sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Sallittuja suklaaherkkuja

Meille naisille suklaa on monesti se juttu. En ole itse makean perään, valitsen mieluiten suolaisen herkun, mutta suklaa on silti ikuinen suosikkini. Ruokainnostukseni myötä olen testaillut innolla sallittuja suklaaherkkuja, siis sellaisia, joissa ei ole sokeria tai muutakaan epäterveellistä. On tuntunut melkein uskomattomalta, että herkut voivat olla hyviä ja sallittuja. Tasapainon vuoksi olen lisännyt näitä suklaaunelmia viikonloppuihin.


Eilen nautiskelin puhdistamon suklaasmoothien. Siinä on siis 3 ruokalusikallista Puhdistamon suklaasmoothiejauhetta (saa normaalista marketeista, jopa mun Lidlistä), 1/2 banaani, 1/2 avokado ja 2,5 dl mantelimaitoa. Tuo avokado on omaa tuotekehittelyäni ja se tekee koostumuksesta kermaisen pehmeätä. Jos on sokerisiin herkkuihin tottunut niin makuelämys ei ole välttämättä kymppi plus, mutta jos ei ole sen maailman makeimman ystävä, niin yllättyy positiivisesti. Ja mikäli maku ei miellytä niin voin ikäväkseni kertoa, että makunystyräsi on pilattu liiallisella sokerilla. Onneksi taudinkuva ei ole lopullinen eli päämäärätietoisella treenillä voi taistella eroon sokeriaddiktiosta.


Tänään kaivelin Virpi Mikkosen kirjasta Kiitos hyvää pikaruokaa suklaavanukkaan ohjeen. Purkin pohjalle lisäsin tuoreita mustikoita ja mansikoita...mmm. Tämä oli omaan makuuni melkein liian makeaa, mutta eipähän ainakaan iskemitään herkkuhimoja, kun ennaltaehkäisy on käytössä. Juuri nyt tuntuu siltä, että syön melkein syntisen hyvin. Samalla oma lapsenomainen innostus uusiin resepteihin huvittaa jo itseänikin, mutta innostus on aina hyvästä. Eikä muuten haittaisi vaikkei into ihan hevillä helpottaisikaan :)

Pssst...kannattaa kokeilla!

-Virpi

Ei kommentteja: