perjantai 19. helmikuuta 2016

Lohtushoppailua

Vaikka kuinka on tarkoitus elää taloudellisesti, tulee vastaan tilanteita, jolloin se ei vain ole mahdollista. Joskus on vain sallittava itselleen pienimuotoista lohtushoppailua. Ja ei, en ole sortunut vaatekaupoille. Sen sijaan otin ensiaskeleet pitkään himoitsemani uuden astiaston suuntaan. Mutta mutta kelataanpas alkuun...oli nimittäin ihan tavallinen tiistai, mitä nyt odotin heti aamusta tuomiopäivää. Olin siis menossa hammaslääkäriin, vuosittaiseen tsekkaukseen. Lapsuuden traumojen (ja nyt en muuten liioittele) jäljiltä olin kauhusta jäykkänä koko päivän. Suorastaan keräsin pelkoani, hokemalla kaikille, miten kamalaan paikkaan olinkaan menossa. Tämähän ei helpottanut lähtöasetelmaa, mutta pelko on valtava voima.

Todellisuudessa olen löytänyt jo vuosia sitten maailman parhaan hammaslääkärin. Käynnit ovat siten (melkein) siedettäviä ja maksan mielelläni hyvästä sekä asiantuntevasta palvelusta, olenhan purukalustoltani hieman valtavirrasta poikkeava. Lopputulos reikiä nolla eli hieman hyviä uutisia ja astetta isompi remontti sovittu kalenteriin. Koettelemuksen jälkeen marssin Sokokselle ostamaan itselleni palkkion, ehkäpä maailman kauneimman kahvikupin ja kimpun ruusuja. Hammaslääkärikuluihin on siis lisättävä runsas lohtushoppailuvara. Ja mullahan on vielä pari aikaa maaliskuun alussa tiedossa, noh sitten se pahin on taas hetkeksi ohitse. Sitten voin taas palata taloushaasteeni pariin :)


Olipahan ihanaa luksusta juoda seuraavana aamuna kahvit upouudesta mukista. Kannatti siis käydä hammaslääkärissä. Millähän muodolla sitä sitten seuraavalla kerralla lohduttaisi itseään?

-Virpi



Ei kommentteja: