painavat loppupelissä enemmän kuin se päälle puhuminen, innostuksissaan muiden keskeyttäminen ja rönsyily. Aion toden teolla ottaa tuon päälle puhumisen syyniin. Ekat treenit on tehty, olen ehtinyt kokemaan onnistumisia ja karvaita pettymyksiä. Etenkin puhelinpalavereissa tämä on erityisen haasteellista, kun vastapuolta ei näe. Ja silloin, kun mokaan, pyrin pyytämään anteeksi, osoittamaan etten halunnut olla epäkunnioittava.

Suosittelen tällaista tapainventaariota kaikille. Se on eräänlainen matka itseen. Tapa miettiä, kuka minä olen ja mitä minä haluan. Ja katsomalla totuutta silmiin on mahdollisuus kehittyä paremmaksi versioksi itsestään. Ja on hyvä todeta, että viivan alle jää enemmän plussaa kuin miinuksia.

-Virpi