Sisäinen lapsi

Välillä on ihanaa huomata, että meidän tylsien aikuistenkin sisällä asuu edelleen se sama pieni lapsi, kuin vuosia sitten. Joskus se haluaa tulla esiin, pistää ranttaliksi ja viis välittää mitä muut ajattelee. Niitä hetkiä pitäisi vaalia ja pitää kynsin ja hampain kiinni, ettei menetä lapsen mieltään kokonaan. Elämässä joutuu pakostikin olemaan vakava, tylsä ja järkevä, joten silloin kuin ei ole pakko, kannattaa iloita kaikesta. Maailma ilman hymyjä kuulostaa suorastaan masentavalta, toivottavasti en joudu olemaan osana sellaista.

Tapasin tänään kolme rakasta ystävääni ja heidän jälkikasvuaan. En siis ole mikään lapsi-ihminen, mutta ystävieni lapsista olen aina tykännyt. Mitä ilmeisesti lasten on myös helppo ottaa minut vastaan, koska olen tavallisia aikuisia lyhyempi. Olen siis "ei niin aikuinen" kuin muut. Hetken harkittuani oli pakko päästä tutustumaan parivuotiaan pikkumiehen sielunelämään, joten lähdin ihmettelemään lastenhuoneeseen. Voi kuinka ihania leluja nykyisin onkaan ja miten ihanan värikäs valtakunta huoneen omistajalla olikin. Miten mukavaa oli kontata telttaan makoilemaan, päästä rummuttelemaan ja leikkiä vähän pikkuautoilla. Ja miten ihanaa olikaan nähdä pienten ihmisten riemua, lasten naurussa on jotain maagista.

Kotiin päästyäni pysähdin miettimään, miksi aikuisten värimaailma on tylsän rauhallinen ja hillitty? Miksi kaiken pitää olla mustaa ja valkoista? Miksi työpaikoilla ei ole mitään kivaa, kuten keinuja, hyppynaruja ja rekkitankoja? Missä vaiheessa luontainen halu hyppiä ja pomppia katoaa? Onko olemassa ikä, jonka jälkeen se ei ole sallittua? Muistatko milloin olet kinkannut tai juossut ihan vain ilosta etkä suinkaan kuntosi takia? Miksi aina pitää olla asiallisesti ja nyrpeän naaman näyttämisestä tulee sallittua? Missä vaiheessa emme enää iloitse omista yrityksistämme vaan pikemmin vähättelemme tekemisiämme? Milloin rehellisyys muuttuu selän takana puhumiseksi? Milloin uteliaisuus muuttuu peloksi? Milloin tekeminen muuttuu vaivalloiseksi?

Vaali siis sisäistä lastasi, äläkä anna hiipua sen pois. Anna myös lapsen olla lapsi mahdollisimman kauan, aikuisten maailmassa ehtii elämään liiankin kauan. Hypi, pompi, naura ja laula - usko siihen, että koko maailma on sinua varten! Jos sinä et usko, ei usko kukaan muukaan. Älä ole se, joka sulkee ovia edessäsi vaan availe niitä rohkeasti. Välillä päädyt umpikujaan, mutta jokaisella yrittämällä koet jotain ainutlaatuista.