Jokaisella on kolhunsa

Kiitos jokaiselle Piilotettu hymy -postauksen tykkääjälle ja kommentoijalle, niitä tuli Facebookissa runsaasti. Kuten moni arvasikin kirjoitus kävi tunteisiini, mutta oli selvästikin aika kirjoittaa vuosien tuntemukset ylös. Ja näin jälkeenpäin voin sanoa, että se oli kovin terapeuttista. Tein samalla aikamoisen aikamatkan Iitin hammaslääkäriin. Takaraivoon palasi hajut, äänet, sataan kertaan luetut julisteet ja yksittäisiä keskusteluita. Oli varmasti hyvä kaivella ne esiin ja palastella tämänhetkisen elämänviisauden voimin. Kirjoituksen ansiosta hammasremontin aiheuttama taloudellinen harmitus on asettunut oikeisiin mittasuhteisiin. Olen onnellinen, että tuli hoidettua homma kunnolla maaliin ja rahat tuli sijoitettua mitä parhaimmalla tavalla.

Kuten kollegani Nanna Facebookissa kommentoi, jokaisella on omat kolhunsa. Elämä jättää jälkensä meistä jokaiseen ja hyvä niin. Jokaisella on ne oman huonot hetket ja synkät salaisuudet. Ne tekevät kipeää, mutta samanaikaisesti ne tekevät meistä mahdollisesti viisaampia, vahvempia, ymmärtäväisempiä, kärsivällisempiä ja milloin mitäkin. Siskoni totesi, ettei ole ikinä tajunnut, miten kova paikka tämä hammasjuttu on minulle ollutkaan. Hän hieman harmittelikin, ettei ole osannut tukea siinä riittävästi. Mutta kuinka olisi voinutkaan? Eikä olisi pitänytkään. Eihän kukaan voi tietää, miten toinen kokee asioita, etenkään jos niistä ei kerro kattavasti ja rehellisesti. Ja NLP opeista viisastuneena tiedän nyt, mitä "kartta ei ole maasto" tarkoittaa käytännössä.

Elämä muokkaa meitä ja kuljettaa eteenpäin. On paljon asioita, jotka jättävät merkkinsä ja koulivat meitä. Niiden kaikkien pienien tapahtumien jäljiltä katsomme maastoa. Yksi näkee mäkiä ja toinen puita. Kolmas aistii sekkailun ja neljäs jäisi paikalleen. Ja kuka on oikeassa? Jokainen tavallaan ja omista lähtökohdistaan sekä sen hetken voimillaan. Älä siis nuole haavojasi turhan pitkään. Katso niitä lempeästi, sillä ne ovat tehneet sinusta sinut. Kirjoita tai puhu ne auki. Katso niitä uusin silmin. Miten ystäväsi, puolisosi, lapsesi, kollegasi tai satunnainen vastaantulija katsoisi niitä? Jos näkisit itsesi ulkopuolisen silmin olisit varmasti armollisempi kuin nyt. Kietoisit lohduttavan käden ympärillisesi, silittäisit poskeasi ja toteaisit rohkeasti "kyllä se siitä". Ja mieti, sinä olet selvinnyt kaikista!

Pinnan alle jätetyt kolhut voivat näyttäytyä, mitä erikoisimmilla tavoilla. Vaikkapa lapsena koetut tapahtumat ja yksittäisinä takaraivoon painetut kommentit voivat terrorisoida meitä lopun ikää. Niitä ei ole helppo tunnistaa ja asioiden purkaminen voi tehdä kipeää. Olisi usein helpompaa jättää ne kytemään ja yrittää unohtaa. Muistojen kuoriminen sattuu, mutta se myös vahvistaa. Mitä paremmin löydämme niihin yhteyden ja tuijotamme niitä silmästä silmään, sitä paremmin voimme jatkaa eteenpäin. Ole siis ylpeä kolhuistasi, ne ovat sinun mahdollistajasi.

-Virpi

PS: Kaikkien kolhujeni kera musta tuli tällainen tyyppi, jonka seurassa kummityttö pomppii sohvalla ja laulaa onnellisen huolettomana. Että ei se sitten ihan pieleen mennyt. Ja kuka tietää, ehkä tällaiset hetket auttavat kummin kultaa sen omien kolhujen kanssa. Ainakin se oppii tietämään, että kummin luokse saa aina tulla.