keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Soppa irti!

Pysyttelen pari päivää neljän seinän sisällä, sillä meneillään oleva hammasprojekti aiheuttaa "hieman" esteettisiä ongelmia. Siinä sivussa on loistava mahdollisuus testailla uusia reseptejä. Itse asiassa uusin harrastukseni on reseptien tutkiminen ja kuolaaminen...voispa aina syödä. Olikohan kolmen uuden keittokirjan hankkiminen (2 oon kyllä saanut) sittenkään fiksua? Niin ja lisää pitäis tietty saada, kun on kasvisvillitys päällä.

Tänään testissä oli kaksi uutta reseptiä Jutta Gustafsbergin ja Tiina Hälvän kirjasta Jutan energisoiva dieetti kirjasta. Pari ystävääni totesi, että kasviskeitoista saa maistuvia vain, kun joukkoon laittaa pari desiä kermaa tai ainakin paketillisen sulatejuustoa. Noh en ole ihan samaa mieltä, ainakaan tämän jälkeen. Tuossa energisoivassa porkkanakeitossa on lähinnä porkkanoita, yrttejä ja sipulia. Vastaavasti punajuurikeitossa on myös maa-artisokkaa ja muutama siivu vuohenjuustoa, siis muutama ei paketillista. Tuli muuten ihanan samettinen lopputulos.

Täytyy sanoa, että keitoissa on se hyvä puoli, että raaka-aineet ovat suht edullisia ja ne ovat oivaa talviruokaa. En oikein tykkää syödä talviaikaan pelkkiä salaatteja, sillä ne kylmentää kehon ja inhoan palelemista. Keitoissa kasviksia tulee myös syötyä lähes huomaamatta eli se puoli kiloa päivässä ei pitäisi olla mikään mahdoton tehtävä.

Pitäisköhän sullakin lähteä sokka irti?

-Virpi

PS: Reseptit jää nyt julkaisematta, koska ne on tuosta kirjasta, mutta netistä löytyy varmasti pilvin pimein vastaavia ohjeita.


Ei kommentteja: