Katselin eilen EM-jalkapallo-ottelun Englanti Islanti. Alkuasetelmat olivat kuus nolla Englannin puolella. Wayne Rooney tykittikin ensimmäisen maalin heti alkuun ja peli tuntui olevan selvä. Melkein harmitti islantilaisten puolesta, sillä edessä voisi olla teurastus. Mutta Islanti piti pintansa ja vajaat parikymmentä minuuttia myöhemmin luvut olivat Englannin tappioksi 2-1.
Ottelu suorastaan naulitsi tv:n ääreen, vaikka tiesin kärsiväni valinnasta aamulla (nukuttaa muuten vietävästi). Islannin pelaajien intohimo, halu taistella ja voittaa, oli upeaa katseltavaa. Kentällä ei ollut miljonäärejä ison egonsa kanssa vaan joukkue, joka puhalsi yhteen hiileen. Valmentaja luotti jengiinsä ja henki voimaa läsnäolollaan. Ja katsomo mylvi Islannin tahdissa. On suorastaan herkullista seurata, miten Islanti pärjää jatkossa. Itse ainakin fanitan kympillä, go Islanti go!
Eräänä päivänä saimme ystäväni kanssa golfkentällä peliseuraksi pari n 70-vuotiasta miestä. Molemmat olivat fyysisesti hyvässä kunnossa ja äärimmäisen miellyttävää peliseuraa. Lyönnit olivat varmoja, peli kulki ja ilmassa oli jatkuvaa kisailua kuneiluineen. Vanhuus loisti poissaolollaan, askel nousi ja fokus oli pienessä pallossa. Molemmat kantoivat bäginsä, mikä on tuossa ikäluokassa harvinaista, sillä harva nuorempikaan käyttää kantobägiä kärryjen yleistyttyä.
Täytyy todeta, että seurasin tuota seniorikaksikkoa ihaillen. Olisinpa itsekin tuossa iässä fyysistesti hyvässä kunnossa ja toimisipa pää. En haluaisi unohtua neljän seinän sisälle, vaan pysyä uteliaana elämälle. Löytää vuosien läpi uusia, ja kuljettaa mukana vanhoja, intohimon kohteita, jotka pitävät virkeänä. Jos elämästä puuttuu intohimoa ja tunteen paloa, jää siitä puuttumaan jotain olennaista
-Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti