Lapakiston plussia ovat selvästi merkityt reitit, helppokulkuinen maasto ja hyvät laavut. Tosin onnistuimme valitsemaan leiripaikaksi juuri sen, missä ei ole puita. Löysimme muutaman kalikan nuotiota varten ja saimme makkarat juuri ja juuri paistettua. Syy puidenkin puuttumiseen selvisi. Joku älypää oli kuulopuheiden mukaan varastanut laavun kirveen ja siksi kunta ei enää täyttänyt puuvarastoa. Toivottavasti meni tarpeeseen, sillä moni harmittelee tapahtumien aikaansaannosta.
Siinä eväitä mutustellessamme muistelimme molemmat omia lapsuuden eväsretkiä. Ruoka maistuu ulkoilmassa tunnetusti parhaiten ja retkifiilistä ei voita mikään. Onneksi molemmilla oli reput täynnä herkkuja niin päästiin nautiskelemaan kunnolla. Meidän retkimenu sisälsi teetä, herkkuleipiä, makkaraa, suklaapipareita, pillimehuja ja suklaapipareita. Saattaa olla, että kaupunkiin palasi pari ähkyä potevaa retkeilijää :)
Jos kesä oli kehnonlainen niin onneksi syksy on korjannut potin kotiin. Täällä eteläisilläkin leveysasteilla voi nauttia upeasta ruskasta. Etenkin metsien aluskasvillisuus on peittynyt upeaan väriloistoon. Vaikka ilma alkaa olla jo viileä, kaivoin muuten ekaa kertaa pitkät kalsarit jalkaan, on ulkona mitä upein sää. Ulkoilu on siten asenne- ja pukeutumiskysymys eli hopi hopi ulos rentoutumaan! Suuri kiitos myös Nastolan kunnalle tällaisen alueen kunnossapidossa.
Emme suinkaan olleet ainoat metsään "eksyneet". Iltapäivällä paikka oli melkoinen menomesta. Törmäsimme aika moniin kanssaretkeilijöihin ja kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki tervehtivät toisiaan. Varsin monen kanssa tuli myös vaihdettua kuulumisia. Niin me jäyhät hämäläisetkin muutumme seurallisiksi eli metsän keskellä.
Tällaisen päivän jälkeen on kiva suunnata uutta työviikkoa kohti.
-Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti