Keskustelua itseni kanssa:
Harmittaako? No joo.
Oisko jotain pitänyt jättää hankkimatta? No ei ikeastaan, ku syöminen ja terveys on ykkösjuttu. Ja ne uudet verhot tuottaa tolkuttoman paljon iloa. Ne laskut oisin toki voinut antaa jollekin muulle :)
Loppujen lopuksi säästötilini kasvoi todella kehnosti, mutta sentään vähän. Sen lisäksi tein ylimääräisen lainanlyhennyksen eli pitkän tähtäimen suunnitelma on mielessä. Olen vannonut itselleni, että teen pienen extralyhennyksen jokainen kuukausi. Vaikka vuosi päätyisi säästötilin suhteen katastrofiin on lainan lyheneminen sentään pari askelta pidemmällä. Yritän iloita edes pienistäkin onnistumisista, olisihan lopputulos voinut päätyä miinuksellekin. Varsinaisia heräteostoksia ei juurikaan tullut, mutta pelkkä ajatus paisuineista kauppalaskuistani puistattaa yhä. Miten se terveellinen ruokavalio voikin tulla niin pirun kalliiksi? Onhan se surullista, että samalla, kun syöt hyvin, voit heittää hyvästit säästötilin kasvattamiselle.
Valitettavasti maaliskuun alku ei päästä pälkähästä. Totuus on se, että alkuvuoden laskupiikki pitää yhä otteessaan. Sen lisäksi kuun ensimmäinen kauppalasku jatkoi tähtitieteellisellä linjoilla. Melkein vierätin kyyneliä, kun olin kassalla. Noh superfood varastot on hetkeksi täytetty, kuuluu uusittuun ruokavalioon, joten ehkäpä tämä tasoittuu. Ja kunhan selviän alkujärkytyksestä alan pohtia, voisiko kuluja edes hieman järkeistää. Yritän hokea itselleni, että asiat järjestyvät.
Joku fiksu voisi sättiä viikonlopun blinibrunssista. Mutta tiettyjä asioita ei pidä mitata rahassa ja sitä en suostu katumaan. Jotkut asiat on vaan tehtävä, koettava ja nautittava. Säästötili jää mun elämässä ikuiseksi kakkoseksi, kun vaakakupissa painaa elämän kultahiput. Yritän sen sijaan jättää maaliskuun osalta ulkona syömiset ja kahvilakäynnit muuten minimiin. En lupaa jättää tällaisia hetkiä täysin pois laskuista, sillä niissä on kuitenkin sitä jotain.
Mitä taloushaasteeseen tulee, niin halun ja tarpeen erottaminen on edelleen paikoin vaikeata. Koen, että joudun luopumaan liikaa eri asioista. Toisaalta tiedostan, että elämäntapani on paikoin sellainen, että haluan tehdä ja nähdä paljon. Siksi luopuminen tuntuukin niin pirun hankalalta. Tuntuu epäreilulta, että pieniäkin hankintoja pitäisi harkita. Sitä, kun kuitenkin käy töissä ja painaa duunia ahkerasti. Mutta mutta ei ne suuret tulot vaan pienet menot eli tämä kipuilu ei lopu ihan lähiaikoina.
Onneksi vaatteiden ja kenkien hankinta ei tunnu akuutilta eli shoppailukiellon noudattaminen ei tunnu uhraukselta. Pari haavetta toki on, mutta saahan sitä vähän haaveilla. Katsoa saa, muttei ostaa. Sen sijaan pienentyneen vaatevaraston pyörittäminen tuntuu järkevältä ja toimivalta. Ainoastaan treenivaatteet tylsii, vaikka faktojen valossa niitäkin on, seepra ei selvästikään pääse raidoistaan eroon sormia napsauttamalla.
Pakko myöntää, että poden paikoin turhautumista. Olen jopa pohtinut luovuttamista ja pienienkin säästöjeni tuhlaamista, olisi sentään hetkellisesti kivaa ja huoletonta. Mutta sitten mietin tavoitettani uudestaan. Haaveilen siitä, että kaikki tämä ei vaatisi niin paljon pohdintaa ja uurastusta. Ehkäpä pään seinään hakkaaminen tuottaa vielä tulosta ja ehkä avain onneen koittaa pidemmän ajan kuluessa. Ja vaikka tavoitteeni jäisi tänä vuonna kauas kauas, olisi se puoliväliinkin jäätyään parempi kuin tyhjä tili ja tappiin asti vingutettu Visa.
Että ei se helpolla tule, mutta toisaalta helppous on harvoin se juttu...et eiku huhtikuuta odotellessa :)
-Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti