sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hurmaava tuttavuus - Renessanssikahvila

Havahduin perjantaina kamalaan tunteeseen. Syynä oli lahjaksi saamani lahjakortti Lahdessa olevaan Renessanssikahvilaan. Ja kyllä tuntemukseni oli oikeassa, lahjakortti oli vanhentumassa. Pienen kyselyn jälkeen löytyi kahvitteluseuraa, joten lauantai käynnistyi mukavalla kahvilareissulla.


Renessanssikahvila sijaitsee Lahdessa Rautatienkadulla, aivan kaupungintalon läheisyydessä. Paikka on suorastaan hurmaava. Sisustus on mummonkammarimaisen tyylikäs ja jotenkin sympaattinen. Valitsin vegaanileivän ja kupillisen teetä. Teestä riittikin kolmeen kupilliseen ja se oli the maailman parasta ikinä juomaani teetä. Valikoimista löytyi myös raakasuklaaleivoksia, raakakakkua ja skonsseja. Hintataso on myös erittäin hyvä ja tuotteiden laatu on 10++.

Toivon, että tämä paikka löytää vankan asiakaskunnan eikä katoa katukuvasta. Pitää varmaan mennä pian uudestaan!

-Virpi

Ei kommentteja: