Ja kamera käy

Yksi syy miksi tykkään työstäni on se, että pääsen jatkuvasti kokeilemaan uutta, tekemään asioita eri tavalla kuin aiemmin ja heittäytymään. Se ei ole aina suinkaan helppoa ja vie välillä turhankin kovaa epämukavuusalueelle, mutta lopputulos palkitsee aina. Tänään oli juurikin sellainen päivä, kun pääsin oman elämäni tv-tähdeksi, tai no ei nyt ihan. Otamme töissä uusia valmennuskeinoja käyttöön ja yksi niistä on videointi. Monet asiat on helppo kertoa lyhyesti ja filmiä voi pyörittää lukemattomia kertoja ilman, että kouluttaja reissaa ympäri kyliä...mahdollisuudet ovat rajattomat!

Ennen kuvaussessiota katsoin läpi esiintymistaidon kursseilla tehdyt videot ja saamani palautteet valmentajilta. Niistä on helppo nähdä mitkä asiat tekevät omasta esiintymisestä luontevaa ja ammattimaista. Näiden oppien myötä kirjoitin paperille muutamat avainkohdat:

- Mieti mikä on tärkeätä?

- Mitä haluat saada kuulijoissa aikaiseksi?

- Listaa korkeintaan kolme tärkeää asiaa

Päälle lounas muutaman kollegan kanssa eli hyvää ruokaa ja seuraa. Oli kiva vaihtaa pitkästä aikaa kuulumiset ja ajatella hetki jotain ihan muuta, näen omia tiimikavereitani liian harvoin. Sitten hyvä energia oli päällä kuin talvitakki ja olin valmi uuteen koitokseen. En miettinyt lainkaan sitä, että videointi on uutta, epämukavaa ja vaikeata, suljin sen jotenkin pois mielestäni. Kovin tarkkoja spiikkejäkään ei ollut, mutta ajatus siitä mikä missäkin videossa on tärkeätä, oli takaraivossa odottamassa. Kertasin ne myös kuvaajan kanssa, joka on huippuammattilainen uusien oppimiskeinojen hyödyntämisessä.

Yksi video tehtiin yksikkömme esittelyä varten. Aiheena oli "Millainen on hyvä valmentaja?" ja kotimatkalla mietin toden teolla olenkohan mä sellainen. Moni luulee, että valmentaja tietää kaikesta kaiken ja on jonkinlainen tietosanakirja. Noh eihän se toki haittaa ja osa mun työkavereista on juuri sellaisia. Heidän rinnallaan Wikipedia jää eittämättä kakkoseksi. Tärkeintä on kuitenkin se, että antaa mahdollisimman hyvässä paketissa työkaluja, mutta jättää tilaa oivaltamiselle. Valmiiksi pureskeltu ei ole se paras lopputulos, eikä edes helpoin tie, vaikka niin voisi äkkiseltään luulla. Meidän valmentajien pitää toki tehdä kaikki sen eteen, jotta oppimisympäristö olisi mahdollisimman hyvä.

Hyvä valmentaja mittaa onnistumistaan sillä, kuinka hyvin kuulijat oppivat. Itse olen turhankin itsekriittinen ja paikoin ruoskin itseäni vähän liikaakin. Oppimiseen tarvitaan kaksi (kuten tangoonkin) ja vastapuolen pitää haluta oppia uutta, sekä tehdä asioita uusilla tavoilla. Epäonnistumista ei saa ikinä laittaa kuulijan syyksi, vaan kouluttajan on katsottava peiliin. Silloin on analysoitava oma tekeminen atomeiksi, analysoitava missä voi korjata toimintaansa ja mitä tekee seuraavalla kerralla toisin. Me valmentajat haluamme sytyttää lamppuja vastapuolella ja samme siitä virtaa, kun näemme ahaa-elämysten valtaavan luokkahuoneen. 

Itse haluan olla parempi kuin hyvä, kilpailen itseni kanssa jatkuvasti. Siksi analysoin, harjoittelen, pyydän palautetta ja kokeilen uusia juttuja. Nyt pitää treenata uusia oppimiskeinoja ja miettiä kuinka niitä voi hyödyntää parhailla mahdollisilla tavoilla. Tiedän olevani tänään parempi kuin vuosi sitten ja tahdon olla ensi vuonna parempi kuin nyt. Onneksi kehittyminen on mahdollista, koska tukenani on mahtava esimies (sanat eivät riitä), huippuhyvät kollegat ja mahdollisuus kouluttautua lisää.  Valmentajakaan ei voi levätä ikuisesti laakereillaan, vaan tämän pitää panostaa osaamiseensa jatkuvasti.

Oletko sinä tehnyt töitä hyvän valmentajan kanssa? Millainen hyvä valmentaja sinun mielestäsi on? Ja oletko miettinyt millainen hyvä valmennettava on? Tässäkin pätee se mitä ja miten. Kummallekaan osapuolella tärkeintä ei ole se, mitä sanoo vaan miten sen sanoo. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?