maanantai 27. kesäkuuta 2016

Loivasti lomalle

Vihdoinkin se on täällä, nimittäin loma. Tai oikeastaan kesäloma osa yksi, sillä elokuun puolivälin jälkeen koittaa the reissu Espanjaan ja Santiago de Compostelaa kohti. Mutta sitä ennen ehdin lomailla kolme viikkoa kotimaassa ja käydä vielä muutaman viikon töissäkin.

Tämä ihastuttava kuva on Blanco nimisestä ravintolasta, jonka vegeburgeria suosittelen lämpimästi

Ennen lomaa pyörähdin työmatkalla Turussa. Turku on ehdottomasti yksi suosikkikaupunkini ja paikka, jonne voisin muuttaa. Etenkin kesällä kaupunki suorastaan hurmaa koko olemuksellaan. Jokivarresta löytyy mukavia terasseja ja ruokaravintoloita. Kaupungissa on kivoja pubeja ja ruokapaikkoja on laidasta laitaan. Pari päivää muissa maisemissa tulevia työkuvioita pohtien oli ihana piristysruiske ja loiva lasku lomaa kohti. Siinä sivussa saatiin kollegan kanssa hyvät plänit tehtyä ja nautittiin kaupungin hyvistä ruokapaikoista.

Kauppahallista saa kaupungin parhaat sushit

Lomille lähtö tuli tehtyä sen verran vauhdikkaasti, että ajatus jäi osittain työpaikalle. Yritän pikkuhiljaa päästä täydellisesti lomamoodiin, mutta mieli ei toimi käskemällä. Koska kroppa on huudellut jo tovin väsymystään otin juhannuksen todella rennosti, vailla suuria suunnitelmia. Nautin levosta, kotona hiippailusta, lukumaratoneista, kevyistä lenkeistä, hyvästä ruuasta ja tietenkin golfista.

Mulla oli juhannuksena pizzaperjantai ananasjaffan kera

Loma on siinä mielessä jännä asia, että silloin pitäisi olla paljon suunnitelmia. Itseltäni ne puuttuvat täysin. Helsinki lienee kaukaisin paikka, jossa ajattelin pyörähtää. Muuten viihdyn kotikaupungissani, pyörähdän pari kertaa porukoilla, enkä tee mitään erikoista. Tavoitteena on nauttia kesästä, ottaa rennosti ja liikkua sopivalla sykkeellä. Loma on kuitenkin rentoutumista eikä suorittamista varten. 


-lomalainen-

Ei kommentteja: