Tappaako rutiini innostuksen?

Päivän valmennusvedon jälkeen pysähdyin miettimään tappaako rutiini innostumisen? Kuinka pitkällä valmennuskiertueella löytää sisäisen palon sisältään uudestaan ja uudestaan? Ja miten kuulijat aistivat sen, vai aistivatko, että valmentaja toimii paikoin autopilotilla? Tunsin suorastaan syyllisyyttä tajuttuani, etten antanut 110 %:a itsestäni vaan korkeintaan 80. Ei ole yleisön vika, että uutuuden into muuttuu tutuksi ja valmentaja nukkuu huonosti, jokaiselle pitäisi tarjota mahdollisimman innostava ympäristö.

Teinkö siis huonoa työtä? Epäonnistuinko ja tuotinko pettymyksen? Hyviä kysymyksiä minulle itselleni. Ennen kuin ruoskin ihoni rikki on hyvä muistaa pari asiaa:

- Tehtyä ei saa tekemättömäksi, eikä elämässä ole kelausnappia taaksepäin.

- Epäonnistuminenkin on lopputulos ja voin oppia tästä(kin).

- Itsensä soimaaminen ei vie minnekään, joten häntä pystyyn.

Yhteenveto: Tein niin hyvää työtä, kuin tänään, tässä hetkessä ja energiatasossa pystyin. Hyvä ja erinomainen ovat myös arvoasteikkoja, jotka jokainen määrittelee itse, mulla ne ovat aika korkealla. Ja virallisen koulutuspalautteen mukaan voin antaa itselleni puhtaat paperit. Kaikesta huolimatta on hyvä muistaa, että kannattaa panostaa enemmän innostumiseen kuin luottaa rutiiniin.

-Virpi