perjantai 1. toukokuuta 2015

Turistina Turussa

Turku on yksi kaupunki, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen minuun, heti ensi kohtaamisella eli noin 30 vuotta sitten. Siitä syystä olin enemmän kuin innoissani, saadessani työkeikan samaiseen paikkaan. Olinhan sitä jo pari vuotta haaveillut, mutta toive toteutui vasta nyt. Kannattaa muistaa, että toiveiden toteutuminen vie aikaa eikä vähätellä toiveitaan. Toiselle se on luksusloma ja toiselle työmatka. Ensimmäisenä iltana tutustuin keskustan kauppoihin, mutta toisena päivänä räjäytin todellisen jackpotin. Lenkkivermeet päälle ja turistilenkille!

Olin asettanut itselleni kaksi määränpäätä eli Tuomiokirkon ja Turun linnan. Molemmat ovat toki ennestään tuttuja, mutta jostain syystä ne oli pakko ottaa haltuun. Yritin alkuun hölkätä, mutta tuli räpsittyä kuvia niin ahkertasti, että eihän siitä mitään tullut. Turku on todellinen kaunotar suomalaisten kaupunkien joukossa, joten nähtävää piisaa. Etenkin vanhat puutalot ovat hurmaavia ja jokivarsi alkoi hiljalleen herätä talvihorroksesta. Tuomiokirkko löytyi heti ensiyrittämällä, mutta Turun Linnaa piti etsiä (oli vähän koordinaatit kateissa) ja Kakolakin löytyi ihan vahingossa.

Yksi syy, miksi olen koukuttunut kuvaamiseen on kyky nähdä ja jakaa se. Kadehdin lasten tapaa nähdä pieniä asioita ja yritän ruokkia samaa mielessäni. Haluaisin suhtautua asioihin uusin silmin, riemuita ihan pikkuriikkisistäkin asioista ja kulkea samanaikaisesti jalat maassa sekä pää pilvissä. Jos hyvä kuva vaatii sen, että menet makaamaan asfaltille, se on tehtävä. Saattaa olla, että niin tuli myös tehtyä, kun sommittelin Suomen Joutsenen mastoja fraameihin...kannatti :)

Upeaakin upeampi Tuomiokirkko

Jokivarsi herää talvihorroksesta

Todellinen kaunotar nimeltä Suomen joutsen

Turun linna ilta-auringossa

Joka kerta, kun katseeni kohdistuu johonkin säväyttävään kohtaan ilahdun aidosti. Me aikuiset olemme liian usein vakavia, kiireisiä ja sokeita sille, mitä ympärillä tapahtuu. Uteliaisuuden siivittämänä turistitourneeni kesti yli kaksi tuntia ja nautin maisemista sekä mahdollisuudesta nähdä ja kokea. En halunnut turkulaisvitsien latistaa tunnelmiani ja hyvä niin. Mielestäni turkulaiset ovat yhtä mukavia kuin muutkin. Toivon, että seuraavaa työkomennusta ei tarvitse odotella paria vuotta. Suosittelen tätä kohdetta myös kaikille, etenkin kesällä, jolloin kaupungin valtaa kansainvälinen tunnelma.

Kyl määki Turus...
Virpi



Ei kommentteja: