Vaeltamisen ihanuus

Mullahan on tavoitteena koluta lähimetsiä rinkan kera joka viikonloppu kevääseen asti. Kesä- ja golfkauden alkaessa pitää sitten pohtia millaisen balanssin eri harrastusten välille pystyy luomaan. Eilen sain matkaseurakseni siskoni ja kummikoirani Harrin. Yhdessä suuntasimme Nastolan puolella sijaitsevaan Lapakistoon, josta olen useaan otteeseen kirjoitellutkin.

Matkakuume ja into elokuussa koittavaa reissua kohtaan nousee koko ajan. Reissun fyysinen puoli kiehtoo tällä hetkellä eniten. Jaksanko, pystynkö ja onnistunko? Kuinka kykenen pakkaamaan parin viikon tavarat rinkkaan ja miten ne kulkevat mukana? Samalla realismi nostaa päätään eli kestävyyttä on kasvatettava reilun parinkymmenen kilometrin päiväetappeihin. Ja selässä pitäisi kantaa noin kahdeksan kiloa, paikoin jopa enemmän.

Siis missä mun eväät on?

Teen jatkuvaa listausta siitä, mitä kaikkea on hankittava. Samalla olen menettänyt toiveeni kartuttaa säästötiliäni. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta olen innoissani, tällainen pitkäjänteinen suunnittelu sopii mun luonteelle. Tuntuu siltä, että vaeltaminen luonnonrauhassa on mun juttu. En varmaan koskaan raahaa telttaa rinkassani, mutta päiväreissut kiehtovat viikko viikolta enemmän ja enemmän. Ja ehkäpä sitä telttamajotustakin voisi kokeilla ensi kesänä.

Anyway lauantaina rinkka painoi enemmän kuin aiemmin. Harmaasta säästä huolimatta lähdimme hyvissä fiiliksissä taivaltamaan. Eka tauko pidettiin jo perinteeksi muodostuneella tavalla Kalliojärven laavulla. Siitä jatkettiin Villähteen reitille, joka piti sisällään aika oisin nousuja ja laskuja. Toinen tauko pidettiin Sammalistossa ja kilsoja kertyi melkein15. Paikoin kävi työstä pysyä siskon perässä, koirasta puhumattakaan. Hurmaava Harri kurvaili suurimman osan matkasta vapaana ja silminnähden nautti matkanteosta.

Oli se vaan taas mukavaa

On oikeastaan aika mukavaa, että matkavalmisteluihin osallistuu koko lähipiirini tai no ainakin osa. Sisko on helppo houkutella mukaan. Äiti hankki mulle monitoimityökalun ja iskä taisi melkein lupailla retkikirveen hankintaa. Eräs ystäväni on luvannut toimia Evolla paikallisoppaana ensi kuussa. Huomenna vien erään hyvän ystäväni nuotiokahveille. Haaveilen myös erinäisistä reissuista luonnon helmaan eri ystävien kanssa. Olen harkinnut vieväni esimiehenikin nuotion äärelle. Tiedä miten hyvin se ajatus kulkee keskellä ei mitään.

Sen lisäksi, että toivon kroppani tottuvan tallaamiseen, odotan kehoni reaktioita. Itselleni metsä ja luonto ovat valtavia voimanlähteitä. Uskon ja toivon niiden laskevan stressitasoja ja toimivan loistavana vastapainona arjen kiireille. Ei haittaisi jos vaeltaminen tekisi minusta seesteisen ja pitäisi rentona. Koen toimivani kaikilla elämänaloilla parhaiten juurikin rentona eli yhtälön toimiessa tilanne olisi aika win-win.

Team siskot eräjormahommissa

Suhteellisen hyvin kaupaunkilaistuneelle vaellushommat ja erilaisten varusteiden tutkiminen on avannut täyden uudenlaisen maailman. Varusteita on kaikenlaisia ja joka lähtöön. Meidänkin reissulle pitää hankkia mm. vaellussauva (en ehkä tiedä sen oikeaa nimeä), makuupussi, makuualusta, ultrakevyt ja pieneen tilaan mahtava toppatakki, kunnolliset & sisäänajetut kengät yms. Puhumattakaan siitä, mitä retkeily vaatisi Suomen luonnossa. Onneksi lyhyille päiväreissuille riittää kunnolliset eväät ja se on hallussa :)

Alkuhämmennyksestä huolimatta olen jonkinlaisessa hurmosvaiheessa. Tutkin erilaisia verkkokauppoja jatkuvalla syötöllä ja pohdin, missä kuussa hankin mitäkin. Haaveilen milloin kartoista, retkikeittimistä, kompasseista, vaeltajan garderobista ja milloin mistäkin. Ja sitähän ei ikinä tiedä, mihin tämä vaeltamisen ihanuus vielä viekään.

-Virpi