Jos siivoaminen sunnuntaina on pahasta niin vastaus edelliseen kysymykseen on myöteinen. Itse olen kuitenkin ajatellut asian toisin. Minulle lepopäivän pyhittäminen on siitä nauttimista. Olen kiitollinen siitä, että saan herätä rauhassa ja vetelehtiä aamun halutessani puolille päiville asti. Ja kiitollinen työstä, jossa viikonloput ovat aina vapaita. Lähes poikkeuksetta järjestän sunnuntaistani aikaa päiväunille. Tänään nappasin kirjan kainaloon ja kömmin sänkyyn. Hetkisen luettuani matkasin höyhensaarille. Ajattelen sen niin, että jos keho kaipaa lepoa, kuuntele sitä, jostainhan se kertoo.
Vaikuttaa muuten erittäin hyvältä kirjalta :)
Rentoutuneena järjestelin paikkoja, vaihdoin maalaamani taulun vanhan tilalle ja sitten, noh sitten minä imuroin. Ja nautin siitä, että pöly teki ainakin hetkellisen katoamistempun. Sitten köllähdin tyytyväisesti sohvan nurkkaan, kaivoin b-luokan leffan esille ja loppuilta meneekin erittäin rennoissa fiiliksissä. Mitä lepopäivän pyhittäminen siis tarkoittaa? Voisiko se olla rauhoittumista omalla tavallaan, rentoutumista, omia askareita, ystäviä, hyvää ruokaa, kiitollisuutta ja milloin mitäkin? Ja entäs niille, joiden työvuoro sattuu sunnuntaille? Onko se heille arkista aherrusta vai mitä? En tullut pohdinnoissani yhtään viisaammaksi. Enkä myöskään ajatellut potea tunnontuskia sunnuntaisiivouksistani jatkossakaan. Tärkeintä lienee se, että asettaa sunnuntain jonkinlaiselle jalustalle ja minulle se on ehdottomasti viikon suosikkipäivä. Täyttyy se sitten totaalisesta levosta tai hurjasta huhkimisesta.
-Virpi
Taideterapia osa ykkösen tulokset paraatipaikalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti