Suuri unelma

Raahasin eilen itseni ja keittiöarsenaalini siskoni luokse. Siinä sitten loman kunniaksi tuli testattua muutama uusi resepti, Kiitos hyvää pikaruokaa -kirjasta. Jostain syystä tykkään kokeilla gluteenittomia reseptejä, vaikka totuuden nimissä en koe gluteenia ongelmaksi eli sen välttelyyn ei ole varsinaista syytä, ellei vaihtelu kelpaa moisesksi. Noh anyway maha täynnä unohdin itseni siihen systerin sohvalle ja telkkarissa vilahti mainos Jutta Gustafsbergin ensi viikolla alkavasta ohjelmasta - 10 suurta unelmaa.

Valkoinen pizza on vaivan arvoinen - siinä on maut kohdillaan

Pohdin siinä sitten ääneen, mikä olisi minun suuri unelmani. Onko minulla sellaista? Ja jos mitään ei tule mieleen niin apua, olenko menettänyt toivoni? Ja, mikä pahinta, olenko menettänyt kykyni haaveilla? Alkuun mieleen tuli se, että haluaisin opiskella joogaopettajaksi, vaikken tiedä haluaisinko vetää joogatunteja. Ehkäpä ennemmin haluaisin oppia omasta kehostani ja mielestäni eli ei jatkoon.

Toisena pohdin olisiko unelmani treenata kuntoilijamielessä tavoitteellisesti CrossFitia. Hmm se tarkoittaisi sitä, että olisin töissä vain puolipäiväisesti, koska normiduunarina en pysty/jaksa/halua painaa nykyistä kovemmin. Ja toisaalta haluanko kilpailla lajissa? No en todellakaan. Haluanko siis treenata peruskuntoilijaa tavoitteellisemmin? No en todellakaan eli ei jatkoon. 

Kolmantena mieleen tuli life coach opinnot. Joo no tää vois toimia. Mutta mitäs sitten, olisin life coach. Haluaisinko vaihtaa työtehtäviä? No justhan mä vaihdoin. Ja justhan se alkoi vasta tuntua siltä, että alan päästä kärryille. Eli kannattaa unelmoida melkein 7000 euron koulutuksesta? No ehkä ei eli ei jatkoon.

Tänään pääsin seuraamaan Tennispalatsissa pidetyssä Digitalist-tapahtumassa kuinka kollegani Tuija ja Ville nousivat lähes 600 katsojan eteen. He kertoivat työstään Soneran somejengistä ja siitä, miten asiakaspalvelu on uinut sosiaaliseen mediaan. Olin niin ylpeä siitä, että he kertoivat työstään osaavina isojen yritysjohtajien rinnalla - suuri unelma sai selvästi siivet. Hehkuin onnea heidän puolestaan ja olin iloinen heidän menestyksestään, innostuksella pääsee yllättäviin paikkoihin, onnea molemmille.

Ajatus suuresta unelmasta ei jättänyt kuitenkaan rauhaan. Oliko se jotain, mitä en ollut valmis sanomaan ääneen edes itselleni? Olenko liian tyytyväinen siihen mitä on, koska sattumoisin tykkään mun elämästä jo nyt, vai kyteekö pinnan alla jotain? Vai olenko liian vaativa? Vaadinko unelmaltani liikaa? Vai enkö anna itselleni lupaa unelmoida isosti?

Unelmia ei ole välttämättä helppo sanoa ääneen. Ja jos niitä ei sano edes itselleen, niin kuinka ne voisivat toteutua? Ei varmastikaan haittaa, jos tykkää elämästään ja olostaan jo sellaisenaan. Mutta itse ei saisi ikinä, eikä koskaan milloinkaan, luovuttaa unelmansa suhteen. Jos sinulla on unelma, usko siihen ja savuttele sitä. Ja miten ne minun unelmat? No kyllä niitä on, mutta ehkäpä ne eivät ole sellaisia, että voisin tavoitella niitä Jutta Gustafsbergin avustuksella. Siitä huolimatta aion olla ensi viikolla töllön ääressä rohkeita unelmien tavoittelijoita katsomassa.

Uskalla unelmoida ja unelmoi isosti <3

-Virpi