On totta, että Suomen taloudellinen tilanne on tiukka ja tulevaisuuden näkymät huolestuttavat monia...minuakin. Eriarvoisuus lisääntyy täälläkin ja liian moni elää köyhyysrajalla kituutellen. Silti pidän meitä etuoikeutettuina ja näen, että meillä on mahdollisuus auttaa. Voimme auttaa toinen toisiamme ja tarjota turvallisen kodin myös sotaa pakeneville. En usko, että yhtään hyvää asiaa saadaan aikaiseksi tuomitsemalla, vihaamalla ja syyttelemällä.
Jokin aika sitten kerroin, kuinka Arman Alizadin kirja Armanin maailma teki minuun vaikutuksen. Ihailen hänen periksiantamattomuuttaan, nöyryyttään, kykyä uskoa itseensä ja rohkeuttaan. Hän puhuu myös hyväntekeväisyyden puolesta ja asian tärkeydestä vakuuttuneena klikkasin itseni Planin sivuille. En voi (valitettavasti) pyyhkiä pois pahuutta, mutta voin tehdä sen, mitä pystyn. Tuon päätöksen myötä minulla on nykyisin 4-vuotias kummityttö Afrikasta ja saan seurata hänen elämäänsä täysi-ikäisyyteen asti.
Niin kauan kuin minussa henki pihisee aion puhua suvaitsevaisuuden puolesta. Jokainen meistä ikään, kokoon, ihonväriin, seksuaaliseen suuntautumiseen, taustoihin, persoonaan tai mihinkään muuhun katsoen on samanarvoinen. Olemme yhtä tärkeitä tai vähäpätöisiä kaikki. Haluatko täyttää ajatuksesi pahuudella vai hyvyydellä? Valinta on sinun, mutta muista, että universumi on kuin kaiku, se vastaa samalla mitalla. Ja vilkaisu uusimman kummityttöni kasvoihin saa pahan mieleni kaikkoamaan, hänellekin on oikeus kasvaa suvaitsevaisessa maailmassa.
-Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti