Sporttiloma

Kirjoittelin joku päivä siitä, ettei lomalleni ole varsinaisia suunnitelmia. Ei ole sovittuja mökkireissuja, kaupunkilomia, kesäteattereita...ei siis mitään. Mutta ei huolta, päivät täyttyvät vallan mainiosti. Näyttäisi myös siltä, ettei tässä huushollissa murehdita arkivelvollisuuksista, ei ole löytynyt edes ajatusta viikkosiivoukselle. Anyway vietän parhaillaan sporttilomaa eli tavoitteena on liikkua mahdollisimman paljon sekä kerryttää kuntoa seuraavaa lomaa varten, joka suuntaa Espanjaan reilun viikon vaellukselle.

Sporttiloman hyvä puoli on sen taloudellisuus. Golfin pelioikeus kattaa koko kauden pelit kotikentälle ja CrossFit-salille tulee maksettua joka kuukausi sievoinen summa treenimahdollisuudesta. Ja jos levottomat jalat vaivaa (tai liikasyöminen ja kaloreita on poltettava) voi aina kurvata lenkille, kävely on aina jotenkin ihanan rentouttavaa. Roudaan myös ahkerasti eväät ja juomat mukanani eli lähtötelineisiin ylimääräisiä kuluja. Lomalla tulee kuitenkin käytyä jonkin verran ulkona syömässä ja niistä hetkistä en halua täysin tinkiä.

Kesän iltalenkit on ihania

Sadesää on paras juoksusää

Maauimala kuuluu mun kesään...love it!

Käynnistelin sporttilomaa jo viikonloppuna rennoilla kävelylenkeillä ja golfkentällä. Osallistuin pitkästä aikaa golfkisaankin ja pelattiin ystävän kanssa juhannus scramble. Pitäisi rohkaistua enemmän ja mennä erilaisiin golftapahtumiin, koska ne ovat mukavaa vaihtelua tavallisiin kierroksiin. Sitä vaan pelkää mokaavansa ja jättäytyy siksi ulkopuolelle, vaikka ketähän se mokaaminen haittaisi? Ehkäpä siitä syystä ladykapteeni sai houkuteltua mut naisten lyöntipeliin viikon päästä.

Maanantaina aloitin sporttailun ihan kunnolla. Ensin paluu CrossFitin pariin eli kehonhuoltoa ja illasta sateinen juoksulenkki. Eilen mentiin jo täysillä eli aamulla juoksutreenit CrossFit jengillä, päälle uintia ja illalla vielä golfia. Tavoitteena olisi pitää yksi lepopäivä viikossa ja pari rennompaa treenipäivää. Nyt on kuitenkin kuulosteltava kroppaa, onko se samaa mieltä mun aikeiden suhteen. Saattaa siis olla, että suunnitelmiin on tehtävä joitain muutoksia. Siinä sivussa on tietenkin huolehdittava levosta ja riittävästä ruuasta, mutta sen ei pitäisi olla ongelma, olenhan tunnetusti päiväunien ja hyvän ruuan puolestapuhuja.

Yksi lukuisista haaveistani olisi sporttiloma ulkomailla. Vaikkapa keskellä talvea etelän lämmössä. Olisi jossain kivassa hotellissa hyvien liikuntamahdollisuuksien ja palveluiden äärellä. Pääsisi kokeilemaan eri lajeja, nauttisi levosta, auringosta ja hyvästä ruuasta. Onneksi haaveilu on sallittua ja sitä odotellessa voi ottaa ilon irti tästä hetkestä.

-Virpi

Intohimon voima

Olen usein ihastellut niitä, jotka ovat tehneet intohimoistaan ammatin ja elävät siten unelmaansa. Asiat, joihin kokee suurta tunteen paloa, eivät tunnu ikinä työläiltä ja jos tuntuvatkin, niin niiden eteen tekee mieluusti töitä. Hyviä esimerkkejä löytyy vaikkapa musiikkimaailmasta ja urheilupiireistä.

Katselin eilen EM-jalkapallo-ottelun Englanti Islanti. Alkuasetelmat olivat kuus nolla Englannin puolella. Wayne Rooney tykittikin ensimmäisen maalin heti alkuun ja peli tuntui olevan selvä. Melkein harmitti islantilaisten puolesta, sillä edessä voisi olla teurastus. Mutta Islanti piti pintansa ja vajaat parikymmentä minuuttia myöhemmin luvut olivat Englannin tappioksi 2-1. 

Ottelu suorastaan naulitsi tv:n ääreen, vaikka tiesin kärsiväni valinnasta aamulla (nukuttaa muuten vietävästi). Islannin pelaajien intohimo, halu taistella ja voittaa, oli upeaa katseltavaa. Kentällä ei ollut miljonäärejä ison egonsa kanssa vaan joukkue, joka puhalsi yhteen hiileen. Valmentaja luotti jengiinsä ja henki voimaa läsnäolollaan. Ja katsomo mylvi Islannin tahdissa. On suorastaan herkullista seurata, miten Islanti pärjää jatkossa. Itse ainakin fanitan kympillä, go Islanti go!

Eräänä päivänä saimme ystäväni kanssa golfkentällä peliseuraksi pari n 70-vuotiasta miestä. Molemmat olivat fyysisesti hyvässä kunnossa ja äärimmäisen miellyttävää peliseuraa. Lyönnit olivat varmoja, peli kulki ja ilmassa oli jatkuvaa kisailua kuneiluineen. Vanhuus loisti poissaolollaan, askel nousi ja fokus oli pienessä pallossa. Molemmat kantoivat bäginsä, mikä on tuossa ikäluokassa harvinaista, sillä harva nuorempikaan käyttää kantobägiä kärryjen yleistyttyä.

Täytyy todeta, että seurasin tuota seniorikaksikkoa ihaillen. Olisinpa itsekin tuossa iässä fyysistesti hyvässä kunnossa ja toimisipa pää. En haluaisi unohtua neljän seinän sisälle, vaan pysyä uteliaana elämälle. Löytää vuosien läpi uusia, ja kuljettaa mukana vanhoja, intohimon kohteita, jotka pitävät virkeänä. Jos elämästä puuttuu intohimoa ja tunteen paloa, jää siitä puuttumaan jotain olennaista

-Virpi

Loivasti lomalle

Vihdoinkin se on täällä, nimittäin loma. Tai oikeastaan kesäloma osa yksi, sillä elokuun puolivälin jälkeen koittaa the reissu Espanjaan ja Santiago de Compostelaa kohti. Mutta sitä ennen ehdin lomailla kolme viikkoa kotimaassa ja käydä vielä muutaman viikon töissäkin.

Tämä ihastuttava kuva on Blanco nimisestä ravintolasta, jonka vegeburgeria suosittelen lämpimästi

Ennen lomaa pyörähdin työmatkalla Turussa. Turku on ehdottomasti yksi suosikkikaupunkini ja paikka, jonne voisin muuttaa. Etenkin kesällä kaupunki suorastaan hurmaa koko olemuksellaan. Jokivarresta löytyy mukavia terasseja ja ruokaravintoloita. Kaupungissa on kivoja pubeja ja ruokapaikkoja on laidasta laitaan. Pari päivää muissa maisemissa tulevia työkuvioita pohtien oli ihana piristysruiske ja loiva lasku lomaa kohti. Siinä sivussa saatiin kollegan kanssa hyvät plänit tehtyä ja nautittiin kaupungin hyvistä ruokapaikoista.

Kauppahallista saa kaupungin parhaat sushit

Lomille lähtö tuli tehtyä sen verran vauhdikkaasti, että ajatus jäi osittain työpaikalle. Yritän pikkuhiljaa päästä täydellisesti lomamoodiin, mutta mieli ei toimi käskemällä. Koska kroppa on huudellut jo tovin väsymystään otin juhannuksen todella rennosti, vailla suuria suunnitelmia. Nautin levosta, kotona hiippailusta, lukumaratoneista, kevyistä lenkeistä, hyvästä ruuasta ja tietenkin golfista.

Mulla oli juhannuksena pizzaperjantai ananasjaffan kera

Loma on siinä mielessä jännä asia, että silloin pitäisi olla paljon suunnitelmia. Itseltäni ne puuttuvat täysin. Helsinki lienee kaukaisin paikka, jossa ajattelin pyörähtää. Muuten viihdyn kotikaupungissani, pyörähdän pari kertaa porukoilla, enkä tee mitään erikoista. Tavoitteena on nauttia kesästä, ottaa rennosti ja liikkua sopivalla sykkeellä. Loma on kuitenkin rentoutumista eikä suorittamista varten. 

-lomalainen-

Lukemisesta ja kesäläksyistä

Yksi suurista intohimoistani on ehdottomasti lukeminen. Olen ajatellut rakkauteni kirjoihin tulevan lapsuudestani. Äitini luki minulle paljon ja olen rakastunut tarinoihin pienestä pitäen. Myös hoidossa käytiin ahkerasti kirjastossa ja oli suorastaan juhlapäivä, kun sai valita uusia Brabababa, Mikko Mallikas ja Puppe kirjoja luettavaksi.  Ouluiässä luettiin parhaan ystäväni kanssa vuorotellen ääneen Mauri Kunnaksen kirjoja ja suorastaan kisailtiin sillä, kumpi luki enemmän.

Lomasuunnitelmiini kirjat ja kiireettömät lukuhetket kuuluvat nykyisin varsin oleellisesti. Golfin ja kirjojen lisäksi muita suunnitelmia ei oikeastaan olekaan. Olen varautunut hyvin ja hyödyntänyt kirja-alet varsin mallikkaasti. Adlibriksen pokkarialesta, 3 kpl 15 €, löytyi kuusi kirjaa (ois varmaan löytyny enemmänkin) ja Sokokselta nappasin neljä lisää. Kolmen viikon loma ja kymmenen kirjaa on toki suuruudenhullu sekä mahdoton yhtälö, mutta onpahan valinnanvaraa. Ja onpa ne kirjat joskus loppuneet keskenkin...se oli muuten karmiva hetki se.

Olen viikon verran hämmästellyt toisen maailmansodan tapahtumia. Luin Yksin Berliinissä nimisen teoksen, jossa tehtiin karu aikamatka 1940-luvun natsi-Saksaan. Pelkkä ajatus noista ajoista karmi selkäpiitä. Kuinka ihminen voi ollakin niin paha? En voinut olla miettimättä sitä suvaitsemattomuuden määrää, joka Suomessakin on valloillaan. Tuskinpa kukaan pitää pakolaistilannetta suotavana, mutta sen aikaansaama viha satuttaa mua jostain syystä suuresti. Pelkästään kiivaiden keskusteluiden kuuleminen aiheesta saa mykistymään, en nimittäin halua osallistua niihin, koska suustani tulisi pelkkiä painokelvottomia totuuksia. 

Kummipoikani oli saanut kesätehtäväksi lukubingon. Joka päivä saa vetää vain yhden ruksin. Samanlainen lukuläksy tekisi hyvää monelle aikuisellekin. Vuosilomalle lähtiessä saisi kotiin viemiseksi todistuksen käytöksestään, arvion suullisesta viestinnästään ja kommentit kirjaillisista kyvyistään. Sitten tulisi vielä lukuläksy ja kehoitus tulla takaisin hyvällä mielellä. Montas ruksia sää saisit vetää kesän aikana? Mulla olisi viikon ajalta ruksit kohdissa: sadesäällä, surullisen kirjan, junassa, paksun kirjan, ennen nukahtamista ja kaverin (no oikeesti äitin ja isin) luona.

Twitterissä on ilahduttanut Rami Aaltosen ehdotus neuvolakortin käyttämisestä aikuisilla. Ei muuten lainkaan pöllömpi idea, kun noita seurattavia asioita katsoo. Jos jokainen pyrkisi samaan ruksit oikeisiin kohtiin voisi vaikutus olla yleisen hyvinvoinnin ja kansanterveyden suhteen suuri. Ja voisi se edesauttaa työyhteisöjen ilmapiirejäkin. Ja entäs rokotukset? Itselläni ei ole ainakaan mitään käsitystä siitä, onko allekirjoittaneella yksikään rokotus voimassa (tuskinpa vaan) ja mitä ne suotavat piikitykset edes ovat. 

Voisin ottaa lomalle lukemisen lisäksi tavoitteeksi pyöräillä päivittäin ja uida viikoittain, hiihtäminen ja luistelu ovat jokseenkin hankalia toteuttaa. Yritän välillä keskittyä, olla puheissani selkeä ja muutaman kerran viikossa hyppiä yhdellä jalalla ja kokeilla myös tasajalkapomppuja. Juoksuruksin voi varmaan napata pariin otteeseen porrastreeneistä. Muita kohtia pitää vielä hiukan pohdiskella :)

-Virpi

Mun sisällä paistaa aurinko

Tänä aamuna kokeilin itseni kehumista samalla tavoin kuin kehun kissaanikin. Tuntuihan se hassulta ladella sellaisia juttuja, mutta alkoi vaan hymyilyttää. Sitten viiletin fillarilla halki kaupungin vesisateessa kohti hammaslääkäriä ja säteilin onnea. Ai mistä? No en mistään ja sittenkin kaikesta. 

Pian kuittaisin hammaslääkärin kirjoittaman 700 euron laskun, kiitin kauniisti ja viis veisasin huolille ja murheille...kyllä me tulevat ja hoituvat murehtimattakin. Kotimatkalla suorastaan laulatti. Olin niin onnellinen, että poikkesin extempore kukkakauppaan ja ostin esimiehelleni kukan. Halusin kerrankin hankkia jotain pientä ja osoittaa kiitokseni. Mitenköhän mulle sattuukin näitä hyviä pomoja? Viimeiset kolme ovat olleet ihan parhaita, pus pus Pasi, Veera ja Hanna, ootte huippuja <3

Eikä se hymy siitä hyytynyt missään kohtaan. Vaikka puolet naamasta oli puuduksissa (kiitos hammaslääkärin) säteilin auringon kanssa kilpaa. Se oli tietty siinä mielessä helppoa, kun ulkona satoi, mut yritin paikata auringon puuttumista. Toivottavasti edes osa siitä energiasta säteili ympärillekin. Ainakin yritin hoitaa duunit hyvällä sykkeellä maaliin. Harvoin on muuten hampaiden kiristelystä ollut apua.

Päivän päätteeksi marssin läheiseen vaatekauppaan (ai, miten se shoppailulakko, no mä oon tainnut unohtaa sen). Sain hieman yllättäen hääkutsun ja olihan se mietittävä, mitä laittaisi päälle. Ja kappas, auringonkeltainen MariMarin mekko oli kuin tehty mua varten. Ei tarvinnut paljoa miettiä, kun tuo suomalainen muotiluomus lähti mun mukaani. Sanoisinko yksi parhaimmista hammaslääkäripalkkioistani (palkitsen itseni joka ikinen kerta, kun joudun kärsimään hampaiden takia) ja eiköhän sillä yhden onnellisen parin onneakin juhli.

-Virpi

Tätä mä muuten haluan kaikista vaatehankinnoistani jatkossa: laatua, rentoutta, tyyliä ja iloa. 

Pari sanaa keskustelun voimasta

Ootko huomannut, kuinka usein pienet jutut unohtuvat? Siis sellaiset asiat, mitkä tietää, mutta kuitenkin unohtaa. Vaikkapa sen unen merkityksen, fiksut valinnat lautasella jne. Olen käynyt viikon aikana monta hyvää keskustelua ja viimeksi tänään ymmärtänyt, miten mahtava asia vuorovaikutus onkaan. Kun istutaan saman pöydän ääreen, tai edes kokoonnutaan samaan Lync-palaveriin, saadaan usein ihmeitä aikaiseksi.

On niin kovin vaikeata ymmärtää toista, jos ei keskustele. Kun on mahdollisuus vaihtaa ajatuksia, kertoa, kysyä ja oivaltaa, ovat mahdollisuudet aivan eri svääreissä. Usein keskustelu vaan unohtuu, kun on (muka) kiire tai vältellään ikäviä tilanteita. Vaikka todellisuudessa tunnin ajatusten vaihto avaa usein pahimmatkin umpisolmut. Tänään pääsin käymään neljä timanttista keskustelua. Aika usein se oma ajatus ei nimittäin ole se paras mahdollinen, sen olen sentään vuosien aikana oppinut. Kun asioita päästään pohtimaan porukalla, pystytään eri näkemysten avulla rikastamaan alkuperäistä ajatusta, tai luomaan täysin uusia kuvioita. Ja voin luvata, että hyvän keskustelun jälkeen on voittajafiilis. Siten edellytykset tulevalle yhteistyöllekkin ovat hyvät.

Sen lisäksi suosittelen keskustelemaan itsensä kanssa, päivittäin tai vähintään viikoittain. Se lienee se toinen helposti laiminlyöty asia. Kuulostele, miltä sinun kehosi tuntuu, niin vireyden kuin fiiliksenkin suhteen. Kaipaatko kenties lepoa vai liikettä? Tuntuuko lihasjumia tai mielen kireyttä? Ja mieti sitten, miten niihin tulisi reagoida. Omien itseni kanssa käytyjen keskusteluiden takia olen viettänyt viikon totaalilepoa. Olen tehnyt vain pari kävelylenkkiä ja keskittynyt voimien keräämiseen. Treenien sijaan olen käyttänyt itseni pariin otteeseen hierojalla ja avannut ajatuslukkojani analysoimalla itseäni.

Ja kissankin kanssa on keskusteltu. Rapsuteltu nelijalkainen tyytyväiseksi jokaikinen päivä ja kehuttu sitä hännästä viiksikarvoihin. Pitäisiköhän jonain päivänä kokeilla samaa itseensä? Olen ihana, kaunis, paras, upein, fiksuin, hauskin...tekisi niin pitkän listan, että loppuisi nostattavat adjektiivit loppuun. Ehkä vien maailman parhaan itseni nyt ensin suihkun kautta nukkumaan. Ja ehkä huominen tuo hienoja keskusteluita mukanaan :)

-Virpi

Pikaruokaa

Voi pikaruoka tuo terveytemme ja ruokakulttuurimme pilannut keksintö. Vai onko se niin? Joskushan on vaan pakko saada syötävää nyt ja heti. Eikä pikaruoka ole välttämättä aina huono vaihtoehto, sillä nopeita reseptejä ja hyviäkin vaihtoehtoja löytyy. Ja sitten on vielä ne hetket, kun on herkuteltava sillä vähän epäterveellisemmällä vaihtoehdolla balanssin säilyttämiseksi. Satunnaisesti nautittu ja hyvällä omatunnolla nautittuna roskaruoka pitää ruodussa.

Viikonloppuna testattiin siskon kanssa Kotipizzan kasvisuutuudet, mozzarella ja falafel-vuohenjuusto. Ilmeisesti kummastakaan ei ole tullut listahittiä, sillä kassa ei edes tiennyt moisista ja joutui kyselemään meiltä tietoa täytteistä. Onneksi sentään kokki tiesi, mitä piti tehdä, ja päästiin herkuttelemaan. Meidän molempien suosikiksi tuli mozzarellapizza, vaikkakin molempi parempi. Eli jos diggailet pizzaa, muttet halua totaalista ähkyä, niin tässä pari varteenotettavaa vaihtoehtoa. Eihän nuo mitään terveysruokia ole, mutta olotila oli jälkikäteen yllättävän kevyt. Ehkä se kuolleen eläimen puute keventää, niin ja ei, en aio luopua myöskään niistä lihaisista täytteistä.

Vaikka tykkään tehdä ruokaa, en välttämättä viihdy hellan ääressä pitkiä aikoja. Siispä sunnuntaina turvauduin hieman toisenlaiseen pikaruokaan. Kaupan pakastealtaasta löytyi texmex vihannessekoitus, jonka nakkasin pannulle. Kylkeen purkki mustapapuja ja kylmäsavun makuista jalotofua ja avot! Lautaselle vähän salaattia, pinaattia sekä tomaattia ja mun gourmetruokani oli valmis. Pitäisi kolutakin pakastealtaita tarkemmin, sillä kasvissekoitukset ovat ihania arjen helpottajia ja etenkin kesällä on parempaakin tekemistä kuin ruuanlaitto. 

Salaattia, tuorepastaa, tankoparsaa ja syntisen ihana croissantti - valmistui alle 10 minuutissa!

Usein kokkailua pidetään juurikin työläänä ja vaikeana. Todellisuudessa vaikkapa kasvisruokia tekee kädenkäänteessä, kyse on lähinnä viitseliäisyydestä. Ja vaikka vähän oikoisi puolivalmisteilla niin lopputulos on sata kertaa herkullisempaa kuin valmisruuat. Tämä on se asia, minkä toivoisin ihmisten ymmärtävän ja muistavan...itsenikin, sillä välillä sitä harhautuu saarioisten hyllyä tähyilemään ja pettyy jokaikinen kerta.

-Virpi

Villasukkafilosofi

Mitä sinä teet, kun elämä murjoo? Itse vedän villasukat jalkaan, piilouduin peiton alle, pysyttelen neljän seinän sisällä ja muistutan itseäni hyvistä asioita. Kun kiitollisuuslistani on kilometrin pituinen yritän uskotella itselleni, että pienet kurjuudet katoavat niiden alle. Aika usein se auttaakin, mutta joskus pitää nuolla haavojaan tovi jos toinenkin, että asiat, joilla on tapana järjestyä, järjestyvät taas.

Sukat on sillä makkaralla...

Loppuviikko piti olla täynnä toimintaa. Työjuttuja, aikatauluja, kissanristiäisiä, illanviettoja jne. Sitten kuului yksi krunts ja etuhampaani oli historiaa: mieli maassa, alkushokki ravisteli koko kehoa ja elämä valui hetkellisesti alas vessanpöntöstä. Harmitti, pelotti, säälitti, suututti ja kyllästytti. Juuri, kun olin saanut maksettua maaliskuisen hammasremontin, niin seuraava katastrofi oli käsillä. Oisko tää nyt ainakin viideksi vuodeksi historiaa? No sitähän ei tiedä ja varmaan hyvä niin.

Lääkärin määräyksestä pari palaa raakasuklaata surkeuteen

Peruin kaikki työmenot ja pysyttelin loppuviikon visusti epätoimistolla. Viikonlopun odotettu treeniporukan kisailu ja paljubileet katosivat välittömästi kalenteristani. Pari päivää nuolin haavojani, kunnes villasukkafilosofiani alkoi toimia. Lauantaina uskalsin liikkua jo vähän ihmisten ilmoilla, mutta niin, ettei kukaan varmastikaan huomannut minua. En edes harkinnut lähteväni yhdenkään ystävän luokse kylään. Tänään rohkaistuin niinkin paljon, että lähdin golfkentälle työkavereiden kanssa palloa lätkimään. Ja kylläpä piristi olla ihan normaalisti, pienistä puutteista hammasrivissä huolimatta.

Ja meni muutama jäätelökin, mutta nekin vain lääkkeeksi

Vielä muutama päivä ja piina on ohi. Sitten saan uuden kevytsillan, hammasrivini on taas näennäisesti virheetön ja voin lopettaa piileskelyn. Sen jälkeen jäljellä on vain Visa-lasku ja se on yhtä kuin raha-asia ja raha-asiat ovat yhtä kuin järjestelykysymyksiä, asioita, jotka hoituvat aina jotenkin, ennemmin tai myöhemmin. Ja kun tässä nyt on ollut aikaa keksiä niitä hyviä puolia, niin olen ladannut akkujani. Pari ekaa päivää olin niin voimaton, etten kyennyt oikein toimivaan, olin vain. Työmenojen peruunnuttua pari projektia nytkähti mukavasti eteenpäin, kun pistin niihin kaiken raivoni ja voin pian lipua stressittömänä lomalaitumia kohti.

Tätä lausetta on tullut pureksittua ja ehkä on korkea aika hyväksyä myös harva hymy, koska semmonen se välillä on :)

Ja tuntuu siltä, että pystyn jo melkein hyväksymään tämän asian. Joskus näin vain käy. Aivan kuin kaikki asiat elämässä, ne eivät tule käskemällä. Ne eivät odota parasta hetkeä, vaan kamppaavat yllättäen ja kaadut rähmällesi. Mutta silloinkin on vaan noustava pystyyn, tutkittava pintanaarmut, pyhittävä kyyneleet ja jatkettava matkaa. 

-Virpi

Kuherruskuukauteni Polarin m400:n kanssa

Arkiaktiivisuuteni tai lähinnä arkipassiivisuuteni on mietityttänyt alkuvuodesta lähtien. Olen yrittänyt lisätä kävelyä ja hyötyliikuntaa muutenkin. Milloin olen kytännyt iPhonen askelmittaria ja yrittänyt saada sen maagisen 10000 askelta päivässä täyteen. Mutta lopulta oli otettava kovat otteet käyttöön. Siispä marssin lähes päivälleen kuukausi sitten Giganttiin, aktiivisuusrannekkeen ostoon. Halusin aktiivisuusrannekkeen, jota voisi käyttää sykemittarina ja jossa olisi GPS. Niinpä kotiin saapui Polarin m400, hintaa 149 € eli varsin kohtuuhintainen hankinta.

Valkoinen kirittäjäni

Aika pian tajusin, kuinka paljon minulla olikaan opittavaa. Se kymmenentuhatta askelta, josta varsin usein puhutaan, ei riittänyt sadan prosentin aktiivisuuteen. Ei siis ihme, että vyötärönseudulla on ollut haasteita. Ikääkin on sen verran, että pelkkä kuntoilu ei riitä pysymään balanssissa. Olen diagnosoinut itselleni hormoniepätasapainon ja etenkin insuliinin suhteen, sillä liiallinen istuminen vaikuttaa kehon insuliinituotantoon ja aineenvaihdunnan hidastumiseen. Minusta on kuulkaas tullut sellainen häkkiapina :)

Kuva napattu Kaisa Jaakkolan kirjasta Hyvän olon hormonidieetti

Muutaman päivän treenillä opin saamaan päivittäisen aktiivisuustasoni täyteen. Välillä tuli melkein pakkomielle saada prosentit täyteen. Auto jäi pihaan, kun aloin liikkumaan kävellen ja pyörällä. Välillä ihan korpeaa, kun on pompattava Micran kyytiin. Hissin käyttökin on jäänyt minimiin, sillä pidän kunniasiana kiivetä portaita hengästymistä uhmaten...ja kyllä se varsin usein pistää puuskuttamaan. Kannattaa miettiä, kumpi on parempi valinta mukavuus vai pelko saada pieni lämpö pintaan. Onneksi olen päässyt sen iän yli, että voin olla vähän nolo hyvinvointini kustannuksella (joskus tuppaa kainalot kostumaan ja hikipisarat peittää otsan).

Työpäivien istuminen on vaihtunut suurilta osin seisomiseen. Pidin aiemmin työntekoa seisten vaikeana ellen jopa mahdottomana. Lopulta pieni motivaatiopiikki oli ratkaisu ja työnteko sujuu sähköpöydän kera leikiten. Kotitoimistolla läppärin on tiskipöydällä lähes täydellisellä korkeudella. Toimistolla kipitän välillä portaat alas ja ylös vain mielen virkistämiseksi. Etäpäivä alkaa usein aamulenkillä ja puhelinpalavereissa ramppaan ympäri kämppää, jotta kroppa saa liikettä. Välttelen yli kaiken passiivisuusleimoja, joita Polar lätkäisee liiallisesta paikallaan olosta. 

Joinain päivinä aktiivisuus on mennyt yli. Eräänä viikonloppuna tein kotona suursiivouksen, kävin nopean porrastreenin ja pelasin kierroksen golfia. Aktiivisuus oli lähes viisisataa prosenttia ja seuraavana päivänä iski kokovartaloväsymys. Aktiivisuusranneke ei kehota pitämään lepopäiviä (saattaisi jopa kehottaakin, jos olisin ottanut kaikki ominaisuudet käyttöön), joten välillä on pakko jättää prosenttien seuraaminen ja hidastaa tahtia. Onneksi senkin oppii kroppaa kuuntelemalla.

Ensihuuma ei ole juurikaan taantunut. Seuraan edelleen yöunen määrää, aktiivisuustasoani ja välttelen passiivisuusleimoja päivittäin. Koen voivani paremmin kuin aiemmin ja olen motivoitunut ylläpitämään hyvinvointiani. Kuvittelen myös, että vyötärölinja olisi hieman selkeämpi kuin kuukausi sitten. Hellin tätä mielikuvaa, enkä tee elettäkään vahvistaakseni asiaa mittanauhan tai vaa'an avustuksella. Joskus totuutta ei halua katso silmiin. 

Helkama on mun bestis

Hikiliikunnan sijaan suosittelen juurikin arkiaktiivisuuden lisäämistä kaikille, muutoskynnyskin on usein suhteellisen matala. Moni voi pitää elektronisia kirittäjiä turhina, mutta itse suosittelen moisia apuvälineitä lämpimästi. Esimerkiksi Polarilta löytyy useita vaihtoehtoja. Loopista on ilmestynyt kaunis crystal-versio ja osa mittaa sykkeen suoraan ranteesta. Myös Suunnolta ja Garminilta löytyy hyviä vaihtoehtoja. Ja muutama viisas valinta per päivä auttavat eteenpäin. Pari viikkotreeniä eivät juurikaan paina vaakakupissa, jos toisella puolella on passiivisuus. Tee siis oma peliliikkeesi hyvinvointisi lisäämiseksi ja muista, että pienikin muutos on askel oikeaan suuntaan.

-Virpi

Olet mitä syöt

Varmaan jokainen suomalainen tietää sanonnan "olet mitä syöt". Siis täh, ootko pizza vai porkkana, vai mitäh? Olen ilmeisesti sen verran tyhmä, etten ole oikein sitä tajunnut. Tuo suuri viisaus menee pintaa syvemmälle. Mitkä ovat arvosi ruuan suhteen? Syötkö aitoa ja prosessoimatonta ruokaa? Valitsetko luomua, lähituotteita vai geenimanipuloitua ja pitkälle jalostettuja tuotteita? Vältteltkö rasvaa vai panostat hyviin rasvoihin? Ja yhtäkkiä ruuasta ja syömisestä tuleekin astetta vaikeampi yhtälö, vai tuleeko?

Puuroa, raejuustoa ja mustikoita...mmm

Sivistin itseäni lauantaiaamun tekemättömyyden kunniaksi katsomalla netistä Arman Alizadin Ravintoaiheisen jakson Pohjan tähden alla nimisestä sarjasta. Olin lueskellut kommentteja puolesta ja vastaan, joten olihan se nähtävä omin silmin. Minusta Arman teki (jälleen) hyvää työtä. Hän haastatteli eri asiantuntijoita ns. virallisten suositusten puolestapuhujia ja vastavirrassa uivia. Valitettavasti aihe on vaan niin laaja, että yksi ohjelma ei riitä, aiheesta saisi kokonaisen sarjan. Arman, ole kiltti ja tee se seuraavaksi <3 

Viherpirtelö on kaunista ja herkullista, oikeesti!

No kuka on oikeassa ja kuka väärässä? Itse en menisi totaalisesti kenenkään puolelle, en enää. En haluaisi syyttää virallisia säännöksiä, mutten myöskään pidä niitä ainoana totuutena. Karppaukseen joskus taannoin uskoneena, en menisi välttelemään hiilihydraatteja, mutta Heikkilän tavoin liputan prosessoimattoman ruuan puolesta. Uskon kokonaisuuteen, kultaiseen keskitiehen, rentouteen ja kohtuuteen. Vannon hyvän ja monipuolisen ruuan nimeen, joka näyttää ja maistuu herkulliselta.

Ihanat kasvikset lautasella

On aika hälyttävää, että 51 prosenttia suomalaisista työikäisistä on ylipainoisia. Ja 500 000 suomalaisella on diagnosoitu kakkostyypin diabetes. Valinnanmahdollisuuksien ympärillä täytämme itsemme roskalla. Liikumme vähän tai emme juuri lainkaan. Olemme tehneet itsestämme säälittäviä häkkiapinoita, tärveleet makuaistimme ja kadottaneet maalaisjärkemme.

Marjaisat proteiinipirtelöt pitävät miehen (ja naiset) pirteänä

Moni on alkanut välttelemään leipää ja perunaa, niistä on tullut ruokapöydän pahiksia. Jos syö 10 palaa höttöleipää huonoilla täytteillä, on toki syytäkin äkkijarrutukseen. Mutta kuinkahan moni on lihonut muodottomaksi keitetyn perunan voimalla? Tuskinpa kukaan. Syyllisiä taitavat olla kermakastikkeet, rasvassa paistetut ranskalaiset sekä jättiläismäiset annoskoot. Ollaan tultu siihen pisteeseen, ettei nähdä metsää puilta.

Stydiä kamaa by Viipurilainen kotileipomo ja lähiruokaakin vielä

Armanin ohjelmassa kerrotaan, että lihaa tulisi syödä 500 grammaa viikossa. Sen sijaan moni syö jopa kilon. Uskallan melkein väittää, että oma lihan syöntini on nykyisin 500 grammaa kuukaudessa. Tyhjiö on tullut täytettyä kasviksilla ja kalalla. Täytän lautaseni väreillä ja visuaalisuuden merkitys on kasvanut. Asettelen ruokani kauniisti ja syön silmilläni. Aidon ruuan tunnistaakin juuri värikylläisyydestä.

Joskus voi herkutella pastalla, kunhan on salaattia kyljessä

Uskon syömisessä rentouteen. En kiellä itseltäni mitään. Vaikka välttelen lihaa, niin tarpeen tullen pystyn syömään kanaa tai kokkaan herkullisen Parmankinkkusalaatin. Pidän maitotuotteet minimissä, mutta halutessani sekoitan puuroni joukkoon raejuustoa. Pyrin elämään ruodussa, mutta herkuttelen säännöllisen epäsäännöllisesti. Kun kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen ja kokonaisuuteen on suorastaan vapauttavaa tehdä valintoja.

Raakasuklaata riittää vain pala ja sekin on vain terveydeksi

Silti ihmisten avuttomuus surettaa ja suututtaa. Usein vastuuta pakoillaan syyttämällä geenejä "meidän suvussa kaikki lihoo...", vaikka hyviä tapoja voi opetella. En siis väitä, etteikö geeneillä olisi vaikutusta, mutta älä käytä niitä tekosyynä. Ja kuinka moni siirtää huonot tavat lapsilleen? Jokaisen lihavan lapsen takaa löytyy vanhempi, joka on mahdollistanut tilanteen. Vanhemmat tekevät ostopäätökset, kokkaavat ruuat ja ohjaavat oikeaan tai väärään. Jälkipolvet opetetaan siihen, että meillä syödään hyvin, juhlitaan herkuilla, välitetään ruualla ja turrutetaan surutkin suklaalla. Älä siis syytä lasta, joka on syönyt kaappiin kätketyt keksit, vaan mieti, miksi sinä menit ostamaan ne.

Ja etenkin kesällä on hyvä herkutella jäätelöllä

Toivoisin, että jokainen, joka lähtee tekemään töitä paremman lautasmallin eteen etenisi hillitysti. Tee joka päivä hyviä valintoja, lisää kasviksia ja marjoja, mieti määriä ja totuttele uusiin makuihin. Älä myllää kaikkea, täytä kaappia rahkalla ja ryhdy ruokamarttyyriksi. Kuulostele kehoasi ja tutkiskele mielialojasi. Milloin sinä sorrut ja milloin pysyt lujana? Mikä on hyväksi juuri sinulle ja mikä riittää tänään? Älä ruoski itseäsi äläkä vertaa muihin, ole itsellesi hyvä. Ja minkä vastauksen haluaisit antaa lausahdukseen "Olet, mitä syöt"? Minä taidan haluta olla värikäs, herkullinen, aito ja ravitseva.

-Virpi

Milloin meistä tuli huonoja?

Twiittasin tänään kotiin tultuani siitä, kuinka huono pyöräilijä olen. Ja samantien alkoi mietityttämään. Miksi aina pitää olla huono? On totta, etten edes yritä viilettää Helkamallani kovaa ja talutan jokaikisen mäen. Mutta hei, tänään kertyi ainakin 12 kilometriä pyöräilyä. Eikös se ole aika paljon parempi suoritus kuin sama matka auton ratissa? Miksi siis pitää potea huonoutta? 

Oli varmaan hiukan eri ääni kellossa noin 33 vuotta sitten. Silloin otin pyörälläajon haltuuni. Viiletin niin maan vimmatusti punaisella Helkama Nappulalla (mulla on muuten ollut aina punaisia pyöriä!). Ei paljon haitannut vaikka välillä mentiin mukkelismakkelis ja polvet oli naarmuilla. Olin varmasti omasta mielestäni maailman paras pyöräilijä. Silloin olin maailman ihanin prinsessa, nopea, kaunis ja muutenkin täydellinen pieni Virpi.

Miksi meidän aikuisten pitää olla huonoja, laiskoja, hitaita, heikkoja, rumia, rupsahtaneita, lihavia ja milloin mitäkin? Miksemme voi olla vain iloisia siitä, että teemme yhtä jos toista viikoittain? Missä vaiheessa siitä täydellisestä Virpistä tuli keskinkertainen tai paikoin jopa ala-arvoinen? Ja miksi meille kaikille käy näin?

Mitäpä jos kiittäisi itseään jokaisesta hyvästä teosta? Kiitos, että kuljit tänään pyörällä. Kiitos, että valitsit joka kerta portaat hissin sijaan. Kiitos, että viihdyit työkavereittesi seurassa. Kiitos, että sait edistettyä pariakin eri projektia. Kiitos, että kiitit jokaista, jotka auttoivat sinua tänään. Kiitos, että söit hyvin. Kiitos, että kävit treenaamassa. 

Joten olisiko aika olla hyvä sellaisena kuin on?

-Virpi