Aamukahvit parvekkeella

Nyt, kun parvekkeemme on uusittu tai lähinnä hieman tuunattu lähdin kissani perässä nauttimaan siitä heti aamusta. Hamppuhan suuntaa heti aamulatzit nautittuaan parvekkeelle ja tuijottaa keskittyneesti puiden latvoihin. Minä uhmasin viileää aamua kietoutumalla vilttiin ja siinä me sitten kökötimme hiljaisuudessa, minä ja hän. Kissa bongasi lintuja, minä lakkasin kynsiä ja muistelin millaisen matkan kulunut parvekekalustoni on tehnyt. Se, kun on kulkenut mukanani jo pitkään, ehkäpä 17 vuotta eli jokseenkin kunnioitettavan pätkän.

Palataanpa siis "muutama" vuosi taaksepäin. Tulin silloiseen kotiini väsyneenä työ-/koulupäivän päätteeksi, en nyt kuollakseni muista kummasta oli kyse. Havaitsin heti, että joku on käynyt kämpilläni ja niskakarvat nousivat pystyyn. Olkoonkin pieni ja säälittävä yksiö, mutta minulle se oli pyhä piiloutumispaikka pahalta maailmalta. Parvekkeen ovessa oli lappu, joka paljasti katalan tunkeutujan henkilöllisyyden...

Kukas muu kuin äiti oli käynyt yllättämässä ja parvekkeelleni oli ilmestynyt, mielestäni maailman kaunein kalusto. Se kattoi pöydän ja neljä tuolia, (silloista) lempiväriäni eli sinistä tietenkin. Miten tuosta unelmien täyttymyksestä on tullut vuosien saatossa kamala, niinhän olen siis viimeaikoina ajatellut? On totta, että sininen ei olisi enää ykkösvalintani parvekekalusteita hankkiessa. Tyylikin on toinen vuonna 2015, mutta mutta joskus on hyvä arvostaa muistoja ja miettiä mikä on tärkeintä. Tärkeintä ei ole uusin ja kaunein, vaan lämpimät muistot.

Pienen uudistuksen ansiosta vanha ei enää näytäkään pahalta. Se tuntuu kotoiselta ja toimii juuri sellaisenaan. Kuluneet pinnat ovat kotoiset ja ne ovat tietenkin tyhjää paremmat. Onneksi en hankkiutunut niistä eroon, kun tammi-maaliskuussa myin yhtä jos toista nurkistani pois. En ole useampaan vuoteen viettänyt parvekkeella aikaa ja se on ollut jokseenkin ruokottomassa kunnossa. Olen vain keksinyt siitä vikoja, näkemättä sen parhaita puolia.

Tänä kesänä noudatan kissani esimerkkiä ja aion hyödyntää parvekkeeni. Arvostan sitä juuri sellaisena kuin se on. Onhan se totta, ettei aamuaurinko ulotu sinne ja päivällä se on tuskaisen kuuma. Mutta se on tyhjää parempi ja oikeastaan varsin viihtyisä. Kuinka usein pidämme asioita ja ihmisiä itsestäänselvinä, emmekä osaa arvostaa niitä? Kuinka usein pitäisi pysähtyä perusasioiden äärelle, sanoa kiitos, hymyillä ja olla onnellinen siinä hetkessä?

Näiden ajatusten siivittämänä jatkan pitkäksi venyvää aamukahvitteluani, nyt jo sisätiloissa ja toivotan sinulle ihanaa sunnuntaipäivää!

-Virpi

Kesäillan ihanuus

Eilinen päivä meni jotenkin nurinkurisesti. Unohdin syödä aamupalan, joten ahmin herkkuja. Siitä syystä unohdin myöskin lounaan ja juoda vettä. Nukuin päiväunet iltaseitsemältä ja piristyin loppua kohti. Muutaman päivän liikkumattomuus ja huonot ruokavalinnat tuntuivat kropassa, joten kellon viisareiden osoittaessa iltakymmentä suuntasin lenkille. Kävelin hitaasti kesäillasta lumoutuneena ja oli pakko ikuistaa se kauneus mitä kohtasin, kuvat kertokoot enemmän kuin tuhat sanaa.

Se hetki, kun kevät on taittumassa kesäksi on mielestäni ihmisen parasta aikaa. Luonto hehkuu loistossaan, maailma täyttyy vihreän eri sävyistä ja valo valtaa tilaa pimeydeltä. Vaikka asunkin kaupungissa etsin läheltäni kauneuden ja hiljaisuuden, maalaistyttö sisälläni ei ole sittenkään kadonnut. Todennäköisesti ympärilläni kuului liikenteen ääniä, mutta keskityin luontoäidin ihmeisiin niin täydellisesti, etten kiinnittänyt moisiin epäkohtiin huomiota. Muista, että voit aina valita sen, mihin huomiosi kiinnittyy.

Kesäilloissa on taikaa, niin suloisesti ne ottavat syleilyynsä. Pitkän talven jälkeen on ihanaa kulkea kevyissä vaatteissa, tuntea tuulenvire kasvoilla ja samoilla ilman sen suurempaa päämäärää. Tuntuu siltä, että vuorokauteen mahtuisi yhtäkkiä enemmän tunteja, mieli on virkeämpi ja nukkumaan ei malttaisi millään mennä ennen kuin on ihan pakko. Aivan kuin elämä olisi tässä ja nyt. Se kutsuu luokseen karkeloimaan, askel kevenee ja suu kääntyy pakostikin hymyyn.

Aion nauttia kesästä täysin rinnoin. Tiedän jo etukäteen, että tästä tulee tähänastisen elämäni paras kesä. Haluan tuntea sen lämmön ja annan sen viedä mukanaan. Haluan eksyä kesäiltoihin, unohtaa kaiken muun ja nauttia kaikesta. Aina ei tarvitse miettiä huomista, ennakoida tulevaa tai olla järkevä. Välillä on mentävä tuulen mukana ja heittäydyttävä elämän virtaan.

Niin kaunis on hiljaisuus...

Vihreän lehtikaton alle voisi helposti nukahtaa

Kesäilta houkutteli muitakin ulkoilemaan <3

Aivan kotini nurkilla kuulin erikoista tuhinaa. Pysähdyin ja etsin katseellani selitystä moiselle. Ihastuttava siilipariskuntahan se siellä tutki maastoa. Olin aivan haltioitunut näystä ja olisin voinut siltä seisomalta rakentaa heille talon sekä kiikuttaa kissanruokaa iltapalaksi. Molemmat jäivät tosin tekemättä, mutta ehkäpä jonain iltana käyn viemässä pussillisen Hampun ruokia samaiseen paikkaan. Voi, kun tapaisimme uudestaan ja tämä kaksikko välttyisi kaupungin vaaroilta ja tietenkin eläisi elämänsä onnellisesti loppuun asti.

Pysähdy, että näet sen kauneuden, mitä maailma parhaillaan tarjoilee. Hullaannu ja anna mennä, koska elämä on tässä ja nyt.

-Virpi

Kuulumiset, lauantailorvintaa ja parvekkeen turnover

Toivon mukaan blogin hiljaiselo alkaa olla menneen talven unia. Työ on vienyt naista ympäri Suomen, eivätkä voimat ole yksinkertaisesti riittäneet muuhun. Väsymys on näkynyt kasvoilta, kuulunut puheista ja loistanut olemuksesta, onneksi pahin rumba on ohitse. Viikko vielä hässäkkää, lomakammassa koreilee vaivaiset 14 piikkiä eli ihan pian helpottaa oikein kunnolla. Irrotan siis arjesta juhannuksena ja jään tekemään muutamaksi viikoksi taikoja töiden sijaan.

Tälle viikonlopulle ei ollut mitään suunnitelmia, kalenteriin on varattu aikaa levolle ja tietenkin ystäville. Ainoa velvollisuus olisi vessan tukossa oleva lavuaarin hajulukko, mutta ehtiihän sen jonain toisenakin päivänä. Toisaalta ei haittaisi yhtään jos ongelma katoaisi itsestään, mutta epäilen vahvasti. Tänään olen pyhittänyt aikani epämääräiseen haahuiluun. Aamulla tajusin, ettei yöuni ollut kartoittanut väsymystä, joten päätin loihtia kahvipöydän koreaksi pyörähtämällä Lidlin paistopisteellä. Sen lisäksi, että tarjonta on kattava voi hinta-laatusuhdetta pitää loistavana. Lopputulos oli myöskin toimiva ja helli uupunutta olemustani...älkää kertoko kuinka paljon kaloreita tuli haalittua, en kestäisi katsoa totuutta silmiin. Enkä jaksa miettiä niiden kuluttamista, joskus on hyvä huijata itseään ja vältellä totuutta ;)

Syy moiselle kattaukselle oli mielenkiintoinen. Lapsuusaikojen koulukaveri tuli luokseni meikattavaksi ja meikkitaiteilijana toimi entinen kollegani. Oli kiva nähdä ehkäpä 14 vuoden tauon jälkeen ja nähdä miten ammattilainen loihti upean juhlameikin. Pitäisi napata tuo taituri joskus meikkikaupoille käsipuoleen, jotta saisi investoitua itselle sopivat tuotteet. Jollekin meikkaus on turhaa, toisille taidetta ja monille arjen pelastus. Itse kuulun niihin, jotka eivät mielellään liiku ihmisten ilmoilla ilman pakkelikerrosta. Tosin suosin suhteellisen luonnollista lookia ja etenkin kesän lähestyessä tulee vaihdettua meikkivoide CC-voiteeseen ja meikkipuuteri irtoversioon. Joskus vähemmän on enemmän tässäkin lajissa.

Kun kahvit oli juotu ja vieraat jatkaneet matkaansa, suuntasin uudistamaan liinavaatekaappiani. Jostain syystä sellaiset hankinnat, kuten lakanat ja pyyhkeet ovat hyvin harvassa. Olen pyörittänyt koneessa vuodesta toiseen samoja kamoja ja jälki alkaa olla sen näköinen. Eilistä palkkapäivää kiitellen nokka kohti Luhdan tehtaanmyymälää ja uutta lookkia etsimään. Mikähän siinä on, että vuodesta toiseen käytettävät pakolliset hankinnat ovat jotenkin inhottavia? Miksi niihin ei haluaisi laittaa ropojaan ja moinen rahan tuhlaus harmittaa? Onneksi lopputulos oli sen verran värikäs, joten poistuin kassin kera onnellisena. Eikä uusittu kähipyyhe- ja lakana-arsenaali niin tyyriiksi tullutkaan kuin pelkäsin. Herää kysymys, milloinkohan saan investoitua vielä kylpypyyhkeitä ja pussilakanoita? Vai pitäisikö vain kirjoittaa joulupukille? Jään seuraamaan tilannetta...

Olen jo tovin harmitellut kulahtanutta parvekettani ja manaillut pukeutumishuoneeni mattoa (löysin sen talvella kellarin uumenista eikä pesutulos ollut kovinkaan onnistunut), joten päädyin kiertelemään huonekaluliikkeitä. Hetken ihmeteltyäni kilautin kaverille ja kysyin puhelimitse makutuomarointia. Tilanne päättyi paremmin kuin hyvin, sillä ystäväni kurvasi paikalle ja sitten pohdittiin yhdessä, mitä kotini tarvitsisi...onni on tuollainen ystävä. Loppujen lopuksi kotiin lähti pari uutta mattoa, joilla aioin loihtia uutta lookkia. Voi kun kaikken saisi kerralla eikä tarvitsisi huolehtia kuitin loppusummasta! Askoon jäi vielä muutama ihana matto, joiden hankintaa pitää vielä pohtia ja mikä tärkeintä pohtia mahdollistaako kesäkuun budjettini moiset.

Kotona uudet tavarat oli pakko saada välittömästi paikoilleen, vaikka päiväunet olisivat olleet fiksuin vaihtoehto. Maton lisäksi parvekkeelle tuli uudet istuintyynyt ja kukat. Parvekekalustoni on ikivanha ja se on nykyisin kaikkea muuta kuin mieluinen. Ympärille hankitut tavarat kuitenkin muuttivat lookin varsin mieluisaksi. Kissa tykästyi kokonaisuuteen välittömästi ja tiesi kyllä kenelle hankinnat olivat tehty, hemmoteltu otus. Pikkuherra nautiskelee nykyisin parvekkeesta aamuisin ja lopputulos on niin hyvä, että taidanpa minäkin juoda aamukahvini muualla kuin sohvan nurkassa...kannatti siis.

Katsotaanpas vielä millaisen loven päivä teki tilini saldolle:

- Lidlin kahvitukset n 18 €

- käsipyyhkeet 8 kpl ja lakanat 3 kpl (yksi iso ja kaksi pientä) by Luhta 85 €

- 2 mattoa ja suojaussetti 150 €, Asko

- istuintyynyt 2 kpl 20 €, Luhta

- kukat n 8 €

Ei paha, eihän?

Päiväksi, jolle ei ollut varsinaisia odotuksia, tämä hipoi täydellisyyttä. Tapasin ystäviä, pääsi höpöttelemään ja kotiin tuli pieni piristysruiske. Loppuilta on pyhitetty levolle ja pysähtymiselle, kissa parkkeerasi syliin eli silläkin on ollut ikävä yhteisiä kiireettömiä hetkiä. Mulla taas on ikävä normaalia energiatasoani, kunnon treenejä ja säpinää, mutta joskus on painettava jarrua voidakseen taas kiihdyttää. 

-Virpi

Olet mitä syöt

Rakastan syömistä ja etenkin hyvää ruokaa, ei taida tulla kenellekään yllätyksenä. En ole niinkään pullahiiri ja yhden onnistuneen uuden vuoden lupauksen myötä olen jatkanut karkitonta elämää pian 1,5 vuotta. Ruoka on minulle ennenkaikkea polttoaine, joka pitää kropan käynnissä. Oma elämäntapa on sen verran aktiivinen, että on parempi kurkata mitä lautaselleen laittaa. Sen lisäksi värikäs ja kaunis lautanen on aina plussaa.

Syön normaalisti aika terveellisesti ja kasaan eteeni paljon kasviksia, marjoja sekä hedelmiä. Olen pesunkestävä lihansyöjä ja suosin etenkin naudanlihaa sekä kanaa. Rasvat nappaan pääsääntöisesti pähkinöistä ja avokadosta, joita voisin syödä paljon. Hiilareissa suosin tällä hetkellä riisiä ja bataattia, pasta loistaa arkiruokailussani poissaolollaan. Juuri nyt noudatan rennoin ottein gluteiinitonta ja maidotonta ruokavaliota, mutta erikoistapauksissa viis veisaan moisista rajoituksista. Lipsumisia tosin seuraa vatsakipuja, mutta joskus se on vaan sen arvoista.

Viikonloppuna tuli syötyä tuhdisti ja monipuolisesti

Suklaamousse on aina suklaamousse ja se tekee hyvää sydämelle <3

Gluteiiniton uutuuspizza rautanauta by Kotipizza

Paluu arkeen eli aamupalasmoothie kehiin

Vaikka pidän terveellisestä ruuasta ja kiikutan sääntöjen mukaan kasattuja eväsnyssäköitäni ympäri kyliä, rakastan myös kaikkea epäterveellistä. Suurin intohimoni lienee pizza, jota on vaan välillä ihan pakko saada. En myöskään kieltäydy hampurilaisista ja suosikkikasvikseni lienee grillimakkara. Uskon, että syömisestä pitäisi aina nauttia, eikä turhaan morkkistella. Liiallinen kieltotaululistaus on itsensä kiusaamista, johon en halua lähteä. Tosin sekin on tullut testattua eli been there done that!

Eilen olo oli varsin voimaton ja pelkkä ajatus kokkailusta uuvutti. Kurvasin siten Kotipizzaan ja tilasin gluteiinittoman uutuuspizzan rautanaudan. Kotona ihmettelin hieman vaisua ulkonäköä ja tajusin yhden raaka-aineen puuttuvan. Ilmeisesti pizza oli henkilökunnallekin niin uusi juttu (tulee virallisesti vasta tänään myyntiin), että rucola oli päässyt unohtumaan, noh sattuuhan sitä. Kaikesta huolimatta herkullinen uutuus ja aion testata myös kanaversion, johon tulee mm avokadoa ja rucolaa. Tietäisipä sen pohjan salaisuuden...

Olin kuvitellut pyhittäväni tämän päivän vain levolle. Ilmeisesti hyvä tankkaus läpi viikonlopun ja kunnon yöunet tekivät tehtävänsä. Olo on nimittäin energinen ja päätin heti aamusta mahduttaa kiireettömään lomapäivääni myös hieman liikuntaa. Hitaan aamukahvin jälkeen surautin herkullisen smoothien, johon tuli pussi pakastesmoothieaineksia, mustikoita, banaani, manteleita, makeuttamatonta mantelimaitoa, lehtikaalia ja heraa. Vaikka aamupala on juotavassa muodossa, se on tuhtia kamaa ja sitä riittää.

Jos ihminen on sitä mitä syö taidan olla herkullisen värikäs energiapommi, jossa on ripaus terveellisyyttä ja toinen nautintoa. Eihän se nyt niin pahalta kuulosta? 

Onnen kulmakivet

Väsyneenä, mutta onnellisena nautiskelen olostani kotona, tarkemmin sanottuna sohvan nurkkaan hautautuneena ja kissa kylkeeni liimautuneena. Takana on aktiivinen viikonloppu Vierumäellä ja voin vain todeta, että mun onnen kulmakivet ovat tiedossa. Kun maailmassani on aikaa ystäville, sopivasti liikuntaa, hyvää ruokaa ja tarpeeksi lepoa olen onnellinen. En kaipaa kuuta taivaalta, enkä edes tähtiä, elämä on tässä ja nyt...ja hyvä juuri tällaisenaan. Tähtihetket tulevat vastaan, kun tarpeeksi pitkälle tallustaa.

Lapsena olin se, joka valittiin urheilujoukkueeseen viimeisenä. Olin pienin, huonoin, pelokkain ja hitain eli joukon heikoin lenkki. Koska asuimme maalla ja välimatkat olivat pitkät en pystynyt harrastamaan haluamallani tavalla, vanhempieni kukkaron kannalta hyvä niin. Olen kuitenkin ottanut tuon kaiken takaisin näin aikuisena, sillä nyt siihen on mahdollisuus. Maailmassa ei ole montaakaan lajia, jota en olisi kokeillut. Lähes poikkeuksetta haluan testata kaikkea (pätee kaikkiin elämänalueisiin), ainakin yhden kerran, koska kerranhan täällä vain eletään. Jos huomaan eläväni toistekin niin sehän on vain plussaa :)

Perjantaina pakkasin tavarani ja suuntasin töistä Vierumäen urheiluopistoa kohti. Tiedossa oli aktiivinen fitnessviikonloppu rakkaan ystäväni seurassa. Kolmen päivän liikuntasaldo oli lähes kymmenen tuntia ja se sisälsi sekä tuttuja -, että uusiakin juttuja. Urakka alkoi omalta osaltani kahvakuulaa heilutellen ja päälle venyttelyä eli hyvä keino karistaa työasiat mielestä. Sanoisinko, että oiva aloitus viikonlopulle...saa kopioida.

Lauantaina oli tiukka aikataulu ja piti suunnitella menot kunnolla, että pääsi testaamaan kaikki itseä kiinnostavat lajit. Aloitettiin TRX:llä, josta siirryttiin venyttelyyn ja powerslideriin. Sanoisinko, että hien pintaan nostattavia kokemuksia molemmat. Kiireesti suihkun kautta syömään, välissä päiväunet ja uuteen nousuun. Silloin, kun on monta rautaa tulessa pitää muistaa levon ja tankkauksen merkitys, kone alkaa yskiä jos balanssi alkaa järkkyä.

TRX training zone - suosittelen lämpimästi

Tämä ysärivillitys ei ole mun juttu, mutta kokeilun arvoinen siitäkin huolimatta

Hyvä ruoka, parempi mieli...ruokailu on sittenkin mun ykkössuosikki

Kovimmat sykkeet tuli otettua pintaan mäkisauvatreenien muodossa. Juostiin sauvat sojossa jyrkkää mäkeä pitkin ja allekirjoittanut hauhkoi happea lähes henkitoreissaan. Mitä ilmeisemmin hapenottokykyni on kehno eli pitäisi haastaa itsensä useamminkin tuolla tavalla. Vaikka itse treeni oli tuskallinen niin olo oli suorastaan mahtava, kun oli kuudesti vääntänyt itsensä mäen päälle. Sen jälkeen crosstraining tuntui kevyeltä palauttelulta, vaikka vanhat tuttuni, kuten burpee, askelkyykkykävely ja vatsat löytyivät listalta. Hieman erilainen kokemus, kuin kakkoskodissani eli CrossFit Lahti salilla.

Mäkitreenin jälkeen fiilis oli korkealla

Lauantain lajikattauksen jälkeen tiesi tehneensä jotain, tai aika paljonkin kaikkea. Vaikka kierrän usein jälkiruokapöydät kaukaa, hyökkäsin tällä kertaa makeiden kimppuun suosiolla. Oltiinhan me tavallaan lomalla ja vieläpä täysihoidossa, joten nautimme täysin rinnoin sekä koko rahan edestä. Jos siis kaipaat hieman erilaista lomaa niin käypäs tutkimassa Vierumäen liikuntapaketit. Koko lysti kustansi 315 €, hintaan kuului erilaisia liikuntakokemuksia, majoitus ja erityismaininnan ansaitsevat ruuat. Koska passasimme discot ja kiersimme urheilukaupan kaukaa ei muita kuluja kertynyt.

Välillä suklaamousse on juuri se oikea palkkari, jota kroppasi kaipaa

Sunnuntaiaamuna veto alkoi olla poissa. Aamupalapöydässä piti tankata kunnolla hiilareita, jotta jaksoi core tunnille. Oikeastaan pelkkä ajatus vatsalihasten rääkkäyksestä tuntui kamalalta. Olisin totuuden nimissä voinut jäädä peiton alle, mutta olihan se jaksettava loppuun asti. Ja hyvä niin, sillä core training oli hyvä tuntikokonaisuus, vaikkei enää pystynyt vetämään sata lasissa.

Aloimme välittömästi haaveilemaan uudesta reissusta samaiseen paikkaan. Hyvän ystävän kanssa on kiva kokeilla uusia juttuja, höpötellä päivän polttavimmat, irrottautua arjesta ja nauttia elämästä. Siinä siis yhdistyy monta hyvää juttua! Paikkana Vierumäki on hyvä, sijainti mitä loistavin ja omasta kunnostaan huolehtiminen ei mene ikinä hukkaan. Kotiin tuomisiksi sain rakkaita muistoja, läjän hikisiä vaatteita ja treeneistä kipeytyneitä lihaksia. Huomisen palauttelen kotosalla eli jatkan minilomaani, ennen kuin palaan työn touhuun tiistaiaamuna.

Jos voisin, menisin takaisin mahdollisimman pian. Syksyllä on kuitenkin käytettävä rahat New Yorkin valloittamiseen (ei huono) ja NLP unelmani saavuttamiseen. Onneksi Vierumäki ei katoa minnekään, joten maltan odottaa seuraavaa aktiivilomaani vuodelle 2016. Takaraivossa on myös lukuisia ideoita liikuttaa itseä ystävien seurassa hieman eri tavoin. Asioita ei tarvitse tehdä aina niin suuressa mittakaavassa. Joskus pelkkä kävelylenkki on palkitseva kokemus. Kesä myös houkuttelee kokeilemaan erilaisia lajeja ja saa kuin huomaamatta yhden jos toisenkin liikkeelle.

Mistä sinun onnen kulmakivet löytyvät? Ja mikä olisi se liikuttava juttu, johon voisit lähteä ystävän seurassa? Muista, että jokainen päivä on elämisen arvoinen ja aina pitäisi lähteä rohkein mielin uutta kohti!

Väsynyt, mutta onnellinen

Virpi

Kevätgarderobi kuntoon

Viikko sitten havahduin siihen, että mun vaatekaappi on täynnä virttyneitä, reikäisiä ja hikisiä paitoja. Shoppailulakko oli tehnyt pahan loven varastoihini ja ahkerasti pidetyt & pestyt vaatteet olivatkin roskiskamaa...voi kyynel. Koska vaatteet ja pukeutuminen ovat minulle tärkeä asia oli hetki karmaiseva. Päätin oitis korjata tilanteen ja parin päivän kuluttua passasin treenit suuntaamalla läheiseen kauppakeskukseen.

Pienoisen kiertelyn jälkeen loppusaldona oli viisitoista vaatekappaletta eli paitoja, toppeja tai neuletakkeja plus pari keväistä huivia (olinhan myynyt vanhan huivivaraston maaliskuussa). Tuli siis uusittua varastot kertaheitolla ja samalla viskasin ne loppuunkäytetyt edeltäjät roskiin. Voinen todeta, että vanhat soppailutaitoni eivät ole kadonneet minnekään...luojan kiitos!

Kevään look on varsin raikas eli valkoista, pirteän keltaista ja raitoja. Sovituksen jälkeen, jonka tein siis kotona, päätin palauttaa kolme paitaa. Tänään marssin palautusten kera kauppaan ja kappas palasin neljän uuden paidan kera. Tosin vaihtokauppa palautti kukkarooni 20 euroa eli olin plussan puolella. Mutta kuinkas sitten kävikään, lähdin urheilukaupoille.

Ensin löysin kivan pikeepaidan Intersportin pop up storesta. Puolustuksen puheenvuoro: golfkausi on alkanut, golfarit tarvitsevat kauluspaitoja ja hinta-laatusuhde oli erinomainen. Jos olisin tässä kohdassa palannut kotiin olisi suuri katastrofi vältytty, mutta ei. Olen jo pitkään havitellut valkoisia citylenkkareita, koska sellaiset on ihan must tänä keväänä/kesänä, joten ihan oikeaa Intersportia kohti.

Ensin nappasin mukaani valkoiset urheilurintsikat, jotka olivat pakkohankinta. Mutta jotenkin siinä matkan varrella mun haave valkoisista tennareista muuttui turkoosiksi. Kokonaissaldo tälle kaikelle kipusi noin 145 euroon eli auts! Niin ne tilanteet muuttuu, ensin olet taloudellinen ja sitten se mopo karkaa taas. Älkää siis tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää kuten minä sanon. Noin niin kuin periaatteessa osaan olla todella säästäväinen.

En kuitenkaan pode moraalikrapulaa, koska parin päivän hankinnat ovat olleet kaikki tarpeellisia. Karsin vaatekaapistani vastaavan määrän vanhoja ja virttyneitä vaatteita pois eli kauhun tasapaino on kunnossa. Alkuviikolla sain myös roudattua kellarikomerostani lähes kymmenen mattoa, rikkinäisen pyörävanhuksen (lojui käyttämättömänä 4 vuotta) ja arviolta sata kiloa painaneen teeveen rotiskon roskikseen. Saattaa siis olla, että voin saada loputkin rojuni kuriin ja nuhteeseen.

Voinkin näin loppuun todeta, että urheiluvaatevarastoni ja katseenkestävät työvaatteet ovat nyt hyvällä tolalla. Ainoa, mikä puuttuu on ne valkoiset citylenkkarit :)

Yhteisö ja yhdessä tekemisen voima

Meille jokaiselle on tärkeätä kuulua jonnekin, ikäänkuin olla osana jotain. Jollekin riittää pari yksikköä ja toinen linkittää itsensä mahdollisen moneen paikkaan. Lähes päivälleen kolme kuukautta sitten marssin CrossFit Lahti salille ja rakastuin ensisilmäyksellä uuteen lajiin. Ehkäpä isoin yllätys on ollut se yhteisö, jonka olen treenien kautta saanut. Kyse ei ole pelkästä yksilösuorituksesta, vaan kaikki tsemppaa kaikkia ja uusille treenikavereille esittäydytään sanomalla kädestä päivää. Porukan yhteishenki punnittiin viimeistään eilen, kun boxilla vietettiin springbrakea eli kisailtiin hyvällä tsemppihengellä.

Pieni ydinporukkahan aloitti rajojen rikkomisen jo aamulla, kun heitimme talviturkit lähirannassa. Endorfiinit jylläten ja perhoset vatsassa lepattaen suuntasin ensimmäisiin kisoihini. Hieman pelotti miten pärjään, sillä olin osa nelihenkistä joukkuetta, enkä tietenkään halunnut olla se heikoin lenkki (saatoin kylläkin olla, mutta näin jälkikäteen se ei haittaa). Paikalla oli suuren urheilujuhlan tuntua, sillä väkeä oli sankoin määrin ja kaikki odottivat innolla, mitä tuleman piti.

Kisa käytiin hyvässä hengessä, kaikki kannustivat kaikkia. Jokainen teki parhaansa ja antoi kaikkensa. Tärkeintä ei ollut voitto vaan osallistuminen, aivan kuin lapsena meille kaikille on opetettu. Miksiköhän se osallistumisen merkitys tuntuu unohtuvan aikuisiällä? Urheiluhenki oli sitten ylimmillään ja jokainen oli yhtä tärkeässä roolissa. Tuomarit varmistivat liikkeiden puhtauden ja samalla hekin tsemppasivat meitä kilpailijoita. Näissä geimeissä ei jätetty kaveria edes tiukassa paikassa!

Illalla kokoonnuimme viettämään samaiseen paikkaan grillibileitä. Oli kiva jutella kaikkien kanssa "siviilivaatteissa" ja tutustua treenikavereihin tarkemmin. Olemme varsin paljon yhdessä, mutta CrossFitin ulkopuolella emme tiedä toistamme paljoakaan. Meidän joukostamme löytyy assareita, poliiseja, terapeutteja, myyntimiehiä (ja naisia), lääkäreitä, opettajia jne. Ikähaitari taitaa heilua vuosien 20-60 välillä, mutta silloin, kun nostetaan rautaa, otetaan kropasta kaikki irti ja jokainen tekee omia ennätyksiään, millään muulla kuin urheilulla ei ole merkitystä.

On mahtavaa olla osa tuollaista porukkaa ja tuoda siihen omanlainen väritys. Olen saanut tutustua moneen upeaan ihmiseen ja toivon, että jengi kasvaa entisestään ja yhteishenki pysyy yhtä ainutlaatuisena jatkossakin. Samoja ajatuksia pyörittelin mielessäni, kun makoilin vanhempieni sohvalla tänään. On etuoikeutettua kuulua meidän perheen tiimiin. Olen se vanhempieni esikoinen ja pikkusiskoaan pomottava, kaikkitietävä isosisko. Eli kaikessa kamaluudessani ja ihanuudessani korvaamaton pala kokonaisuutta. Yhtä lailla on ihanaa olla töissä osa tiimiä ja tietää olevansa siinä tärkeä tekijä, aivan yhtä tärkeä kuin jokainen meistä.

Millaisiin yhteisöihin sinä olet päätynyt? Tunnetko olevasi tärkeä peluri? Vai oletko törmännyt jonkinlaiseen epätasapainoon? Haluaisitko kuulua johonkin porukkaan, mutta epäröin ottaa ratkaisevia askelia? Muista, että vain etsivä löytää paikkansa ja ehkäpä jossain on sellainen jengi, jota olet aina kaivannut. Eli rohkein mielin uutta viikkoa, uusia mahdollisuuksia ja uusia tuttavuuksia kohti!

-Virpi

#koskamävoin

On mahtavaa rikkoa omia ennakkoluulojaan ja rajojaan, vaikkapa ihan pienissäkin asioissa. Jos ajattelee jatkuvasti, että tämä ei varmaan onnistu ja minusta ei ole siihen ja siihen, se pitää todennäköisesti paikkansa. Mitäpä jos miettisitkin aina, että teen tämän, tämän ja tämän koska mä voin? Jos nyt joku kivi jää kääntämättä tai kallio kiipeämättä niin eihän se haittaa, sitten se raja tuli vain aiemmin vastaan. Tärkeintä on se, että lähdit rohkeasti, teit parhaasi ja annoit itsellesi mahdollisuuden onnistua. Ja voittajia eivät ole pelkästään nopeimmat vaan ne, jotka yrittävät sinnikkäästi uudestaan.

Koska mä voin on työnantajani eli Soneran uusi markkinointislogan. Sen suurempaa sidosta kirjoituksellani ei ole ko. kampanjaan eli ei huolta, tämä ei ole maksettu mainos. Tosin kirjoittaja on tyytyväinen ja kiireestä kantapäähän sitoutunut työntekijä, yhä 14 vuoden yhteiselon jälkeen. Tuolla hästägillä, eli risuaidalla varustettuna, löytää sosiaalisesta mediasta (Twitter, Instagram ja Facebook) kaikkea kivaa, sillä aika moni lilaa tunnustava on siihen hurahtanut. Lause on niin mahtava, että se oli helppo ottaa heti omaksi ja jokainen voi miettiä sanoman itselleen sopivaan muotoon. Tosin ei siitä kovin negatiivista saa tekemälläkään, eihän?

Hamppukin sen tietää #koskamävoin

Makustelepas hieman, koska mä voin, koska mä voin, koska mä voin, siinä on valtavasti mahdollisuuksia ja hyvää energiaa. Mitä sinä voit tehdä juuri nyt? Entä tämän päivän aikana, saatikka kuluvana viikonloppuna? Ihan vain siksi koska sä voit! On varmasti asioita, joita sinun tavallaan pitää tehdä, mutta sinä voit ja pystyt tekemään ne. Ajatus viikkosiivouksesta voi tuntua masentavalta (tositarina eiliseltä illalta) ja suorastaan uuvuttuvalta, se on varsin monelle meistä pakollista eikä niinkään ihanaa. Mutta kaikessa kamaluudessaan se on myös rentouttavaa, aivot narikkaa puuhaa ja lopputuloksena koreilee siisti koti. Ajattelepas jos sinulta puuttuisi imuri ja moppi, urakka olisi paljon puuduttavampaa, eikös? Joten tartu siihen "huuveriin" ajatuksella #koskamävoin

Mietitäänpäs, mitä minä olen tällä viikolla saanut tehdä ja kokea:

- Toivotin kesätyöntekijät taloon #koskamävoin

- Otettiin hassuja käsilläseisontakuvia #koskamävoin

- Tehtiin maastavetoenkkoja #koskamävoin

- Koulutin uusia työntekijöitä #koskamävoin

- Hemmottelin kissaani #koskamävoi

- Juttelin ystävieni kanssa puhelimessa #koskamävoin

- Tein pari työmatkaa #koskamävoin

- Otin lisäaskeleen valmennusmaailmassa eli tavoitteena DiSC sertifikaatti #koskamävoin

- Pyysin apua kollegalta #koskamävoin

- Sain esimieheltäni hyvän neuvon ja noudatin sitä #koskamävoin

- Tapasin paljon uusia ihmisiä #koskamävoin

- Vakuutuin siitä, että haluan kulkea NLP:n viitoittamaa tietä #koskamävoin (kävin siis tapaamassa tulevaa NLP-kurssin vetäjääni)

- Nukuin päiväunet #koskamävoin

- Palkitsin itseni jäätelöllä #koskamävoin

...voisin jatkaa loputtomasti 

Miltäs sun lista näyttää? Toivottavasti siellä on mukavia juttuja laidasta laitaan, niin työelämästä, vapaa-ajastakin. Toivottavasti niihin linkittyy sinulle tärkeitä asioita ja ihmisiä, nelijalkaisia ystäviämme unohtamatta. Voisitko siis ottaa tuon sloganin osaksi arkeasi? Kokeile ainakin yhden päivän ajan ja mitä tahansa teetkin ajattele mielessäsi koska mä voin. Lupaan, että et menetä mitään, päinvastoin saatat  yllättyä positiivisesti. Tiedä vaikka huomaisit hyräileväsi ilosta, olevasi hitusen itsevarmempi ja nauttivan juuri siitä, mitä sillä hetkellä teetkin. 

Ihanaa onnistumisen ja hyvän tuulen viikkoa kaikille!

-Virpi

PS: Blogiin tulee tekstejä nyt aiempaa harvemmin. Töissä on kiirettä ja oman jaksamiseni priorisoimiseksi en aio kirjoittaa pakolla. Tämä on kuitenkin harrastus, jonka tarkoituksena on ruokkia hyviä asioita eikä lisätä paineita. Mutta ole ystävällinen ja pysy kuulolla, en aio kadota minnekään. Meidän upeat kesätyöntekijät saadaan valjastettua arkeen toukokuun loppuun mennessä ja sitten coachin suurin paine helpottaa.

Loppuun pieni kuvapläjäys siitä, miten vakavamielistä, ikävää ja aikuismaista treenaaminen voi olla eli ei mitään noista. Treenaaminen on mahdollisuus päästää sisäinen lapsi irti ja nauttia koko rahan edestä. Kuvissa superupea ja ihana kollegani/ystäväni/treenikaverini Anne <3

Sisäinen lapsi

Välillä on ihanaa huomata, että meidän tylsien aikuistenkin sisällä asuu edelleen se sama pieni lapsi, kuin vuosia sitten. Joskus se haluaa tulla esiin, pistää ranttaliksi ja viis välittää mitä muut ajattelee. Niitä hetkiä pitäisi vaalia ja pitää kynsin ja hampain kiinni, ettei menetä lapsen mieltään kokonaan. Elämässä joutuu pakostikin olemaan vakava, tylsä ja järkevä, joten silloin kuin ei ole pakko, kannattaa iloita kaikesta. Maailma ilman hymyjä kuulostaa suorastaan masentavalta, toivottavasti en joudu olemaan osana sellaista.

Tapasin tänään kolme rakasta ystävääni ja heidän jälkikasvuaan. En siis ole mikään lapsi-ihminen, mutta ystävieni lapsista olen aina tykännyt. Mitä ilmeisesti lasten on myös helppo ottaa minut vastaan, koska olen tavallisia aikuisia lyhyempi. Olen siis "ei niin aikuinen" kuin muut. Hetken harkittuani oli pakko päästä tutustumaan parivuotiaan pikkumiehen sielunelämään, joten lähdin ihmettelemään lastenhuoneeseen. Voi kuinka ihania leluja nykyisin onkaan ja miten ihanan värikäs valtakunta huoneen omistajalla olikin. Miten mukavaa oli kontata telttaan makoilemaan, päästä rummuttelemaan ja leikkiä vähän pikkuautoilla. Ja miten ihanaa olikaan nähdä pienten ihmisten riemua, lasten naurussa on jotain maagista.

Kotiin päästyäni pysähdin miettimään, miksi aikuisten värimaailma on tylsän rauhallinen ja hillitty? Miksi kaiken pitää olla mustaa ja valkoista? Miksi työpaikoilla ei ole mitään kivaa, kuten keinuja, hyppynaruja ja rekkitankoja? Missä vaiheessa luontainen halu hyppiä ja pomppia katoaa? Onko olemassa ikä, jonka jälkeen se ei ole sallittua? Muistatko milloin olet kinkannut tai juossut ihan vain ilosta etkä suinkaan kuntosi takia? Miksi aina pitää olla asiallisesti ja nyrpeän naaman näyttämisestä tulee sallittua? Missä vaiheessa emme enää iloitse omista yrityksistämme vaan pikemmin vähättelemme tekemisiämme? Milloin rehellisyys muuttuu selän takana puhumiseksi? Milloin uteliaisuus muuttuu peloksi? Milloin tekeminen muuttuu vaivalloiseksi?

Vaali siis sisäistä lastasi, äläkä anna hiipua sen pois. Anna myös lapsen olla lapsi mahdollisimman kauan, aikuisten maailmassa ehtii elämään liiankin kauan. Hypi, pompi, naura ja laula - usko siihen, että koko maailma on sinua varten! Jos sinä et usko, ei usko kukaan muukaan. Älä ole se, joka sulkee ovia edessäsi vaan availe niitä rohkeasti. Välillä päädyt umpikujaan, mutta jokaisella yrittämällä koet jotain ainutlaatuista.

Turistina Turussa

Turku on yksi kaupunki, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen minuun, heti ensi kohtaamisella eli noin 30 vuotta sitten. Siitä syystä olin enemmän kuin innoissani, saadessani työkeikan samaiseen paikkaan. Olinhan sitä jo pari vuotta haaveillut, mutta toive toteutui vasta nyt. Kannattaa muistaa, että toiveiden toteutuminen vie aikaa eikä vähätellä toiveitaan. Toiselle se on luksusloma ja toiselle työmatka. Ensimmäisenä iltana tutustuin keskustan kauppoihin, mutta toisena päivänä räjäytin todellisen jackpotin. Lenkkivermeet päälle ja turistilenkille!

Olin asettanut itselleni kaksi määränpäätä eli Tuomiokirkon ja Turun linnan. Molemmat ovat toki ennestään tuttuja, mutta jostain syystä ne oli pakko ottaa haltuun. Yritin alkuun hölkätä, mutta tuli räpsittyä kuvia niin ahkertasti, että eihän siitä mitään tullut. Turku on todellinen kaunotar suomalaisten kaupunkien joukossa, joten nähtävää piisaa. Etenkin vanhat puutalot ovat hurmaavia ja jokivarsi alkoi hiljalleen herätä talvihorroksesta. Tuomiokirkko löytyi heti ensiyrittämällä, mutta Turun Linnaa piti etsiä (oli vähän koordinaatit kateissa) ja Kakolakin löytyi ihan vahingossa.

Yksi syy, miksi olen koukuttunut kuvaamiseen on kyky nähdä ja jakaa se. Kadehdin lasten tapaa nähdä pieniä asioita ja yritän ruokkia samaa mielessäni. Haluaisin suhtautua asioihin uusin silmin, riemuita ihan pikkuriikkisistäkin asioista ja kulkea samanaikaisesti jalat maassa sekä pää pilvissä. Jos hyvä kuva vaatii sen, että menet makaamaan asfaltille, se on tehtävä. Saattaa olla, että niin tuli myös tehtyä, kun sommittelin Suomen Joutsenen mastoja fraameihin...kannatti :)

Upeaakin upeampi Tuomiokirkko

Jokivarsi herää talvihorroksesta

Todellinen kaunotar nimeltä Suomen joutsen

Turun linna ilta-auringossa

Joka kerta, kun katseeni kohdistuu johonkin säväyttävään kohtaan ilahdun aidosti. Me aikuiset olemme liian usein vakavia, kiireisiä ja sokeita sille, mitä ympärillä tapahtuu. Uteliaisuuden siivittämänä turistitourneeni kesti yli kaksi tuntia ja nautin maisemista sekä mahdollisuudesta nähdä ja kokea. En halunnut turkulaisvitsien latistaa tunnelmiani ja hyvä niin. Mielestäni turkulaiset ovat yhtä mukavia kuin muutkin. Toivon, että seuraavaa työkomennusta ei tarvitse odotella paria vuotta. Suosittelen tätä kohdetta myös kaikille, etenkin kesällä, jolloin kaupungin valtaa kansainvälinen tunnelma.

Kyl määki Turus...

Virpi

Ihana väsymys

Turun tourneesta kotiutui väsynyt reissaaja. Kaikki energia tuntui jääneen koulutusluokkaan ja vain varjo minusta palasi kapsäkkiensä kanssa kotiin. Keskiviikko menikin nuokkuessa ja torstaihin heräsin edelleen väsyneenä. Päätin kunnioittaa tuntemuksiani ja suhtautua väsymykseen yhtä lempeästi kuin vanhaan ystävään. On hetkiä, jolloin ei kannata hötkyillä, vaan on parempi hengittää syvään ja pysähtyä paikoilleen. Tein töissä parhaani, suunnittelin seuraavan viikon koulutusvedot ja annoin itselleni kiitettävän jo tehdystä työstä. 

Tämä cowboy tarvitsee nyt hetken lepoa ja hiljaisuutta, ennen kuin matka voi jatkua

Olen keskittynyt niin vahvasti kiitollisuuteen ja positiivisuuteen, että se minä on tainnut paikoin unohtua. Enää sitä tärkeintä pelinappulaa ei saakaan riepotella, hyvä niin. Pieni asia, mutta tyystin erilainen lopputulos. Olen siis kehunut itseäni päivittäin ja kritiikin hetkellä korvannut negaation positiivisella. Huomasin jo muutamassa päivässä, että uudella toimintatavalla oli iso merkitys ja oloni tuntui mahtavalta. On mukavaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja olla kyllin hyvä ilman liiallista ylisuorittamista. Elämässä on tarpeeksi hetkiä, jolloin on pakko venyä, ylittää itsensä ja kurottaa korkeammalle. Ylitekemisellä ei taida tuoda pitkässä juoksussa mitään hyvää tullessaan.

Juuri nyt nautin hetken kiireettömyydestä, joka tuntuu luksukselta arjen ristituleen verrattuna. Kiire ei saisi olla se juttu, joka kietoo otteeseensa, vaan todellinen taito onkin se, että osaa räpistellä siitä irti. Yhden kevyemmän päivän jälkeen jaksaminen on palautunut taas normaaliin mittaansa. Kiitän maailmaa ylimääräisestä lepopäivästä ja siitä, että tiedossa on hyviä valintoja mm aikaa ystäville, intohimoille (golfkausi alkaa) sekä hyvälle ololle.

Osaatko sinä hidastaa tahtia, kun kroppa alkaa köhiä? Osaatko huomata varoitusmerkit vai viekö itsesi kerta toisensa jälkeen äärirajoille? Pystytkö olemaan armollinen, kun väsyttää vai syytteletkö itseäsi laiskuudesta? Onko elämä yhtä kiirettä vai pystytkö tarpeen vaatiessa pysähtymään? Olisiko juuri nyt syytä hiljentää?