Haluan olla lapsellinen aikuinen!

Pääsin tänään tutustumaan maailman ihanimpaan hevostalliin. Ystäväni tytär on rakentanut keppihevosille karsinat, esteradat ja aitauksen. Innokkaasti hän käy hoitamassa tallin asukkaita aamuisin. Päivällä on esteratsastusta ja milloin mitäkin. Ja iltaisin on käytävä iltapuhteita hoitamassa, kuinkas muutenkaan. Kuinka hienoja ominaisuuksia lapsen usko, mielikuvitus, leikkiminen ja innostuminen ovatkaan! Voi kuinka kateellinen olen tälle pienelle heppatytölle. 

Missä vaiheessa lapsellisuudesta tulee taakka? Milloin lakkaamme vaalimasta sitä? Miksi vaihdamme sen vakavamielisyyteen? Milloin lakkaamme hyppimästä, pomppimasta ja juoksemasta? Ja miksi tyydymme kävelemään ponnettomasti paikasta toiseen pää sadepilviä hipoen?

Milloin viimeksi olet ruokkinut lapsen mieltäsi? Uskallatko olla lapsellinen aikuinen? Ja kuinka sisäisen lapsen saisi herätettyä? Minä haluan olla lapsellinen aikuinen. En halua olla 37 vuotta vanha, vaan nuori 37-vuotias. Olen yrittänyt ruokkia lapsenmieltäni säännöllisesti, luopua liiallisesta vakavuudesta, ottaa tarpeen vaatiessa pari laukka-askelta toimiston käytävillä ja irvistellä peilikuvalleni. Jos olen osannut sen lapsena, niin eikös se pitäisi onnistua näin aikuisenakin? Vai menikö se juna jo eikä seuraavaan ole enää lippuja?

-Virpi