Hidasta elämää

Nykyisin elämä tuntui kovin kiireiseltä. Elämä on yhtä suorittamista ja juoksemme pää kolmantena jalkana eteenpäin. Moni käy jatkuvasti ylikierroksilla ja ihmettelee sitten, miksi on väsynyt. Lopulta vauhti pysähtyy kuin seinään, kun flunssa vie voimat ja pakottaa lepäämään. Olen viime aikoina hidastanut tahtia valtavasti. Töissä pidän langat käsissäni aikatauluttamisen avulla (olen vihdoin oppinut hallitsemaan aikaani), karsin turhat palaverit pois ja keskityn siihen, mikä on tärkeää. Olen hyväksynyt sen, etten voi olla kaikessa mukana, enkä tietää kaikkea - helpottavia havaintoja. Työt ei lopu tekemällä, joten ennemmin tekee kymmenen kunnolla, kuin tuplaten huonosti ja kiristyy kiireestä. Muista, että kukaan meistä ei ole korvaamaton, jos sinun lentosi loppuu, joku toinen nousee ilmaan.

Olen varmasti stressannut, hermoillut ja kiristellyt hampaitani ihan riittämiin. Tahdin hidastaminen on terästänyt aistejani. Havainnoin ympäristöäni aivan eri tavalla kuin aiemmin. Huomaan epäkohtia, mietin asioita eri kulmista ja pystyn käsittelemään niitä järjellä liiallisen tunteilun sijaan. Ensimmäistä kertaa olen tähän aikaa vuodesta rento, enkä pelkää jaksamiseni puolesta. Kalenterini on hallussa, sähköpostini ojennuksessa ja työmotivaatio korkealla. Olen luopunut harhaluuloistani multitaskingin suhteen, teen yhden asian kerrallaan ja varaan aikaa ajatustyölle. Kun keho ja mieli ovat balanssissa yllättyy usein itsekin siitä, miten paljon saa aikaisesti. Loppujen lopuksi vähemmän on enemmän.

Noudatan samoja pelisääntöjä vapaallakin. Nukun kunnolla, syön hyvin, teen itselleni mieluisia asioita ja kuuntelen itseäni. Rento mieli havaitsee niin paljon enemmän kuin stressaantunut. Jos olen väsynyt järjestän aikaa levolle ja vaihdan hikitreenin kevyeen kävelyyn. Kasaan lautaselleni hyvää ruokaa, mutta hellin kehoani myös sopivasti herkuilla. Kun päässäni pyörii liikaa asioita pyrin rauhoittumaan ja lokeroimaan asiat oikeille paikoilleen. Olen läsnä itselleni ja niille ihmisille, joiden seurassa olen.

Oravanpyörässä juoksevan on vaikea hidastaa. Vauhtisokeudesta kärsiessä ei ymmärrä, että parhaat oivallukset syntyvät vasta pysähtyessä. Aivan kuin lihaksetkin kehittyy osaamisemme levossa. Siksi hidastamisessa on järkeä ja välillä on syytä odotella hetkinen pysäkillä. Kun matkan jakaa oikein ei verensokeri laske liikaa, vireystaso pysyy korkealla ja hyvinvointi näkyy ulospäin. Muista siis hidastaa oikeissa kohdissa niin jaksat kaasuttaa pitkillä suorilla.

-Virpi