Marie Kondo neuvoo aloittamaan urakan vaatteista, kengistä, asusteista ja laukuista. Hänen mukaansa on turha tehdä vähän kerralla vaan mahdollisimman paljon. Olisin halunnut aloittaa keittiöstä, mutta kuuliaisesti tein, mitä käskettiin, enhän ole loistanut kaappieni organisoinnissa noin niin kuin ikinä (aiemmin). Ihmettelin, miksi siivous pitää aloittaa kasaamalla kaikki tavarat samaan paikkaan. Siitä huolimatta tein työtä käskettyä eli jokaikinen vaateparsi löysi tiensä olohuoneeseen. Siinä se karu totuus sitten alkoikin selvitä, kuten kuvasta näkyy.
Olin rehellisesti sanottuna järkyttynyt. Toisaalta ymmärsin, miksi näin neuvottiin tekemään ja miksi painin jatkuvan järjestysongelman kanssa. Sitten aloin hartaasti lajittelemaan vaatteita eli ensin paitoja ja neuleita. Seuraavaksi takkien kimppuun, ylimääräisten kenkien pariin jne. Aiemmin olen pohtinut vaatteiden kierrätystä miettimällä tarvitsenko tätä ja tätä jatkossa. Nyt kysyin itseltäni, rakastanko tätä vaatetta? Jos vastaus oli kielteinen heitin sen suosiolla pois. Jos joku jäi arveluttamaan annoin sen hetkisen olla ja palasin saman tavaran äärelle hieman myöhemmin.
Vaikka kaaos oli hurja ja urakka valtava eteni projekti yllättävän joutuisasti. Viikkasin vaatteita kirjasta oppimallani tavalla ja ihmettelin kuinka hyvin se toimiikaan. KonMari-metodissa vaatteet kuuluu nimittäin viikata siten, että näet yhdellä vilkaisulla koko laatikon sisällön. Ensimmäistä kertaa luovuin pinoista, jotka ovatkin olleet aina ongelma ja asettelin vaatteet limittäin. Ainoastaan takit, ulkoiluvaatteet ja paksut hupparit ripustin vaatehuoneeseen henkareihin.
Koko päivähän siinä meni, mutta olihan se sen arvoista. Vaatekaappi on ojennuksessa ja voisin vain ihailla sitä. Pois heitettäviä on noin 6 jätesäkillistä ja silti vaatteita jäi melkoisesti. Rehellisyyden nimissä jokainen jäljelle jäänyt kappale ei ole suuri rakkauteni, mutta vaikkapa Suomen sääolosuhteet pakottavat säilyttämään toppahousuja. Ja osa vaatteista ovat jollain muulla tavalla niin tärkeitä, että säilytän niitä mielelläni.
Projektiani joudutti se, että pari ystävääni tulivat seurakseni. He seurasivat toimiani ja naureskelivat tilanteelleni. Aika meni samalla sujuvasti ja hehkuin innostusta. Mitä pidemmälle homma eteni sen tyytyväisempi ja helpottuneempi olin. Ja ensimmäistä kertaa uskon, että voin onnistua täydellisesti. Harmittelin vain lomani loppumista, sillä haluaisin jatkaa urakkaani. Seuraavaksi kuuluu edetä kirjoihin ja kolmanneksi pomppaan keittiöni kimppuun. Sitten järjestän lehdet ja paperit eli lehtikeräys täältä tullaan! Viimeisenä silauksena on vaatehuoneen loppuraivaus, sillä sieltä löytyy vielä paljon kaikkea pientä ja "tuikitärkeätä"...yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä.
Mitä pidemmälle pääsen, sitä määrätietoisemmaksi tulen. Haluan raivata kaikki tavarat pois pöytätasoilta. Siinä sitä voikin olla pähkinä jos toinenkin purtavaksi. Keittiössähän homma on lähtenyt lapasesta, sohvapöydällä lienee aina lehtipino ja kylppärissäkin on yhtä jos toista lattialla sekä lavuaarin reunalla. Valitettavasti töiden ja muiden menojen takia maali häämöttää vasta useamman viikon päässä. Pitää silti tutkia saisinko järjestettyä edes päivän siivousloman ensi viikolle. On siis oltava supertehokas töissä maanantaina.
Sen verran silmäilin jo kirjaprojektia, että lahjoitin muutaman kirjan ystävälleni. Sitten kaivoin kaikki äidiltäni ja siskoltani lainaamani kirjat yhteen pinoon. Molemmat varmaan ilahtuvat, kun saavat lisää tavaraa omiin nurkkiinsa, mutta laina-aika on viimein ummessa. Toisaalta voin antaa molemmille hyviä siivousvinkkejä ihan ilmaiseksi ja mennä jopa seuraneidiksi urakan alkaessa. MariKondo-metodissa työ on nimittäin tehtävä itse eli apukäsiä ei pitäisi pyydellä. Kirjassa myös terotetaan, että mitään ei saa kierrättää omaan perheeseen "jos sinä, et tarvitse sitä, ei perheesikään tarvitse sitä". Ihanasti ollaan laiminlyöty juuri tuota neuvoa sisareni kanssa eli siirrämme vuorotellen ongelman itseltä toiselle.
Alan myös vakuuttua uuden vuoden lupauksen suhteen. Yllätys yllätys shoppailukieltohan sieltä on tulossa parin oljenkorren kera. Rehellisyyden nimissä pärjäisin varmaan vuoden ilman uusia vaatteita, mutta aloitan hieman iisimmin. Jos kokeilu ottaa tuulta purjeisiinsa voin ottaa siihen lisäaikaa. On korkea aika oppia kunnon kansalaiseksi ja muuttaa opittuja toimintamalleja. Onneksi olen parin viimevuoden aikana mennyt jo harppauksia eteenpäin, mutta silti tekemistä riittää.
Vaikka koen helpotusta ja kiittelen itseäni olen myös surullinen. Tuntuu pahalta, että olen tehnyt tämän kaiken. Miten en ole havainnut ongelman laajuutta aiemmin? Kuinka olen ummistanut silmäni totuudelta? Ja missä vaiheessa näin on päässyt käymään? Samalla pelottaa, miten minun käy. Onnistunhan varmasti? Voinhan muuttua järjestelmälliseksi, oppia siivoamaan jälkeni ja luopua hamstraamisesta? Onneksi innostus, luja tahto ja silmissä siintävä tavoite kantaa pelon ylitse eli hyvin tässä käy :)
-sisusiivoaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti