keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Sporttiloma

Kirjoittelin joku päivä siitä, ettei lomalleni ole varsinaisia suunnitelmia. Ei ole sovittuja mökkireissuja, kaupunkilomia, kesäteattereita...ei siis mitään. Mutta ei huolta, päivät täyttyvät vallan mainiosti. Näyttäisi myös siltä, ettei tässä huushollissa murehdita arkivelvollisuuksista, ei ole löytynyt edes ajatusta viikkosiivoukselle. Anyway vietän parhaillaan sporttilomaa eli tavoitteena on liikkua mahdollisimman paljon sekä kerryttää kuntoa seuraavaa lomaa varten, joka suuntaa Espanjaan reilun viikon vaellukselle.

Sporttiloman hyvä puoli on sen taloudellisuus. Golfin pelioikeus kattaa koko kauden pelit kotikentälle ja CrossFit-salille tulee maksettua joka kuukausi sievoinen summa treenimahdollisuudesta. Ja jos levottomat jalat vaivaa (tai liikasyöminen ja kaloreita on poltettava) voi aina kurvata lenkille, kävely on aina jotenkin ihanan rentouttavaa. Roudaan myös ahkerasti eväät ja juomat mukanani eli lähtötelineisiin ylimääräisiä kuluja. Lomalla tulee kuitenkin käytyä jonkin verran ulkona syömässä ja niistä hetkistä en halua täysin tinkiä.

Kesän iltalenkit on ihania

Sadesää on paras juoksusää

Maauimala kuuluu mun kesään...love it!

Käynnistelin sporttilomaa jo viikonloppuna rennoilla kävelylenkeillä ja golfkentällä. Osallistuin pitkästä aikaa golfkisaankin ja pelattiin ystävän kanssa juhannus scramble. Pitäisi rohkaistua enemmän ja mennä erilaisiin golftapahtumiin, koska ne ovat mukavaa vaihtelua tavallisiin kierroksiin. Sitä vaan pelkää mokaavansa ja jättäytyy siksi ulkopuolelle, vaikka ketähän se mokaaminen haittaisi? Ehkäpä siitä syystä ladykapteeni sai houkuteltua mut naisten lyöntipeliin viikon päästä.

Maanantaina aloitin sporttailun ihan kunnolla. Ensin paluu CrossFitin pariin eli kehonhuoltoa ja illasta sateinen juoksulenkki. Eilen mentiin jo täysillä eli aamulla juoksutreenit CrossFit jengillä, päälle uintia ja illalla vielä golfia. Tavoitteena olisi pitää yksi lepopäivä viikossa ja pari rennompaa treenipäivää. Nyt on kuitenkin kuulosteltava kroppaa, onko se samaa mieltä mun aikeiden suhteen. Saattaa siis olla, että suunnitelmiin on tehtävä joitain muutoksia. Siinä sivussa on tietenkin huolehdittava levosta ja riittävästä ruuasta, mutta sen ei pitäisi olla ongelma, olenhan tunnetusti päiväunien ja hyvän ruuan puolestapuhuja.

Yksi lukuisista haaveistani olisi sporttiloma ulkomailla. Vaikkapa keskellä talvea etelän lämmössä. Olisi jossain kivassa hotellissa hyvien liikuntamahdollisuuksien ja palveluiden äärellä. Pääsisi kokeilemaan eri lajeja, nauttisi levosta, auringosta ja hyvästä ruuasta. Onneksi haaveilu on sallittua ja sitä odotellessa voi ottaa ilon irti tästä hetkestä.

-Virpi

Ei kommentteja: