Kohtuuttomia odotuksia ja turhaa jäkätystä

Ystäväni laittoi tänään viestiä ja kertoi hakevansa kaksi lastaan hoidosta parin bussin taktiikalla. Väsymyksestä huolimatta samalle illalle oli tiedossa lasten harrastuksia ja yhtälön kruunasi miehen iltavuoro, suomeksi ei lisäkäsiä (yhtälöön voi muuten lisätä yhden lapsen lisää eli kokonaiset 3 kappaletta). Tein melkein aaltoja ja totesin, että termi arjen sankari konkretisoitui minulle vihdoinkin. Niinpä niin arki on todellinen extremelaji, toisille enemmän ja toisille vähemmän. Moni olisi sortunut helposti jäkätykseen, mutta ystäväni totesi tsemppaavansa itsensä maaliin asti. Olisiko vastaavassa tilanteessa tehnyt mieli vähän nurista? Mun pitäisi varmaankin vastata "todennäköisesti kyllä".

Välillä jäkätys on turhankin helppoa, itse huomaan syyllistyväni tähän ihan huomaamattani. Ikävähän tämä myöntää, mutta joskus on oltava rehellinen vaikka se vähän sattuisikin. Tosin nykyisin yritän rimpuilla siitä nopeasti pois ja tutkiskella ajatuksiani eri kantilta, ehkä olen oikealla tiellä tai ainakin oikeassa suunnassa. Jokin aika sitten ihmettelin kollegalleni ääneen, miksei henkilö X ole konsultoinut minua eräässä työasiassa. Samalla, kun sanat tulivat ulos suustani, tajusin kuinka typerä olin. Olinko itse konsultoinut vastavuoroisesti omassa projektissani? Juu en ollut, ei ollut tullut pieneen mieleenkään. Todellisuudessa henkilö X olisi voinut varmasti antaa minulle hyviä vinkkejä ja tuore näkökulma voisi tehdä ihmeitä.

Aloin miettimään, että jos odotan muilta jotain asioita, miksi en itse tee niin? Eikös siinä olla vähän "pata kattilaa soimaa" tilanteen äärellä eli tekopyhyyden synnyinsijoilla. Vaikka omien tiimikavereitten kanssa tulee puhuttua asia halki, poikki ja pinoon ei vastaavanlainen toiminta ole yhtä helppoa tiimirajojen yli. Toimivan lopputuloksen kannalta se olisi kuitenkin se paras keino onnistua. Vaikeus tulee vastaan, kun muita ei tunne samalla tavalla ja muuttaa totuttua kaavaa. Aika lienee toinen syy, mutta se kuulostaa melkein tekosyyltä ja onkin lopulta vain järjestelykysymys.

Siltä istumalta päätin astua sille kuuluisalle epämukavuusalueelle. Arvatkaapa mitä, ei ollut helppoa, vähän yllätyin itsekin. Tuli sellainen häijy tunne rintaan ja kun hetkisen kuulostelin niin tajusin sen olevan pelkoa. Se oli kaikin puolin hämmentävä tilanne, mutta sittenkin inhimillistä, sallittakoon moinen. Työskentelen siis valmentajana eli vedän erilaisia koulutuksia mm. palveluista, toimintatavoista ja järjestelmistä, olen siis suhteellisen tottunut olemaan estradilla ja pistämään itseni likoon, mutta nyt jännitti.

Hetkinenhän sitä piti pureksia, hioa omaa materiaalia ja miettiä spiikkejä, mutta sitten ei voinut enää perääntyä. Lopulta piti toimia ja niinpä päätin vetää tulevan koulutuksen varaamalla kenraaliharjoituksen. Kutsu lähti oman tiimin lisäksi parille naapuritiimille, toivon saavani kaikilta kollegoiltani palautetta materiaalista ja koulutustavastani sekä kertomaan kaikki mieleen tulevat parannusehdotukset. Vaikka itse H-hetki on vasta tulossa, alkoi olo jo helpottaa. Tätäkö olin pelännyt ja minkä ihmeen takia? On aika epätodennäköistä, että tulen lynkatuksi, korkeintaan saan kullanarvoisia vinkkejä ja pystyn oppimaan uutta. Tätähän se juurikin pitäisi olla eli kuivaharjoittelua ammattilaisten parissa, jotta lopullinen setti ei olisi kasa hiiliä vaan hioutunut timantti.

Vastaavaan odotusten tulvaan törmää usein. Vaimo odottaa mieheltään kukkakimppua, mutta vastalahjaksi nalkuttaa myttyyn jääneistä sukista. Mies haluaisi vaimon tulevan harrastuksiaan, mutta vastaavasti huomauttaa ikävästi kotiruuan makuelämyksestä. Lapsi haluaisi äitinsä huomiota, muttei itse jaksa kysyä tämän kuulumisia. Töissä leimaamme työkaverin tyhmäksi, vaikkemme tajua kysyä mitä tämä tarkoittaa ja selvittää syitä tämän toimintaan. Lista olisi varmasti loputon, keksi itse lisää esimerkkejä elävästä elämästä. Olen varmasti väärä henkilö siteeraamaan Raamattua, mutta "tee muille niin, kuin toivot itsellesi tehtävän", yht'äkkiä siinä on paljon viisautta....think about it!