Pyhitä lepopäivääsi

Jäin miettimään tänään sitä, mitä vanha raamatullinen sääntö pyhitä lepopäivääsi tarkoittaa. Entisaikaan sunnuntaina ei saanut vaikkapa siivota. Minulle sunnuntai on taas varsin usein siivouspäivä. Jos lauantaina ei ehdi imurin varteen koittaa viikkosiivous pyhänä, sillä viikolla en jaksa motivoitua moiseen. Olenko siis kirkollisessa mielessä huono ihminen?

Jos siivoaminen sunnuntaina on pahasta niin vastaus edelliseen kysymykseen on myöteinen. Itse olen kuitenkin ajatellut asian toisin. Minulle lepopäivän pyhittäminen on siitä nauttimista. Olen kiitollinen siitä, että saan herätä rauhassa ja vetelehtiä aamun halutessani puolille päiville asti. Ja kiitollinen työstä, jossa viikonloput ovat aina vapaita. Lähes poikkeuksetta järjestän sunnuntaistani aikaa päiväunille. Tänään nappasin kirjan kainaloon ja kömmin sänkyyn. Hetkisen luettuani matkasin höyhensaarille. Ajattelen sen niin, että jos keho kaipaa lepoa, kuuntele sitä, jostainhan se kertoo.

Vaikuttaa muuten erittäin hyvältä kirjalta :)

Rentoutuneena järjestelin paikkoja, vaihdoin maalaamani taulun vanhan tilalle ja sitten, noh sitten minä imuroin. Ja nautin siitä, että pöly teki ainakin hetkellisen katoamistempun. Sitten köllähdin tyytyväisesti sohvan nurkkaan, kaivoin b-luokan leffan esille ja loppuilta meneekin erittäin rennoissa fiiliksissä. Mitä lepopäivän pyhittäminen siis tarkoittaa? Voisiko se olla rauhoittumista omalla tavallaan, rentoutumista, omia askareita, ystäviä, hyvää ruokaa, kiitollisuutta ja milloin mitäkin?  Ja entäs niille, joiden työvuoro sattuu sunnuntaille? Onko se heille arkista aherrusta vai mitä? En tullut pohdinnoissani yhtään viisaammaksi. Enkä myöskään ajatellut potea tunnontuskia sunnuntaisiivouksistani jatkossakaan. Tärkeintä lienee se, että asettaa sunnuntain jonkinlaiselle jalustalle ja minulle se on ehdottomasti viikon suosikkipäivä. Täyttyy se sitten totaalisesta levosta tai hurjasta huhkimisesta.

-Virpi

Taideterapia osa ykkösen tulokset paraatipaikalla

Blinibrunssi

Meidän perheessä on yksi valtava ongelma, joka vaivaa jouluna, syntymä-, äitien- ja isänpäivänä. Vanhemmilleni ja siskolleni on nimittäin lähes mahdotonta keksiä lahjoja. Itse olen taas toista maata eli kysy vaan niin luettelen pitkän listan mieluisia lahjatoiveita. Harmi vaan, että mun synttärit meni jo. Maaliskuu on yksi ongelmakuukausista, sillä siskoni ja isäni "juhlivat" syntymäpäiviään maaliskuussa. Tällä kertaa keksin kuitenkin the loistavan idean ja varasin pöydän Lahden parhaasta ravintolasta, joka palkittiin vastikään koko Suomen vuoden ravintolaksi eli Rouxista.

Yhdellä iskulla hoidin siis kaksi syntymäpäivälahjaa ja sammutin blinihimoni. Samalla neljä viikkoa kestänyt dieettini päättyi virallisesti eli onhan siinäkin juhlimista, heh. Tilanne oli muutenkin poikkeuksellinen, sillä olemme koko perheen voimin liikenteessä ei koskaan. Oli siis korkea aika pistää parempaa Seppälää päälle ja viettää normista poikkeavaa sunnuntaita.

Mun päällä näkee kauluspaidan öö ei koskaan ja nyt taas

Mää ja mun sisko, maailman paras sellainen

Täytyy sanoa, että eipä Rouxia ole turhaan vuoden ravintolaksi nimetty. Alkuruuaksi oli borssikeittoa, joka oli todella hyvää, ihanaa talviruokaa. Sitten vauhdilla blinibrunssin kimppuun. Pöytä notkui ihania herkkuja ja vaikka kuinka yritti pysyä kohtuudessa ei tehtävä ollut helppo. Oma saldoni oli kaksi bliniä, enempää ei olisi yksinkertaisesti uponnut. Ja olihan jälkiruokapöydälle jätettävä tilaa. 

Jos blinipöytä pursusi herkkuja niin, niin teki jälkiruokapöytäkin. Tarjolla oli erilaisia kakkuja, leivoksia, minimuffinsseja yms. Maistoin ehkäpä parasta suklaakakkua ikinä ja päätin makunautinnon juustoihin. Jokseenkin onnellinen olotila moisen jälkeen. Blinibrunsseja järjestetään sunnuntaisin 20.3. asti eli kannattaa varata pöytä, hyvin ehtii. Moinen makuiloittelu maksaa 39 €/hlö eli pidän hinta-laatusuhdetta erittäin hyvänä.

Katsokaa nyt näitä, tulee vesi kielelle pelkästä vilkaisusta

Suhteellisen harvinainen perhepotretti

Vaikka kuinka kuvittelin pysyneeni kohtuudessa, sillä vältin suurimman ähkyn, olo oli jokseenkin täyteläinen. Painuin kotiin päästyäni sänkyyn lukemaan ja taisin nukahtaa aika nopeasti. Vielä kuusi tuntia ruokailun jälkeen olo on edelleen täyteläinen. Kannatti paastota aamu, sillä aamupalan päälle brunssi olisi ollut aikamoista liioittelua.

-Virpi

Värien juhlaa lautasella

Olen hehkuttanut kasvisruuan makuja ja mukanaan tuomaa kevyttä oloa niin paljon, että siskokin on innostunut kokeilemaan uusia reseptejä. Ja mikä parasta saan paikoitellen nauttia lopputuloksista. Ilokseni sain kutsun valmiiseen pöytään ja olipa ihanaa ruokaa. Oli hieman väsynyt olo, joten kokkailun ulkoistaminen sopi paremmin kuin hyvin. Mua odottelikin kaunis kattaus, herkullinen ruoka, alkudrinkki ja kaikkea!

Quorn-ananas-currykastike riisin ja parsakaalin kera oli taivaallista. Alkudrinkkinä kippisteltiin parsakaaliomenamehulla (oli nii-in herkullista) ja ruokajuomana hörpin porkkanamehua. Eräs on hieman innostunut linkoamaan omat mehunsa. Ja mulle on jopa lupailtu vieraskynäkirjoitusta tänne blogiin eli ehkäpä kuulette pian lisää. Mutta katsokaa noita värejä! Kyllähän ne pesee kaikenlaiset valmis- ja pikaruuat kuus nolla. Aikamoista värien juhlaa, eikö?

-Virpi

Taideterapian tarpeessa osa 2

Tänään teimme paluun Riihimäelle elämäni toiseen taideterapiaistuntoon. Aurinkoinen ilma nosti fiilistä ja sormet syyhyten odottelin maalaamaan pääsyä. En oikein tiedä antaako sanat taide ja terapia hieman väärän vaikutelman aiheesta. Käytännössähän me puhumme ja maaltamme hyvällä porukalla. Alussa napattiin kuppi kahvia, naposteltiin ja korkattiin skumpat.

Tällä kerralla tehtävänä oli maalata puu. Se sai esittää itseä tai kuvata omia fiiliksiä. Ensimmäinen ajatus oli ahdistava, sillä en haluaisi kahlita mielikuvitustani. Toinen mielikuva oli kummulla vahvana kasvava tammi, mutta sitten inspiraatio valtasi ja vei mennessään. Olisin voinut sulkeutua ateljeehen viikoksi värien kanssa ja maalata syvässä hiljaisuudessa.

Lopputulos ei miellytä silmääni täydellisesti, sillä olisin halunnut hioa yksityiskohtia. Taideterapian tarkoitus ei ole konkreettinen lopputulos vaan se, että saa kuvittaa tunteitaan. Joskus maalaus voi avata lukkoja tai avartaa ymmärrystä. Tai sitten se on vain mukavaa ajanvietettä. Vaikea sanoa, mitä minulle tapahtui tänään. Ensinnäkin oli kiva viettää aikaa ystävien kanssa, irtautua arjesta ja maalata. Kyllä mää niin rakastan värejä, värien kietoutumista toisiinsa ja muotoja, jotka maali saa paperilla.

Ja on se vaan niin mukavaa, että kolmas terapiaistunto on kalenterissa valmiina :)

-Virpi

Vaikeuksien kautta voittajaksi

Olen ollut aika tarkalleen kolme kuukautta uudessa työssäni ja yrittänyt muuntautua valmentajasta konseptisuunnittelijaksi. Pelkästään roolimuutos on ollut paikoin hankalaa, puhumattakaan uusista työtehtävistä. Tiputtautuminen ammattilaisesta aloittelijaksi on tuntunut raadolliselta. Välillä olen puskenut läpi suurta intoa tuntien, kietoutunut flown syövereihin ja puhkunut tarmoa. Sitten olen vajonnut pohjamutiin, rypenyt itsesäälissä ja kyseenalaistanut kaiken osaamiseni. Olen haaveillut siitä päivästä, jolloin voisin puhua taas osaamisesta haparoinnin sijaan. Epävarmuus on kuulkaas kuluttava kaveri.

Alun euforian jälkeen iski väsymys. Tammikuun puoliväliin päästyä olin fyysisesti poikki ja maailmani täyttyi harmaan sävyistä. Energisyys loisti poissaolollaan ja keinot olivat vähissä. Onneksi ympärillä oli kollegoita, jotka valoivat uskoa ja auttoivat kaikessa. Myös esimieheni piti pystyssä ja kehotti lepäämään sekä priorisoimaan jaksamisen. Muutama kyynelkin tuli vuodatettua, mutta sisu sisälläni kehoitti jatkamaan, hyvä niin.

Siinä vaiheessa uudistin ruokavalioni ja kiinnitin erikoishuomiota työpäivien pituuteen. Kasvisruokavalio ja puhtaat raaka-aineet alkoivat vaikuttaa nopeasti. Treeni-into kasvoi, vireystasot nousta ja unen laatu parani kohisten. Olo alkoi tuntua taas normaalilta, työ ja vapaa-aika täydensivät toisiaan. Tasapaino astui kuvioihin ja näin valoa tunnelin päässä.

Parin viikon aikana olen alkanut uskoa itseeni. Ammatillinen itseluottamukseni on nostanut varovaisesti päätään. Se on valanut uskoa itseensä ja hiljentänyt epäröinnin ääniä. Eilen se paistatteli huomiossa ja leijui euforiassa. Tekemäni verkkokurssi alkoi saada kiitosta ja tiivis yhteistyö muutaman kollegan kanssa näytti kyntensä. Taputtelimme toisiamme selkään ja nautimme palautteista. Listasimme opittuja asioita ja pohdimme seuraavia askelmerkkejä. 

Samanaikaisesti toinen "lapseni" lähestyi maaliviivaa ja sai hyvää palautetta. Epätoivoinen projekti oli kokenut valtavan muodonmuutoksen ja olisi pian valmis maailmalle. Pari pikku viilausta, muutama lisäpohdinta ja eiku eteenpäin! Vihdoin olin ylpeä itsestäni ja tiesin oppineeni paljon. Nälkä sisälläni kasvoi ja sormet syyhysivät uusia haasteita ajatellessa. 

Eräs kollegani palkitsi minut liukurilla (se tuntuu ihan kultaharkolta) ja kestohymy kasvoillani oli sinetöity. Olin kuin pieni lapsi, joka oli oppinut ajamaan pyörällä. Kevein askelin lähdin viikonlopun viettoon. Palkitsin itseni uintireissulla ja nautiskelin kaikessa rauhassa saunan lämmöstä. Kotiin päästyäni nukahdin sohvalle ennen kahdeksaa, viikko oli koetellut voimia voittajafiiliksistä huolimatta. Sitä tässä vaan pohdin, että milloinkohan sitä ehtisi uutta liukuria testaamaan?

-Virpi

Hyvän olon resepti

Hyvä olo on mielestäni tavoittelemisen arvoinen juttu ja sitä kannattaa kyllä pohtia omista lähtökohdistaan. Mitä hyvä olo sinulle merkitsee, miten saavutat sen ja kuinka se muuttaisi elämääsi? Vai koetko jo nyt olevasi hyvinvoiva? Omalla kohdalla olen tullut siihen tulokseen, että hyvän olon reseptini on seuraava:

Ravitsemus + Lepo + Liikunta + Hemmottelu = Hyvä olo

Kolmen viikon aikana uusittu ruokavalioni on tehnyt ihmeitä. Vaikka syön orjallisesti, kuuntelen kehoani. Hemmottelen myös nyt itseäni ruualla. Terveellisen kasvisruuan kylkeen on maistunut sushi, vuohenjuustoleipä, sokeriton, gluteeniton ja maidoton suklaakakku sekä purnukkapuurot. Toisaalta olen huomannut, miten hyviä puhtaat raaka-aineet ovat ja kuinka laadukas polttoaine pitää pystyssä. Ihminen ei tarvitse lihaa, isoja hiilarimääriä eikä jättiannoksia.

Iski kokkausbuumi ja tein papu-tofukeittoa, kurpitsa-papusoppaa ja mintulla terästettyä hernekeittoa

Kolmen raaka-aineen suklaakakkua

Herkuttelua vuohenjuustolla

Sunnuntaiaamun luksusta, kokeilussa purnukkapuurot

Olen yksi niistä, jotka tarvitsevat paljon unta. Jos yöuni jää alle kahdeksan tunnin olen usein kuin kävelevä zombie. Onnekseni olen normaalisti myös lahjakas tässä lajissa eli nukahdan kädenkäänteessä. Uneni tosin järkkyy stressitilanteissa, jolloin heräilen yöllä ja murehdin turhia. Minulta on turha kysyä, katsoinko huippusarjoja tai elokuvia, sillä kömmin lähes poikkeuksetta ennen kymmentä peiton alle. Varsin usein turvaudun myös päiväuniin. Etenkin viikonloppuna pidän itseäni etuoikeutettuna, kun kömmin kesken päivän nukkumaan enkä huolehdi kellosta. Viikolla taas vannon voimapäikkäreiden nimiin eli lyhyt 15-30 minuutin uni virkistää parhaiten. Ja kummasti unen laatu paranee, kun ravitsemus on kunnossa.

Näin meillä torkutaan

Ihminen on mielestäni luotu liikkumaan ja niin kauan, kuin se on mahdollista, kannattaa siihen panostaa. Itse olen jo vuoden vannonut CrossFitin nimeen ja siinä sivussa tulee joogattua, lenkkeiltyä, uitua ja milloin mitäkin. Pääkin toimii paremmin, kun keho saa sopivasti rasitusta. Kun saavutat omia tavoitteitasi, jylläävät endorfiinit kropassa ja fiilis on loistava. Nyt, kun oma treeni-into on huipussaan iloitsen koko ajan parantuvista tuloksista ja siitä, että liikunta näkyy koko kropassa. Vyötärölinja alkaa kuoriutua jenkakahvojen alta, käsivarret näyttää hyviltä ja mikä parasta, olen täynnä virtaa! 

Tärkeintä liikkumisen saralla on kuitenkin löytää oma juttu. On se sitten kevyttä sunnuntaikävelyä, kehoa herättelevää venyttelyä, armotonta hikijumppaa tai jotain ihan muuta. Liikuntaa ei pitäisi myöskään suorittaa hampaat irvessä, koska on pakko tai niin kuuluu tehdä. Se ei ole myöskään autuas tie laihuuteen tai saa muuttua pakkomielteiseksi keinoksi saavuttaa ulkonäkötavoitteita. Jokaisen tulisi liikkua tai olla liikkumatta oman itsensä takia.

Kun elämässä on huonoja päiviä auttaa liikunta jaksamaan niiden keskellä

Tyytyväisyys omaan kehoon on tie hyvään fiilikseen

Neljäs hyvän olon reseptin elementti on hemmottelu. Listaan voisi lisätä haaveilun ja rentouden, mutta ne kaikki kolme kulkee allekirjoittaneella käsi kädessä. Tällä viikolla olenkin hemmotellut itseäni aika pirun paljon. Ja sen lisäksihän mun siskokin hemmotteli mua iihanalla lahjalla. Olen ostanut itselleni kukkia ja uuden kahvimukin, joka on muuten aamujeni piristys. Saisinpa kasvatettua mukien määrän nopeasti neljään, koska se olisi hyvä määrä. 

Torstaina ripustin ikkunoihin uudet verhot ja kodin uudistunut look lämmittää edelleen mieltä. Toteutin myös pitkäaikaisen haaveeni ja kävin ostamassa rinkan elokuussa koittavalle Santiago de Compostelan reissulle. Olin myös säästänyt rahaa mm. kirpputoripöytää pitämällä ja myymällä läjän ah niin rakkaita Muumimukejani. Nyt, kun pääsisi vielä koekäyttämään tuon ihanuuden! Kunhan säät hieman paranisivat aion suunnata eväsretkelle luonnon helmaan, joka toimii myös melkoisena hemmotteluna.

Koska posti toi mukanaan yli 20 euron alekupongin Suomalaisen kirjakauppaan marssin oitis ostoksille. Ruokin herännyttä kokkausinnostustani ja investoin Tiina Hälvän ja Kati Jaakkosen Hyvän elämän ruokaa -keittokirjan. Kyllä nyt on muuten paljon uusia ohjeita odottamassa eli täällä kokeillaan lähiaikoina paljon uusia juttuja. Samalla reissulla kävin vähän haaveilemassa Marimekossa. Siellä olisi yksi hurmaava hame ja paita, jotka huutavat nimeäni. Maltan kuitenkin mieleni ja arvioin tarkasti hyödynnänkö yhden oljenkorteni (poikkeuslupa vaateostoksiin) puolen vuoden vaatteiden ostoskiellon aikana.

Hemmottelussakin on hyvä pysyä kohtuudessa. Jos olisin tähän yltäkylläisyyden viikkoon odotellut vielä vaatteita en olisi osannut nauttia kaikesta niiden ansaitsemilla tavalla. Haluan vaalia jokaista hankintaani kunnolla, jotta niihin laitetut eurot tuntuvat järkeviltä. Materia menettää kummasti merkityksensä, kun sitä on liikaa, eikä kaikesta ehdi nauttimaan kunnolla.

Mun uusi lempimukini 

Siskolta saatu yllätyslahja ja saamisen ihanuus

Uudet verhot ja siten loihdittu uusi look koko kotiin

Elämäni ensimmäinen rinkka

Hyvän olon reseptejä

Juuri nyt, kun mietin niin asteikolla 1-10 hyvä oloni on vähintään sijalla 8. Tunnen itseni energiseksi ja rentoutuneeksi. Olen levännyt ja iloinen, enkä murehdi turhia. Minulla ei ole minnekään kiire, ainoastaan viikkosiivouksen suhteen pitäisi aktivoitua. Onneksi olen järjestellyt eilen paikat valmiiksi eli nopea imurointi ja se on siinä. On hyvä kuulostella itseään ja olla rehellinen tuntemuksiensa suhteen. Jos fiilis on alhaalla kannattaa miettiä, mistä voisin lähteä liikenteeseen. Mikä olisi se ratkaiseva peliliike kohti parempaa oloa? Vaalitaan hyvää oloa ja löydetään itselle sopivat rakennusaineet!

-Virpi

Piristävä yllätys

Siskoni oli päättänyt yllättää minut ja oli hankkinut minulle himoitsemani keittokirjan. Kylkeen tuli vielä itse lingottua porkkana-lehtikaalimehua ja tulppaaneja, kyllä mun kelpasi. Alkoi viikon työhuolet kadota päästä ja tiesin olevani todella onnekas. Vuoden parhaan siskon palkinto menee kyllä kiistatta mun siskolle. Ja kylläpä oli ihanaa tulla yllätetyksi! Perjantai-ilta menikin reseptejä selaillessa. Virpi Mikkosen Kiitos hyvää pikaruokaa -kirjassa on maidottomia, sokerittomia ja gluteenittomia reseptejä. Kuulostaako mahdottomalta?

Niinpä, ruokaa voi tehdä puhtaista raaka-aineista ja jopa herkkuja voi loihtia ilman "kiellettyjä" aineita. Tänään kokkailin kolmen raaka-aineen suklaakakkua, jonka kuorrutin kolmen raaka-aineen suklaamoussella. Muuten herkullista, mutta pohjasta tuli snadisti ylikypsää. Resepti tulee kyllä ahkeraan käyttöön ja ensi kerralla kyttään silmä kovana uunin äärellä. Ja aamua odottaa kanelinen - ja suklaapurnukkapuuro eli ripaus luksusta sunnuntain aamupalapöytään.

Jos nuo reseptit jäivät mietityttämään, niin kurkkaapas www.vanelja.com. Nettisivut löytyvät suomen- ja englanninkielisinä ja tarjolla on monia reseptejä ihan ilmaiseksi. Aion jatkaa innokkaasti näiden ohjeiden äärellä.

-Virpi

Sisustusinspiraatio

Tiedättekö, mistä tietää, että on kevät? No siitä, kun sisustusinspiraatio alkaa vallata mieltä. Viikko sitten eksyin tutkimaan Vallilan verhouutuuksia ja päivän pohdinnan jälkeen hyödynsin pistin tuulemaan. Ihan pelkkä heräteostos tämä ei ollut, olenhan jo reilun vuoden haeskellut sopivia verhoja ja nyt ne vihdoin löytyivät. Koska kodissani on vaaleat pinnat ja isot ikkunat olen tykästynyt väreihin sekä näyttäviin kuoseihin. Niinpä Vallilan mallisto on kuin minua varten tehty. Onkohan se?

Paketti saapui vieläpä juuri oikeaan aikaan, sillä työrintamalla on ollut uudelleen järjestelyitä. Kun paikkoja pistetään uusiksi, on mieli ollut paikoin maassakin. Tosin yleensä muutos on mahdollisuus ja ensijärkytys on käsiteltävä alta pois, ennen kuin voi tähyillä tulevaisuuteen. Tuli muuten toisteltua pari päivää mantramaisesti "asioilla on tapana järjestyä"-hokemaa mielessä ja nyt alkaa jo naurattaa. Mutta joo kylläpä oli kiva tyhjentää päätä ripustamalla uudet verhot ikkunoihin eli just in time.

Nyt pitäisi vaan hakea kellarista uusi matto olohuoneeseen ja investoida vielä uudet tyynyt sohvalle. Pitää vaan odotella palkkapäivää, mutta ehkä niitä voisi jo käydä varovaisesti kurkkaamassa? Verhoprojekti on usein eräänlainen noidankehä eli se käynnistää uudistusprojektin yhteen jos toiseenkin, rahanmenoa ei voi siis estää. Onneksi nuo nojatuolin tyynyt sentään sopivat kuin nenä päähän ja itse asiassa ne istuvat kokonaisuuteen ensimmäistä kertaa.

Ainoa asia, missä pitää himmailla on tämä sisustusinspiraation laajuus. Haluaisin arvatenkin pistää yhtä jos toista uusiksi, mutta se on se raha. Kaikkea, kun ei saa kerralla...mikä on hurjan harmillista. Onneksi pienikin uudistus, tässä tapauksessa olohuoneen ja keittiön lookin muutos, on piristävä. Nyt jaksaa taas odotella kevättä ja väri-ilottelu miellyttää silmää joka vilkaisulla.

-Virpi

Eväshommat

Myönnetään, olen hullaantunut uuteen ruokavaliooni. Työn alla on siis kokeilu, joka on vähähiilihydraattinen, maidoton ja lihaton. Kalaa olen pariin otteeseen syönyt, mutta noudatan 90 %:sti kasvisruokavaliota. Kokeilu, johon en olisi uskonut ryhtyväni ikinä tai ainakaan ihan kevyin perustein. Niinpä pakkaan päivittäin töihin eväät ja olen inspiroitunut uusista mauista. Kukapa olisi uskonut, miten herkullista kasvisruoat ovat? No varmaan kaikki vegaanit :)

Eväiden pakkaamisen A ja O on hyvät rasiat. Onneksi allekirjoittaneen kaapeista löytyy kaikkea, minua voisi äkkiseltään luulla Tupperwaren myyjäksi. Sit vaan ruuat purkkeihi, purkit messiin ja menoksi. Korsikkatomaatit taas toimivat oivana eväänä niin junassa, leffassa kuin toimistollakin, eikä voi makuakaan moittia.

Kuvassa on eiliset evääni eli soijajogurttia mastikoiden, mulpereiden, goji-marjojen sekä kaakaonibsien kera, viherpirtelö ja kasvismunakas. Oikeat vegaanithan eivät syö mitään eläinperäistä eli munat ovat kiellettyjen listalla, mutta munista mää en luovu. Tuolla setillä jaksaa muuten painaa päivän duunit ja suunnata töistä treenisalille eli liikunta ei vaadi lihaa. Ja kun keho ei joudu polttamaan lihaa, on olo kevyt ja vireystaso 10+. Kandeis ehkä kokeilla!

Uusi suosikkievääni leffaan, junaan, toimistolle tai minne vain, ovat kirsikkatomaatit. Rasia maksaa alle pari euroa ja maku on ihan mmmmm. Huitasin keskiviikkona tomaatit naamariin junassa ja hyvin jaksoi kotiin asti. Puhtaat raaka-aineet ovat kyllä aika kova juttu! Miten se vaan pääsee välillä unohtumaan?

Olen myös kunnostautunut vihanneswokkien saralla. Ne ovat äärimmäisen nopea, herkullinen, värikäs ja täyttävä lounasvaihtoehto. Kuvassa vihreitä papuja, linssejä, punasipuli, kesäkurpitsaa, tomaatteja ja quornia. Sekaan vähän suolaa, pippuria ja savustettua paprikajauhetta sekä sitruunamehua ja kyllähän maistuu!

Näiden eväiden ansiosta pirteä minä on tehnyt comebackin. Olen taas elinvoimainen, jaksan innostua töistä ja olen löytänyt treeni-intoni. Olen jopa rikkonut omia ennätyksiäni treenisalilla. Maanantaina paukkui pystypunnerruksen tulokset, torstaina treeneissä tehty tempaus ja tänään kyykyissä tuli uudet lukemat. Vanha sanonta "Olet, mitä syöt" taitaa siis pitää paikkaansa.

-Virpi

Lohtushoppailua

Vaikka kuinka on tarkoitus elää taloudellisesti, tulee vastaan tilanteita, jolloin se ei vain ole mahdollista. Joskus on vain sallittava itselleen pienimuotoista lohtushoppailua. Ja ei, en ole sortunut vaatekaupoille. Sen sijaan otin ensiaskeleet pitkään himoitsemani uuden astiaston suuntaan. Mutta mutta kelataanpas alkuun...oli nimittäin ihan tavallinen tiistai, mitä nyt odotin heti aamusta tuomiopäivää. Olin siis menossa hammaslääkäriin, vuosittaiseen tsekkaukseen. Lapsuuden traumojen (ja nyt en muuten liioittele) jäljiltä olin kauhusta jäykkänä koko päivän. Suorastaan keräsin pelkoani, hokemalla kaikille, miten kamalaan paikkaan olinkaan menossa. Tämähän ei helpottanut lähtöasetelmaa, mutta pelko on valtava voima.

Todellisuudessa olen löytänyt jo vuosia sitten maailman parhaan hammaslääkärin. Käynnit ovat siten (melkein) siedettäviä ja maksan mielelläni hyvästä sekä asiantuntevasta palvelusta, olenhan purukalustoltani hieman valtavirrasta poikkeava. Lopputulos reikiä nolla eli hieman hyviä uutisia ja astetta isompi remontti sovittu kalenteriin. Koettelemuksen jälkeen marssin Sokokselle ostamaan itselleni palkkion, ehkäpä maailman kauneimman kahvikupin ja kimpun ruusuja. Hammaslääkärikuluihin on siis lisättävä runsas lohtushoppailuvara. Ja mullahan on vielä pari aikaa maaliskuun alussa tiedossa, noh sitten se pahin on taas hetkeksi ohitse. Sitten voin taas palata taloushaasteeni pariin :)

Olipahan ihanaa luksusta juoda seuraavana aamuna kahvit upouudesta mukista. Kannatti siis käydä hammaslääkärissä. Millähän muodolla sitä sitten seuraavalla kerralla lohduttaisi itseään?

-Virpi

Sunnuntain ihanuus

Sunnuntai on nykyisin viikon lempipäiväni. Yhden päivän aikana ehtii yleensä vähän kaikkea, lepoa ja meininkiä sopivassa suhteessa. Aloitan päivän aina kiireettömällä aamuhetkellä, jonka jälkeen käyn usein treenaamassa. Sitten onkin sopivasti aikaa siivota koti kuntoon, jos se ei ole mahtunut lauantaille, pyöräyttää pari koneellista pyykkiä ja palkita itsensä päiväunilla. Varsin usein sunnuntaille mahtuu myös aikaa jonkun ystävän kanssa ja seuraavan viikon ruokaostosten teko. Kaupassakin voi käydä ilman hampaiden kiristelyä ja halutessaan tutkia astetta tarkemmin, mitä kaikkea hyllyjen välistä löytyykään. 

Lempipäivän jälkeen onkin kiva suunnata katse seuraavaan viikkoon ja akutkin on sopivasti ladattu <3

-Virpi

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Hurmaava tuttavuus - Renessanssikahvila

Havahduin perjantaina kamalaan tunteeseen. Syynä oli lahjaksi saamani lahjakortti Lahdessa olevaan Renessanssikahvilaan. Ja kyllä tuntemukseni oli oikeassa, lahjakortti oli vanhentumassa. Pienen kyselyn jälkeen löytyi kahvitteluseuraa, joten lauantai käynnistyi mukavalla kahvilareissulla.

Renessanssikahvila sijaitsee Lahdessa Rautatienkadulla, aivan kaupungintalon läheisyydessä. Paikka on suorastaan hurmaava. Sisustus on mummonkammarimaisen tyylikäs ja jotenkin sympaattinen. Valitsin vegaanileivän ja kupillisen teetä. Teestä riittikin kolmeen kupilliseen ja se oli the maailman parasta ikinä juomaani teetä. Valikoimista löytyi myös raakasuklaaleivoksia, raakakakkua ja skonsseja. Hintataso on myös erittäin hyvä ja tuotteiden laatu on 10++.

Toivon, että tämä paikka löytää vankan asiakaskunnan eikä katoa katukuvasta. Pitää varmaan mennä pian uudestaan!

-Virpi

Kurkistus kyökin puolelle

Omaan vireystasooni, tai lähinnä sen puuttumiseen, kyllästyneenä uudistua pari viikkoa sitten lautasmallini. Hyvä ruoka, värit ja kasvikset ovat sydäntäni lähellä, mutta nyt tarvittiin kunnon muutoksia. Niinpä aamupuuro vaihtui viherpirtelöön, välipalat eivät enää unohdu ja ruuaksi kokkailen kasvisruokia. Tavoitteena ei ole ryhtyä vegaaniksi, mutta vähentää liharuokia radikaalisti, luopua kanasta ja lisätä kalaruokia.

Vihersmoothie, papukeitto ja avokadoa salaattipedillä

Alussa kärsin hillittömistä päänsäryistä, mutta vireystaso alkoi kohota lähes välittömästi. Viherpirtelö ei ollutkaan vastenmielistä ja pahaa, vaan hyvää ja täyttävää. Keittoja voi syödä ilman juustoja ja kermaa, ja kauppojen hevi-osastoilta löytyy paljon ihania makuja. Samalla olen tajunnut, että olen huomaamattani syönyt aika huonosti ja siten laiminlyönyt hyvinvointini. Eihän huonolla ruualla jaksa painaa täysillä.

Kasvis-quorn-wokkia

Toisin kuin voisi luulla, vegaanikokeiluni on ollut helppoa. Etenkin, kun se on täysin vapaaehtoista, enkä ole täysin ehdoton minkään suhteen. Kokkailuintokin on kasvanut, kun kokeilee uusia juttuja ja pöllyttää pinttyneitä maustamistottumuksiaan. Sen lisäksi olen hullaantunut väreistä, jotka tekevät jokaisesta ruokahetkestä aikamoista väri-ilottelua. 

Toisenlainen versio kasvis-quorn-wokista

Parasta on se, että alan olla taas energinen oma itseni. Kasvikset ovat selvästi keventäneet oloa ja aineenvaihdunta on alkanut rullata. Hörppään heti aamusta litran sitruunalla maustettua vettä ja huolehdin siitä, että juon 3 litraa päivän aikana. Vessassa tulee rampattua tasaiseen tahtiin, mutta se onkin ainoa huono puoli. Myös iho alkaa näyttää hyvältä eli keho tykkää kokeiluistani kaikin puolin.

Kotiin olen kantanut vain kasviksia, maitotuotteetkin ovat pannassa. Käytän tarvittaessa kookosmaitoa ruuassa, mantelimaitoa smoothieissa ja kahvissa olen tykästynyt iKaffeen. Töissä kävin kertaalleen sushilla ja toissaviikon ravintolareissulla lautaselleni eksyi vuohenjuustoa sekä tonnikalaa. Vegaanielämän esteenä on kananmunat, jotka ovat olleet yksi lempiraaka-aineista noin niinku aina. Mistään en ajatellut luopua pysyvästi, mutta toistaiseksi lihan osuus lautasellani saa olla häviävän pieni. 

Kuinka pitkä kokeiluni sitten on? No enpäs tiedä. En koe tärkeäksi määritellä tarkkoja rajoja tai määräaikoja. Tosin kaikenlaiset kasvisreseptit polttelevat paljon eli eiköhän tässä nyt tovi mene uusien makujen äärellä. Jos näin radikaalia muutosta ei halua tehdä niin kannattaa ainakin miettiä, kuinka kasviksien määrää voisi lisätä, sillä se vaikuttaa hyvinvoinnin lisääntymiseen suoraviivaisesti.

-Virpi

PS: Ainoa iso miinus ovat kauppalaskut. Olen kokeillut hieman eksoottisempia vaihtoehtoja ja tehnyt joka päivälle eri ruuat. Ruokavalion muutos ei siten tue ihan täydellisesti taloushankettani, mutta elämä on valintoja.

Kurkistus työarkeeni

Kuvasin parin päivän ajan työtäni, osallistuen työpaikkamme #officetoday some-haasteeseen. Taisin tosin käyttää puolet ajasta vääriä hästägejä, mutta tulipahan kuvattua. Keskiviikkona reissasin pääkonttorillemme Vallilaan, jossa teen töitä 1-3 päivää viikossa. 

Ja tältä se sitten näytti:

Ensin kaivelen rennot, mutta siistit, vaatteet päälle ja kiirehdin junaan. Toimistolla hörppään viherpirtelön aamupalaksi ja muutenkin syön 3 tunnin välein, ettei jättinälkä pääse yllättämään. Olen taas ryhdistäytynyt eväiden kanssa eli armoton purkkiarmeija reissaa mukanani. Hesapäivät täyttyvät usein erilaisista palavereista ja aikataulut ovat tiukat, sitä liitää paikasta toiseen. Sen lisäksi kollegani neuvoo minua eri projekteissa, olenhan vielä "oppipoikana" eLearning-maailmassa. Keskiviikko oli superharmaa ja säiden puolesta tosi booring, mutta sisällä oli hyvä pössis. Palavereiden ja opettelun lomassa kuvattiin videoita työn alla oleviin verkkokursseihin. Kotimatka sujui mukavasti kimppakyydillä ja kotona odotti yhden kissamiehen aina yhtä ihana tervetulokompania. Yhteenveto: hyvä päivä kaiken kaikkiaan.

Torstai oli sitten ihan toisenlainen, kun pidin etäpäivän eli pystytin toimistoni keittiönpöydän ääreen ja vedin Totoro-puvun päälle. Etäpäivät myös tasaavat reissupäiviä, vaikka ne menee ilman suurempia taukoja, eikä työn touhusta nouse jaloittelemaankaan. Nautin siitä, että voin uppoutua työhöni 100 %:n intensiteetillä ja flow tarraa otteeseensa. Vaikka lounas taisi unohtua niin välipalat muistaa sentään napata, jotta vireystaso pysyy kohdillaan.

Kun näitä kuvia katsoo, niin tajuaa miten onnekas onkaan. Työni on mielenkiintoista ja ihanan haastavaa. Opettelen uutta suurella innolla ja nautin siitä, että saan tehdä töitä hyvien tyyppien kanssa. Tietyt jutut on niitä pakollisia ja aikataulut on usein annettuja, mutta olen paikoin myös oman onneni herra. Tällaista se soneroituneen arki siis on, mukavaa, innostavaa, vaihtelevaa ja kovin opettavaista. Se, mitä ensi viikko tuo tullessaan, onkin taas jotain ihan muuta :)

-Virpi

Kevyttä treeniä

Flunssaputken jälkeen kova treeni ei ole oikein kiinnostanut. Ajatus siitä, että annat itsestäsi kaiken ja vähen enemmän on just nyt ihan nou nou. Mua ei ole siis nähty CrossFit Lahden wodeilla eli normitreeneissä. Koska liikunta kuitenkin kuuluu mun arkeen ja se on jotain, mitä haluan tehdä, olen tehnyt kevyitä treenejä vapailla treeniajoilla eli open gymillä. En siis revittele liikaa, höllään tahtia ja pienennän painoja, teen siis semmosta mukavaa tyttöjumppaa. 

Nyt, kun kevyitä treenejä on jonkin verran takana alkaa vireystaso kasvaa. Huomaan nauttivani treenistä koko ajan enemmän eli sieltä se todellinen liikunnan ilo löytyy. Samalla alan kaivata pientä haastetta ja joinain päivinä otan jo pieniä haasteitakin vastaan. Ehkäpä jonain päivänä haluan taas revitellä täysillä. Nyt tuntuu kuitenkin fiksulta kuunnella omaa kehoa ja mennä sen mukaan. Mielestäni liikuntaa pitäisi harrastaa oman mielen mukaan, eikä vääntää jatkuvasti hampaat irvessä, koska niin on vaan tehtävä. Tai liikun, jotta laihdun, näytän hyvältä tms. kipinä pitää tulla siitä hyvästä olosta.

Tänään aloitin kevyellä alkulämmittelyllä ja viskoin painopalloa, vaikka se on inhokkiliikkeeni. Kun treeniä ei tehnyt hampaat irvessä tuntui liike oikeastaan ihan kivalta. Sitten lähdin jumppaamaan levytangon kanssa vauhtipunnerrusta. Olen pitkään kipuillut sen kanssa, etten saa painoa kasvatettua 27,5 kilon jälkeen, koska ruuti loppuu kuin seinään. Ohjaajan rohkaisemana otin haasteen vastaan, keskityin voittamaan itseni ja lopulta uusi ennätykseni kohosi 35 kiloon asti. Olin niin riemuissani ja totesin, että treenitahdin hidastaminen on tehnyt hyvää.

Aion himmailla vielä tovin ja pyrin palaamaan normaaliin treeniarkeen maaliskuussa. Toisaalta on hyvä testata, miten pystyy motivoitumaan ilman ohjausta ja ryhmäpainetta. Onneksi boxilta löytyy välistä treenikavereita myös kevyempään sykkeeseen. Mitä tällä tarinalla haluan sanoa on se, että oman kehon kuunteleminen kannattaa ja pakkomielteinen liikkuminen ei ole välttämättä hyvä asia. 

-Virpi

Tammikuun tilinpäätös

Lienee hyvä kirjoittaa pari sanaa tammikuun taloustilanteestani eli mitenkäs siinä sitten kävi. Tavoitteenihan on olla järkevä kuluttaja, luopua kaikista heräteostoksista (teen niitä kaikkialla), lihottaa säästötiliä ja olla puoli vuotta ostelematta uusia vaatteita. Vuosi sitten aloitin samalla teemalla kolmen kuukauden ajan. Opin eroon Visakierteestä ja järkeistin ostotottumuksiani, mutta alkuvuoden vaatekielto oli silkkaa kärvistelyä.

Tammikuuni sujui tiukkaa kirjanpitoa tehden. Tiedän siis tarkalleen, mihin niitä euroja on mennyt. Ainoa heräteostos oli muutama superfoodhankinta, joista osa oli jo ajatustasolla kappalapussa. Heräteostoksiin listaan siis jokaisen kauppareissulla ohi listan hankitun tuotteen ja työmatkoilla ostetut lehdet ja juomat, siis kaiken, jota en ole suunnitellut ja jota en oikeasti tarvitse. Jos nälkä äityy pahaksi niin extra sämpylä on sallittu eli ei tässä nyt ihan natsilinjaa noudateta.

Mielenkiintoisinta on ollut huomata se, että uskon olevani vihdoin valmis pitkäjänteiseen suunnitteluun ja tarkkaavaisuuteen. Päässä ei ole mielihaluja, jotka riivaisivat, enkä keksi keinoja kiertää itselleni asettamia sääntöjä. Vaikuttaa siltä, että olen oppinut jotain. Kaupoissa kiertely tuntuu turhalta ja jokainen ihana vaate on vain vaate, jota ilman pystyn elämään. Olen jopa pohtinut voisinko ulottaa ostolakkoni vuoden loppuun asti...ehkä, ehkä en. 

Olen asettanut itselleni haasteellisen säästötavoitteen, siis summan, joka tililläni pitäisi olla joulukuun lopussa 2016. Monien ystävieni mielestä se on jopa mahdoton, mutta olen sulkenut epäilykset ja kritiikin pois mielestäni. Haluan uskoa siihen, että tarpeen ja halun erottaminen vie minut maaliin, koska miinusmerkkiset tapahtumat tulevat usein pienistä puroista. Muistutan itseäni tavoitteestani jatkuvasti, palautan sen mieleeni joka aamu, ja tarkkaan itselleni, että kyllä sä onnistut. Seuraan kuluexceliäni orjallisesti ja samalla rustailen menoeriä vihkooni kuitti kuitilta.

Tammikuun saldo säästötilini suhteen oli erittäin positiivinen. Teinpä vielä pienen ylimääräisen lainanlyhennyksenkin eli aika esimerkillistä. En kokenut luopuvani liikaa, enkä hetkeäkään kärvistellyt eli hyvin mä vedin. Helmikuu tuotti pelkästään harmaita hiuksia (toivottavasti yhtään ei tullut) pelkästään budjettivaiheessa. Pino laskuja oli kerääntynyt samaan kuukauteen ja normaaleille kuukausikuluille kun ei voi mitään. Tuntui siis lannistavalta ja teki mieli luovuttaa. Nyt viikon jälkeen odotan, että kuu vaihtuu, enää kolme viikkoa heh. Uskon kuitenkin, että tästä(kin) selvitään ja vähän jää lihaa luiden ympärille. 

Summa summarum, projekti on käynnissä ja voi vahvasti.

-Virpi

Haluan olla lapsellinen aikuinen!

Pääsin tänään tutustumaan maailman ihanimpaan hevostalliin. Ystäväni tytär on rakentanut keppihevosille karsinat, esteradat ja aitauksen. Innokkaasti hän käy hoitamassa tallin asukkaita aamuisin. Päivällä on esteratsastusta ja milloin mitäkin. Ja iltaisin on käytävä iltapuhteita hoitamassa, kuinkas muutenkaan. Kuinka hienoja ominaisuuksia lapsen usko, mielikuvitus, leikkiminen ja innostuminen ovatkaan! Voi kuinka kateellinen olen tälle pienelle heppatytölle. 

Missä vaiheessa lapsellisuudesta tulee taakka? Milloin lakkaamme vaalimasta sitä? Miksi vaihdamme sen vakavamielisyyteen? Milloin lakkaamme hyppimästä, pomppimasta ja juoksemasta? Ja miksi tyydymme kävelemään ponnettomasti paikasta toiseen pää sadepilviä hipoen?

Milloin viimeksi olet ruokkinut lapsen mieltäsi? Uskallatko olla lapsellinen aikuinen? Ja kuinka sisäisen lapsen saisi herätettyä? Minä haluan olla lapsellinen aikuinen. En halua olla 37 vuotta vanha, vaan nuori 37-vuotias. Olen yrittänyt ruokkia lapsenmieltäni säännöllisesti, luopua liiallisesta vakavuudesta, ottaa tarpeen vaatiessa pari laukka-askelta toimiston käytävillä ja irvistellä peilikuvalleni. Jos olen osannut sen lapsena, niin eikös se pitäisi onnistua näin aikuisenakin? Vai menikö se juna jo eikä seuraavaan ole enää lippuja?

-Virpi

Turvassa

Elämässä on hyvä olla turvapaikkoja tai sellaisia hetkiä, joissa tuntee olevansa turvassa. Asioita, joihin luottaa, vaikka mitä tapahtuisi. Ihmisiä, jotka seisovat rinnallasi läpi elämän. Ja hetkiä, joita hellit mielessäsi. On ne sitten suuria tai pieniä rippeitä. Minä olen turvassa:

...kun vedän kumpparit jalkaan ja seison tukevasti molemmilla jaloillani...

...kun pääsen tutustumaan maailman ihanimpaan hevostalliin...

...kun olen turvallisesti kotona iltapalaa nauttimassa...

Ei se sen kummempaa tarvitse olla <3

-Virpi

Kiire, kiire, kiire...

Kuuntelin tänään uimahallin saunassa, kun kaksi 10-vuotiasta pikkutyttöä harmittelivat, kuinka kiire on. Jäin pohtimaan, kuinka hullussa maailmassa elämme, mikäli lapsetkin kärsivät kiireestä. Mietin myös, onko minulla kiire? No oikeastaan ei ja silloinkin, kun on, niin se lienee itse aiheutettua. Silloin olen taas unohtanut ajantajun, unelmoinut liian pitkään ja sitten aikataulut puskeekin päälle, juna meinaa jättää tai palaveri alkaa.

Kiire tuntuu olevan monille tärkeyden mitta. Jos joku toteaa olevansa kiireetön, häntä pidetään laiskana.  Aamulla on kiire töihin, töissä on kiire palaveriin ja milloin minnekin. Töistä on kiire kotiin ja koko illan pitää kiirettä. Sitten onkin kiire nukkumaan ja monilla on niin kiire, ettei malttaisi nukkua laisinkaan. Puhumattakaan viikonlopuista, jolloin se vasta kiireen lykkääkin. Pitää siivota, pyykätä, kuntoilla, viettää parisuhdeaikaa, nähdä ystäviä, viettää kissanristiäisiä ja milloin mitäkin. Ääh mulle tulee hiki pelkästä ajatuksesta!

Pyhä aamukahvi ja uusi maidoton tuttavuus iKaffe <3

Uskallan väittää, että kiire on usein mielentila ja uskomus. Tahtia rauhoittamalla vähemmän on kokemukseni mukaan enemmän. Tekemällä asian kerrallaan, hommat etenevät nopeammin kuin uskoisikaan. Kiire tuo harvoin lisäarvoa, vaan kiristää pinnaa, eikä kellään ole enää mukavaa. Kuulostaako tutulta?

Viherpirtelö etäpäivän lomassa ja taas jaksaa painaa :)

Harvoin minäkään pyörittelen peukaloita, mutta järjestän jokaiseen päivään aikaa. Aamuisin istun ajatusteni kanssa kaikessa rauhassa, hörpin kupin tai kaksi kahvia ja laitan vasta sitten tuulemaan. Töissä käytän ajanhallintaan ja organisointiin aikaa, jotta tiedän, missä mennään ja langat pysyvät käsissäni. Asioita on paljon ja etenkin nyt, kun opettelen uusia työkuvioita on pidettävä pää kylmänä. Ja sellaista päivää, jolloin ei olisi ollut aikaa syödä, en ole ikinä elänyt, enkä aio elääkään. 

Lounastauko on päivän paras hetki!

Vapaa-ajalla tykkään tehdä ja mennä. Silti varaan itselleni aina riittävästi aikaa, jolloin ehdin lysähtää sohvan nurkkaan. Ja tarvittaessa laiminlyön ystävyyssuhteitakin, että ehdin levätä tarpeeksi. Minä en halua kaatua kiireen alle, vaan kuunnella itseäni tapahtumien keskipisteessä. Olen elänyt sen ajan, jolloin vannoin kiireen nimeen. Painoin töitä hulluna ja vakuutin multitaskauksen toimivan (sehän ei muuten toimi). Nukuin, söin ja voinkin huonosti, vaikka kuvittelin olevani tärkeä. Nykyisin olen mielelläni ihan meitsi vaan, tylsä, tavallinen, kiireetön ja ainoa, jolle haluan olla tärkeä, olen minä itse.

-Virpi

PS: Nyt tosin "kiirehdin" nukkumaan, että ehdin levätä. 

Sitku, mutku, voiku ja nytku

Oletko saanut itsesi kiinni siitä, että ajattelet asioista tyyliin:

"Sitku mulla on...niin olen onnellinen"

"Kyllähän sitä tekisi, mutku mulla ei ole..."

"Voiku oisin silloin tehnyt/mennyt/yrittänyt/kokeillut..."

Aika usein jätämme asioita tekemättä jonkun tekosyyn takia. Ja ajatuksemme pyörivät enemmän tulevassa kuin nykyhetkessä. Vaikka oikeasti elämä on tässä ja nyt. Asioita pitää tehdä nytku siihen on mahdollisuus. Kuinka moni asia kaivelee mielessä ja kuinka monen eteen voisit tehdä töitä juuri nyt? Fokus pitäisi olla tässä hetkessä, pienen pienissä asioissa.

Nuorena elin jatkuvasti sitku-elämää. Sitten ne raamit, joihin kaikki perustui, katosivat ympäriltä. Hetkisen surkuttelin mutku-maisemissa eli pidin muita onnekkaampina, parempina, kauniimpina, rikkaampina ja ties minä milloinkin, voihan mutku mul ei oo! Harmittelin myös menneitä, voiku olisin tajunnut silloin jne. Onneksi elämä on koulinut ja ikä on tuonut viisautta, sillä monia asioita on myös tullut tehtyä sillä nytku-asenteella.

Äitini totesi minulle viikonloppuna, "Sinä se olet kanssa kokeillut kaikkea". En tiedä oliko kommentti ylpeyttä, kritiikkiä vai huumoria, mutta vastasin ylpeänä, "Se pitää kyllä paikkansa!". Päätin siis ottaa sen kohteliaisuutena. Pohdin myös ääneen, kuinka paljon ehdin vielä kokeilemaan, jos elän 70-vuotiaaksi, saatikka 100-vuotiaaksi. Olen harrastanut yhtä jos toista, opiskellut ravitsemusta, kuntoilua, hörhöilyä ja ties mitä. Olen mennyt kaiken maailman kissanristiäisiin, tallonut epämukavuusalueelle ja mennyt komeasti metsään. Mutta kadunko jotain? No ehkä ihan kaikesta ei voi olla ylpeä, mutta kaikesta olen oppinut tai ainakin tullut kokemusta rikkaammaksi. Jos haluaisi tehdä vain fiksuja/oikeita juttuja, jäisi paljon tekemättä.

Tänään on tänään ja nyt on nyt, toimi siis sen mukaisesti!

-Virpi

Just nyt olen onnellisesti tässä ja nyt. Ylpeä siitä, mistä olen tullut ja minne päätynyt, sekä optimistinen siitä, mihin vielä yletän!

Sammakko blenderissä, eiku...

Koska kaikkea pitää kokeilla, väänsin ruokavalioni uuteen uskoon. Perinteisen kaurapuuron sijaan aamuni alkaa jonkin aikaa viherpirtelöllä. Blenderiin upposi mm. omenaa, avokadoa, mantelimaitoa ja viheruutetta. Lopputulos näytti siltä kuin olisin murhannut sammakon :)

Mutta ei niitä viherpirtelöitä turhaan hehkuteta. Hieman hurjasta ulkonäöstä huolimatta maku oli varsin hyvä. Tosin allekirjoittanut on kokeillut yhtä jos toista, eikä käytä juurikaan sokereita, joten makumaailmani saattaa olla keskivertoa karaistuneempi. Ja ennakkoajatuksista huolimatta nälkäkin pysyi useamman tunnin poissa. Tuskin minusta nyt pesunkestävää viherpiipertäjää saa, mutta viherpirtelöstä saattaa tulla säännöllinen tai ainakin epäsäännöllinen vieras kotikeittiössäni. Saas nähdä muuttuuko mieli, mikäli kokeiluni kestää useamman viikon.

-Virpi