Kesäillan ihanuus

Eilinen päivä meni jotenkin nurinkurisesti. Unohdin syödä aamupalan, joten ahmin herkkuja. Siitä syystä unohdin myöskin lounaan ja juoda vettä. Nukuin päiväunet iltaseitsemältä ja piristyin loppua kohti. Muutaman päivän liikkumattomuus ja huonot ruokavalinnat tuntuivat kropassa, joten kellon viisareiden osoittaessa iltakymmentä suuntasin lenkille. Kävelin hitaasti kesäillasta lumoutuneena ja oli pakko ikuistaa se kauneus mitä kohtasin, kuvat kertokoot enemmän kuin tuhat sanaa.

Se hetki, kun kevät on taittumassa kesäksi on mielestäni ihmisen parasta aikaa. Luonto hehkuu loistossaan, maailma täyttyy vihreän eri sävyistä ja valo valtaa tilaa pimeydeltä. Vaikka asunkin kaupungissa etsin läheltäni kauneuden ja hiljaisuuden, maalaistyttö sisälläni ei ole sittenkään kadonnut. Todennäköisesti ympärilläni kuului liikenteen ääniä, mutta keskityin luontoäidin ihmeisiin niin täydellisesti, etten kiinnittänyt moisiin epäkohtiin huomiota. Muista, että voit aina valita sen, mihin huomiosi kiinnittyy.

Kesäilloissa on taikaa, niin suloisesti ne ottavat syleilyynsä. Pitkän talven jälkeen on ihanaa kulkea kevyissä vaatteissa, tuntea tuulenvire kasvoilla ja samoilla ilman sen suurempaa päämäärää. Tuntuu siltä, että vuorokauteen mahtuisi yhtäkkiä enemmän tunteja, mieli on virkeämpi ja nukkumaan ei malttaisi millään mennä ennen kuin on ihan pakko. Aivan kuin elämä olisi tässä ja nyt. Se kutsuu luokseen karkeloimaan, askel kevenee ja suu kääntyy pakostikin hymyyn.

Aion nauttia kesästä täysin rinnoin. Tiedän jo etukäteen, että tästä tulee tähänastisen elämäni paras kesä. Haluan tuntea sen lämmön ja annan sen viedä mukanaan. Haluan eksyä kesäiltoihin, unohtaa kaiken muun ja nauttia kaikesta. Aina ei tarvitse miettiä huomista, ennakoida tulevaa tai olla järkevä. Välillä on mentävä tuulen mukana ja heittäydyttävä elämän virtaan.

Niin kaunis on hiljaisuus...

Vihreän lehtikaton alle voisi helposti nukahtaa

Kesäilta houkutteli muitakin ulkoilemaan <3

Aivan kotini nurkilla kuulin erikoista tuhinaa. Pysähdyin ja etsin katseellani selitystä moiselle. Ihastuttava siilipariskuntahan se siellä tutki maastoa. Olin aivan haltioitunut näystä ja olisin voinut siltä seisomalta rakentaa heille talon sekä kiikuttaa kissanruokaa iltapalaksi. Molemmat jäivät tosin tekemättä, mutta ehkäpä jonain iltana käyn viemässä pussillisen Hampun ruokia samaiseen paikkaan. Voi, kun tapaisimme uudestaan ja tämä kaksikko välttyisi kaupungin vaaroilta ja tietenkin eläisi elämänsä onnellisesti loppuun asti.

Pysähdy, että näet sen kauneuden, mitä maailma parhaillaan tarjoilee. Hullaannu ja anna mennä, koska elämä on tässä ja nyt.

-Virpi