perjantai 9. lokakuuta 2015

Valmennuksen värityskirjat

Vuosien saatossa olen ehtinyt pitämään aika monta valmennusta. Monesti olen miettinyt, miksi ihmiset eivät keskity kunnolla. Olen myös ärsyyntynyt, kun huomaan henkilöiden olevan fyysisesti läsnä, mutta henkisesti muualla. Miten kännykkä tai tietokone voi olla koulutettavaa asiaa tärkeämpi? Aika mahtipontista ja itsekeskeistä ajattelua allekirjoittaneelta näin jälkiviisaana ajatellen. NLP:n myötä aloin miettiä asiaa uudella tavalla. Päätin olla ärsyyntymättä siitä, että olen koulutettavien kiinnostusmittarin pohjalla, eihän ketään voi pakottaa oppimaan. Halusin oppia hyväksymään erilaiset tavat toimia ja toisaalta ymmärsin vihdoin, kuinka vaikeata paikoillaan istuminen onkaan. Silloin syntyi ajatus valmennuksen värityskirjoista.


Kävin ostamassa kolme aikuisten värityskirjaa ja puuvärejä, joita kuljetan valmennuksissani mukana. Valmistauduin siis alkavaan koulutuskiertueeseeni ihan uudella tavalla kuin aiemmin. On ollut mukavaa seurata millaisia reaktioita ne saavat aikaan. Minua on katsottu kieroon, kirjoja on katsottu epäuskoisesti ja niistä on otettu kuvia todistusaineistoksi. Eräs koulutettava kysyi, onko eksynyt lastentarhaan. Toivotin hänet iloisesti tervetulleeksi 1-5-vuotiaiden ryhmään. Tarkoitushan ei ole aliarvioida ketään vaan antaa mahdollisuus kokeilla jotain muuta. En siis pakota vaan annan mahdollisuuden.

Viimeisen kolmen viikon aikana olen kouluttanut aika tarkkaan sata ihmistä. Jokaisessa ryhmässä on ollut muutama värittämisestä innostunut. Moni on halunnut kokeilla ja ihmetellyt itsekin, miten mukavaa värittäminen on. Samalla olen kuullut hämmästyneitä kommentteja siitä, kuinka värittäminen lisää läsnäoloa ja helpottaa kuuntelemista. Ja useampi on kysellyt, mistä moisia voi hankkia itselleen. Voi olisinpa tehnyt diilin jonkun värityskirjafirman kanssa niin voisin tehdä lisätienestejä kirjamyynnillä :)

Parasta tässä kokeilussa on ollut se, että olen voinut yllättää monet. Tosin maine alkaa kirimään edellä ja taidan olla jo laajasti tunnettu valmentajana, joka raahaa mukanaan värityskirjoja. Loppu vuodesta voin varmaan pitää taidenäyttelyn, sillä väritettyjä sivuja on jo jonkin verran. Sitä tässä vaan pohdin, että mitähän sitä seuraavaksi keksisi? 

-Virpi

Ei kommentteja: