Tanssi kuin kreikkalainen jumalatar

Viimeiset pari päivää tuli tehtyä töitä "hieman" normaalista poikkeavalla tavalla. Sitä on mm. kontattu, ryömitty, kaatuiltu, kävelty vaaleanpunaisesti ja tanssittu kreikkalaisen jumalattaren tavoin. Olen siis ollut esiintymistaidon kurssilla, jossa aiheena oli kehon kieli. Vuoden aikana olen päässyt treenaamaan esiintymistäni useaan otteeseen, iso kiitos työnantajalle panostuksesta. Vaikka olen esiintynyt työkseni, on ammattilaisten tuki tullut tarpeeseen. Ja eihän se ihan helppo matka ole ollutkaan.

Esiintymisessä ja vuorovaikutuksessa tärkeintä on kontakti. Kun kohtaamme ihmisiä lähtee kaikki katseesta. On vaikea vakuuttaa, jos kontakti jää syntymättä, sanat ovat kuitenkin pienessä roolissa kommunikaatiossa. Me asiantuntijat pyrimme (liian) usein vakuuttamaan puhumalla. Mitä enemmän puhetta ja vaikeita sanoja, sitä paremmin kuvittelemme klaaraavamme tilanteen. Ja voi kuinka metsään juuri silloin mennäänkään. Niin ja onhan se kontakti aikamoisessa avainasemassa kaikissa ihmissuhteissa, eikö?

Ensimmäisillä kerroilla on keskitytty kontaktin ottamiseen. Aluksi kipuilin sitä vastaan ja pidin tilannetta keinotekoisena. Väliin on mahtunut paljon harjoitusta ja itsensä opettamista uusille tavoille, sillä vanhakin koira voi oppia uusia temppuja. Tällä kertaa opettelimme kaivamaan energian kehostamme. Kun esiintyjä osaa käyttää kehoaan rentoutuu puhe ja kontaktin luominen yleisöön on entistä helpompaa.

Päätin jo etukäteen, että teen kaiken täysillä. En kyseenalaistaisi valmentajien neuvoja, miettisi onko joku tyhmää, ikävää tai noloa, vaan noudatan käskyjä. Hyvä päätös, sillä kurssilla päädyttiin usein sille kuuluisalle epämukavuusalueelle. Vaikka itsensä kuvitteleminen kreikkalaiseksi jumalattareksi ei ole verissäni, eikä ole rytmikään, niin olihan se tanssiminen ja itsensä likoon laittaminen varsin vapauttavaa! Suljin muut pois ympäriltäni, kuvittelin olevani maailman upein ballerina ja liitelin pitkin jumppasalia. Tunne oli niin mahtava, että pitäisi varmaan ottaa tavaksi :)

Ja mitä tulee kurssin lopulliseen antiin niin please päästäkää mut irti. Odotan innolla seuraavaa mahdollisuutta päästä estradille. En nyt välttämättä halua tanssimaan, perinteinen valmentaminen riittää. Jos sinulla on joskus mahdollisuus osallistua Esiintymistaidon akatemian järjestämille kursseille niin mene ihmeessä. Ja mitä tulee siihen kreikkalaisen jumalattaren tanssiin niin kokeile ihmeessä. Tarvitset vain hyvän biisin, joka kannattelee, paljon tunnetta ja sitten vauhtiin!

-Virpi

Matkalla järkeväksi kuluttajaksi

Olen haaveillut uudesta villakangastakista alkusyksystä lähtien. Tai tarkemmin ajateltuna jo viime vuodesta lähtien. Vanha on toki muodollisesti pätevä, mutta noin kuuden vuoden jälkeen malli ei enää miellytä ja vaihtelu lienee avainsana ostopäätöksen kypsymiselle. Elokuun alussa näin uuden unelmatakkini, johon ei sitten ollut varaa eli kauppaan jäi. Samaa vaatetta on sitten käyty jokaisella Helsingin reissulla ihastelemassa, mutta raha on aina ollut syy ostopäätöksen lykkäämiseen.

Tänään marssin päättäväisesti kauppaan, päätöstä oli kypsytelty kyllästymiseen asti ja rahakaan ei ollut este. Ja kappas oikea väri puuttui. Nopea välitsekkaus ja kyllä takin saisi tilattua netistä. Malli näytti edelleen hyvältä, mutta kääk tarkeneisiko siinä pakkasella? Nyt, kun ulkona oli talvi alkoi unelmatakkini näyttää ohuelta ja menettää hehkuansa. Koska olen, eroon turhasta projektini myötä, päättänyt oppetella järkeväksi vaatteiden hankkijaksi, alkoi todellakin epäilyttää.

Päätin kurkata vielä lempikauppaani Vilaan. Noh sieltä löytyi varteenotettava vaihtoehto, jota oli pakko kokeilla. Täysin erilainen malli miellytti kummasti silmää. Se tuntui myös lämpimältä eli pärjäisin pakkasellakin. Vanha minä ei olisi pahemmin pohtinut, mutta nyt teki tiukkaa. Harmitti vietävästi, ettei kollegani lähtenyt makutuomariksi. Äkkiä kuva ja avunpyyntö siskolle...kumpi on parempi ja kumpi järkevämpi veto. Takkia, kun ei kannata hankkia vain yhtä talvea varten.

Täytyy sanoa, että harkitseminen ja järkevän ratkaisun tekeminen tuntui vaikealta. Haluan niin oppia paremmaksi minäksi, joten paineet kasvoivat sisälläni. Pienen puntaroinnin ja siskon etäavun jälkeen päätin luopua alkuperäisestä haaveestani. Kotiin lähti siis se paksumpi, lämpimämpi ja myöskin aavistuksen kalliimpi Vilan takki. Tällaiseksi harkitsevaksi haluan/aion muuttua pysyvästi. Mutta tästä se lähtee!

-Virpi

Saako aikuiset juhlia syntymäpäiviä?

Oletko koskaan miettinyt, milloin synttäreiden merkitys katoaa? Lapsille syntymäpäivä on suurin juhla ikinä, mutta aikuisena "saa" viettää vain tasavuosia. Muutenkin vanheneminen muuttuu kamaluudeksi ja ikäkriisistä tulee totta viimeistään 30-vuotiaana. Miksei saa olla ylpeästi juuri sen ikäinen kuin on? Miksei uusia lukemia voi kohdata ilolla? Ja milloin etenkin naisen iän kysymisestä tulee loukkaavaa?

Minut on kutsuttu sunnuntaina ystäväni 8-vuotiaan tyttären syntymäpäiville. Tämä määrätietoinen pikkuneiti tietää totisesti, mitä haluaa. Kaverisynttäreitä vietetään huomenna keilahallilla. Virallinen päivä on lauantaina, jolloin neidille on vietävä kakku sänkyyn ja vanhempien lahja. Sunnuntaina on sitten sukulaisten ja muun lähipiirin vuoro. Silloin juhlahumu tiivistyy ja neidin tuntien viimeistään silloin iskee hius- ja vaatekriisi. Tuollaista pienen ihmisen riemua onkin ilo mennä todistamaan.

Mutta entäs me aikuiset? Kuukauden päästä vanhenen seuraavan kerran. Mittariin kolahtaa 37 vuotta eli pyörteisiin on vielä matkaa. Olen siis "ei saa juhlia iässä". Aion silti pistää bileet pystyyn ja suurin osa onkin saanut tänään kutsun Facebookin välityksellä. Tällä kertaa olen päättänyt pitää synttäribrunssin. Normaalisti brunssia vietetään sunnuntaisin, mutta sankarin ominaisuudessa päätin kutsua jengin koolle oikeana syntymäpäivänäni eli tapanin päivänä, joka sattuu tänä vuonna lauantaille.

Koska olen vastikään luopunut turhista tavaroista en halua lahjoja. Olen pyytänyt ystäviäni ostamaan lahjan itselleen, mikäli heillä on pakottava tarve hankkia jotain. Eikös kuulostakin ihan suunnitelmalta. Brunssi alkaa klo 11 ja halukkaat (sekä sitkeimmät) saavat juhlia kanssani aamuun asti eli tapanin tanssit kutsuvat. Saattaa siis olla rankat geimit tiedossa, mutta joskus on :)

Mielestäni elämässä on liian vähän juhlia. Siksi kaikki kissanristiäiset kannattaa hyödyntää ja tarvittaessa keksiä lisää. Ja vanheneminen se vasta hauskaa onkin. En palaisi missään nimessä taaksepäin, on kivaa olla aikuinen, muttei liian vakava sellainen. Aion myös olla rohkeasti oman ikäinen ja heittää oikeat numerot pöytään häpeilemättä. Joten hei olisiko syytä juhlia?

-Virpi

Kiitollisuus

Eilen illalla istahdin siihen tuttuakin tutumpaan paikkaan eli sohvani nurkkaan. Kääriydyin viltin syleilyyn ja istuin ihan hiljaa. Päivän duunit oli taputeltu, treenit tehty ja vatsa täynnä - voi kuinka onnellinen olotila se olikaan. Ihailin lepattavat kynttilää, joka levitti kauniit prismakuviot pöytälevylle. Päässäni pyöri yksi sana, kiitos. Mietin kuinka kiitollinen saatoinkaan olla kaikesta. Olin kiitollinen työstäni, sen tarjoamista mahdollisuuksista ja etenkin lukuisista kollegoistani. Olin kiitollinen harrastuksestani, sen myötä tulleista ihmisistä ja onnistumisen ilosta, jota olin hetkeä aiemmin kokenut. Olin kiitollinen kodistani, sen tarjoamasta turvapaikasta ja kaikesta minua ympäröivästä.

Uskon kiitoksen ja kiitollisuuden voimaan. Mitä enemmän kiität, sitä enemmän saat. Huomioi jokainen hymy ja pieninkin ilonaihe. Älä odota vain suurta ja mahtavaa, vaan löydä jokaisesta päivästä jotain. Aloita aamusi kiittämällä ja listaa onnen kulmakivet iltaisin, anna kiitoksen ympyröidä sinut. Pienen harjoittelun myötä huomaat työn kantavan hedelmää ja sisälläsi paistaa aurinko silloinkin, kun ulkona on pimeä...kokeilethan sentään?

-Virpi

Meille tuli joulu

Jouluun on kuukausi aikaa eli sieltä se taas tulee salakavalasti yllättäen. Koska joulu on vain kerran vuodessa, sitä kannattaa fiilistellä kaikessa rauhassa. Itse olen nostanut pari jouluista koristeita esille, mutta kaikkein jouluisimmat odottavat vielä vuoroaan. Mutta tänään se sitten alkoi ja meille tuli joulu. 

Heti aamusta paistoin pellillisen joulutorttuja, jotta sain pöydän koreaksi, kun vanhempani kävivät kylässä. Ja kyllä leipomisesta tulee se joulun tuoksu, vaikkei muuten niistä herkuista niin välittäisikään.

Seuraavaksi homma meni pipariksi eli hyökkäsin siskoni tekemän piparitaikinan kimppuun. En niinkään pidä pipareista, mutta juttu onkin siinä tuoksussa sekä tekemisen riemussa.

Leivonnan jälkeen siirryin korttitehtailun pariin sisareni aisapariksi. Ystäväni ovat varmaan luopuneet toivosta, sillä olen the onnettomin korttien lähettäjä. Olen aktivoitunut ehkäpä viiden vuoden sykleissä, jos niinkään usein. Mutta nyt olen ajoissa liikenteessä eli ehdin lyömään kaikki ällikällä. Askartelu oli vieläpä todella mukavaa ja aikamoista vastapainoa arjelle. Päivän aikana ehdittiin siskon kanssa höpistä kaikenlaisia eli todellista laatuaikaa team siskoilta :)

Pitkästä aikaa osat vaihtuivat ruokahuollon kanssa. Tällä kerralla se olin minä, joka kokkasi herkullisen sunnuntailounaan. Ja jälleen kerran tuli todettua, että tavallinen perusruoka on parasta. Sitten jaksoi taas pakertaa korttitehtaalla. Ehdimme myös nauttia joululeipomusten antia eli ekat tortut ja piparit on syöty. Kotonani tuoksuu herkulliselta, mieli on rentoutunut ja joulun hyvä tahto on täyttänyt pääni. 

Minusta on surullista, kun moni toteaa inhoavansa joulua. Varsin usein syyksi luetellaan joulun kaupallisuus, mutta jouluhan on paljon enemmän. Itselleni joulussa tärkeintä onkin rauhoittuminen, antamisen ilo ja hyvä tahto. Joulu on aina yhtä maaginen ja sen ansiosta ihmiset tekevät valtavasti hyviä asioita, muistavat läheisiään ja auttavat tuntemattomia. Jokainen päättää itse, miten paljon tai vähän panostaa materialismiin. Itse ostan vain muutaman lahjan, mutta odotan malttamattomana aaton lastenohjelmia ja äitin herkkuruokia. Niin ja osa minussa uskoo joulupukkiin edelleen.

Kuinka sinä teet joulun? Vaalitko perinteitä vai tilaatko aattona pizzan? Vietätkö aikaa ystävien ja perheesi kanssa vai lähdetkö pakomatkalle? Miellytätkö ennemmin muita kuin toteutat toiveitasi? Mitä ikinä teetkään toivon, että löydät sydämestäsi joulun ja rakastat sitä inhoamisen sijasta.

-Virpi

Ajatuksen voima

Kömmin aamulla pienoisen päänsäryn saattelemana keittiöön. Minua tervehti tällainen näky:

Huomasin hymyileväni tiskiröykkiölle. Otin siitä kuvan ja ajattelin, että tuolta hauska ilta näyttää seuraavana päivänä. En siis harmitellut sotkua tai manannut sen aiheuttamaa työmäärää tippaakaan. Astianpesukoneeni on rikki, enkä ole päättänyt yritänkö korjauttaa sen vai pitäisikö ostaa suosiolla uusi, joten olen opetellut tiskaamaan. Toisaalta uuteen koneeseenkaan ei ole rahaa erään lomareissun johdosta, joten päätöksen teolla ei ole ollut kiire.

Aiemmin vihasin tiskaamista niin paljon, että välttelin sitä naurettavuuteen asti. Olen myös nimennyt sen inhokkikotityökseni. Nyt siitä on tullut yksi asia muiden joukossa. Se on yllättävän helppoa ja oikeastaan ihan mukavaa. Tänään pistin kahvin tippumaan, kipaisin  suihkuun ja käärin vasta sitten hihani. Sitten tiskailin kaikessa rauhassa ja hörppäsin välillä aamukahvia kitusiini. Ja yllättävän nopeasti kaaos muuttui järjestykseksi.

Ajattelutavan muutoksessa on se hyvä puoli, että pienen treenaamisen jälkeen asiasta kuin asiasta löytää hyviä puolia. Ja positiivisuus kantaa oikeastaan kaikessa. Kannattaa siis ajatella, mitä kannattaa ajatella. Haluaisitko sinä nähdä sotkun vai muistaa hauskan illan? 

-Virpi

Täydellinen päivä

Aika usein tuntuu siltä, että parhaita asioita elämässä ovat ne, joita ei ole ehtinyt suunnittelemaan. Saatat vaikkapa törmätä ystävään sattumalla tai sopia tapaamisesta aivan yllättäen. Lähdet ulos syömään ilman sen suurempia suunnitelmia, eksyt niille kuuluisille yksille tms. Eilinen päivä oli juuri sellainen eli asioita tapahtui ilman sen suurempia suunnitelmia. Harmillisesti nykyisin kaikki tulee liian usein suunniteltua ja aikataulutettua, joten nämä hetket ovat harvassa. 

Katsotaanpa siis miltä täydellinen päiväni näytti kuvina. Kissa herätti aamuviideltä eli oli reilusti aikaa touhuta kaikkea. Heti alkuun pistin kätevä emäntä vaihteen päälle ja leivoin karjalanpiirakoita. Ne ovat yksi suurimmista suosikeistani ja tuovat paljon lapsuusmuistoja mieleen. Pitäisi varmaan aktivoitua useamminkin ja tehdä ensikerralla perunapiirakoita.

Sitten treeneihin ja painonnoston ihmeelliseen maailmaan! Tekniikkaharjoittelu on ehdoton suosikkini. Siinä pystyy hiomaan taitojaan rauhassa ja joka kerta oppii jotain uutta. Painoja lisään todella varovaisesti, mutta fiiliksen, voimien ja tilanteen mukaan. Tuli oikeastaan polte kehittää tekniikkaa eteenpäin eli ehkäpä sen eteen pitäisi tehdä joku plääni...pitänee pohtia tarkemmin.

Suihkun raikkaana suunnattiin frendin kanssa ravintolapäivää kohti. Kaupunki taisi olla täynnä uusia ravintoloita, tosin vain yhden päivän ajan. Me valitsimme legendaarisen Torven. Tarjolla oli tortilloita, raakakakkua ja pakuriteeglögiä. Oli muuten hyvää ja onhan tuo miljöö aina yhtä mahtava, sellainen rosoisen kotoinen. Ennen kotimatkaa poikettiin vielä Muotoiluinstituutin joulumyyjäisissä. Tarjolla olisi ollut kaikkea ihanaa ja hinnatkin olivat varsin kohtuullisia. Mieleen jäi kaivelemaan yksi ihana kaulakoru ja mukaan lähti yksi joululahja eli jouluvalmistelut on aloitettu.

Illalla sain pari ystävää seurakseni. Sen verran hyviä juttuja taisi olla, että olen tyystin unohtanut ottaa kuvia. Mutta ystävät, ruoka ja viini tuntuvat toimivan aina. Ja pikkutunneillehan se venyi, mutta sellaista se välillä tuppaa olemaan.

Toivottavasti sinunkin viikonloppusi koostui täydellisistä päivistä.

-Virpi

Rentoutumisen merkitys

Olen käynyt reilun viikon verran ylikierroksilla. Päässä sinkoilee sata ajatusta sekunnissa, eikä mieli meinaa hiljentyä millään. Pysähtyminen on melkein mahdotonta ja paikoin onkin. Pursuan ideoita, etenkin silloin, kun pitäisi nukkua. On vaikea nukahtaa, kun luovin hetki iskee päälle keskellä yötä. Arvatenkin vauhtisokeus vie voimia, ja eilen väsymys vyöryi ylitseni.

Pitkin viikkoa olen tehnyt hengitys- ja rentoutumisharjoituksia. Olen napannut ne Fitfarmin Kukoistava minä -verkkokurssilta. Niissä ihana joogaopettaja ja hyväntahdon lähettiläs Kylli Kukk opastaa pysähtymään. Harjoitukset ovat menneet vaihtelevalla menestyksellä. Pariin otteeseen olen nukahtanut kesken kaiken, toisella kerralla se ei ollut tarkoituksena. Välillä läsnäolon vaikeus on suurin voima ja  tuskastun yrittämään. Ja muutaman kerran olen onnistunut hyvin eli rentoutunut, pysähtynyt ja saanut virtaa.

Rentoutunut mieli on tavoittelun arvoinen, silloin sekä kehomme että ajatuksemme toimivat parhaiten. Sammakot pysyvät suussa, tunteet hallussa ja ympäristön havainnointi onnistuu. Lyhytkin rentoutus voi toimia valtavana voimavarana ja parantaa unen laatua. Näistä syistä olen päättänyt opetella pysähtymisen jalon taidon. Normaaliolosuhteissa se toki onnistuu, mutta tällaisten ylikierrosten aikana se vaatii harjoitusta.

Itselleni parhaimpia rentoutuskeinoja ovat kävely, luonnossa liikkuminen ja jooga. Niiden toteutus ei vain ole aina niin yksinkertaista kuin toivoisi ja tähän vuodenaikaan mukavuudenhalukin voi viedä voiton. Talvinen metsä on kaukana houkuttelevasta, vaikkei lunta vielä olisikaan. Läpikäymäni verkkokurssi on toki loistava keino rentoutua, mutta neljän viikon jälkeen harjoitteet ovat mennyttä elämää, eikä niitä saa tallennettua itselleen. On siis pohdittava jatkoa jo hyvissä ajoin.

Tutkin netistä Yoogaian-tuntitarjontaa. Se on netissä toimiva joogakoulu, jossa voit osallistua tunnille kotoa käsin. Tarjolla on live-tunteja, joissa opettaja opastaa sinua kameran välityksellä, ja tuntitallenteita. Erilaisten joogatuntien lisäksi Yoogaiasta löytyy rentoutumisharjoituksia, mindfullnesia, syvävenyttelyä ja kahvakuulaa. Tarjontaa voi kokeilla maksutta ja jatkon voi ostaa kuukauden, kolmen kuukauden ja vuoden pätkissä. Muutama ystävä on jo suositellutkin palvelua, joten verkkokurssin päätyttyä taidan ainakin testata tarjontaa. Eikä se venyttelykään kovin huonolta kuulosta.

Eilen raahauduin väsyneenä hot joogaan. Keho tuntui kankealta ja voimattomalta, se suorastaan huusi apua. Päätinkin olla itselleni armollinen. Tein kaikki liikkeet helpoimman mukaan. Keskityin pysähtymiseen, lämmöstä nauttimiseen ja itseeni. Fyysinen rasitus tuntui paikoin kovalta, mutta samanaikaisesti se helli koko kroppaa, mieltä unohtamatta. Puolentoista tunnin jälkeen olin vihdoin rauhoittunut, mieleni oli hiljentynyt ja kiitollisuus oli vahvin tunne. Illalla tunsin itseni kunnolla väsyneeksi, hiljenisin sosiaalisen median, poistuin mobiililaitteen vaikutusalueelta ja raahauduin ajoissa nukkumaan. Aamulla tunsin itseni taas omaksi itsekseni, keho oli levännyt ja mieli hiljentynyt. Viikonlopun omistan kotona hengailulle ja hidastelulle, koska haluan säilyttää tämän rentouden sisälläni.

Rentouttavaa viikonloppua,

Virpi

Epämukavuusalueella

Meillä töissä puhutaan paljon epämukavuusalueesta ja siitä, kuinka kehitys tapahtuu tekemällä jotain eri tavalla kuin aiemmin. Se on toki totta, mutta liiallinen rajojen revittely kuluttaa tahdonvoiman loppuun. Pitäisi löytää se kuuluisa keskitie eli taplata tarpeeksi tasaisella ja ottaa sopivan paikan tullen hyppy tuntemattomaan. Tänään pääsin pohtimaan aihetta kahdestakin eri näkökulmasta. Töissä pohdin tulevaisuudennäkymiäni ja sitä, mihin suuntaan haluaisin seuraavaksi. Olisiko nyt hyvä aika vai kuinka kauan pitäisi odottaa? Olisinko valmis eli kumpi painaa enemmän vaakakupissa innostus vai pelko?

Työjutut on aina spekulointia, joten todellinen tasapainottelu epämukavuusalueella tuli koettua illan treeneissä. Alku vuonnahan rakastuin CrossFitiin. Alkuhuuma on taakse jäänyttä elämää ja huomaan karttelevani joitain harjoituksia. Kilpailuviettini sammuu boxilla ja muiden ladatessa rautaa tankoon jumppaisin tyytyväisesti pelkällä kepillä. Järki sanoo, että jokainen tekee tasonsa ja tavoitteidensa mukaan, mutta mutta...huonouden tunne tykyttää takaraivossa.

Illan treeni pisti minut siten tiukille. Ohjelmassa oli Jackie eli:

- 1000 m soutua (se on nääs yhtä kuin kilsa!)

- 50 thrusteria 20 kg painolla (kyykkyyn ja ylös noustessa tanko suorille käsille)

- 30 leuanvetoa

Pituuteni puolesta soutu ei ole leipälajini ja vähättelen voimiani. Tällä kertaa panostin vetoihin, valmistelin tekniikkaani ja taisin tehdä henkilökohtaisen soutuennätykseni. Noh thrustereissa levytanko sitten painoi kuin synti. Niskoja pakotti, takalistossa tuntui ja itketti...siis ihan oikeasti itketti. Aikaa paloi, ahdisti ja jurppi, mutta taistelin toisto kerrallaan, myös kyyneleitä vastaan. Sisu sykki rinnassa enkä päästänyt itseäni helpolla eli tanko ei vaihtunut kevyempään, vaikka mieli tekikin.

Lopussa virittelin kaksi kuminauhaa leuanvetoja varten apureiksi. Tuntui jo kevyeltä, mutta kroppa pisti pahasti hanttiin. Irvistellä piti, että "maaliin" päästiin. Aikaa paloi karvan alle viisitoista minuuttia ja kyllähän se kannatti! Olo oli samanaikaisesti kamala ja ihana. Tiesin olleeni epämukavuusalueella, mutta selvisin voittajana. En ollut nopein, vahvin enkä ketterin muille, mutta itselleni olin maailman paras minä. Voitin itseni ja pelkoni ja mikä parasta aion tehdä sen uudestaan. Mutta sitä ennen nautiskelen hetkisen tasaisella tantereella.

-Virpi

Mistä tunnistat lempivaatteen?

Eroon turhasta projektini aikana olen miettinyt ostotottumuksiani. Haluan muuttaa vanhoja tapojani pysyvästi ja keskittyä määrän sijaan laatuun. Olisi ihanaa avata vaatekaappi, joka on täynnä pelkkiä lempivaatteita. Nythän sieltä on karsittu ne ehkä ja ok vermeet, mutta ihan jokaisen kanssa ei voida puhua suuresta rakkaustarinasta. Mistä laadun sitten tunnistaa? Onko laadukas automaattisesti yhtä kuin kallis? Ja mitä elementtejä lempivaatteessa on oltava? Kas siinäpä pulmia kerrakseen.

Jos mietin vaate-, kenkä-, laukku- ja asustevarastojani niin suosikkini ovat tyyliltään aika klassisia, hieman keskivertoa kalliimpia ja juurikin laadukkaampia kuin muu varastoni. Tosin joukossa on myös varsin edullisia perusvaatteita, jotka toimivat (mielestäni) aina. Rakastan suunnattomasti "Henkkamaukan" perustoppeja, valkoisia trikoopaitoja ja mustia pillihousuja. Kruunaan lookkini leveillä (ja lämpimillä) huiveilla, nahkasaappailla/-kengillä ja yksinkertaisilla hopeakoruilla.

Eilen tapoin aikaa kiertelemällä Tampereen kauppoja. Olikin aika kiva käydä vieraassa kaupungissa ja ottaa työmatkasta parhaat palat irti. Aloitin tourneeni Super Mukavasta, joka on aivan ihana putiikki. Siellä myydään suomalaisia designvaatteita ja Mukavan omaa mallistoa, joka on suunniteltu - sekä valmistettu Suomessa. Olen vuosia sitten ostanut samaisesta paikasta hiuspannan, jota vaalin kuin kukkaa kämmenellä.

Vaikka shoppailu ei ole tällä erää suurin missioni päätin hankkia uuden pipon. Olen nähnyt mallin Mukavan Facebook-sivuilla ja haaveillut siitä jonkin aikaa. Tuntui siltä, että rusettipipo oli kuin tehty minua varten. Se on rento, tyylikäs ja hauska, siinä muuten aika hyvä adjektiivijono lempivaatteitani kuvaamaan. Samaan sarjaan olisi kuulunut mekko ja huivi, mutta ne jäivät haaveiluasteelle. Yhtäkkiä tuntui tärkeämmältä harkita asiaa eikä haalia kaikkea kerralla mukaan. 

Jatkoin matkaani läheiseen ostoskeskukseen. Pyörin suosikkiliikkeissäni ja huomasin etten halunnut mitään...en siis yhtään mitään! Tein viikonloppuna hankintamaniaani NLP-harjoituksen, hyödyntämällä swishiä. Swishissä nykyinen tapa toimia tai mielikuva muutetaan haluttuun eli niiden paikat vaihdetaan. Olin huippuhyvässä ohjauksessa ja minuun luotiin aimo annos uskoa. Siinä kauppojen vaatevalikoimia tutkiessani tunsin muutetun mielikuvan sisälläni. Niinpä päätin kuluttaa aikaani hengailemalla hotellihuoneessa kauppojen sijaan.

Ja arvatenkin olen edelleen hurmioitunut uudesta pipostani. Koen, että se oli hyvä ostos ja hintansa väärti. Tällainen ajatus- ja käyttäytymismalli on juuri se, minkä jatkossa haluankin. Nyt on myös paljon vahvempi olo jatkoa ajatellen.

-Virpi

Tappaako rutiini innostuksen?

Päivän valmennusvedon jälkeen pysähdyin miettimään tappaako rutiini innostumisen? Kuinka pitkällä valmennuskiertueella löytää sisäisen palon sisältään uudestaan ja uudestaan? Ja miten kuulijat aistivat sen, vai aistivatko, että valmentaja toimii paikoin autopilotilla? Tunsin suorastaan syyllisyyttä tajuttuani, etten antanut 110 %:a itsestäni vaan korkeintaan 80. Ei ole yleisön vika, että uutuuden into muuttuu tutuksi ja valmentaja nukkuu huonosti, jokaiselle pitäisi tarjota mahdollisimman innostava ympäristö.

Teinkö siis huonoa työtä? Epäonnistuinko ja tuotinko pettymyksen? Hyviä kysymyksiä minulle itselleni. Ennen kuin ruoskin ihoni rikki on hyvä muistaa pari asiaa:

- Tehtyä ei saa tekemättömäksi, eikä elämässä ole kelausnappia taaksepäin.

- Epäonnistuminenkin on lopputulos ja voin oppia tästä(kin).

- Itsensä soimaaminen ei vie minnekään, joten häntä pystyyn.

Yhteenveto: Tein niin hyvää työtä, kuin tänään, tässä hetkessä ja energiatasossa pystyin. Hyvä ja erinomainen ovat myös arvoasteikkoja, jotka jokainen määrittelee itse, mulla ne ovat aika korkealla. Ja virallisen koulutuspalautteen mukaan voin antaa itselleni puhtaat paperit. Kaikesta huolimatta on hyvä muistaa, että kannattaa panostaa enemmän innostumiseen kuin luottaa rutiiniin.

-Virpi

Kasvunvaraa

Jäin pohtimaan tänään vuorovaikutusta eli vuoroin vaikuttamista ja vuoroin vaikuttumista. Koska olemme niin kovin erilaisia ymmärrämme toisemme varsin usein väärin. Luulemme ajavamme eri asioita ja edustavamme eri puolia, vaikka määränpää olisikin sama. Erilaisten konfliktien välttämiseksi ja selvittämiseksi on hyvä tutkia hieman pintaa syvemmältä omia tapoja, motivaattoreita ja tarpeita. Matka voi olla kuoppainen, mutta oivallusten jälkeen tiedät tehneesi sen perustelluista syistä.

Tärkeintä olisi hyväksyä erilaiset mielipiteet ja löytää yhdistävät tekijät, jotta yhteisymmärrykselle on mahdollisuudet. Parasta on se, että voimme oppia jatkuvasti, vuorovaikutuksen saappaissa on aina kasvunvaraa. Jos kantapää alkaa hiertää kannattaisi ensimmäisenä katsoa peiliin eikä etsiä syitä ulkopuolelta. Kysymällä, kuuntelemalla, kiinnostumalla, kunnioittamalla ja keskittymällä pääsee jo pitkälle. Joskus on myös irrotettava katse omasta navasta. Kiukun keskellä kannattaa muistaa, etteivät kaikki halua vastustaa sinua, olla ilkeitä tai ymmärtää tarkoituksella väärin. Ja olisiko mahdollista, että sinut on ymmärretty väärin, eikä viestisi löytänyt perille?

Omassa työssäni pääsen todistamaan niitä hetkiä, kun oivallukset eroista ja yhtäläisyyksistä syntyvät. Valmentajalle se on paras kiitos tehdystä työstä ja onnistumisen mittari. Ollaan siis ylpeästi erilaisia, kunnioitetaan muita ja kasvetaan yhdessä!

-Virpi

Tuulienergiaa ja päätöksiä

Takana on neljäs viikonloppu NLP:n parissa eli practitioner kurssi on ylittänyt puolivälinsä. Tankkasin tuulienergiaa (valmentajan nimi on Tuuli eli siitä tämä termi) pari päivää ja nyt tunnen olevani voimissani. Saatoin kyllä ottaa molempina kurssipäivinä pienet päiväunet, mutta joskus oma jaksaminen menee jopa NLP-harjoitusten edelle. Energiaa puhkuen lähden innolla kohti uutta viikkoa ja sen mukanaan tuomia työkuvioita. Suorastaan hykertelen onnesta, sillä viikko käynnistyy valmennusten kolmen suoralla. 

Tällä kertaa tutkimme seuraavia asioita:

- metamalli

- metaforat

- voimatunteet

- swish

- räkättirastas vai satakieli.

Paljon uusia näkökulmia ja ahaa-elämyksiä tuli kotiinviemisiksi. Juuri nyt olen täynnä ideoita ja yritän miettiä, miten toisin niitä arkeen näkyviksi. NLP on siitä mahtava työkalu, että sitä kuljettaa automaattisesti mukanaan ja hyödyntää erilaisissa tilanteissa, mutta varsinaisten harjoitusten käyttäminen odottaa vielä vuoroaan. Omat tavoitteeni ovat omaa napaa kauempana, sillä haluaisin viestiä hyvää oloa muillekin ja levittää oppimaani eteenpäin. Toivoisin, että voisin olla työpaikkamme NLP-lähettiläs ja viedä sen "ilosanomaa" muillekin. Tosin kukapa minua estelee eli ehkäpä nimitän itseni ko. pestiin heti huomenna, teen sitä sitten otona (oman toimen ohella) sopivissa tilanteissa.

Valmentajani Tuuli Paltemaan avustuksella tein päätöksen jatkosta. Aion ilmoittautua välittömästi NLP master kurssille, jotta matkani jatkuu katkeamattomana. Seuraava kurssi on Helsingissä, mutta onneksi julkinen liikenne on keksitty, joten välimatka ja kulkeminen on vain järjestelykysymys. Myös valmentaja vaihtuu, mutta onneksi voin aina kääntyä Myötätuulivalmennuksen puoleen eli yhteys ei katoa minnekään. Sitten pitää enää keksiä rahoituksen hoitaminen, mutta ainahan ne ovat järjestyneet eli sitä en edes murehdi :)

Tein myös pari pienempää päätöstä:

- Ensi viikonloppuna lepään ja kotoilen.

- Ostin Fitfarmin Kukoistava minä -verkkokurssin, joka alkaa huomenna (joogaa ja hyvää oloa).

- Aion valmistella päivän pituisen NLP-pähkinänkuoressa valmennuksen ja yritän tarjota sitä parille osastolle. Teen sen vaikka omalla ajalla jos työaika ei riitä.

- Lähden maaliskuussa Vierumäelle joogakurssille eli ulkomaanreissut saa odottaa.

Yhteenvetona: innostunut, onnellinen ja toiveikas!

Energiaa viikkoosi,

Virpi

Halkovarkaissa

Halko osa 2 kajahti tänään ilmoille teatteri Vanha Jukossa. Kyseessä on siis viikon aikana tehty esitys, jossa on vahva ripaus (tai paremminkin ronski kaato) improvisaatiota. Ja samanaikaisesti yleisö näkee ensi-illan ja viimeisen esityksen eli varsin ainutlaatuinen mahdollisuus. Mitä tulee lippujen hintaan, joka on naurettavat 5 euroa, sai jokainen rahoillensa vastinetta. Seuraavaa kertaa varten on varmaan hankittava liput hyvissä ajoissa, jotta oma paikka on taattu, sillä suosion kasvu lienee taattu!

Liput ostettuamme meitä kehotettiin kirjoittamaan post-it-lapuille kysymyksiä ja vastauksia, joiden ei tarvinnut liittyä toisiinsa. Ennen varsinaista esitystä, yleisö asettui näyttelijöiden kanssa isoon rinkiin lavalle. Sitten pinosta nostettiin yksi kysymys, joka oli sattumoisin ystäväni käsialaa. Sitten katsojat kirjoittivat 4 minuutin ajan mietteitään kysymykseen. Myöhäisemmässä vaiheessa minun vastaukseni pääsi myös näyttämölle eli pääsimme osallistumaan näytelmän kulkuun.

Esityksessä vuorotteli suunnitellut ja improvisoidut osuudet. Täytyy sanoa, että ammattitaito punnitaan totisesti ennalta arvaamattomissa tilanteissa. Lopputulos oli hauska, hillitön, hienostunut, moderni ja ennalta-arvaamaton. Se oli täydellinen vastakohta halko ykköselle ja toimiva sellaisenaan, tykkäsin kovasti. Kotona piti tarkistaa, milloin halko kolmonen halkaistaan, jotta saan merkittyä sen kalenteriin, koska sinne on niin pakko mennä.

Eli ainakin kaikki lahtelaiset tai siedettävän etäisyyden päässä asuvat, menkäähän Jukoon, seuraava halko isketään 30.1.2016.

-Virpi

13. päivä perjantai ja plan b

Tänään piti lla epäonnen päivä, mutta on tapahtunut vain hyviä asioita:

- Töissä oli kivaa, kuten melkein aina :)

- Söin hyvän lounaan eli nappasin salaatin uudesta lounasravintolasta, kun en ehtinyt kokata eväitä.

- Osallistuin hyvään koulutukseen, ideat muhivat vielä takaraivossa.

- Sain valmisteltua maanantain työhommat ja ensi viikolla onkin kivoja juttuja tiedossa!

- Jaksoin mennä treeneihin ja siitä tuli nii-in hyvä mieli, voisi luulla, että saan taas rytmistä kiinni.

- Sain hoidettua pari velvollisuutta, jotka odottelivat to do -listallani.

- Palkitsin itseni viinillä...Plan b toimii aina.

- Kokkailin hyvät ruuat.

- Työkaveri saa näillä minuuteilla perheenlisäystä.

- Kummikoirani sairastui, sai vaivaansa lääkekuurin ja voi jo paremmin.

- Tänään on perjantai!

- Pääsen viikonloppuna oppimaan lisää NLP:stä.

- Päässä pyörii uusia matkasuunnitelmia.

- Kotona on ihanan siistiä.

- Sain mun hoitotädiltä tekstiviestin, vastahan mä 31 vuotta sitten lähdin hoidosta :)

- Olen onnellinen <3

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää työviikko sekä heittäytyä täysin viikonloppufiiliksiin.

-Virpi

Eroon turhasta osa 7 - maaliviivalla

Uskomatonta, mutta totta 7 päivää siivoushommissa on takana! Viimeinen rutistus vei loputkin voimat ja pakko myöntää, etten päässyt niin hyvään lopputulokseen kuin olisin haaveillut. Aluksi täytin taloyhtiön kaatopaikkajäteastian ja jynssäsin roskiskaapin...oli muuten erittäin korkea aikakin. Sitten etenin vaatehuoneen uumeniin. Järjestelin tavaroita parhaani mukaan ja tein karsimista ronskisti. Silti jätin tietoisesti tavaroita, joita tuskin käytän jatkossa. Siis mitä häh häh? Nyt ei ois Marie Kondo tyytyväinen.

Jätin esimerkiksi vanhoja peittoja ja tyynyjä talteen. Kunhan ehdin aion pestä ne ja sitten ne ovat valmiita uusiin kotiin. Ja jotain voisi varmaan jättää vierasvaroiksikin. Nyt kun suurin osa roinasta on poissa voi huoletta jemmata osan tavaroista. Vanhoja pesuaineitakin löytyi rutkasti, mutta niiden poisheitto tuntui tuhlaukselta. Yritän siis muistaa ne, kun jynssäsään kotini pintoja ensi kerralla. Löytyy nääs aineita kylpyhuoneeseen, lasinpesuun, keittiöön jne.

Ainoa paikka, mikä odottaa järjestystä on yksi tv-tason kaappi. Se kätkee sisälleen kotiteatterini ja vanhan rikkinäisen digiboxin. Jaksoin ainoastaan avata kaapin ja kaivelin sieltä turhat tavarat pois. Jopa sille boxille taisi löytyä uusi koti eli pari johtoa paikoilleen, kaiuttimien virittelyä ja hep olen valmis. Sitä en tosin lupaa, minä päivänä kodistani löytyy taas käyttövalmis dvd-laite. Toivottavasti jo ensi viikolla tai ainakin marraskuun aikana. Kuten näkyy, viimeiset palaset loksahtavat paikoilleen hitaasti, mutta nyt ei jaksa murehtia pienistä.

Viimeisillä voimillani raahauduin kauppaan ostamaan uuden kattilan ja silityslaudan. Molemmat on todettu projektin edetessä tarpeellisiksi hankinnoiksi. Kattilalle en tosin jaksanut enää etsiä paikkaa, joten odotelkoot huomiseen. Lopuksi palkitsin itseni herkkumunakkaalla ja siivouslomapäiväni oli pulkassa. Huomenna ajattelin vain nauttia kätteni jäljistä ja lopettaa suorittamisen. Luotan siihen, että pienimuotoinen luopumisurakka jatkuu omaan tahtiinsa, vaikka varsinainen koti kuntoon -projektini saa luvan päättyä tähän.

I rest my case :)

-Virpi

Eroon turhasta osa 6 - kirotut lehtikasat

Tänään siivoukselle ei ollut kunnolla aikaa, joten päätin tehdä vain pari pikkujuttua. Ja välillä ne pikkujutut muuttuvat isoiksi ja yllättävän haasteellisiksi, trust me tiedän mistä puhun. Kasaihmisenä tykkään kerätä kaikenlaisia tavaroita kasoihin, kun se on kasassa se on poissa silmissä. Mutta entäs, kun lehtikasan korkeus on metri tai ylikin? Yritä sieltä sitten etsiä veroehdotus ja tiedot mätkyjen laskua varten...kuin Kilimanjarolle kiipeäisi.

Lajittelin tavarat ylläri ylläri kasoihin:

- säilytä tämä

- tutki vielä tämä

- paperikeräys

- kaatopaikkajäte (löysin mm. mystisen johdon)

- poltettavat 

Lopputuloksena eteisessä odottaa taas pari kassia roskikseen pääsyä. Harmillisesti taloyhtiömme jätteitä ei tyhjennetä tarpeeksi nopeasti tai ainakaan siivousintoani huomioiden. Tuo on myös ainoa kohta johon toivoisin apukäsiä eli jonkun, joka jeesaisi roskisrallissa. Onneksi mulla on sentään nelijalkainen työnjohtaja, joka seuraa toimiani tiiviisti, partaansa naureskellen. 

Huomenna aion saada projektini maaliin eli olen voiton puolella...jiihaa! Onnistuin siis ottamaan yhden lomapäivän siivoamista varten, tätä ei ole muuten aiemmin tapahtunut. Tv-tason sisään kätkeytyy pienimuotoinen kaaosteoria, en paljasta siitä vielä enempää. Sitten homma jatkuu pahamaineiseen vaatehuoneeseen, josta löytyy kaikkea jännää, mahdollista ja mahdotonta. Niille pitäisi suorittaa vielä totaalinen tarvekartoitus ja löytää jäljelle jääville omat paikat, jotta kaikki olisi löydettävissä. Että ei ne loppumetrit ilman kipua mene.

-Virpi

PS: Ne verottajan maksulaputkin löytyivät eli tällä kertaa ei tarvitse soitella summien, viitteiden ja tilinumeron perään :)

Kiitä itseäsi

Milloin viimeksi olet kiittänyt itseäsi? Koska olet hymyillyt itsellesi ja todennut mielessäsi "hyvä minä"? Ja milloin olet ajatellut olevasi hyvä sekä tuntenut ylpeyttä itseäsi kohtaan? Sisäisen puheen pitäisi kiittää, tsempata, paijata ja ymmärtää. Liian usein se kääntyy toisinpäin ja parjaamme itseämme turhasta, oikein väännämme puukkoa haavassa sekä heitämme suolaa haavoihin.

Olen rehkinyt monta päivää siivousprojektini kimpussa, joten hemmottelin itseäni pitämällä vapaata siivouksesta. Kiitin itseäni ostamalla itselleni kukkia ja ihailen kätteni jälkiä - hyvä minä, hyvin sä vedät! Voisin märehtiä lähtötilannetta ja parjata itseäni, mutta valitsen kiitollisuuden ja lempeyden. Se, mikä on tapahtunut ei muutu miksikään, mutta huomisen kulkuun voin sen sijaan vaikuttaa paljonkin.

Tämän päivän luopumissaldo on nollilla, mutta se sallittakoon. Sen sijaan olen vaalinut työni tuloksia, sillä haluan tehdä järjestelmällisyydestä tavan. Kotiin tullessani asetan kengät niiden omalle paikalle, ripustan takin vaatehuoneeseen ja tyhjennän käsilaukkuni. Vaihdan vaatteet ja siirrän käytetyt pyykkiin tai viikkaan takaisin kaappiin. Syötyäni tiskaan astiat ja varmistan, ettei keittiöön jää ylimääräisiä astioita. Ainakin näin alkuvaiheessa uusi tuntuu hyvältä ja maltan tuskin odottaa, että pääsen skoolaamaan projektin päätökselle.

-Virpi 

Eroon turhasta osa 5 - keittiön kimpussa

Vihdoin annoin itselleni luvan hyökätä keittiön kimppuun. Siivousinto ei siis kadonnut, vaikka loma loppuikin, hyvä minä! Kiirehdin töistä kotiin ja aloitin urakan apinan raivolla. Silloin, kun rauta on kuumaa pitää takoa, vai miten se nyt menikään? Ja lähes 5 tuntia myöhemmin olin valmis.

Jos minulla on vaatteita ja kirjoja niin sama määrähulluus ulottuu keittiöönkin. Kun kaapit ovat olleet hujan hajan alkoivat työtasot keräämään yhtä jos toista. Eli kaikki ulos, karsiminen kehiin ja uuden järjestyksen metsästys alkoi! Koska pöytätilaa on rajallisesti etenin muutama kaappi kerrallaan. Tosin KonMari-kirjassa puhutaan keittiöistä onnettoman vähän niin sooloilu sallittakoon. Ilmeisesti keittiökulttuuri on Japanissa kovin erilainen kuin Suomessa.

Roskaa kertyi yllättävän paljon, lähes jätesäkillinen kaatopaikkatavaraa. Sitten vielä lasinkeräykseen pari purkkia, vanha paistinpannu metallikeräykseen, vanhentuneet jauhot biojätteeseen ja pakkauksia energiajätteeseen. Sen lisäksi laitoin yhtä jos toista myyntiin, työpaikan Facebook-kirppis ei petä ikinä.

Ainoa paikka, minkä unohdin on roskiskaappi tiskialtaan alla. Se vaatiikin astetta järeämmät aseet eli jätetään odottelemaan. Lupaan kuitenkin etten jätä projektia puolitiehen, vaikka totuuden nimissä ilmassa on turnausväsymystä. Saattaa olla, että sallin itselleni huomenna lepopäivän ja suuntaan suosiolla treeneihin pitkästä aikaa.

-Virpi

Eroon turhasta osa 4 - kirjahyllyn kimppuun

Tänään juhlittiin ensisijaisesti iskää onhan isänpäivä, mutta ehdin (onneksi) hyökkäämään myös kirjahyllyni kimppuun. Luulin vaateprojektin olevan vaikein rasti, mutta nyt löytyi vahva haastaja. Olen hamstrannut kirjoja(kin) urakalla ja totuus alkoi paljastua aika nopeasti...aivan kuten eilenkin. Siirsin kirjat ensin lattialle ja sängylle, mutta makuuhuoneesta meinasi loppua pinta-ala kesken.

Aluksi etsin lainakirjat omaan painoon, etten haaskaisi muiden omaisuutta. Seuraavaksi karsin raa'alla kädellä poistettavat kirjat. Tein oman pinon niistä, jotka haluan ehdottomasti säilyttää ja toisen niistä, joita en ole ehtinyt lukea. Tiesinhän, että mulla on lukemattomia kirjoja odottamassa, mutta määrä mykisti täysin. Oiskohan aika asettaa porttikielto Pocket Shoppiin (se on niin näppärästi Pasilan asemalla) ja Adlibris klikkauskieltoon?! Vastaan itse: kyllä kertaa kaksi!

Olen jo pidempään haaveillut ovellisesta kirjahyllystä, joka ei olisi makuuhuoneessa, kuten nykyinen. Kirjoittelin itsellenikin muistiin, että haluan pölyttömän makuuhuoneen ja valtava kirjapino on estänyt haaveen totaalisesti. Kannattaisi varmaan pyyhkiä pölyjä muualtakin kuin paljailta pinnoilta. Näppärästi napsin kuvat poistettavista teoksista ja lisäsin ne työpaikan nettikirppikselle. Sitten armotonta klikkausrumbaa Facebookissa muutama tunti ja sen lopputuloksena roudaan huomenna 45 kirjaa työkavereille. 

Koska taloyhtiön roskis on täynnä joudun hyysäämään rojuja sisällä. Onneksi suurin osa menee eteenpäin eli varsinaista roskiskamaa on suhteellisen vähän. Kodittomia kirjoja on edelleen eli seuraavaksi pitää miettiä, mitä lopuille tekisi. Suurin osa pokkareista teki kauppansa, mutta keitto- ja käsityökirjoja löytyy edelleen. KonMarin oppien mukaisesti säilytän vain rakkaimmat.

Saattaa olla, että vähän huijasin. Nythän piti karsia kirjat ja sen siis teinkin. Kirjahyllyssäni on nimittäin kaksi vetolaatikkoa ja pidin ne koskemattomina. Tiedän, että siellä on niitä "tärkeitä papereita" joita on tutkittava tarkemmin, enkä jaksanut moista. Sitten niille pitäisi löytää joku paikka, jossa ne voisivat elää sopuisasti elämänsä loppuun asti. Mutta hoidan sen, kunhan pääsen papereiden karsimisvuoroon. 

Uskaltaisinkohan väittää, että puoliväli on jo ylitetty? Lienee itsestäänselvää, että marraskuun karsimisprojektini määrät paukkuvat jatkuvasti. Tosin tällä tahdilla voi tehdä tiukkaa kuun puolivälissä. Onneksi se ei ole kuitenkaan enää se juttu. Olen siirtynyt jo korkeammille sfääreille :)

-Virpi

New York - urheiluhullujen kaupunki

Moni ei välttämättä tiedä tai heti ensikättelyssä muista, että New York on urheiluhullu kaupunki. Kävimme lomareissulla tutustumassa Amerikan toiseksi suosituimpaan lajiin eli koripalloon, baseball taitaa pitää ykkössijaa. NBA:han on maailmankuulu koripallosarja ja pelit ovat aikamoisia spektaakkeleita. Perinteisen urheilujuhlan päälle tulee siis yhtä jos toista. 

Olen käynyt kerran aikaisemmin koripallokatsomossa, silloinkin Amerikassa. Vaikka tiesin, mitä odottaa oli kokemus huikea, menisin kolmannenkin kerran. Pelkästään puitteet ovat jotain ihan uskomatonta, areena vetää sisäänsä reilut 18 000 katsojaa. Knicksin pelit pelataan Madison Square Gardenissa, joka oli vain kivenheiton päässä hotelliltamme. Liput maksavat noin 80 €, mutta se on koko rahan arvoista, tässä kohtaa ei siis kannata pihistellä.

Kausi oli juuri alkanut ja kyseessä oli ensimmäinen kotipeli. Jokaisella penkillä oli t-paita odottamassa eli sonnustauduimme tosifanien tyyliin. Vaikka paita on kokoa hehtaari kertaa kaksi täytyy sanoa, että fiilikset nousivat heti. Ennen pelin alkua jättiscriineillä esitellään kotijoukkue mahtipontisesti, dj hoitaa musiikkipuolen ja ilotulitukset paukkuvat. Sitten vielä kansallishymniä kehiin ja pallo peliin!

Vaikka oma koripallotuntemus on hieman jäässä viihdyin katsomossa, onhan peli nopeatempoista ja pelaajasuoritukset huikeita. Yleisön huomiota pidetään yllä jatkuvasti eli on t-paitalinkoa, cheerleadereita, väliaikabändiä, kuuluisuuksien bongailua, ilmakitarakisailua jne. Melkein voisi väittää, että jokaiselle on jotain.

New Yorkissa on kaksi koripallojoukkuetta, Knicksit ja Brooklyn Nets. Baseball-seuroja on myös kaksin kappalein eli Yankees ja Mets. Yankees on se menestyneempi ja tunnetumpi, mutta tänä vuonna Mets oli loppuotteluissa. Kaupungissa elettiin siis aikamoista baseballhuumaa, kunnes kotijoukkue jäi kakkoseksi. Pahnan pohjimmaisina mainittakoon jääkiekkojoukkue New York Rangers, lätkähän ei ole samanlainen hitti kuin meilläpäin. 

Been there done that - täydet viisi tähteä!

-Virpi

New Yorkin helmi nimeltä Central Park

Ettei elämä menisi pelkäksi siivoamiseksi niin palataanpa New Yorkiin ja vieläpä Central Parkiin. Kaikessa ihanuudessaan iso omena on kuluttava paikka, joten loman puolivälissä pakenimme keskuspuiston rauhaan akkuja lataamaan. On jotenkin uskomatonta, että suurkaupungin keskellä on valtava puistoalue. Se pitää sisällään erilaisia pelikenttiä, suihkulähteitä, kappeleita, leikkipaikkoja, järviä jne. Kuvat puhukoot enemmän kuin sanat, joten olkaapa hyvät :)

New Yorkin syksy on myös erittäin kaunis, sillä ruskan värit hivelevät silmiä. Jos aurinko ilahduttaa läsnäolollaan on mukavaa istahtaa penkille tai kiivetä kalliolle nauttimaan eväitä. Halukkaat voivat teettää itsestään taideteoksia ja monissa kohdissa voi pysähtyä nauttimaan erilaisista musiikkiesityksistä. Vaikka puistoon tuskin pääsee yksin ei väenpaljoutta edes huomaa.

Tässä upeassa holvikossa esiintyi kuoro, joiden äänet kaikuivat kauniisti ja musiikkielämys oli upea.

Yksi jos toinenkin hääpari kävi ikuistamansa päivänsä puistossa. 

Kukas se siellä paistattelee päivää?

Vai haluaisitko sittenkin vetää luistimet jalkaan, aivan kuten Amerikassa on Central Parkissa kaikki mahdollista.

Arvaat varmasti, mikä on mielestäni New Yorkin upein paikka.

-Virpi

Eroon turhasta osa 3 - KonMari-metodi käyttöön

Yön pimeinä tunteina kärsin jetlagista ja valvoin. Kulutin aikaani pohtimalla ja KonMari-kirjaani ahmimalla, niin no saatoin käydä yösyöpöttelemässäkin. Ahdistus materiasta, turhasta tavarasta ja kaaosmaisista kaapeista ei jättänyt rauhaan. Aamulla päätös olikin valmis eli eiku järeät keinot käyttöön. Vaikka hieman naureskelin kirjan vinkeille päätin noudattaa niitä sokeasti, koska minut pitäisi viimeinkin pelastaa ja tilanne tuntui kriittiseltä.

Marie Kondo neuvoo aloittamaan urakan vaatteista, kengistä, asusteista ja laukuista. Hänen mukaansa on turha tehdä vähän kerralla vaan mahdollisimman paljon. Olisin halunnut aloittaa keittiöstä, mutta kuuliaisesti tein, mitä käskettiin, enhän ole loistanut kaappieni organisoinnissa noin niin kuin ikinä (aiemmin). Ihmettelin, miksi siivous pitää aloittaa kasaamalla kaikki tavarat samaan paikkaan. Siitä huolimatta tein työtä käskettyä eli jokaikinen vaateparsi löysi tiensä olohuoneeseen. Siinä se karu totuus sitten alkoikin selvitä, kuten kuvasta näkyy.

Olin rehellisesti sanottuna järkyttynyt. Toisaalta ymmärsin, miksi näin neuvottiin tekemään ja miksi painin jatkuvan järjestysongelman kanssa. Sitten aloin hartaasti lajittelemaan vaatteita eli ensin paitoja ja neuleita. Seuraavaksi takkien kimppuun, ylimääräisten kenkien pariin jne. Aiemmin olen pohtinut vaatteiden kierrätystä miettimällä tarvitsenko tätä ja tätä jatkossa. Nyt kysyin itseltäni, rakastanko tätä vaatetta? Jos vastaus oli kielteinen heitin sen suosiolla pois. Jos joku jäi arveluttamaan annoin sen hetkisen olla ja palasin saman tavaran äärelle hieman myöhemmin.

Vaikka kaaos oli hurja ja urakka valtava eteni projekti yllättävän joutuisasti. Viikkasin vaatteita kirjasta oppimallani tavalla ja ihmettelin kuinka hyvin se toimiikaan. KonMari-metodissa vaatteet kuuluu nimittäin viikata siten, että näet yhdellä vilkaisulla koko laatikon sisällön. Ensimmäistä kertaa luovuin pinoista, jotka ovatkin olleet aina ongelma ja asettelin vaatteet limittäin. Ainoastaan takit, ulkoiluvaatteet ja paksut hupparit ripustin vaatehuoneeseen henkareihin.

Koko päivähän siinä meni, mutta olihan se sen arvoista. Vaatekaappi on ojennuksessa ja voisin vain ihailla sitä. Pois heitettäviä on noin 6 jätesäkillistä ja silti vaatteita jäi melkoisesti. Rehellisyyden nimissä jokainen jäljelle jäänyt kappale ei ole suuri rakkauteni, mutta vaikkapa Suomen sääolosuhteet pakottavat säilyttämään toppahousuja. Ja osa vaatteista ovat jollain muulla tavalla niin tärkeitä, että säilytän niitä mielelläni. 

Projektiani joudutti se, että pari ystävääni tulivat seurakseni. He seurasivat toimiani ja naureskelivat tilanteelleni. Aika meni samalla sujuvasti ja hehkuin innostusta. Mitä pidemmälle homma eteni sen tyytyväisempi ja helpottuneempi olin. Ja ensimmäistä kertaa uskon, että voin onnistua täydellisesti. Harmittelin vain lomani loppumista, sillä haluaisin jatkaa urakkaani. Seuraavaksi kuuluu edetä kirjoihin ja kolmanneksi pomppaan keittiöni kimppuun. Sitten järjestän lehdet ja paperit eli lehtikeräys täältä tullaan! Viimeisenä silauksena on vaatehuoneen loppuraivaus, sillä sieltä löytyy vielä paljon kaikkea pientä ja "tuikitärkeätä"...yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä.

Mitä pidemmälle pääsen, sitä määrätietoisemmaksi tulen. Haluan raivata kaikki tavarat pois pöytätasoilta. Siinä sitä voikin olla pähkinä jos toinenkin purtavaksi. Keittiössähän homma on lähtenyt lapasesta, sohvapöydällä lienee aina lehtipino ja kylppärissäkin on yhtä jos toista lattialla sekä lavuaarin reunalla. Valitettavasti töiden ja muiden menojen takia maali häämöttää vasta useamman viikon päässä. Pitää silti tutkia saisinko järjestettyä edes päivän siivousloman ensi viikolle. On siis oltava supertehokas töissä maanantaina.

Sen verran silmäilin jo kirjaprojektia, että lahjoitin muutaman kirjan ystävälleni. Sitten kaivoin kaikki äidiltäni ja siskoltani lainaamani kirjat yhteen pinoon. Molemmat varmaan ilahtuvat, kun saavat lisää tavaraa omiin nurkkiinsa, mutta laina-aika on viimein ummessa. Toisaalta voin antaa molemmille hyviä siivousvinkkejä ihan ilmaiseksi ja mennä jopa seuraneidiksi urakan alkaessa. MariKondo-metodissa työ on nimittäin tehtävä itse eli apukäsiä ei pitäisi pyydellä. Kirjassa myös terotetaan, että mitään ei saa kierrättää omaan perheeseen "jos sinä, et tarvitse sitä, ei perheesikään tarvitse sitä". Ihanasti ollaan laiminlyöty juuri tuota neuvoa sisareni kanssa eli siirrämme vuorotellen ongelman itseltä toiselle.

Alan myös vakuuttua uuden vuoden lupauksen suhteen. Yllätys yllätys shoppailukieltohan sieltä on tulossa parin oljenkorren kera. Rehellisyyden nimissä pärjäisin varmaan vuoden ilman uusia vaatteita, mutta aloitan hieman iisimmin. Jos kokeilu ottaa tuulta purjeisiinsa voin ottaa siihen lisäaikaa. On korkea aika oppia kunnon kansalaiseksi ja muuttaa opittuja toimintamalleja. Onneksi olen parin viimevuoden aikana mennyt jo harppauksia eteenpäin, mutta silti tekemistä riittää.

Vaikka koen helpotusta ja kiittelen itseäni olen myös surullinen. Tuntuu pahalta, että olen tehnyt tämän kaiken. Miten en ole havainnut ongelman laajuutta aiemmin? Kuinka olen ummistanut silmäni totuudelta? Ja missä vaiheessa näin on päässyt käymään? Samalla pelottaa, miten minun käy. Onnistunhan varmasti? Voinhan muuttua järjestelmälliseksi, oppia siivoamaan jälkeni ja luopua hamstraamisesta? Onneksi innostus, luja tahto ja silmissä siintävä tavoite kantaa pelon ylitse eli hyvin tässä käy :)

-sisusiivoaja 

Miksi haluan järjestää paikat?

Olen jollain tavalla tottunut kaappieni kaaokseen ja omaksunut sotkuiset tapani osaksi persoonaani. Todellisuudessahan on varsinainen sisusiivoaja, joka pystyy raivon vallassa järjestämään koko kotinsa uuteen uskoon ja suhteellisen tehokkaastikin vielä. Kaikesta siitä huolimatta huomaan eläväni varsin nopeasti uuden kaaoksen keskellä, siitäkin huolimatta, että myyn, lahjoitan ja heitän roskiin. Kuinkahan monta vaatekaapin siivousprojektia olen tämän vuoden aikana läpikäynyt? Vastaus: pirun monta...liian monta.

KonMari-metodissa kehoitetaan aluksi miettimään, miksi haluat järjestää paikat. Pelkkä vastaus "haluan, että on siistiä" ei riitä. Pitää siis pohtia kunnolla, miksi haluaa tehdä täyskäännöksen. Ei muuten ihan helppo pala purtavaksi näin perjantai-iltana, mutta mietitäänpäs.

Haluan siistiä paikat, koska:

- siistissä kodissa on helpompi hengittää -> hyvinvointini lisääntyy

- haluan olla rento ja järjestys edesauttaa sitä -> eroon stressistä

- on turhaa säilöä tavaroita, joita ei käytä -> vain tarpeellinen kuuluu kotiini

- haluan eteiseni toivottavan minut (ja miksei vieraanikin) tervetulleeksi raikkaan selkeällä lookilla

- makuuhuoneen pitäisi olla rentouttava tuulahdus, jossa on helppo nukahtaa päivän päätteeksi

- olohuoneen pitäisi olla kauttaaltaan viihtyisä, eikä kätkeä mörköjä sisälleen

- keittiö tulisi olla kokkausta eikä aarreleikkejä varten -> no more karttoja kissanhoitajille

- pystyisin järkevöittämään rahankäyttöäni, kun tiedän mitä minulla on ja mitä ihan oikeasti tarvitsen -> järkevä kuluttaja

- haluan ostaa vaatteita, jotka ovat laadukkaita ja sopivat kaikkeen "mix and match" -> rahaa säästöön.

Kirjan mukaan tavarat tulisi järjestää kerralla eikä yksitellen. Voisinkohan jatkaa lomaani viikolla ja käyttää urakkaan ensi viikon? Tämä pistää ihan oikeasti miettimään, mikä on tärkeää ja mikä turhaa. Ohjeiden mukaan tulisi järjestys taikoa esiin lajin eikä sijainnin mukaan. Voisin siis hyökätä vaikkapa kirjojen, lehtien, astioiden tai vaatteiden kimppuun. Ja minähän olen edennyt aina laatikko tai huone kerrallaan...hmm tämänkö takia se on mennyt mönkään?

Tiedän jo nyt, että luopumista on opeteltava kipuun asti. Välillä jonkun tavaran heittäminen on vain ihan mahdotonta ja melkein viiltää sydäntä. Pitäisi vaan päästää irti ihan kivasta ja jättää vain se ihana. Karsittavaa roinaa on niin paljon, että joudun ehkäpä tekemään urakan pariin otteeseen eli ensin luopumaan ja toisella kertaa järjestelemään. Alkaa muuten hikikarpalot vieriä pelkästä ajatuksesta. 

Yritän nyt maalailla haavekuvan silmiini, käyttää energiaa tavoitteen määrittelyyn ja päättää, mistä ja milloin aloitan. Yksi asia on kuitenkin selvääkin selvempi, aion nimittäin hoitaa homman maaliin. Teen sen vaikka kymmenen kertaa, mutta uutta vuotta vastaanotetaan ihan uudessa lookissa. Tämä koti on pian upeampi kuin koskaan aiemmin.

-Virpi

Eroon turhasta osa 2 - päivä 6

Projektini nurkkien putsaamisesta eteni tänään. Vuorossa on päivä numero kuusi, mutta käytännössä toinen päivä, olinhan marraskuun ensimmäiset päivät reissussa. Kerrataanpa idea vielä eli luovu joka päivä niin monesta tavarasta kuin päivämäärä osoittaa. Sallin itselleni myös bonustavaroista luopumisen päivän fiiliksen mukaan. Tällä idealla on siis tarkoitus jatkaa läpi marraskuun.

Luin eilen KonMari-kirjan saatesanat, joissa kerrottiin, että japanilaiset uskovat kylpyhuoneen siivoamisen tuovan onnea. Siitä ja eilisestä peilikaapin karsimisprojektista intoutuneena hyökkäsin vessan kaappieni kimppuun. Kuusi turhaketta löytyi liiankin helposti, enkä halunnut jättää asiaa puolitiehen vaan putsasin kaiken. Yhteensä 39 asiaa löysi tiensä mappi ööhön.

Huomaan jo nyt hamstraukseni järjettömyyden. Ei liene mitään, mitä en voisi jättää nurkkiini lojumaan. Löytyy kuivuneita kynsilakkoja, päivämäärät kadottaneita kosmetiikkatuotteita, loppuun kulutettuja koruja, vastinparinsa kadottaneita korviksia, tyhjiä puuterisasioita jne. Olenkohan ihan toivoton tapaus?

Lajittelen pois heitettävät tavarat kaatopaikka- ja energiajätteisiin sekä lahjoitettaviin. Esimerkiksi koruja, joita en syystä tai toisesta käytä löytynee kymmeniä. Aion kiikuttaa niitä sitten eri hyväntekeväisyysjärjestöihin, jotta minulle turhat tavarat saavat uuden elämän jonkun toisen luona. Tekisi mieli lukea KonMari-kirja välittömästi ja ottaa pari viikkoa lomaa, jotta saisin käytyä kotini kerralla läpi lattiasta kattoon asti. Mutta ehkäpä etenen pikkuhiljaa fiilistellen ja elämän totuuksia pohdiskellen.

-Virpi

Kirjavinkki: Nautitaan raakana

Jokin aika sitten kerroin katsomastani Henkka Hyppösen luennosta. Se puhutteli niin paljon, että olen puhunut siitä yhdelle jos toisellekin ja tilasin netistä Nautitaan raakana nimisen kirjan. Tuo samainen pokkari reissasi kanssani New Yorkiin ja pääsi lukulistalle viimeisenä iltana. Sitten se pitikin tiukasti otteessaan ja puhutteli loppuun asti. Hyvä, että maltoin nukkua yölennolla laisinkaan :)

Hyppösen kirjassa puututaan siihen, miten vähän olemme läsnä omassa elämässämme ja millaisiin aistiharhoihin sortumme. Hän käsittelee aihetta maalaisjärjellä, perustelee asioita tieteellisesti ja antaa vinkkejä siitä, kuinka voisit nauttia elämästä sellaisenaan eli raakana.

Adlibriksestä kirjan saa niinkin naurettavaan hintaan kuin 3,70 €, tämä ei muuten ole maksettu mainos. Suosittelen lukemaan ja kokemaan itse. Itse aion palata tähän teokseen myöhemmin uudestaan ja hankkia itselleni myös herran uusimman kirjan, jonka nimi on Pelon hinta. Seuraavaksi lukulistalleni tulee Liisa Keltinkangas-Järvisen teos Tunne itsesi, suomalainen...mutta palataan siihen mahdollisesti myöhemmin.

-Virpi

New York: take awayn luvattu maa

Amerikka on tunnettu pikaruokakulttuuristaan ja etenkin New York on take away taivas. Aivan kuten kaikessa muussakin, kaikkea on tarjolla. Moni ajattelee, että sieltä saa vain burgereita, hodareita ja pizzaa. Toki niitäkin on tarjolla, mutta Suomella olisi paljon opittavaa nykin deleistä. Toivoisin, että idea leviäisi kulovalkean tavoin ja samanlainen trendi rantautuisi meillekin. Kaikki lounasravintolat hox hox!

Reilun viikon reissulla söimme ravintolassa vain kahdesti. Muuten hyödynsimme runsaat valikoimat ja söimme eväät jossain puistossa tai hotellihuoneen suojissa. Hotellimme lähistöllä oli lukuisia paikkoja ja mikäs niistä oli valitessa. Edellisellä reissulla sushi jäi osaltani haaveeksi, mutta nyt ahmin makirullia sydämeni kyllyydestä...mmm!

Aloitetaanpas aamupalasta, joka nyt ei satu take awayn piiriin. Amerikassa hotellihuoneen hintaan kuuluu vain harvoin aamupala ja silloin harvoin sekin on pääsääntöisesti ala-arvoinen. Suomalaisen mittapuun mukaan se on oikeastaan surkea. Onneksi meidän hotellilla oli otettu mallia Euroopasta ja tarjolla oli perinteisten munien, pekonien, pannukakkujen ja bageleiden lisäksi puuroa, juustoja, tomaattia, kurkkua, marjoja ja hedelmiä. Säästettiin pitkä penni näiden pöytien äärellä ja vatsakin tykkäsi, kun parin vähän harjoittelun jälkeen opittiin valitsemaan parhaat vaihtoehdot.

Ekana päivänä napattiin lounas Bread and butter -nimisestä paikasta, jossa sitten käytiinkin usein eli vahva suositukseni kaikille Nykiin suuntaaville. Valitsin muhkean patongin, jossa oli kanaa sekä kasviksia, eikä siis tippaakaan majoneesia. Oivaksi ruokapaikaksi valikoitui Madison Square Park, joka sijaitsee lähellä Flat Iron Buildingia. Siinä sitä istuskeltiin oravien kanssa sulassa sovussa.

Kaupungin salaattitarjoamat ovat valtavat. Sitä syö helposti silmillään, kun lappaa rasiaan omia suosikkejaan. Suomeen kantautuneet salaattibaarit ovat aika naurettavia näiden rinnalla, tosin oikeaan suuntaan ollaan menossa. Kuvassa näkyvä setti maksoi arviolta 12-15 euroa eli varsin kohtuullistakin vielä. Ja ruokaluvälineistä ei tarvitse maksaa extraa vaan ne tulevat automaattisesti kaupan päälle. Kannattaisikohan Suomessa rokottaa kertakäyttöaterimista? Ainoa take awayn ongelma lieneekin siitä koituva jäte, sillä Amerikassa ei tiedetä mitä lajittelu ja kierrättäminen tarkoittavat.

Tässä kuvassa nautiskella Union Squarella ja eväät on napattu Whole Food nimisestä kaupasta. Se on kuin valtava markkina, josta löytyy jokaiselle jotakin. On hedelmiä, marjoja, salaatteja, sushia, mehuja, limsoja, keittoja jne. Olin aivan mykistynyt, kun tutkin hyllyjä, tällaisen paikan haluaisin kotini lähistölle. Vielä, kun aurinko paistoi kauniisti niin mikäpä siinä oli sitten ollessa.

Viime vuonna kävimme Brooklynissä Grimaldinisissa, joka on New Yorkin yksi suosituimmista pitserioista. Tällä kertaa bongasimme Little Italysta Lombardin, joka lienee kaupungin vanhoin pizzapaikka. Se käy "veristä" taistelua Grimaldin kanssa ja enpäs nyt tiedä kumman safkat maistuvat paremmilta. Sen voin kuitenkin sanoa, että suosittelen molempia ja kuten ilmeestä näkyy niin syöminen on aina ihanaa. Psst pieni pizza riittää kahdelle oikein hyvin.

Eräänä iltana hotellimme lähistölle oli kohonnut katumarketalue. Arvatenkin jokatoinen koju pursusi ruokaa ja valkkasin ylläolevan ihanuuden eli kanaa, riisiä ja salaattia guacamolen kera. Muistaakseni setti irtosi kympillä eli noin 8,5 euroa. Dollarin on varsin vahvoilla tällä hetkellä eli erot eivät ole kovinkaan suuret.

Ei ole New Yorkin -reissua ilman Central Parkia. Se on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. On jotenkin uskomatonta, miten miljoonakaupungin keskellä on satumaisen upea paikka. Siellä voi istua kaikessa rauhassa, ravistella kaupungin pölyt ja hiljentyä. Puisto on valtava ja sillä voi kävellä itsensä uuvuksiin. Se on täynnä upeita puita, kauniita istutuksia, järviä, patsaita, suihkulähteitä yms. Tällä kertaa olin napannut lihaisan salaatin, jossa ainekset pilkotaan kokkiveitsellä. Tämä oli muuten aika veikeä tuttavuus.

Suurin osa ajasta syötiin terveellisesti, ettei lomakiloja tulisi turhaan. Noudatin pitkälti salaattilinjaa, mutta onhan sitä pakko jättää tilaa myös burgereille. Ja kyllä ameriikan poijaat osaavat burgereita tehdäkin. Tässä Heartland Breverynaidonnäyte eli "pieni" tacoannos alkuun ja hampparit perään. Ravintola oli kivasti sisustettu ja listalta olisi löytynyt hyvä valikoima erilaisia oluita...tätäkin voi suositella lämpimästi. Hampurilaisten ystäville suosittelen myös Shake Shack ravintolaa, yksi löytyy Grand Centralin ruoka-alueelta ja kannattaa ottaa suklaapirtelö kyytipojaksi...on muuten hyvää!

Jos syöt Amerikassa ravintolassa kannattaa muistaa, että loppusummaan on lisättävä tippi. Tarjoilijoiden palkka on pieni ja sopiva tippi on noin 2 % loppusumman päälle. Suomalaisellehan tämä on outoa ja moinen meinaa useinkin unohtua. Take away mestoissa extradollarit voi suosiolla unohtaa, mutta ravintolassa tämä on ihan must eli varaa ykkösiä (yhden dollarin seteleitä) mukaasi. Tippiä jätetään myös autonkuljettajille, ovimiehille (ei kyllä jätetty, kun avattiin ite ovemme hotellilla) ja siivoojille.

-Virpi