Eilen päätettiin kokkailla kimpassa vegaanista sushia. Levän sisään käärittiin avokadoa, kurkkua, porkkanaa, retiisiä, sipulia ja majoneesia. Tämä oli hyvää treeniä, sillä suunnitelmissa on tehdä ensi viikolla iso satsi sushia alusta asti itse. Ystäväni oli tehnyt myös riisipaperirullia, joiden sisällä oli riisinuudeleita ja kasviksia. Niitä dippailtiin chilikastikkeeseen ja sushia tietysti soijaan wasabin ja inkiväärin kera.
Sushi on siitä jännä ruoka, että ensimmäisillä kokeilukerroilla en oikein tiennyt vihaisinko vai en. Jostain syystä halusin kuitenkin totutella makuun ja jonkin ajan kuluttua olin myyty. Nykyisin hemmottelen itseäni sushilla ja se on kiilannut lempiruokalistani kärkipaikoille. Sushissa kiehtoo kaunis ulkonäkö ja puikoilla syömisen vaikeus. Pitäisi varmaan harjoitella, sillä puikot löytyvät jo omasta takaa. Täytyy todeta, että kala sopii mielestäni sushiin kuin nenä päähän. Vegaaninen sushi ei siis pystynyt syrjäyttämään sitä. Mutta hyvää se oli ja riisipaperirullat jäivät mietityttämään. Mitähän sinne käärisi?
Jälkiruoka oli mun vastuulla ja nappasin mukaan Virpi Mikkosen Kiitos hyvää -kirjan. Siitä ja myöskin Mikkosen vanilja.com blogista löytyvä kolmen raaka-aineen suklaamousse kruunasi kokonaisuuden. Olin ostanut pensasmustikoita ja mansikoita, jotka jopa maistuivat aivan ihanilta. Tässä kohtaa voikin todeta, että kesä tule jo!
3 raaka-aineen suklaamousse:
- purkki kookosmaitoa
- 3 rkl raakakaakaota
- 1 rkl hunajaa
Laita kookosmaito ajoissa jääkaappiin jähmettymään. Käytä jähmettynyt osa ja sekoita se kaakaojauheen ja hunajan kera. Itse nakkasin joukkoon vielä ripauksen aitoa vaniljajauhetta.
Yhdessä kokkailu on kivaa. Siinä voi samalla höpötellä yhtä jos toista. Porukalla ruoka valmistuu myös huomaamatta ja voi testata vähän eksoottisempia reseptejä. Ystävänihän ei siis pidä sushista eli hän vain varovaisesti maistoi paria makia. Niin ja porukassa syöminen se vasta kivaa onkin, joten eiku pöytä koreaksi ja jengi koolle!
-Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti